Tyttäreni ei kelpuuta minua lapsensa hoitajaksi, mutta vieraat äidit tuovat säännöllisesti vieraita lapsia minulle hoidettavakseni. Nytkin on tuttavaperheen lapsi hoidossa yökylässä. Tämä ei oma lapsenlapsi tykkää käydä minulla usein hoidettavana vaikeiden työvuorojen vuokjsi ja perhe maksaa jopa palkan työstäni. Mutta omalle tyttärelleni en kelpaa.
Surullista kun ei voi luoda suhdetta omaan lapsenlapseensa, mutta onneksi iloa tuottavat vieraat lapset ja he ovat minulle läheisiä.
Surullista kun ei voi luoda suhdetta omaan lapsenlapseensa, mutta onneksi iloa tuottavat vieraat lapset ja he ovat minulle läheisiä.
Vastaukset 74
Vanhimmat
Tytär on ehkä tykännyt huonoa kun käytät aikasi vieraiden pienokaisten kanssa?
Vähän lasellista, mutta täysin ymmärrettävää.
Epäilen ennemminkin, että hän on mustasukkainen omalle lapselleen minusta. Mutta eihän sitä voi tietää kun ei hän osaa sanoa miksi on niin paha olla. No, tosissaan puhuen taustalla lienee masennus, koska hän kokee kuulema aina että häntä arvostellaan äitinä. Sen hän on osannut sanoa. Siis hän tuntee sitä arvostelua myös muidenkin sukulaisten puolesta eikä vain minun. Ja hän on katkaissut kaikki suhteet kaikkiin sukulaisiin.
Asiassa on tietysti tottakin, että kun lasta säälitään kun nähdään miten huonosti asiat ovat, tuntuu se arvostelulta. Siis onhan se silloin sitä.
Lapsella on huumeisä ja uskon sen olevan tyttäreni masennuksen todellinen aihe. Surullista joka tapauksessa on nähdä kun pientä lasta laiminlyödään. Mutta kun en uskalla puuttua, kun pelkään että lapsi otetaan huostaan ja viedään johonkin muualle paikkakunnalle ja en saa häntä edes koskaan nähdä. Kukaan muukaan ei uskalla puuttua.
Hyvin vaikea tilanne ja mitään ei ole tehtävissä.
Veit melkein sanat suustani! Nuorempi tyttäreni jo sentään täyttää 30 vuotta ja vuosien mittaan on mahtunut montakin riitaa hänen kanssaan. Aina olen ollut se sovitteleva osapuoli, mutta nyt tuntuu etten enää jaksa minäkään ja luovutan...
Tyttäreni kostaa minulle sitten ettei anna nähdä lapsiaan. Viimeksi mennessäni sovinnon tekoon hän jo ovella katsoi minua melkein murhaavasti ja sanoi ettei minulla ole mitään asiaa hänen kotiinsa! Jäätävä katse ja kovat sanat sai minut kääntymään ovelta takaisin. Ikinä en ole häntä ainakaan tietoisesti loukannut, joten kohtuuttomalta tämä tuntuu... ja itkettää.
Sama kohtalo on ollut lasten isälläkin! Vasta uhkasakkojen jälkeen tyttäreni on ollut pakko antaa lapset isälleenkin. Lasten isä vie sitten lapset omien vanhempiensa luokse lasten äidin vastuksesta huolimatta.
Tyttäreni puhuu paljon pahaa minusta sukulaisillemme. Samoin ystävilleen ja saa näin oikeutuksen teoilleen omasta mielestään. Käytti paljon aikaa saadakseen minut erotettua omasta aviomiehestäni, eikä antaisi toisaalta elää minun omaa elämää ollenkaan!
Minulla on myös vanhempi tytär ja hänen kanssaan olemme eläneet ja olleet sovussa murrosiän jälkeen ja hänelle minä olen tärkeä äitinä ja omana itsenäni.
Aika saman tapaista tuntuu olevan. Tyttäremme ovat ilmeisesti masentuneita, vaikuttaa kyllä siltä. Äitinä se on niin surullista katsottavaa vierestä kun ei mitenkään voi enää auttaa.
Minäkään en saa nykyään tavata lapsenlastani. Ennen sain hoitaa jatkuvasti ja hakea päiväkodista usein. Jatkuvasti pyydettiin hoitamaan ja siivoomaan. Lapsi oli usein yökylässä luonani, ja rakensimme läheisen suhteen viiden vuoden aikana.
Mutta viimeinen ongelma ilmeni siten, että päiväkodin henkilökunta pyysi minua keskustelemaan tyttäreni kanssa lapsen lapsen vaaetuksesta, kun se vaatetus ei ole useinkaan säähän sopivaa. Tein kuten pyydettiin ja se oli virhe.
No nyt itken ja suren yksikseni. Mitään en uskalla enää tehdä asian hyväksi.Tytär on lyönyt minua ja repinyt hiuksista oman turvallisuuteni vuoksi en voi edes yrittää tapaamisia. Päiväkodin henkilökuntaa on kielletty puhumasta kanssani ja en saa tavata lasta enää.
Onneksi huumeisä ei ole aktiivisesti osallinen heidän elämässään, mutta sekin pelko on koko ajan läsnä, että milloin taas hän antaa kuulua itsestään.
Koko ajan pelkään, että lapsenlapseni viedään johonkin vieraalle paikkakunnalle. Kauhea ikävä on ja suru, mitähän se lapsikin kestää.
tyttäresi ei ole oikeassa mielstäsi missään....
Ihme juttu jos puhuu aviomiehesikin eroon sinusta ilman syytä. Onhan tosi puhuja.
Vai olisikos sittenkin hänellä syynsä...ja aiheensa.
Minäkin antaisin tyttärellesi oikeutuksen tekoihinsa, puhuthan sinäkin täällä hänestä pahaa, vieläpä koko maailmalle.
Taidatkin olla varsinainen marttyyri-mummo?
Sinä olet empatia kyvytön narsisti tytär.
Jos päiväkodista pyydetään puhumaan tyttäresi kanssa lapsen vaatetuksesta, Et sitten osanut sanoa, että puhukaahan itse? päiväkodin=ammattilaisten hommahan tuo olisi ollut? hittoako siihen sotkeuduit?
Ja oletpahan siis osannut tosi rakentavaan sävyyn varmasti sanoa, koska tyttäresi noin suuttui? jep. kuinkahan en usko?
Ja onpa kumma juttu että tyttäresi=aikuinen ihminen on sinua tukasta repinyt...? ...varmaankin taas ihan ilman syytä...? Kuinka minusta kuulostaa että jätät jotain todella stradekista kertomatta... ja kerrot vain hänen vikansa ja aktiivisesti "unohdat" omat töppäyksesi.
Tyypillistä mummojen touhua...niin katkeria/vanhoja että muistikin menee......
Narsistia minusta saa vaikka puolet osista vaihtais.
Osaanpa vain katsella tilannetta hiukan kauempaa, ja käsitän että kolikolla on kaksi puolta.
se on ainut "syntini"
Minunkin tyttäreni on aina ollut hyvin ilkeä minulle. Taitaa olla nykyajan muotiasia. Ehkä me olemme hoitaneet lapsemme liian hyvin?
todella, mutta tyttäresi puolesta, en Sinun.
Minäkin olen äiti, ja minulla on hyvin hoidettu aikuinen tytär, johon on erittäin hyvät välit.
Huonot välit tulevat todellakin jostain muusta kuin liian hyvin hoitamisesta!
Tuo juuri on narsismia. Tunnet olevasi omasta mielestäsi niin paljon parempi kuin toiset. että ihan ylennät itsesi toisten yläpuolelle. Täältä hakemalla haet uhrejasi jotta voisit heitä vanhoja äiti-ihmisiä kiusata.
Toki he ovat helppoja uhreja, onhan heillä jo valmiiksi niin paha olla.
Päiväkodin henkilökunta on jo yrittänyt keskustella. Ja ajattelivat, että jos minä viimeisenä' vaihtoehtona ennen sosiaaliviranomaisia voisin auttaa.
Ei ole enää sinun eikä minunkaan murheeni, ei edes päiväkodin henkilökunnan. Ja tämä ei todellakaan ole ainoa laiminlyönti. Nyt ei puhuta siitä että pölyt olisi pyyhkimättä, tao liian ohkanen myssy päässä.
Olet oppinut uuden muotisanan, jota tunget vasten parempaa tietoasi joka paikkaan. hah.
Olikos nyt niin ettei asiaa saanutkaan katsoa poissa olevan ja haukutun tyttären suunnasta ollenkaan?
Ja että siis ikä ihmiset eivät todellakaan kestä mitään kritiikkiä omista sanomisistaan?
No. eipä ole tarvetta enää ihmetellä mistä ne ongelmat Teidän kohdallanne muodostuu...
En toki "kiusaa" enää puolustuskyvyttömiä, helppoja uhreja, saavat tästä lähtien haukkua omaisensa vaikka silmät päästä. Siitähän se sopu syntyy...
Onnea vaan yritykselle.
Hyvä pidä huolta vain omista asioistasi. Omia huolia minäkin vain kannan en sinun tai jonkun muun ja jos minulla ei ole omia huolia voin toki kirjoitella omista ilonaiheistani.
Jos sinulla on niin hyvin asiat iloitse toki omista saavutuksistasi turhaan silloin täällä paukuttelet henkseleitäsi.
En ole sinulta pyytänyt yhtään mitään, et ole minulle velkaa.
Kyllä tämä on ihan julkinen palsta aiheista kirjoittaa. Ei ainoastaan Sinua varten.
Ja turha sitä on nokkiinsa ottaa jos kieroutuneilla lausahduksilla koittaa myötätuntoa hakea = hoidimme lapsemme liian hyvin, heistä tuli ilkeitä....
Aivan idioottimainen lausahdus, ja lapsikin tietää että asia ei noin ole.
Pikemminkin huonolla hoidolla pilataan lasten ja aikuisten välit, toki se on monisyistä, eikä niin mustavalkoista, mutta hyvän hoidon tiliin on huonoa tulosta turha laittaa.
Minkä takia lausunnoissanne kuultaa niin toisia syyttävä sävy? Ainuttakaan omaa virhettänne ette ole valmiita myöntämään? Syy on aina jossain muualla? Vaikkapa sitten viattomassa kanssa kirjoittajassa, joka katselee asiaa eri näkökulmasta?
Haukkumalla ette asioitanne paranna, se on selvä
ehkä rakentavan keskustelun kurssi olisi sitten paikallaan.
ihan vain hyvästä sydämestä.
Olen hyvin suojelevainen ja yritän aian varjella omia lapsiani ja kaikkien äitien lapsia kaikelta mahdolliselta pahalta vaaralta jos jotenkin suinkin on minusta kiinni. Olen siis liian hyvin varjellut ja huolehtinut lapsestani, koska hän sekaantui huumemieheen. Hänet olin hoitanut ja suojellut aivan liian hyvin. Yritä nyt herra jumala käsittää mistä puhutaan.
Hyvä hoito oli tässä tapauksessa huono hoito. No hyvää olen tarkoittanut aina ja olen iloinen kun kelpaan edelleen lapsia hoitamaan. Kaikkea hyvää sinulle ja sinun hyvälle perheellesi. olisin toki ollut kiitollinen jos olisit minua osannut auttaa.
Niin hyviä neuvoja olisin toki kaivannut ja ikikiitollinen olisin ollut jos olisit osannut tehdä muuta kuin syytellä.
en ehkä onnistu, mutta otan riskin.
Kerron Sinulle tarinan meidän perheestämme, katkelman eräästä mustasukkaisuuskohtauksesta vuosien varrelta.
Eräänä päivänä kun tulin kotiin, tyttäreni (silloin 14v) kohteli minua kuin saastaa... Kohtaus tuli kuin kirkkaalta taivaalta.... Mitään en tiennyt väärin tehneeni, olin tullut kotiin paijannut ja ruokkinut koiran, ja rutistanut tyttöä....ja ollut hymyhuulinen..?????
Toin tietysti julki, että olin saanut ansaitsematonta "kaltoinkohtelua", ja kysyin että mistähän ansiosta minua näin "palkitaan"?
En syytellyt, en sen enempää tivannut, vein hänelle lämmintä ruokaa lautasellisen huoneeseen jonne yläkertaan oli paennut...jätin lautasen sinne.
Vasta seuraavana aamuna oli käsilaukkuni päällä kahden konseptin pituinen kirjoitettu selonteko siitä, mikä kyseisen käytöksen oli aiheuttanut.
TAUSTOJA....
Meillä oli koiran pentu, joka oli katkaissut jalkansa onnettomuudessa, jossa koira ja tytär olivat törmänneet, (ja pentuparka jäi alimmaiseksi,) No koiran jalkaan asennettiin lääkärillä metallipuikkoja n kymmenen sentin välein luusta läpi, joita otettiin sitten yksi kerrallaan pois, jalan parantuessa, mutta koska puikkojen juuret olivat auki lihassa, päivittäinen puhdistaminen, ettei jalka ala mätimään oli vaativaa, sekä koiralle että tyttärelle.
pienen vilkaan koiran piti olla paikallaan koko toimituksen ajan monta kertaa päivässä.
Tytär kertoi kirjoituksessaan että hän oli hetken miettinyt, että kummasta koira enemmän pitäisi ja rakastaisi, siitä henkilöstä joka joka päivä komentaa paikoilleen, ja putsaus kirvelee, sattuu, ja koira ei välttämättä ymmärrä hoitoa kuin kiusana.... Vai siitä ihmisestä joka tulee kotiin, hymyilee, halaa, ja tuo herkkuja?
Kyse oli siis koiran rakkaudesta....
Samaan hengenvetoon tytär kirjoitti että kyllä hänet on kasvatettu tietämään milloin on tehnyt väärin, ja samallalailla hänkin omansa sitten aikanaan kasvattaisi...
tänäpäivänä koira on täysin kunnossa, siitä on pian viisi vuotta, tassusta ei huomaa mitään eroa terveen tassun kanssa, koira p a l v o o, tytärtä, on toki minunkin hyvä ystäväni, iloinen hännänheiluttaja, ja mikä parasta meidän äiti-tytärsuhteemme on vain lujittunut vuosien varrella, pienistä väärinkäsityksistä huolimatta.
