XM:n kellosta lisää

Electrónique ei ole ihan niin tyhmä kuin saamistaan vastauksista voisi päätellä. Kello ei nimittäin tottele vaikka niistä "pienistä reiistä" paineleekin. Asiaan liittyy joku jippo (sulakkeen irrottaminen tms.) joka ei ohjekirjasta katsomalla selviä, vaikka kirjan hanskalokerosta ottaisikin. Täytynee kysyä asiantuntijoilta.
4323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tai ainakin minun XM:ssä auttoi. Akun vaihdon jälkeen kello ja lämpömittari olivat sekaisin eikä nappien painelulla ollut vaikutusta. Joten tein näin: Oikea jalka tukevasti lattiaan ja polvi kojelaudan alapintaa vasten kellon kohdalle. Polvea "nytkytellen" ylös ja alas samalla näitä kellon napukoita painellen ennen pitkää napukat alkoivat tottelemaan. Tämän homman olen onnistuneesti tehnyt useamminkin ja toimii.

Äänestä
  • Omassa XM:ssäni vastaavaan ongelmaan auttoi yhden tai molempien nappien pitäminen pitkään painettuna. Eräänlainen reset tms.

    Äänestä

  • Taistelin itsekkin äskettäin XM:n kellon parissa ja sain neuvon,että kun akku on ollut pois ja kaikki segmentit kellotaulussa palavat yhtäaikaa niin pitää painaa siitä alimmaisesta reiästä niin jo alkaa toimia. Teinpä niin ja painoin kynän kärjellä reiästä mutta mitään ei tapahtunut.Ihmettelin tilannetta muutaman päivän ja toistin painelun tälläkertaa pienellä ruuvarilla ja jopas tehos. Eli olisi heti pitänyt painaa syvemmältä. Aina oppii uutta!!

    Äänestä

  • Kiitos vaan Timohe:lle neuvosta. Tämä kikka todellakin auttoi. Eipä olisi heti ensimmäisenä tullut mieleeen. Olin painellut nappeja kynällä ja pienellä ruuvimeisselillä, vuoronperään kumpaakin, pitänyt niitä pohjassa välillä pitkäänkin; ilman tulosta. Mutta polvella rytkäytys auttoi heti. Olisiko sittenkin kontaktivika, joka näin korjaantui. Saattaa noissa olla olevissakin neuvoissa siten olla perää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Electronique kirjoitti:

Electrónique ei ole ihan niin tyhmä kuin saamistaan vastauksista voisi päätellä. Kello ei nimittäin tottele vaikka niistä "pienistä reiistä" paineleekin. Asiaan liittyy joku jippo (sulakkeen irrottaminen tms.) joka ei ohjekirjasta katsomalla selviä, vaikka kirjan hanskalokerosta ottaisikin. Täytynee kysyä asiantuntijoilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu