Mitä suotta.

Taha Islam on osoittanut islamin todellisen luonteen. Täällä väittelemällä me yritämme todistella, että islamissa uskontona olisi sittenkin jotain hyvää. Turhaan. Siinä ei ole.

Nyt meidän tarvitsee enää päättää, haluammeko me tätä käenpoikaa nurkillemme kasvamaan. Tässä on turha vedota lakiin tai sananvapauteen, jos siitä puhuu sellaisen järjestelmän edustaja, joka pyrkii tukahduttamaan sanan- ja uskonnonvapauden sekä demokraattisen järjestelmän ja sen lait. Islamistien päämajasta Saudi-Arabiasta on jo tullut tiedote, jonka mukaan päämääränä on lännen islamilaistaminen.

Olkaamme siis kiitollisia Tahalle, hän kertoo meille asioiden todellisen laidan, jota sossutätien ja -setien hyssyttely ei yleensä kansan korviin päästä.
7283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kirjoittelet näitä sekopäisiä juttujasi: kaverisi ovat samaa mieltä kanssasi (vaikka mitään mieltä kirjoituksissasi ei olekaan) - ja meistä muista ne ovat aivan turhia. Miksi et vaihda palstaa - suosittelen huuhaata (siellä sinun "tiedotteesi" ja "sossutätiesi hysyttelyt" menisivät täydestä)

Äänestä

kirjoitit.

Äänestä

>Nyt meidän tarvitsee enää päättää, haluammeko me tätä käenpoikaa nurkillemme kasvamaan.

Mitä aiot tehdä sille? Aiotko rajoittaa lain suomaa sananvapauttani demokratian nimissä?

>Islamistien päämajasta Saudi-Arabiasta on jo tullut tiedote, jonka mukaan päämääränä on lännen islamilaistaminen.

Tämä "uutinen" oli uutinen 1400 vuotta sitten.

Äänestä

Hyvin sanottu! Muslimit eivät usko järkipuhetta eivätkä kuuntele "vääräuskoisia" vaan heillä on
tähtäimessään islamin mukainen yhteiskunta. Muslimit eivät usko demokratiaan, koska
se ei ole peräisin jumalasta. He pyrkivät myös muuttamaan uuden kotimaansa omien sääntöjensä mukaiseksi haluamatta sopeutua sen sääntöihin. Kun olen itse käynyt muslimimaissa, olen joutunut aina sopeutumaan heidän sääntöihinsä ja toimimaan heidän ehdoillaan. Heillä ajatusmaailma on täysin päinvastainen: koska heidän elämäntyylinsä on suoraan jumalasta, ei se voi olla väärä --> he voivat pakottaa myös muut elämään sen mukaisesti.
Johan heidän pyhissä teksteissäkin korostetaan me ja muut -tyyppistä ajattelua, jossa muut ovat vääräuskoisia (kafr). Vääräuskoiset eivät voi olla oikeassa, joten on vain jumalan tahto, että muslimit päättävät asioista.

Äänestä
  • fanattinen muslimien vihaaja, joka pitää tätä luonnevikaansa "demokraattisuutena". Arvasin että näitä löytyy täältä. Tämä oppimestari syyttää vain muslimeja siitä, että nämä eivät usko demokratiaan - siihen mitä tällainen fanaatikko demokratialla tarkoittaa ei onneksi usko valtaosa maailman ihmisistä täysin riippumatta siitä uskovatko he johonkin jumalaan vai eivät.
    Jotta seuraava solvaus ei menisi ihan poskelleen kerron, että itse olen ateisti eli että en usko mihinkään jumalaan, mutta annan toisten uskoa mihin jumalaan tahansa

    Äänestä

  • Surkeus jatkuu kirjoitti:

    fanattinen muslimien vihaaja, joka pitää tätä luonnevikaansa "demokraattisuutena". Arvasin että näitä löytyy täältä. Tämä oppimestari syyttää vain muslimeja siitä, että nämä eivät usko demokratiaan - siihen mitä tällainen fanaatikko demokratialla tarkoittaa ei onneksi usko valtaosa maailman ihmisistä täysin riippumatta siitä uskovatko he johonkin jumalaan vai eivät.

    Luonnevika? Luepa vähän koraania, niin huomaat, että edellisessä viestissä sanomani asiat pitävät ainakin suurimmaksi osaksi paikkansa.

    >Tämä oppimestari syyttää vain muslimeja
    >siitä, että nämä eivät usko
    >demokratiaan

    He eivät usko siihen, koska se on lähtöisin
    ihmisestä, ei jumalasta. Kysypä vaikka Taha Islamilta. Muslimit myöntävät tämän
    avoimesti. En ole sanonut, että _vain_ muslimit eivät usko demokratiaan.

    > - siihen mitä tällainen
    >fanaatikko demokratialla tarkoittaa ei
    >onneksi usko valtaosa maailman ihmisistä
    >täysin riippumatta siitä uskovatko he
    >johonkin jumalaan vai eivät.

    Mistäs sinä tiedät, mitä minä tarkoitan demokratialla? Onneksi valtaosa vielä
    uskoo demokratiaan toistaiseksi.

    Muslimeja on
    maailmassa ehkä 1.3 miljardia ja siihen päälle
    pohjois-korea ja kuuba muuta muu maa, jotka eivät usko demokratiaan.

    Tässäpä vähän otteita koraanista ja
    sen suvaitsevaisuudesta (uskottomat ovat siis Taha Islamin mukaan ei-muslimeja):

    "098.006: Those who reject (Truth), among the People of the Book and among the Polytheists,
    will be in Hell-Fire, to dwell therein (for aye). They are the worst of creatures."

    "8:12. Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: »Olen kanssanne;
    tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla;
    silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa.»"

    "29. Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa."

    31. Paitsi Jumalaa ovat he ottaneet herroikseen kirjanoppineensa ja munkkinsa, samaten Messiaan, Marian pojan, vaikka heidän tuli palvella vain yhtä ainoata Jumalaa. Ei ole muuta Jumalaa kuin Hän. Ylistettäköön Häntä ja olkoon Hän kaukana siitä, minkä he asettavat hänen rinnalleen!

    32. Mielellään he puhaltaisivat sammuksiin Jumalan valon, mutta Jumala ei hellitä ennenkuin on saattanut valonsa täydelliseksi, vaikka uskottomat närkästyisivätkin.

    33. Juuri Hän on lähettänyt sanansa julistajan ja tämän mukana johdatuksensa sekä totuuden uskonnon, asettaakseen sen jok'ainoan muun uskonnon yli, vaikka se Jumalattomia närkästyttää.
    "

    "9:5. Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen."

    "47:4. Kun siis kohtaatte taistelussa uskottomat, niin nujertakaa heiltä niskat, niin että voitatte heidät! Sitten ottakaa heidät vangiksi ja jälkeenpäin joko suosiollisesti vapauttakaa heidät tai antakaa heidän lunastaa itsensä vapaiksi, kun sota on päättynyt! ..."

    "5:33. Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus..."

    "5:51. Te, jotka uskotte! Älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi, - he ovat ystäviä vain toisilleen, ja joka ottaa heidät liittolaisikseen, on yksi heistä. Jumala ei totisesti ulota johdatustaan väärämielisiin."

    "22:19. On kaksi ryhmää, jotka kiistelevät Herrastaan. Siksi onkin uskottomille leikattu tuliset vaatteet, ja heidän päänsä ylitse vuodatetaan kiehuvaa vettä.
    20. Se liuottaa heidän sisuksensa sekä myös heidän ihonsa.
    21. Ja heitä piestään rautasauvoin.
    22. Joka kerran, kun he tuskissaan haluavat päästä sieltä pois, heidät työnnetään sinne takaisin, ja heille sanotaan: »Maistakaa palamisen tuskaa.»"

    Nämä tekstit löytyvät mm.

    http://www.islamopas.com/koraani/sisallys.htm

    Korostettakoon vielä lopuksi, että tekstit ovat vain osia
    kertomuksista _Muhammedin ajoilta_, joten eivät ehkä(?) ole suoranaisia ohjeita nykypäivän muslimeille.

    Ongelma onkin juuri tässä, kuinka tulkita
    noita tekstejä? Jotkut tulkitsevat näitä
    kirjaimellisesti ja toiset taas vertauskuvallisesti.

    Tällaista tekstiä koraanissa kuitenkin on paljon ja muslimit käyttävät ohjeinaan myös muita koraanin tekstejä, joten jokainen muodostakoon oman mielipiteensä lukemastaan.

    Äänestä

  • Surkeus jatkuu kirjoitti:

    fanattinen muslimien vihaaja, joka pitää tätä luonnevikaansa "demokraattisuutena". Arvasin että näitä löytyy täältä. Tämä oppimestari syyttää vain muslimeja siitä, että nämä eivät usko demokratiaan - siihen mitä tällainen fanaatikko demokratialla tarkoittaa ei onneksi usko valtaosa maailman ihmisistä täysin riippumatta siitä uskovatko he johonkin jumalaan vai eivät.
    Jotta seuraava solvaus ei menisi ihan poskelleen kerron, että itse olen ateisti eli että en usko mihinkään jumalaan, mutta annan toisten uskoa mihin jumalaan tahansa

    Luonnevika? Luepa vähän koraania, niin huomaat, että edellisessä viestissä sanomani asiat pitävät ainakin suurimmaksi osaksi paikkansa. Korjatkaa, jos olen väärässä.

    >Tämä oppimestari syyttää vain muslimeja
    >siitä, että nämä eivät usko
    >demokratiaan

    He eivät usko siihen, koska se on lähtöisin
    ihmisestä, ei jumalasta. Kysypä vaikka Taha Islamilta. Muslimit myöntävät tämän
    avoimesti. En ole sanonut, että _vain_ muslimit eivät usko demokratiaan.

    > - siihen mitä tällainen
    >fanaatikko demokratialla tarkoittaa ei
    >onneksi usko valtaosa maailman ihmisistä
    >täysin riippumatta siitä uskovatko he
    >johonkin jumalaan vai eivät.