Joskus on annettu kyllä sanaisen arkun tyhjentyä, mutta on myös sovittu erimielisyydet. Toistaiseksi molemmat lapseni asuvat vielä kotona, aikuisesta iästään huolimatta, ovat opiskelijoita, opinnot kesken. Itsenäisiä kyllä muutoin ovat.
Itse olen nyt uudelleen raskaana, ja he saavatkin toivottavasti sitten pikku siskon tai veljen loppu vuoden puolella, jos kaikki hyvin menee...eli olen aloittamassa tätä kasvatus urakkaa toistamiseen aivan alusta.
tyttärellesi, ja hänen lapselleen...
Sinä osaat kirjoitta kyllä hyvin.
Sitten hänellä on aikaa sitä sulatella omaan tahtiin.
No se on ehdotus vaan....mutta ehkä yrittämisen arvoinen.
Ainakin lapsesi näkisi ettet ole lakannut välittämästä, ja lapsenlapsesikin ehkä saisi terveisiä kirjeitse?
kuin puhuminen, ja saa ehkä sanottua asioita paremmassa tolkussa kuin muuten osaisi.
Lykkyä Sinulle, ihan sydämestä.
Anteeksi kun en ymmärrä missä kohtaan se minua auttaminen alkaa. Minullakin on ollut koira ja vein sen lopetettavaksi viime kesänä kun se ei enää jaksanut kävellä vaan läähätti. Ikää koiralla oli 13 vuotta.
Miten autan masentunutta tytärtä joka saa raivokohtauksia ja ei jaksa hoitaa kotia eikä jaksa huolehtia lapsestaan? Ehkä sinä kun olet niin viisas voisit antaa konkreettisia neuvoja.
Tekisin mitä tahansa voidakseni auttaa, jos itse ymmärtäisin miten?
No voin yrittää mutta en oikeasti tiedä mitä minä kirjoittaisin. Olen huolissani ja haluan auttaa, mutta tytär ei näe mitään ongelmaa itsellään, vaikka kotikin on kuin OIKEA kaatopikka.
kirjoittaa siitä kaatopaikasta...
kyselet vaikka vointeja, kerrot omista tapahtumistasi,
ehkä keksit jotain yhteistä tapahtumaa, puolueettomalla maaperällä, messut tms...
johon voisitte kaikki yhdessä mennä.
tai lintsin delfinaario, esim.
älä puutu arvostelevasti siihen siivouspuoleen vielä, luottamus pitää ensin rakentaa.
Jos pysyt rahallisesti häntä auttamaan,(eim. synttäri lahja tms.) tee se esim lahjakorttina jollekkin siivousliikkeelle, ihan viikko siivouksen muodossa. he osaavat olla arvostelematta asiakaskohdetta.
Ehkä hän kutsuu katsomaan miten hienoksi siivosivat.?
Joita et ole hetkeen tullut ajatelleeksi?
Missä asioissa hän on erityisen hyvä.
nyt niitä kaivattaisiin. hänen itsetuntonsa tarvitsisi muistutuksen siitä että hänkin on tarpeellinen ja jossain asiassa erityisen hyvä.
Mikä se on?
Hän ei kommunukoi enää normaalisti vaan huutaa koko ajan. Kaatopaikasta en ole koskaan hänelle maininnut vain yrittänyt sitä pyydettäessä raivata. Siis et ollut ymmärtänyt, ei ole kysymys enää normaalista huolimattomuudesta tai väsymyksestä.
Ja miksi luulet minun häntä syyttävän jaksamattomuudesta? En häntä ole syytellyt vain surrut ja lähinnä tietysti syytän koko ajan itseäni. Olen hyyssännyt häntä jo aivan liikaa ja ongelma lienee juuri se liian paljon auttaminen.
Ongelma ei ole hänen itsetunto ongelmansa, hän luulee olevansa parenpi kuin hyvä. Päiväkodissakin oli käynyt huutamassa ohjeita hoitajille, miten lasta tulee hoitaa ammatti-taitoisesti. Siis hän oli mennyt sinne haukkumaan hoitajatkin. Että siis näin huonosti on asiat.
Jokainen joka yrittää häntä auttaa saa raivokohtauksen osakseen ja hän tuntee auttajat vihollisiksiin.
vaikka hän huutaisikin....
Ehkä hän kirjeeseen vastaisikin ajan kanssa, eikä huutamalla? mahdoton toki tietää.
Kaippa se kaatopaikka johtuu henkisestä väsymyksestä?
Onko hänellä työpaikkaa? siis kodin ulkopuolella?
riittämättömyys ongelma...joka peitetään huutamalla.
