Hei! Viimeöinen uni:
Olin syntymäkodissani vieraana. Äiti oli sijannut minulle vuoteen toisen kerroksen huoneeseen lattialle patjalle. Patja oli seinän vierellä, mutta se seinä oli purettu pois ja vuode oli ikäänkuin parvella. Heräsin siinä unessa ja aloin aamutoimille, kunnes huomasin, että kello oli 8.20. Hätäännyin, kun huomasin, että olisi pitänyt olla jo työssä. Isäni sanoi melko ärtyneenä minulle, että nyt ei muiden kiireet paina, nyt hänen kiireensä menevät etusijalle, jolloin en enää kiirehtinyt.
Petasin pedin ja totesin, että siinä oli monta tyynyä, ehkä viisi. Laitoin tyynyt vuoteelle niin, että ne peittivät koko vuoteen. Tyynyjä oli vielä yksi, jota läpsäytin kädelläni. Tyynystä lähti oikein kova pöly ja ajattelin, että ei voi olla totta, että äidillä on näin pölyinen tyyny. Ajattelin polttaa sen, mutta sitten pohdistekin, jotta se tyynyt voi olla äidille todella tärkeä muisto jostakin ja jätin sen vuoteen vierelle.
Havaitsin, että minulla ei ole työvaatteita eikä meikkejä mukanani ja mietin pitäisikö lähteä peseytymättä. Isäni sisko oli myös siellä, jolta lainasin meikkejä ja pohdin, että onko tarpeellista meikata peseytymättä.
Siskoni, joka sairastaa rintasyöpää ihan oikeasti, tuli juttelemaan kanssani. Minulla kuitenkin kiire painoi päälle ja hän lähti pois. Ja tuli uudelleen takasin ja lähti pois. Kun hän kolmannen kerran tuli luokseni, ajattelin, että minun pitää kuunnella hänen asiansa. Hän puhui sairaudestaan. Hänen nenävarressaan oli punainen läiskä. Kysyin, mikä se on ja siskoni vastasi sen olevan sädehoidosta tullut arpi. Muisitin, että vielä on kolme sädehoitokertaa jäljellä ja kysyin, kuinka kauan sädehoidon jäljet vaikuttavat elimistössä. Hän kertoi, että kuusi viikkoa. Ajattelin taas, että hoito kestää siis 11 viikkoa, ensin viisi viikkoa sädehoitoa ja kuusi viikkoa sädehoidon vaikutusta.
Katsoin ikkunasta ulos ja veljeni, joka on oikeasti maanviljelijä, oli alkanut tekemään rehua. Rehua ajettiin pihan poikki kellariin monenlaisilla laitteilla ja se rehu oli valmista viljaa.
Unen lopuksi aloin huolehtia koirastani, jotta se ei jäisi traktorin alle.
Mitähän tälläinen uni merkitsee?

Vastaukset 3
Vanhimmat
kokonaisuutena se varmaan kuvaa sitä, että nyt ajatuksesi askaroivat perheen ja suvun parissa, koska olet palannut lapsuudenkotiisi. Kriisiaikoina usein palataan lapsuudenkotiin, koska lapsuudessa luotu perusta tavalla tai toisella vaikuttaa elämäämme juuri ongelmallisina aikoina.
Koetko laiminlyöneesi sukulaisiasi muiden rooliesi takia? Kiire, työvaatteet, meikit viittaavat perheeen ulkopuolisiin asioihin, joiden merkitystä joudut nyt pohtimaan.
Tämän vedän ihan hatusta mutta voisiko yksi pölyinen tyyny olla yksi äitisi lapsista eli sairastava sisaresi.
Mielestäni uni vihjaa aika selvästi, että sinun tulisi nyt hetkeksi jättää omat kiireesi ja tukea sisartasi. Uni sanoo sen sekä suoraan että symbolien kautta.
Sinä voit varjella Sisartasi/koiraasi/ystävääsi jäämästä traktorin alle. Traktorin näkisin miehisyyden symbolina kun sitä vielä veljesi/mies käsittelee.
Rintasyöpään sairastuneet naiset kokevat yleensä naisellisuutensa uhatuiksi varsinkin jos joudutaan radikaaliin hoitoon.
Oletko lapsuudenkodissasi saanut kovin perinteisen sukupuolimallin?
Ajatuksesi ovat oman perheesi asioissa. Siskosi sairaus lienee sillä tavalla lähentänyt teitä. Sinun on unen perusteella vaikea kohdata siskosi sairautta. Vaikea pysähtyä asian äärelle. Omat kiireet ja työ ovat "tärkeämpiä" ja tulisikin miettiä mikä elämässä lopulta on tärkeintä. Se taitaa kuitenkin olla terveys ja lähimmäisestä välittäminen. Tyynyt ovat turvaa tuovia asioita. Et voi enää tukeutua siskoosi (pölyinen, sairas) vaan sinun tulee olla tyynynä eli tukena hänelle. Et voi noin vain polttaa tyynyä kuin asiaa ei olisi, vaan se on kohdattava. Niin kuin lopulta unessa teetkin, vaikka monta kertaa koitat vältää tilanteen. On turha kätkeä tunteet naamion, meikin alle.
Siskosi sairaus on varmaan nostanut pintaan kuoleman pelkosi. Se on vaikea asia tunnistettavaksi. Kun kohtaat oikeasti siskosi ja hänen vakavan sairauden, kohtaat myös pelkosi. Kaikki me joskus kuolemme, vanhempasi, siskosi, veljesi, sinä ja me kaikki. Sitä on useimpien ihmisten kaikkein vaikeinta ymmärtää ja se tuottaa tuskaa, jota mieluummin pakenemme, esim. työhön ja kiireeseen.
Veljesi joka käsitteli rehua, oli sinun oma maskuliinen puolesi, voimasi ja järkevyys, jonka tulisi nyt käsitellä tätä pelkoasi, jota useimmiten käsitellään vain tunteella ja siten se onkin niin vaikeaa. Tehdä rehusta viljaa. Vilja on ihmisen elämän ja kuoleman symboli. Ensin on siemen maassa (lapsi kehittymässä), sitten oras eli lapsuus, ruoho eli aikuisuus ja lopulta vilja eli vanhuus ja olemme valmiita niitettäväksi eli kuolemme.
Uni ei siis enteile kenenkään läheisesi kuolemaa vaan sitä, että sinun tulisi kohdata oma kuolemanpelkosi.
Traktori joka meinasi jyrärä koirasi päälle voi symboloida omaa itseäsi jossain ystävyyssuhteessa, siinä joku miehinen voima meinaa jyrärä sinut.
Kiitos erittäin paljon! Pitää miettiä. Tuo kuolemanpelko saattaa olla oikea.