mihin

menis

Kertokaa hyviä reissu paikkoja ranskassa!Riviera on nähty joten muita paikkoja kaivataan.

3

411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jk70

      kokeile vaikka Pariisia, jos et ole vielä käynyt. paljon nähtävää, enkä tarkoita eiffelhirvitystä ym ns turisti höpöhöpöö.vaan bulevardeja, katukahviloita, kirkkoja, linnoja, museoita, hautausmaita, monumentteja, ihmisiä, nähtävää ja koettavaa riittää. halpaa viiniä katukahviloissa naukkailtavaksi, ruokaa en kehu, itse söin intialaista, kiinalaista japanilaista turkkilaista thaimaalaista. hintataso suunnilleen Suomen tasoa, ei isoa heittoa puoleen eikä toiseen tuotteesta riippuen. baareissa ystävällinen palvelu ja osaavat englantia. ei ole tietysti vaikea pari sanaa opetella että tulee esim oikean väristä viiniä pöytään. metro toimii kuin junan vessa eli toimii ja pääsee helposti kulkemaan halvalla. jopa Versaillesiin asti. itse olen käynyt monta kertaa ja kyllä vielä uudestaankin menen. kehuvat Pariisin kevättä hienoksi. olen itse aina ollut kesällä tai syksyllä. otin pelkän lennon ja netistä hotellin ja matkaan. paljon, todella paljon nähtävää. itsellänikin vielä monia paikkoja käymättä. Pariisissa on jo pelkästään historiaa monelta vuosisadalta nähtävissä, taidetta ja vaikka mitä. tai sit vaan nauttii olostaan ja viilettää pitkin öisiä katuja ja bilettää. tsekkaa ihmeessä.

    • La Vache

      Riippuu tietysti ennenkaikkea siitä, mitä haluat nähdä. Alppeja, kaupunkivilinää, viinitarhoja, vanhoja linnoja, metsiä, hiekkadyynejä...? Ranskasta löytyy melkein mitä vaan.

      Muutama tärppi:

      Toulouse: rento ja mukava ilmapiiri, ihmiset leppoisia, ilmasto mukava.

      http://www.toulouse-tourisme.com/accueil/index_en.php

      Lyon: Ranskan toiseksi suurin kaupunki, kätevän kokoinen, symppis vanhakaupunki.

      http://www.en.lyon-france.com/

      La Rochelle: Viehko pikkukaupunki länsirannikolla

      http://www.larochelle-tourisme.com/en/index.htm

      St. Emilion: Kaunis keskiaikainen kylä ihan Bordeaux'n vieressä, elää viineistä.

      http://www.saint-emilion-tourisme.com/?lang=uk&id=&fich_id=&hebchoix=&intitul=&type=&titrage=&affaires=

      Pariisi pitää tietysti nähdä sekin, mutta Ranskassa on niin paljon muutakin näkemisen arvoista...

      • avusta

        Kiitos avusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      109
      2965
    2. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      187
      2674
    3. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      61
      2119
    4. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      1
      1421
    5. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      223
      1322
    6. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      22
      1293
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1071
    8. Ei osattu ratkaista etääntymistä

      Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.
      Ikävä
      115
      880
    9. Esprit hoitokdit Varkaudessa?

      Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin
      Varkaus
      103
      853
    10. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      822
    Aihe