Pitää lähteä siitä että HÄN ON PAREMPI kuin HYVÄ, hän on lapsen äiti. Äiti voi neuvoa päiväkodin hoitajia oman lapsensa hoidossa, ei toki huutamalla, mutta kukas olisi asiantuntija oman lapsen hoidossa kun äiti? Pieni tuuletus pitää jättää omaan arvoonsa. Hän on väsynyt.
Olisikin ensiarvoisen tärkeää löytää joku jota hän ei uhkaksi tuntisi. Se joku loytyy varmasti hänen vahvuuksiensa kautta, ehkä työelämästä?
Hän käy töissä ja omaa ulkonäköäkin hoitaa, ulospäin ongelmat eivät näy. Itsekin olen työssä, ja raskasta on minullekin töiden lisäksi ollut.
No nyt lopetan tämän valituksen. Olen hyvin uupunut koko asiasta. Yritän taas ajatella ihan jotain muuta.
Päiväkodista on jo useita kertoja tullut palautusta HUONOSTA HOIDOSTA. Ongelmia on ollut jo paljon lähinnä liittyen vaatetukseen, ei ne todellakaan ihan pienissä asioissa mummoa pyydä keskustelemaan lapsen äidille. Siis he olivat jo itse yrittäneet.
..kuitenkin....
Koska muistan kun omat lapseni olivat tarhassa....
Jos joskus puuttui joku vaate tai kastui tai jotain tarhalla oli varavaate varasto josta lainattiin ilman suurempaa mölyä vaatteita. Itsekkin annoin sinne pieneksi jääneitä vaatteita ison nivaskan.
pikimmiten tuleekin mieleeni ennemmin jokin nipottava harjoittelija tarhassa joka ei osaa suhteuttaa oikein asioita.
Ja jos koet että jotain vaatteita lapselta puuttuu niitä saa kirpparilta halpaan hintaan, ja laita ne sitten vaikkapa suoraan tarhaan, sanoen että kaikki saavat käyttää. Luulisi tuollaisen aiheettoman valituksen loppuvan.
Kuinka voit olla noin yksinkertainen? Jos hän tekisikin niin kuin äidit tekevät, en kait tässä kirjoittaisi.
Siis väännän sulle rautalangasta: siellä päiväkodissa ei ole varavaatteta kun lapsen äiti väsymykseltään ja uupumukseltaan on niin sekaisin, että ei suostu viemään sinne niitä. Siis vaikka henkilökunta on asiallisesti niitä pyytänyt. En kat minä ja päiväkodin henkilökunta herran jestas sellaista ihmettelisi jos niitä vaatteta vietäisiin sinne päiväkotiin. Kyllä ne sille lapselle puettaisiin jos niitä olisi mistä laitettaisiin.
Siis olen ostanut aivan uusia vaatteita, kaikkenlaisia säitä varten, mutta kun äiti ei uupumiseltaan ymmärrä niitä kotoa viedä päiväkotiin.
Ja kun henkilökunta niitä pyytää, hän suuttuu. Ja siksi henkilökunta yrittää minun kauttani saada lapselle asianmukaisia vaatteta. Kun yritin pakata niitä vaatteta reppuun mitä päiväkodista pyydettiin, kun äiti ei suostu viemään. Tyttäreni kävi päälleni ja pahoinpiteli minua.
Siis tämä ei ole kilpailu äiti vastaan mummu ja pyydettäisiin tähän kannustajia jommalle kummalle. Tämä on vakava ongelma ja sen ongelman tuntuu kaikki muut unohtavan kuin minä. Kyse on pienen lapsen hyvinvoinmnista, siis ihan perusasiat puuttuvat. Syyllistä on turha hakea, vain apua tarvittaisiin.
myös kuitenkin.
viedä, mikä sen estää?
tarhaan...
Sinä saat kirjoittaa mitä vain ja kuka tahansa voi kommentoida niitä miten tahansa.
Paljon olen minäkin näillä palstoilla oppinut, kun huomaa että asioihin voi olla erilaisiakin näkökantoja.
"Minunkin tyttäreni on aina ollut hyvin ilkeä minulle. Taitaa olla nykyajan muotiasia. Ehkä me olemme hoitaneet lapsemme liian hyvin"
Hyvällä on tapana palautua, mutta niin on myös pahalla.
Ei millään pahalla, mutta metsä vastaa, niin kuin sinne huutaa.
ja sinun matematiikan mukaan, se sille jolla on paha olla sille sitä pahaa oloa tulee koko ajan lisätä.
Luuletko, että sinä sen oman pahan olon saat siirrettyä toiselle tuolla haukkumisellasi.
pienellä virkistelyllä ymmärtäisi puhuvansa pahaa omasta tyttärestään koko maailmalle.
Ja aiheuttavansa ongelmat ihan itse.
Kas sen ymmärtäminen voisi auttaa ongelmien ratkaisussa.
ei toi alkuperäinen ole menetettyä ainesta, ainoastaan tuohtunut. Pohjimiltaan ihan hyvä sydäminen isoäiti.
Ja sinun ulosantisi on niin sekavaa ja ristiriitaista, ettei siitä saa mitään selvää, onnea vaan politikon urallesi.
taidat olla tuon kirjoittajan, jolle vastasit, tytär.Sinun päässäsi heittää näköjään yhtä paljon kun sen tyttären.
Minulla. Olen päättänyt antaa tytön olla, ja annan elää omaa elämää. Kyllä olen itku silmässä tullut monet kerrat kotiin hänen luoltaan. Ja sattuu vieläkin mutta aion elää nyt omaa elämää. Kävimme matkoilla ja en tietoisesti enää luo ajatustakaan hänen ajatuksilleen, kylläpähän tulee joskus mieleen miten on kohdellut äitiään , viimeistään sitten kun omat lapset tulevat murrosikään eikä kaikki ehkä menekkään niinkuin hän haluaa. Ja jos ei sittenkään niin, ei haittaa. Olen päättänyt että minulla on vain oma elämäni elettävänä ja sitä en yhden ihmisen vuoksi pilaa.
Onneksi minulla on myös muita lapsia jotka rakastavat minua omana itsenään.
Tosi surullinen asia ja olen hyvin pahoillaan puolestasi. Emme varmaan ole ainoita äitejä jotka surevat tytärtään, mutta uskallamme kertoa siitä ja se helpottaa sitä pahaa oloa.
Itse hämmästelen miksi tytär on niin vaikea, vaikka itselläni on mukavat välit äitiini ja vielä paremmat välit anoppiini. Mutta ei sille mitään voi, kun ne psyykkiset ja sosiaaliset ongelmat ovat niin vaikeita, että ei niitä voi mitenkään ymmärtää. Varsinkin ne lapsen isän huumetaustat pelottavat niin paljon.
Itse yritän myös olla nyt ajattelematta sitä pientä lapsenlasta. Voihan olla, että lapsesta tulee jokatapauksessa häiriintynyt ja vanha mummo saa pelätä sitä, kun kasvaa isommaksi. Parempi kun menee välit kokonaan poikki jo pienenä.
Kiitos jokaiselle, joka yritti auttaa. Voi olla että ongelmat vain paheneva, kuten ne ovat koko ajan tehneet. Itse olen jo aika voimaton, tuntuu että kaikkensa olen jo yrittänyt, jotta lapsella olisi hyvä olla.
Jos vielä löytyisi jotain viisaita konkreettisia neuvoja tai vinkkejä olen kiitollinen.
"Surullista kun ei voi luoda suhdetta omaan lapsenlapseensa, mutta onneksi iloa tuottavat vieraat lapset ja he ovat minulle läheisiä."
Voitko luoda suhteen johonkuhun ihmiseen (tässä tapauksessa lapsenlapseesi) ainoastaan siten että lapsenlapsi on kanssasi kahden, ilman vanhempiaan?
Eivätkö tyttäresi perhe koskaan käy kylässä tai sinä käy heillä? En ymmärrä miten lapsi-isoäitisuhde ei olisi mahdollinen tuossa tilanteessa.
Miksi lapsenlapsi pitäisi tuoda sinulle hoitoon? Onko hoidolle tarvetta? Onko lapsenlapsesi sen ikäinen että osaa itse kävellä ja puhua sujuvasti?
Oma lapseni on 1v10kk eikä tulisi mieleenikään viedä hoitoon mihinkään vain sen takia että TOISET niin haluavat.
En jaksa sulle selittää kun tuntuu, että sinulla ei ole halua edes auttaa. Ja yksityiskohtia en voi jokaiselle rautalangasta vääntää, jos se oma mielikuvitus ei riitä kuvittelemaan miten se äidin masennus voi pikkuhiljaa kehittyä. Valitan.
uusavuttomalle, mene mummo sossun kanssa sinne tyttäresi kotiin ja hommatkaa se lapsi sieltä kaatopaikalta pois.
Lapsiparka kai siinä kärsii eniten , voi helvetti näitä kulissin pystyssäpitäjiä.Tyttäresihän on henkisesti sairas, hommaa se hoitoon.
mitä ilmeisemmin huumeongelma, kuten vävylläsikin, kaikki tuo kertomasi käytös kielii siitä.
Olen kokenut omalta tyttäreltäni lähes samanlaista käytöstä, hänellä vain ei ollut lapsia ( luojan kiitos). Yhtä rajua ja välinpitämätöntä oli hänenkin käyttäytymisensä tuolloin.
Onneksi oma lapseni ymmärsi hakeutua hoitoon ja on tänäpäivänä terve, käytöskin on taas normaalin nuorennaisen käytöstä ja välimme ovat kunnossa.
Keskustele paikkakuntasi sosiaalityöntekijöiden kanssa tilanteesta, ennenkuin lapsenlapsillesi käy mitään tosi pahaa.
Toivon sydämestäni voimia sinulle.
Kiitos ajatuksistasi. Minäkin olin pohtinut samaa. Onneksi se mies ei ole tekemisissä siinä perheessä laisinkaa, mutta eihän sellaisesta miehestä tiedä milloinkaan varmasti, vaikka alkaisi yhtäkkiä taas yhteydenpitoon. Sellaiset huumejutut ovat täysin arvaamattomia.
Nyt kuitenkin asia on edennyt. Olen saanut yhteyden tyttären hyvään ystävään, joka on järkevä ja hyvin diplomaattinen nainen. Kun keskustelin asiasta, hänkin kertoi ettei ole kuukauteen olleet yhteydessä, ja on ollut myös jotenkin huolissan. Mutta koska heillä on ollut hyvät ja läheiset välit aina, sai hän puhelinyhteyden sinne.
Onneksi minun ei tarvitse asiaa enää yksin surra ja itkeä, hän lupasi alkaa miettimään jatkoa kanssani ja hän menee käymään tänään siellä.
Viime yönä nukuin ensimmäisen täyden yön kuukauteen.
Hienoa että olet saanut tukea itsellesi.
Toivon että asiat selviää, äläkä myöskään epäile kääntyä tarpeenvaatiessa viranomaisten puoleen.
Itse sain asioiden ollessa huonoimmillaan apua oman paikkakuntani A-klinikan psykologilta, hän yritti auttaa tytärtäni mutta ei siinä vaiheessa onnistunut, vasta myöhemmin.
Ilman hänen kanssaan käymiä keskusteluja olisin varmaankin murtunut lopullisesti, niin vaikeaa se kaikki oli.
Voimia sinulle! Asiat kääntyvät vielä parhainpäin.
selvästi
Hei!
Saatan olla tulevaisuudessa tyttäresi kaltainen, koska olen päättänyt, että isovanhemmille ei viedä (mahdollisesti tulevia) lapsenlapsia päivittäiseen hoitoon. Olen tämän heille kertonutkin. Kyse ei ole siitä, että en arvostaisi omia tai appivanhempiani tai en uskoisi heidän kykenevän hoitamiseen, vaan epäilen, että isovanhemmilla saattaa mennä hoitajan ja isovanhemman roolit sekaisin.
Olen nähnyt läheltä kuinka eräs henkilö on päässyt isoäidin (ja työssäkäyvien vanhempien) hoitamana hiukan liian lepsusti tietyistä asioista. Vilkkaan lapsen kanssa taisi olla helpompaa antaa olla, kuin opettaa miksi pitäisi vihanneksiakin syödä ja miksi kyläilyreissulle laitetaan siistimpi paita päälle.
Hyvää tarkoittanut mummi ei varmaan ymmärtänyt, että lapsi voisi olla vielä päälle kolmikymppisenäkin ruokiensa kanssa nirsoileva ja epäsiististi pukeutuva (vaikka muuten ihan kunnollinen) henkilö. Nyt asiasta kyllä huomautellaan, mutta samalla unohdetaan, että itse oltiin kasvattajana silloin, kun asian olisi voinut vielä hoitaa suht kivuttomasti.
Isovanhempien elämässä on ollut omien lastensa ja töidensä kanssa paljon tekemistä. Siksi haluan ainakin omalta osaltani antaa vanhemmilleni mahdollisuuden rauhallisiin eläkevuosiin niin, että me ja mahdollisesti tulevat lapsemme olemme tärkeä osa heidän elämäänsä, mutta emme ole nurkissa joka päivä tai joka viikonloppu.
Olen läheisten lasten kautta huomannut, että isovanhempien ja lastenlasten hyviin suhteisiin ei tarvita kovin suuria asioita. Usein pienet ja satunnaisetkin leikkihetket ja kävelyretket riittävät lujittamaan hyvään ja koko iän kestävään suhteeseen!
Sinun omahyväisyyttäsi tuskin kukaan tässä keskustelussa kaipasi. Tässä oli nyt isommat ongelmat kysymyksessä, kuin sinun lapsesi ja sinun lapsesi isovanhemman leikkituokiot.
Ai omahyväisyyttä..? Heh! :)
Mitä ihmettä aloittaa keskustelua, jos ei halua erilaisia mielipiteitä? Aloituksessa kannattaa laittaa mahdolliset ongelmat heti esiin, eikä repiä niitä pitkin ketjua vähitellen, kaikki kun eivät lue koko rimssua.
Menkää reppanat ongelmienne kanssa perheneuvoloihin, psykologeille ja sosiaalitätösten juttusille! Aivan turha täältä on vastausta etsiä, jos kerran pelkkää sympatiaa haluattte.
Kuinka kehtaat kirjoittaa noin asiattomasti täysin asialliseen ja kivaan kirjoitukseen,
häpeäisit.
Päinvastoin kuin tämä väärällä jalalla noussut besserwisseri, niin minä nautin tuosta kirjoituksesta.
"Sinun omahyväisyyttäsi tuskin kukaan tässä keskustelussa kaipasi. Tässä oli nyt isommat ongelmat kysymyksessä, kuin sinun lapsesi ja sinun lapsesi isovanhemman leikkituokiot."
Mitä ihmiselle pitää tapahtua, että niistä tulee tuollaisten kommenttien kirjoittajia?
Ja onko sinulla nyt hyvä mieli?
Ärsyttää tommoset jotka ottaa oikeuden päättää mitkä mielipiteet on oikeita.
Hyi häpeä kun kiroatkin, etkä osaa kirjoittaa asiallisesti mielipiteitäsi. Ja toivon todella, että et ole äiti- saati sitten mummoihminen.
Miehet saavat kirota, mutta naiset eivät - vai?
On todella vaikeaa hahmottaa, mitä kukin sanoo ja mihin.
Tämän on erillinen isovanhempien keskustelu palsta, voitaisiinko itse alkaa numeroimaan viestimme. Toinen tai uusi vastaus; laittaisi silloin myös edellisen vastauksen numeron, näin saman henkilön useampi puheenvuoro olisi huomattavissa.
Esimerkiksi keskustelu ketjussa olisi 8 viestiä ja 4. vastannutnimimerkkinä mummu vastaisi uuden viestin 9. laittaisi mummu4.
Ehdotan nyt kuitenkin, vaikka ei kukaan haluaisi asiassa olla mukana.
Turhalta toralta vältyttäisiin myös, kun tietäisi kelle vastataan.
Mummu0/1
Aika vähän täällä isovanhemmat voivat kommunikoida keskenään, kun pientenlasten äidit ja jopa synnyttämättömätkin naiset tulevat antamaan kasvatusohjeitaan meille.
jolla erottaa synnyttämättömät naiset jo kirjoituksista.....hahah.
Tai sitten kyseisillä henkilöillä on vain niiiiin suuret luulot omista kyvyistään. Ja niin vähän kanttia ottaa vastaan kritiikkiä. Eivätkä he ollenkaan siedä eriäviä mielipiteitä.
Useimmat toki ovat kertoneet elämästään, pienistä lapsista ja esim. otsikolla uutta näkökulmaa nainen kertoo, ettei ole vielä synnyttänyt vaan mahdollisia tulevia lapsiaan kasvattaa määrätyllä periaatteella ja suhde mahdollisesti tuleviin isovanhempiin on leikkituokioita vain. Lue itse ketjusta ettei tarvitse häämmästellä. Minulla ei ole röhtgenkatsetta, lukutaito on normaali silmälaseilla.
se että sen yhden naisen puhuit heti monikossa.
Jos ei kelpuuta, niin sitten ei.
Asia on tyttären päätettävissä.
Sinuna en puhuisi mitään asiasta.
Myöskään en tarjoaisi apuani, jos olen sitä tarjonnut, ja se on torjuttu.
Hänellä on syynsä. Tyydy siihen.
Etkä ollenkaan kykene ajattelemaan sitä isovanhempaa, joka jää paitsi lapsenlapsensa elämästä.
Etkö välitä miltä hänestä tuntuu kun kelpaa hoitajaksi muille mutta ei juuri sille tärkeimmälle jota kaikkein mieluummin hoitaisi.
Etkö välitä ollenkaan siitä, mistä lapsi jää paitsi kun ei saa tutustua omaan mummiinsa.
Etkö ymmärrä sitä, etttä lapsen äidillä ei välttämättä ole oikeutta yksin määrätä siitä, onko lapsella suhde mummoonsa vaiko ei.
Etkö yleensäkkään välitä toisen ihmisen tunteista.
Mietippäs haluatko oman lapsesi torjuvan sinut sitten kun hän on aikuinen ja hänellä on muita ihmissuhteita, eli ns. oma elämä. Haluatko olla siitä ulkona.
On äärettömän masentavaa ja surullista jos isovanhemmat eivät saa olla yhteydessä lapsenlapsiinsa. Mietippäs jos itse joutuisit olemaan jatkuvasti erossa ihmisestä joka on sinulle erityisen rakas ja tärkeä ja jota ikävöit joka hetki. Voisi käydä raskaaksi.
Tuo edellinen kirjoittaja on empatiaan kykenemätön ihminen. Hän on jäänyt vaille rakkautta, mutta ei hän sitä itse tiedä, kun ei hän tiedä mitä rakkaus on.
Itselläni oli hyvin rakas sokea ukki, ja hänen välittämisensä ja rakkautensa on kantanut minua koko elämäni ajan.