Tuskin uskaltaa hengittää, kun vahvat kätesi pitelevät minua määrätietoisesti. Sinun tuoksusi täyttää jokaisen soluni. Kuin huojuisi lämpöisen auringon alla, paljaat jalat pehmeällä hiekalla. Tuot kesän mukanasi. En uskalla katsoa, en edes puhua. Jännittynyt vartaloni tuntee läheisyytesi liian kipeänä. Jos uskaltaisin, painaisin pääni olkapäällesi ja antaisin koko sieluni levätä sinussa. Imisin kaiken sen rauhan sinusta itseeni ja aika pysähtyisi ympäriltämme.
Silmissäsi kuvastuu koko maailmankaikkeuden ydin. Se salpaa hengen ja saa ihon jokaisen solun värisemään jännityksestä. Katse, joka kestää tuskin kahta sekunttiakaan sisältää tuhansien vuosien salaisuudet. On kuin olisitkin osa minua. Kuin sulautuisit minuun ja meistä tulisi yksi. Intiimimpää, kuin yksikään rakastelu, yksikään hikinen puolituntinen lakanoiden alla. Pyhempää. En ole kokenut mitään yhtä sykähdyttävää kuin katseesi. En ole koskaan ollut alastomampi, kuin sinun edessäsi.
Voin kuulla ihosi kutsun, miten se kuiskii nimeäni ja kosketustani. Olen varma, että ihollesi on piirretty polku sormiani varten, ja se polku kutsuu minua seikkailemaan. Ja minä seikkailisin häpeilettömästi sinussa, jos vain rohkenisin. Löytäisin iholtasi maailman, jonka olemassa olosta en ole koskaan tiennytkään. Se sokaisisi minut kauneudellaan.
Olet niin paljon enemmän, kuin mikään muu, niin paljon, että se saa sydämeni särkymään aina kun kohtaamme.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Haluaisin oikeasti nähdä kun nämä ihmiset saavat toisensa.. Toivon että teillä molemmilla on samat fiilikset, omastani en tiedä :(
Ehkäpä ihmisten ei aina kuulu saada toisiaan, siinä mielessä, kuin me sen näemme. Voiko ketään edes tämän enempää saada?
Toivottavasti saat sen, jonka haluat.
olisikin minusta kiinni!
tai minusta..kai se on vaan meistä kahdesta kiinni :)
eiköhän se ole aivan kaikesta kiinni, kaikki. Jospa se olisikin vain minusta kiinni...vaan kun ei ole.
sinua sydämeni halajaa
päivin öin sinuun palajaa
aika tähän pysähtynyt
ajattomana elän nyt
mietiskellen sinua
pientä kullanmurua
näen paljon niin kaunista
meissä kahdessa molemmissa
ymmärrämme toistemme mielen
ajatukset sanat kaiken kielen
puhumme samoista asioista
pienistä ja suurista
kukinnoista ja juurista
mollista ja duurista
haluan sinut rinnalleni
elämään kumppanikseni
katselemaan tätä maailmaa
sen aurinkoa rajuilmaa
kokemaan kosmista aikaa
galaktista tähtitaikaa
kanssani
Minä tiedän
mitä sydämeni haluaa
se haluaa
mitä ei saa
unelmaansa tuhkasta rakentaa.
Olet luotu minulle
minä tiedän sen
mutta läheisyyttäsi pakenen.
Liian hämmentäviä ovat tunteet nämä
ja silti voisin jäädä tähän
sinun lähellesi
sydämeni kädelläsi.
mitä sydämesi haluaa
sen se saa
kaiken todeksi rakentaa
uskoa haluan valaa
en tunteitani salaa
sydämeni sulle palaa
ymmärrän hämmennyksesi
sisimmän järkytyksesi
onhan kaikki niin uutta
uskomatonta todellisuutta
ymmärrän että pakenet
mut myöskin samalla lähenet
olen minäkin hämmentynyt
suorastaan jännittynyt
en halua sua ahdistaa
en mieltäsi pahoittaa
haluan vain sulle hyvää
ja kosmista tiedonjyvää
p.s.
ei näin usein satu
et lumetta
löytyy yhteinen latu
tuo runosuoni.
mopo karanneena, runoista en tiedä mitään
piilokamerassa ja hmyile kuin miss univer...miten se kirjoitetaankaan...
"Olet niin paljon enemmän, kuin mikään muu, niin paljon, että se saa sydämeni särkymään aina kun kohtaamme."
pidin toiseksi viimeisestä kappaleesta, jossa puhuttiin ihon kosketuksesta. Olipa ihanaa takstiä ;))