jotka kokevat yksinäisyyttä joukossa.. ..onko minulla joku kriisi joka menee ohi sillä mikään ei tunnu miltään ja minua ahdistaa kaikki ja tunnen itseni välillä tosi tyhjäksi ja yksinäiseksi vaikkapa katsoessani jotain kanssamatkustajaa bussissa..taidan olla ihan lopussa ja masentunut. Onko tämä keski-iän kriisiä vai mikä ja meneekö ohi vai olisko parempi mennä juttelemaan jollekin :(
onko täällä
paljon ihmisiä
5435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
..välillä tuntuu tuolta. Vähän niinkuin katselisi elämää näyteikkunan väärältä puolelta, niin paljon kiinnostavia ihmisiä jne. mutta jotenkin niin kaukana... ( kyllä, tiedän että pitäisi kai itsensä rohkaista ja pikkuhiljaa siihen suuntaan olen jopa kehittynyt... ) Ei tuo puhuminenkaan välttämättä kyllä huono ajatus ole.
paljon ihmisille jo pelkästään koiran kanssa lenkeillä mutta olen aina jotenkin irrallaan muista ja heidän ajatusmalleistaan.
Eli ehkä kaipaan vain sielunveljiä niitä kun tuntuu olevan harvoin ja omista asioista puhun harvoin kenellekään eli puhun mutten avaudu koska en halua tulla haavoittuvaksi ja niin monesti moni on käyttänyt heikkouksiani henkisenä aseena sillä vaikutan ulospäin varmalta vahvalta ja itsenäiseltä...ihmissuhteet on melkoista valtapeliä vai onko se vain minun ympärilläni...hm
..keskusteluja satunnaisten tai vähemmän satunnaisten ihmisten kanssa käyn kyllä useinkin... Mutta jos olen joskus yrittänyt syvällisempää keskustelua niin sitä on seurannut hiljaisuus tai aiheen nopea vaihto. Omista asioistani pystyn kyllä puhumaan nykyisin, ei vaan ole ketään jota tuntuisi juuri kiinnostavan... :/
Aina välillä, etenkin puolittain ulkopuolisena ( siis useinkin ) olen huomannut että joillekkin ihmisille on todella tärkeää saada ns. viimeinen sana keskusteluissa ja muutenkin todistaa olevansa toista/toisia parempi... Olisi kiva jos löytyisi ihmisiä joiden kanssa voisi keskustella kaikesta, ja jotka eivät tarvitsisi minua itsensä pönkittämiseen/korostamiseen/tms...
keskustelut on usein harvinaista herkkua(sen takia itsekin koen joskus itseni niin irralliseksi)...kaipa ihmisistä on tullut niin varautuneita kaiken suhteen jos joku paljastaa itsensä puhumalla muutakin kuin sääilmiöitä niin ei tiedetä miten suhtautua.
Itse rakastan filosofisia keskusteluja ja puhua syntyjä syviä ennemmin kuin mitä teet, kuinkas lapset ja mitä tienaat mutta ne on vain pirun harvassa.
Ihmiset rakastaa eniten oman itsensä ääntä tai puhetta heistä..heh jos joskus joku nukahtaa höpötykseen niin kun keskität puheen häneen niin johan virkoo. Ihmismieli on hyvin itsekäs useimmiten. Ja minä keskustelut vallitsee ikävä kyllä eniten...ainakin siltä tuntuu :(
Mikäli joku harrastaa kilpailua kanssasi niin voit kääntää asian positiiviseksi hän katsoo sinun olevan samanveroinen sillä jos olisit alemmalla tasolla hän ei näkisi vaivaa kilpailla. ;)Siis viitaten tuohon itsensä korostamiseen ja viimeisen sanan sanomiseen.
..joskus miettinyt että onko osa ihmisistä todella niin pinnallisia, kaksiulotteisia vailla syvyyttä. Vai salaavatko he sitten jotain itsestään ( itseltään? ).
Ehkä osaksi syy siihen että olen yksinäinen on se etten ole niin hyvä joutavan päiväisessä keskustelussa. Silläkin toki paikkansa, mutta kiehtovammat keskustelut ovat kyllä niitä syvällisiä. Ei toisaalta ihmisiä mielestäni oikein voi edes oppia todella tuntemaan ilman niitä. :/
Itse olen taipuvainen hiljaisuuteen joten siksikään en puhu vain kuullakseni omaa ääntäni. Pystyn itsestäni puhumaan, mutta se ei todellakaan ole lempiaiheeni. Ihmisistä olen kiinnostunut, ja siksi heiden mielipiteensä/ajatuksensa jne. kiinnostavat myös paljon. Ehkä tosin usein liian syvällisellä tasolla.
Niin, ehkä... Tai sitten toinen haluaa vain nostaa itsetuntoaan tai muuten päteä minun kustannuksellani... Ei se kyllä yleensä haittaa, jos joku tuntee olonsa paremmaksi siten niin... :D