    Mistäs sinä tiedät, mitä minä tarkoitan demokratialla? Onneksi valtaosa vielä
    uskoo demokratiaan toistaiseksi.

    Muslimeja on
    maailmassa ehkä 1.3 miljardia ja siihen päälle
    pohjois-korea ja kuuba muuta muu maa, jotka eivät usko demokratiaan.

    >Jotta seuraava solvaus ei menisi ihan
    >poskelleen kerron, että itse olen
    >ateisti eli että en usko mihinkään
    >jumalaan, mutta annan toisten
    >uskoa mihin jumalaan tahansa

    Mikä solvaus? Olen samaa mieltä niin kauan
    kuin he uskovat siihen rauhanomaisesti ja pyrkimättä muuttamaan muita kansoja/uskontoja
    toimimaan heidän uskontonsa sääntöjen mukaisesti.

    Tässäpä vähän otteita koraanista ja
    sen suvaitsevaisuudesta (uskottomat ovat siis Taha Islamin mukaan ei-muslimeja):

    "098.006: Those who reject (Truth), among the People of the Book and among the Polytheists,
    will be in Hell-Fire, to dwell therein (for aye). They are the worst of creatures."

    "8:12. Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: »Olen kanssanne;
    tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla;
    silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa.»"

    "29. Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa."

    31. Paitsi Jumalaa ovat he ottaneet herroikseen kirjanoppineensa ja munkkinsa, samaten Messiaan, Marian pojan, vaikka heidän tuli palvella vain yhtä ainoata Jumalaa. Ei ole muuta Jumalaa kuin Hän. Ylistettäköön Häntä ja olkoon Hän kaukana siitä, minkä he asettavat hänen rinnalleen!

    32. Mielellään he puhaltaisivat sammuksiin Jumalan valon, mutta Jumala ei hellitä ennenkuin on saattanut valonsa täydelliseksi, vaikka uskottomat närkästyisivätkin.

    33. Juuri Hän on lähettänyt sanansa julistajan ja tämän mukana johdatuksensa sekä totuuden uskonnon, asettaakseen sen jok'ainoan muun uskonnon yli, vaikka se Jumalattomia närkästyttää.
    "

    "9:5. Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen."

    "47:4. Kun siis kohtaatte taistelussa uskottomat, niin nujertakaa heiltä niskat, niin että voitatte heidät! Sitten ottakaa heidät vangiksi ja jälkeenpäin joko suosiollisesti vapauttakaa heidät tai antakaa heidän lunastaa itsensä vapaiksi, kun sota on päättynyt! ..."

    "5:33. Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus..."

    "5:51. Te, jotka uskotte! Älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi, - he ovat ystäviä vain toisilleen, ja joka ottaa heidät liittolaisikseen, on yksi heistä. Jumala ei totisesti ulota johdatustaan väärämielisiin."

    "22:19. On kaksi ryhmää, jotka kiistelevät Herrastaan. Siksi onkin uskottomille leikattu tuliset vaatteet, ja heidän päänsä ylitse vuodatetaan kiehuvaa vettä.
    20. Se liuottaa heidän sisuksensa sekä myös heidän ihonsa.
    21. Ja heitä piestään rautasauvoin.
    22. Joka kerran, kun he tuskissaan haluavat päästä sieltä pois, heidät työnnetään sinne takaisin, ja heille sanotaan: »Maistakaa palamisen tuskaa.»"

    Nämä tekstit löytyvät mm.

    http://www.islamopas.com/koraani/sisallys.htm

    Korostettakoon vielä lopuksi, että tekstit ovat vain osia
    kertomuksista _Muhammedin ajoilta_, joten eivät ehkä(?) ole suoranaisia ohjeita nykypäivän muslimeille.

    Ongelma onkin juuri tässä, kuinka tulkita
    noita tekstejä? Jotkut tulkitsevat näitä
    kirjaimellisesti ja toiset taas vertauskuvallisesti.

    Tällaista tekstiä koraanissa kuitenkin on paljon ja muslimit käyttävät ohjeinaan myös muita koraanin tekstejä, joten jokainen muodostakoon oman mielipiteensä lukemastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kriittinen kirjoitti:

Taha Islam on osoittanut islamin todellisen luonteen. Täällä väittelemällä me yritämme todistella, että islamissa uskontona olisi sittenkin jotain hyvää. Turhaan. Siinä ei ole.

Nyt meidän tarvitsee enää päättää, haluammeko me tätä käenpoikaa nurkillemme kasvamaan. Tässä on turha vedota lakiin tai sananvapauteen, jos siitä puhuu sellaisen järjestelmän edustaja, joka pyrkii tukahduttamaan sanan- ja uskonnonvapauden sekä demokraattisen järjestelmän ja sen lait. Islamistien päämajasta Saudi-Arabiasta on jo tullut tiedote, jonka mukaan päämääränä on lännen islamilaistaminen.

Olkaamme siis kiitollisia Tahalle, hän kertoo meille asioiden todellisen laidan, jota sossutätien ja -setien hyssyttely ei yleensä kansan korviin päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu