riittävästi. On monia uskovaisia nuoria, jotka eivät käy seuroissa läheskään joka viikonloppu, eivät ainakaan täällä kotipaikkakunnallaan. Kuinka saamme nuoremme käymään seuroissa?
Muillapaikkakunnilla vieraileminen toisten nuorten luona on tullut autoistumisen myötä entistä yleisemmäksi, emmekä voi tietää, että käyvätkö he siellä ollessaan seuroissa.
Jos kysymme, varmasti saamme vastauksen että ovat käyneet mutta mistä voimme tarkistaa asian? Seuroissa käyminen on jkaisen uskovaisen velvollisuus, ja jos joku siitä laistaa on syytä saada asia korjattu oikealle tolalleen. Ehdotuksia.
Muillapaikkakunnilla vieraileminen toisten nuorten luona on tullut autoistumisen myötä entistä yleisemmäksi, emmekä voi tietää, että käyvätkö he siellä ollessaan seuroissa.
Jos kysymme, varmasti saamme vastauksen että ovat käyneet mutta mistä voimme tarkistaa asian? Seuroissa käyminen on jkaisen uskovaisen velvollisuus, ja jos joku siitä laistaa on syytä saada asia korjattu oikealle tolalleen. Ehdotuksia.
Vastaukset 40
Vanhimmat
tuppivyö oli meilläpäin tapana
kartsalla tappelemassa seurojen aikana tulimme viimeselle laululle takas vaivihkaa sivu ovesta.
ilmeisesti teidät siitä syysä on joudutta siionin rakkaudesta erottamaankin. Miksi ette olleet seuroissa kaikkia puheita, kun siitä on palkka itku ja hammasten kiristys?
käy seuroissa mahdollisuuksien mukaan
selviävät uskomassa toisia vähemmillä saarnoilla. Kaikkien pitää kuunnelle yhtä paljon saarnoja. Ennen vanhaan mummot vahtivat ja raportoivat johtokunnalle jos joku käy liian harvoin. Miksi nykyajan vanhukset eivät hoida velvollisuuksiaan.
päästään kerran perille ja siihen ei vaikuta että kuinka monesti on käynyt seuroissa
ovat amantunnon tilikirjassa kuitenkin miinuspuolella. Kuinka siitä pääset ativaaseen, jos et ole leiviskääsi täyttänyt? Jokainen mahdollinen tilaisuus on seuroissa käymiseen toteutettava! Muuten tulee kadotus päällenne.
..kuva, että meni taivaan iloon, ellei käy riittävästi seuroissa ja tue SRK:n töitä talkoin ja rahallisin avustuksin.
Ei taivaspaikkaa luvata kevyin perustein.
eikä laiska seuroissa käyminen SRK:n raportoimana ole lainkaan eduksi. Joka viikko pitää käydä seuroissa jos taivaaseen mielii.
Lakiuskontoa!
Vasta laikisaarnan jälkeen astuu armo kehiin. Jos laki eikolahda ja aiheuta katumusta ei ole syytä synninpäästöönkään eli armoon.
tuolla tavoin
Vasta kun laki on antanut synnintunnon ja raadellut sydämen vereslihalle! Laki on meille annettu ja sitä noudatamme!
Olisiko mahdollista että aikuiset pitäisivät myös yhteyttä keskenään. Silloinhan voisi kysellä joltakin naapuripaikkakunnan uskovaisen perheen äidiltä tai isältä onko nuoria näkynyt. Toivottavasti nyt rehellisyyttäkin löytyisi ettei valehdella tarvitsisi.
toisilla paikkakunnilla viikonloppuisin kiellettiin kokonaan, että pystyttiin erottelemaan nuorisosta poisheitettävät yksilöt. Miksi kaikenlaistenn hippien ja partapellejen annetaan nykyään kulkea uskovaisten mukana mainettamme pilaamassa? Onko SRK:lta karannut mopo käsistä kun sieltäkään ei tukea puhdistuksille tule?
tee parannus ja usko evankeliumi.
tuollainen... etta vanhemmat soittelisivat toisillee, etta missa se meidan jalkikasvu luuhaa?
Nuorethan tulevat seuroihin, jos he haluavat tulla.
Tietenkin paras tae heidan saamisekseen seuroihin olisi kytkea heidat kasi- ja jalkarautoihin, mutta nain raudoitettuina seuravieraina he tuskin nayttaisivat kovinkaan iloista naamaa.
nälvi, mutta osalla on synnin luvallisuus matkaeväänä. Silloin Jumalan ja SRK:n neuvot heti unohtuvat.
Jokainen, joka ei alistu seurakunnan neuvoihin ja kieltoihin on ulkopuolinen, eli epäuskoinen ja saatanan lapsi. Välimuotoa ei ole. Jos ei käy riittävästi seuroissa, on maailmassa! Rajat määrittelee paikallinen johtokunta.
TAAS HUUTELEE. USKOTTEKO KAIKEN MITÄ HÄN TÄÄLLÄ HUUTELEE. KOVA KAMPANJA MENOSSA.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000022465776
Joidenkin seuroissa käyntiä tarkkaillaan ja mitataan usko sillä!
Jotain pitäisi alkaa tehdä, että maallistuminen ja pinnallinen uskonnollisuus eivät leviäisi nuorten keskuuteen. Erityisesti nuoret miehet ovat vaaravyöhykkeessä. Olen sitämieltä, että alkoholikokeilut ja tupakointi toimivat uskon heikentäjinä. Näistä pitäisi luopua ja palata alkuperäiseen lestadiolaisuskoon, jossa hekilökohtainen usko Jeesukseen oli paljon nykyistä vanhoillisuutta voimallisempaa.
uusista säännöistämme jos he eivät ole joka sunnuntai niitä Ry:llämme kuuntelemassa? On tärkeää elää vl-ajan hermolla ja noudattaa kulloinkin voimassa olevia sääntöjä. Tuskin nämä maailmanrakastajat edes Päivämiestäkään lukevat.
sinä oikein höpiset ja sullako on omat säännöt
meille elämänohjeet, joita uskolla noudatamme. Todellinen maailmanrakkaus on vallannut sydämesi ja helvettiin olet matkalla, poikaseni.
Me emme tee maailman tekoja vaan ainoastaan SRK:n sallimia pyhiä tekoja kuten tupakoimme päivittäin!
Keksi ensi kerralla parempi niin voi tulla äkäsempiä vastauksia kun ottavat tosissaan. Siihenhän pyrit.
rauhaan, vapauteen ja iloon saakka. Mutta älä mene mukaan maailmanrakkauteen ja muihin lentopallosynteihin!
sinun toisessa provoavauksessasi. Koita nyt hyvä veli pysyä asiassa terveisin eräs sisar.
niitä ihailemiasi maailman pelejä. Sinuakin odottaa iäinen osuus taivaassa, jos et tuhlaa elämääsi ja armonaikaasi kaiken maailman urheiluhalleissa!
Usko armo kohdallesi ja jätä syntielämäsi!
Ei uskoa mitata seuroissa käynnillä. Ei ansioilla vaan armosta olemme uskomassa. Jos on halu mennä seuroihin tapaamaan muita uskovia ja sanan kuuloon, se on hyvä asia, mutta ei vaatimus.
käymistä ja sääntöjen noudattamista.
Ei ole ilmennyt mitään syytä käydä. Saati joka viikko.
jos en viikottain Ry:llä näyttäydy! Johtokunta näkee ja kuulee kaiken..
olet.
Tee parannus ja usko evankeliumi.
..friiduille hieman kiintoisammat seurakuteet ja pikkasen föönausta niin on kundit jonossa outtamassa milloin RY:n ovet avataan.
on jo poistettu SRK:n syntilistalta ja tytöt näyttävät todella maailmallisilta, mutta pojat eivät siltikään aina jaksa käydä meillä armohoidossa.
Missä on vika? Pitääkö ne pojat kaikki taas heittää saatanalle kuten 80-luvulla teimme?
seurantalaite ihon alle sitten ei tarvitse pohtia että käykö.
..neotokaisia. Veljistä on muutenkin kisailu ja jos ne harvat menee maailmaan ja kun neitokaiset ei ulkopuolelta vl-liikkeen saa ottaa puolisoa, niin vnhojen piikojen sujteellinen osuus senkuin kasvaa.
Samallahan se tarkoittaa sitä, että koko liike alkaa kutistua.
Veljet pittää ottaa SRK:n armottomaan hoitoon !
en ole vl mut minulla on ystäviä vl ja olen heidän tilaisuuksissa käynyt työnkin puolesta usein menkää hry.lle su klo.18 niin suurin osa porukasta on seuraväestä vl nuoria itse en ole vl