pelkään..

Hei! Olen ollut aina ihan terve tähän asti..mutta oudot sydänoireet alkoivat puolisen vuotta sitten. En yhtään ihmettele sitä, että se johtuisi siitä kun siirryin työelämään ja se tuntui hieman rankalta kun kaikki oli niin uutta..mutta silti.. Oireet:sydämeni lyö välillä ihan sekavasti.. joskus liian lujaa, joskus liian hitaasti tai ihankuin lyöntejä jäisi joskus väliin. Joskus heräilen yölläkin siihen, tai en herää ihan kokonaan vaan olen puoliksi hereillä ja tunnen sydämeni oudon toiminnan. Joskus tuntuu siltä kuin kiristäisi vasemman rinnan kohdalta, ihankuin joku vaikka ompelisi tikkejä tai jotain ja sitä kestää hetken.. Yleensä se menee ohi hetkessä.. eikä se ole haitannut varsinaisesti työntekoani opettajana. Yhden kerran olen joutunut istumaan sydämen oireilun aikana. Lapset selittivät minulle jotain ja yritin vain katsoa ja kuunnella heitä, vaikka en tainnut enää hetkeen nähdä heitä. Se kesti hetken ja tuli myöhemmin samana päivänä uudestaan. Tämä on jotenkin kausittaista, että välillä sydän on ihan normaali ja sitten tulee päivä tai pari jolloin sydän oireilee.. Olen menossa johonkin24h:n EKG:hen (vai mikä se nyt olikaan..) Mietin vain, että entä jos ne sydänoireet eivät tule juuri sinä aikana? Miten minä sitten voisin saada selville onko sydämeni oireilu vakavaa?
41029
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Väliin jäävät lyönnit ovat lisälyöntejä ja niitä esiintyy kaikilla ihmisillä joissakin elämänvaiheissa. Normaalisti niitä tulee alle 100 päivässä alle 60 vuotiailla ja alle 1000 yli 60 vuotiailla. Poikkeuksiakin löytyy, itsellänikin niitä tulee 7000 kpl päivän aikana vaikka olen 21.

Erilaiset sydäntuntemukset tuntuvat helposti kun niihin kiinnittää huomiota. Se että kuinka kovaa sydän tuntuu lyövän ei välttämättä kerro kuinka kovaa se absoluuttisesti lyö. Kipuilua ja muuta kuuluu myös stressioireisiin. Lisälyönneistäkin sen verran, että ne ovat myös yksi tyypillisimpiä stressioireita mitä ihmisillä on.

Elikkä ilman sydänvikaa tällaiset normaalit rytmihäiriöt eivät ole kuolemaksi, kiusallisia tosin ja ne onneksi helpottaa yleensä sitä mukaa kun asian pystyy unohtamaan. Itsellänikin meni aikaa että osasin lopettaa itseni tarkkailun ja huolehtimisen ja sen jälkeen helpotti olokin vaikka häiriötä tulee jatkuvasti useita tuhansia päivän aikana. Vakavammat häiriöt ovat niitä yhtäkkiä alkavia nopeita tykytyskohtauksia jotka vievät tajun, ja niistäkin pienempi osa on yleensä henkeä uhkaavia.

Hyvä että käyt lääkärissä, siellä asia selviää sitten tarkemmin, mutta muista että mikäli olet ns. "stressaantuneen luulosairas" (eli oireita on mutta ei niin vakavia kuin itse luulisi) niin älä ole huolissasi, et todellakaan ole yksin ja elmänmuutokset ruokkivat juurikin näitä.

Äänestä

Tuo voi kuule olla magnesium puutos. Tuollaista oireilua tulee kun sitä on veressä liian vähän. Puutosta korjataan yksinkertaisimmin syömällä tarpeeksi niitä eri ruokia ja luonnon raaka-aineita missä sitä on runsaassa määrin. puhdas kaakaojauhe (ilman sokeria) on paras lähde. Hapanjuuri täysjyväruisleipä (esim. Uotilan maalaisruislimppu) on hyvä lähde. Tattari hyvä, hirssi hyvä, täysjyväriisi hyvä. Hiivalla nostettu vehnäleipä huono, koska siinä paljon fytiinihappoa joka sitoo magnesiumia ja näin paljolti estää imeytymistö. Sama ongelma hiivalla nostetussa ruisleivässä. Hapanjuurileivässä ei fytiinihappoa joten paljon imeytyvää magnesiumia saa siitä.

