taas tätä

Taas yksi niistä vuoden päivistä kun sosiaaliset paineet kasautuvat sietämättömiin mittasuhteisiin. Suomalaisen mentaliteetin perinteitä kunnioittaen, mieleni jauhaa sitä samaa vanhaa mantraa, jota joka vappuna, juhannuksena ja uutenavuotena tulee aina pakonomaisesti jauhettua:"Mitähän ihmiset ajattelee jos en lähde minnekään? Miten selitän soitteleville ihmisille sen että olen kotona?"

Tämä on sitä aikaa vuodesta kun pääni sisällä laumaeläin ja individualisti valitsevat aseensa ja aloittavat hurjan mittelön. Tragikoomisella tavalla olen kokoajan puoliksi lähdössä ja puoliksi jäämässä-lopputulos on mielen totaalinen repeäminen.

Minulla ei ole tippaakaan kiinnostusta kaataa tippaakaan alkoholia kurkustani. Minua ei myöskään kiinnostaisi jauhaa kakkahuumoria tuntemattomien kanssa, tekopyhä hymy pärställäni, tai huutaa keskiyöllä kurkku kipeänä "hyvää uuttavuotta", tarkoittamatta sitä pätkääkään.

Vittumaisinta tässä on se että halu jäädä kotiin on minun yksilöllinen tunnetilani, joka tekee minusta sen mitä minä olen. Sitä vastoin halu lähteä ulos "iloitsemaan" on geeneihini ohjelmoitu käyttäytymismalli, jolla varmistetaan suvunjatkuminen, ja jonka laiminlyöminen saa pääni räjähtämään. Raiskatako omaa minuuttaan vai ollako oma itsensä?

Kai tässä selvästi ollaan kotiin jäämässä. Mitäpä siitä bilereissusta jäisi muutenkaan käteen kuin vittumainen darra.
1329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

täällä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tätätätt kirjoitti:

Taas yksi niistä vuoden päivistä kun sosiaaliset paineet kasautuvat sietämättömiin mittasuhteisiin. Suomalaisen mentaliteetin perinteitä kunnioittaen, mieleni jauhaa sitä samaa vanhaa mantraa, jota joka vappuna, juhannuksena ja uutenavuotena tulee aina pakonomaisesti jauhettua:"Mitähän ihmiset ajattelee jos en lähde minnekään? Miten selitän soitteleville ihmisille sen että olen kotona?"

Tämä on sitä aikaa vuodesta kun pääni sisällä laumaeläin ja individualisti valitsevat aseensa ja aloittavat hurjan mittelön. Tragikoomisella tavalla olen kokoajan puoliksi lähdössä ja puoliksi jäämässä-lopputulos on mielen totaalinen repeäminen.

Minulla ei ole tippaakaan kiinnostusta kaataa tippaakaan alkoholia kurkustani. Minua ei myöskään kiinnostaisi jauhaa kakkahuumoria tuntemattomien kanssa, tekopyhä hymy pärställäni, tai huutaa keskiyöllä kurkku kipeänä "hyvää uuttavuotta", tarkoittamatta sitä pätkääkään.

Vittumaisinta tässä on se että halu jäädä kotiin on minun yksilöllinen tunnetilani, joka tekee minusta sen mitä minä olen. Sitä vastoin halu lähteä ulos "iloitsemaan" on geeneihini ohjelmoitu käyttäytymismalli, jolla varmistetaan suvunjatkuminen, ja jonka laiminlyöminen saa pääni räjähtämään. Raiskatako omaa minuuttaan vai ollako oma itsensä?

Kai tässä selvästi ollaan kotiin jäämässä. Mitäpä siitä bilereissusta jäisi muutenkaan käteen kuin vittumainen darra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu