mitenkä tämän kiukun saa pois

Sympatiseeraan sua todella, itselläni oli samat fiilikset viikolle 23 asti, onneksi meni ohi. Ja mulla ei ollut edes mitään ongelmia, osaan vain kuvitella miten kamala olo sulla on! Ei auta kuin ajatella, että tuo menee ohi sitten itsestään. Muista sanoa miehellesi tarpeeksi usein kun olet paremmalla tuulella, että oikeasti rakastat häntä ja itsestäsi tuntuu tosi kurjalta kun tiuskit jne. Helpottaa miestäkin kun tietää ettei ole oikeasti niin kamala, mitä välillä voisi sun käytöksestä päätellä. Meillä mies otti sen linjan että kuunteli mun raivot ja väisteli lautasia eikä sanonut oikeastaan mitään (kun tiesi että mitä tahansa sanoo, on se väärin sillä hetkellä) ja kun kohtaus meni ohi niin halasi ja minä itkin ja pyysin anteeksi. Mutta oli se kamalaa, kun välillä tuntui että voisi itkeä kolme päivää putkeen ja ilman mitään oikeaa syytä. Kyllä se ohi menee, viimeistään sitten kun synnytyksen jälkeen hormonit antaa armoa. Ajattele sitä ettei tuo ole lopullista. Lue kirjoja, katso leffoja, puhu puhelimessa, kudo, piirrä, meikkaa, kokeile kampauksia.... Tylsää, tiedän, mutta aina on parempi olo kun tekee edes JOTAIN. Tsemppiä, kyllä sinä jaksat ja niin myös miehesi, muista häntä helliä hyvinä hetkinä.

Kuulostaa enemmän kuin tutulta...täällä on kanssa pinna ehkä millimetrin mittainen ja koko ajan tulee tiuskittua tai sitten itku tulee, kun vähänkin tulee vastoinkäymisiä. Pukeminenkin on vaikeaa, saati kaikki muut toimet (mulla myös toinen lapsi jo).. Mutta lohdutan sua sillä, että se kyllä helpottaa heti synnytyksen jälkeen. Vaikka vauvankin kanssa on väsynyt, niin oma kroppa on omassa käytössä ja olo taas normaali. Puhu miehellesi ja kerro, miten hankalia pienetkin asiat sulle nyt on. Ja kerro että myös hormoneilla on osansa, etkä mahda niille mitään. Koettakaa välillä tehdä jotain tosi kivaa yhdessä niin ettei arki ihan kokonaan ole pelkkää arkea ja kiukkua. 12 viikkoa ei ole pitkä aika, vaikka se kieltämättä välillä siltä tuntuu...

Muista vain ettei sussa ole mitään vikaa ja että aika aikaansa kutakin. Tsemppiä!!

lohdun tuoja voisi olla pala tummaa suklaata, kun maailma alkaa näyttää oikein mustalta. Siis pieni lohtu, korostan...
nim. saikulla viikosta 12 alken, nyt viikko 27

Voit valita kiukkuamisen tai hengittää syvään ja ajatella positiivisesti.

Kuulostaa varmasti kornilta, mutta voit valita viittuuntua tästä viestistä tai ajatella vinkkinä.

Yritä löytää jokaisesta asiasta jotain positiivista niin mieli muuttuu.

Voit ajatella kehosi on kuin ilmalaiva ja mikään ei onnistu. Tai tehdä sen mikä onnistuu. Mukavan leppoinen asento soffalle, hyvä leffa pyörimään ja kiinalaista kotiin tilattuna..

Nyt ei täydy tehdä mitään. Ei ole mikään pakko mihinkään vaan teet juuri sen mikä huvittaa ja mitä haluat tehdä.

Jos pystyt käy hemmoittelemassa itseäsi kasvohoidoissa yms. käyhän mies varmaan illan vietossa? niin sama raha määrä palamaan itseesi. Olet sen ansainnut, koska muutenkin olisit ehkä illan vietossa laittanut rahan menemään.

Itse kärsin myös "löystyneestä lantiosta" ja oli v-mäistä, kun ei päässyt neljän seinän sisältä minnekään. Onneksi on auto olemassa, niin vähän parempina päivinä pääsin ajelulle, vaikka liikkuminen oli hidasta ja tuskaista.
Lisäksi kärsin lihasheikkoussairaudesta, mikä vetää aika ajoin täysin sängyn pohjalle. Ei siinä kiroaminen auta. Päivä kerrallaan ja jokaisesta asiasta löytyy jotain positiivista. Ne päivät, kun kroppa toimii moitteettomasti on vähissä, mutta nautin niistä koko sydämellä kiroamatta päiviä jolloin makaan sängyn pohjalla. Joskus on hyvä päivä joskus huono, sen kanssa on elettävä ja huonona päivänä on löydettävä hyviä asioita.

Nyt kun mies lähti rilluttelemaan kavereitten kanssa, niin minä menin hemmoittelemaan itseäni. Olen sen ansainnut, koska kannan 24h hänen lastaan. Ja teen sen hänen rahoilla ; )
Toimii tuo työn jako.. mies tekee työtä niskalimassa ja mie kannan hänen muksuaan. Onhan siinä tekemistä, kantaa 24h toista mukana.

Töitä en ole kyennyt tekemään aikoihin ja olen myös normaalisti aktiivinen, tekevä ihminen luonteeltani.

Nyt vaan saa chillailla ja nauttia elämästä. Paljon helpompaa, kun lakkaa murehtimasta kaikesta turhasta maan päällisestä.
Ei maailma kaadu, jos koti on vähän sotkuinen tai kaaoksessa hetken.
Yritä hetken katsoa maailmaa lapsen silmin ja olla kiitollinen siitä mitä sinulla oikeasti on!

Sinulla on mies, joka on läsnä.
Ystäväni avopuoliso kuoli viidentoista vuoden yhdessä olon jälkeen ja he yrittivät viimeisen vuoden tehdä lasta, sitä koskaan saamatta.
Se on suuri asia, ettet ole yksin ja suuri asia kiittää, että on joku joka rakastaa ja jota rakastaa. Sitä ei oikeesti tiedä, koska otetaan "itsestään selvyydet" pois elämästä.

Yritä katsoa lapsen silmin ja kiittää kaikesta mistä saat nauttia elämästä.

Oletko kiittänyt viimeaikoina, että saat laskut maksettua tai että on katto pään päällä?

Mulla ainakin lähti kaikki potutus sen sileän tien, kun aloin katsomaan uudesta näkökulmasta ja etsiä niitä hyviä asioita ihan pienistä asioista ympäriltäni.

Ja sitten ei ole oikeasti mitään niin ihanaa kuin tuntea olevansa todella ONNELLINEN ja sanoa se ääneen rakkaalleen.

Koomista on, että tämä on tarttunut mieheen kanssa ja on todella mahtavaa, kun toinen kertoo olevansa onnellinen. "Onnellinen, että hänellä on kaunis nainen, joka odottaa hänelle jälkikasvua", lainaus hänen viimeisimmästä viestistä.

Aloitin kiittämällä, että hän on olemassa elämässäni ja olen todella onnellinen siitä. Olen toistanut asiaa erimuodoissa, nyt saan poimia hedelmiä :D ja kuulla, kuinka onnellinen hänkin on!

Aika ihanaa!
Nyt ollaan viikolla 34 ja odotellaan innolla synnytystä. Synnytyspelkokin kaikkosi, kun sain tietoa enemmän ja keskustelin mm. näillä foorumeilla. Luin muiden kertomuksia ja positiivisella ajattelulla.

Hyvillä mielin kohti ainutlaatuista kokemusta.


Ainiin ja by the way.... jos odottaisit kaksosia tai kolmoisia tai enemän niin liikkuminen olisi vielä vaikeampaa. Ole kiitollinen!