Äänestä
  • Joo Magnesiumia kannattaa kokeilla, mutta se on oikeastikin harvoilla ihmisillä syynä rytmihäiriöihin, yleensä löytyy ihan muita syitä. Jos se magnesiuminpuutos olisi niin oleellinen, kuten hmg sen on tällä palstalla varmasti jo vaikka kuinka monesti aiemmin esittänyt niin rytmihäiriöt olisivat kaikkien yksipuoleisesti syövien ihmisten vaiva.

    Joissakin tapauksissa toki voi löytää apua, mutta tämä ei ole kardiologinkaan mukaan todellakaan mikään todennäköisin syy asialle.

    Luultavasti et saa siihen apua juurikaan mistään "ihmetabletista", vaan stressin tasaantuminen ja muut henkiset seikat ovat varmaankin tärkeämpiä. Ja jos jotain ihan elimellistäkin vikaa on olemassa niin se kannattaa tarkastuttaa lääkärillä ja mahdollisesti lääkitä / korjata, mutta yleensä kuvailemasi tutemukset tulevat ilman tällaista. Esimerkiksi keskimäärin on arveltu että noin joka toinen ihminen kärsii tästä "lyöntien väliinjäämisestä" eli lisälyönneistä aina silloin tällöin vähintään (usein sitä edes huomaamatta).

    Terveellistä ruokavaliota kannatta kuitenkin noudattaa, sillä jos veriarvosi ovat ihan päin persettä niin silloin saattaa rytmihäiriötkin tulla jo siitä syystä, mutta sellainen on harvinaisempaa ellet ole ollut pelkällä olut-dietillä. Ruokavaliolla saa hoidettua sitten monet muut oikeastikin vakavammat elintasosairaudet, lisälyöntejä niillä tuskin pois saa, ehkä vähän vähennettyä, ne ovat olleet ihmiskunnan kaveri aina ja tulevat olemaankin siihen asti kunnes nämä ablaatiot ja muut kehittyvät sille asteelle että jopa kaikki lisälyönnitkin hoidetaan pois.

    Äänestä

Lisälyönneiltähän nuo kuulostavat, mutta siinä vaiheessa kun niitä on häiriöksi asti, on ihan hyvä selvittää tilanne. Hyvä että olet menossa holter-tutkimukseen (se 24 h:n ekg), sen perusteella voidaan jo aika pitkälle selvittää, mistä on kyse. On tietysti ihan mahdollista, että rytmihäiriöt eivät osu juuri tuolle päivälle, jos niitä on epäsäännöllisesti, mutta siinä tapauksessa holter voidaan tarvittaessa tehdä uudelleen/pidempänä (=pari päivää kerralla).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuori_ope kirjoitti:

Hei! Olen ollut aina ihan terve tähän asti..mutta oudot sydänoireet alkoivat puolisen vuotta sitten. En yhtään ihmettele sitä, että se johtuisi siitä kun siirryin työelämään ja se tuntui hieman rankalta kun kaikki oli niin uutta..mutta silti.. Oireet:sydämeni lyö välillä ihan sekavasti.. joskus liian lujaa, joskus liian hitaasti tai ihankuin lyöntejä jäisi joskus väliin. Joskus heräilen yölläkin siihen, tai en herää ihan kokonaan vaan olen puoliksi hereillä ja tunnen sydämeni oudon toiminnan. Joskus tuntuu siltä kuin kiristäisi vasemman rinnan kohdalta, ihankuin joku vaikka ompelisi tikkejä tai jotain ja sitä kestää hetken.. Yleensä se menee ohi hetkessä.. eikä se ole haitannut varsinaisesti työntekoani opettajana. Yhden kerran olen joutunut istumaan sydämen oireilun aikana. Lapset selittivät minulle jotain ja yritin vain katsoa ja kuunnella heitä, vaikka en tainnut enää hetkeen nähdä heitä. Se kesti hetken ja tuli myöhemmin samana päivänä uudestaan. Tämä on jotenkin kausittaista, että välillä sydän on ihan normaali ja sitten tulee päivä tai pari jolloin sydän oireilee.. Olen menossa johonkin24h:n EKG:hen (vai mikä se nyt olikaan..) Mietin vain, että entä jos ne sydänoireet eivät tule juuri sinä aikana? Miten minä sitten voisin saada selville onko sydämeni oireilu vakavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu