Mulla on kaikki lapsuuden- ja nuoruudenaikaiset ystävyyssuhteet katkenneet muuton takia, eikä ole poikaystävääkään. Oletteko saaneet yliopistolla uusia ystäviä? Jotenkin on hemmetin vaikeaa saada kaveria nyt vanhemmalla iällä. Ei kiinnostaisi olla aina yksin himassa, kun oon kumminkin parikymppinen ja menevämpi luonteeltanikin. Hatuttaa ja masentaa nykytilanne, vasta ensi syksynä aloitan opinnot, sen aikaa ainakin on elettävä yksin ja pureskeltava kynsiä..:(
Kavereita yliopistolta?
ootteko
153068
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
yliopistolla juttelen parin oman pienryhmäläisen kans, mutta vapaa-ajalla kanssakäyminen on vähäistä. Vapaa-ajalla silloin tällöin oon vanhojen lukiokavereitten kans mutta muuten on hiljaista.
Kannattaa ehottomasti mennä ensi syksynä niihin ensimmäisen vuoden opiskelijoitten kemuihin ja tapahtumiin ns. verkostoitumaan niin kaverin saantimahollisuuet paranee huomattavasti
Humanistisessa on vaikea löytää nyt tuota poikakaveria. Ja kuten edellinen kirjoittaja sanoi, voi tavata sen kaikissa opiskelijoiden menoissa. Mutta jos alkaa ikää olla, haluatko ihan nuorta poikaa? ja yleensä ollaan jo parisuhteessa, niin että on vaikea löytää.
En itse kaipaa ketään. Haluaisin mielummin loppuiän asua luostarissa, kaukana kaikesta miessuvusta.
Mun mieskaveri petti niin pahoin, ettei myös soita vanhan vuoden päätteksi ja toivottaa kaikkea hyvää. Jäi vaimonsa kanssa juhlimaan. Kuulemma kuolee jälleen keuhkokuumeeseen kotona, kun talvilomamatka on alkamassa.
Helsingissä aloitan luonnontieteiden opinnot. Olen 23-vuotias, siis melkein "kalkkis" peräkammarintyttö. Tällä hetkellä en edes miestä kaipaa elämääni, vaan ystäviä joiden kanssa viettää mukavasti vapaa-aikaa. Nyt painan töitä urakalla, se vie ainakin osittain yksinäisyysajatukset päästä. Työkavereista en ystäviä saa, kaikki muut on päälle nelikymppisiä. Vapaa päivinä ja juhlapyhinä haluaisin todellakin nauttia ystävien seurasta, niin kuin ennen. Ainoa ystävä nykyään on äitini:), asutaan vaan harmiksi eri paikkakunnilla.
Mä en saanut yliopistolta kavereita (oon 2. vuoden opiskelija), koska skippasin sattuneista syistä parin ekan viikon fuksibileet, ja niissähän ne piirit muodostettiin... On mulla toki sieltä pari hyvänpäivän juttukaveria ja liuta heimoi -tuttuja, mutta ei ketään sellasta jota tapaisin vapaa-ajalla. Sikäli vituttaa, kun oon opiskelujen takia muuttanut tänne toiselta paikkakunnalta eikä mulla ollu täällä ennestäänkään ketään kaveria, niin ihan yksin joutuu sit olemaan kaiken ajan.
Mä olen löytänyt yliopistolta kaksi iki-ihanaa, maailman parasta YSTÄVÄÄ! Opiskelevat eri oppiaineita kuin minä, omassa oppiaineessa ja muuten on sellasia tyyppejä, joita tervehdin (ja joidenkin kanssa vaihdan muutaman sanan), mutta muuten en ole tekemisissä.
Jos aloittaja haluat kirjoitella, jätä mailiosoitteesi.
Oikeastaan kaikkiin nykyisiin "real life" ystäviin tutustuin ammattikorkeassa opiskellessani. En kulkenut opiskelijabileissä eikä tunneilla tutustunut kovin hyvin, mutta koulun kahvilassa tuli istuskeltua usein samalla porukalla, joka sitten ajan myötä tiivistyi kaveripiiriksi. Onneksi älysin mennä mukaan, edellisessä koulussa en uskaltanut, enkä sitten tutustunutkaan keneenkään kovin hyvin.
Vähän pelottaa sama, että tutustunko keneenkään nyt kun olen ajatellut jatkavani opiskelua yliopistolla, varsinkin jos haen jatko-opiskelijaksi enkä välttämättä töiltä ehtisi heti kovin moneen mukaan. Vanhat kaverit ovat kyllä ihania, mutta osa on ehtinyt jo muuttaa pois ja/tai "hankkia elämän", ja olisihan se kiva jos siellä voisi joskus vaihtaa muutaman sanan jonkun kanssa.
AMK:ssa opiskelun jälkeen en sitten ole onnistunutkaan luomaan ystävyyssuhteita muualla kuin netissä. Joistain entisistä työkavereista on jäänyt hyvänpäivän tuttuja, mutta kenenkään kanssa ei ole oikein ikä tai kiinnostukset osuneet kohdalleen niin että olisi osannut ehdottaa mitään parempaa tuttavuutta, ja varsinkin työkavereiden kanssa se raja tuntuu vaikeammalta rikkoa.
Olen kuullut muiden sanovan kuinka yliopistolla ei oikein tutustu ihmisiin, mutta eiköhän se ole kiinni monesta asiasta. Toivottavasti löydät ystäviä. :)
Jos alat ajatella, että et saa kavereita, niin sitten et niitä varmaankaan saa. Yliopisto ei välttämättä ole paras paikka ystävyyssuhteiden luomiselle. Se on aika pitkälle monologisia luentoja ja apaattisesti eteenpäin tuijottelevia ihmisiä. Riippuu toki vähän alastakin. Itse kuvittelisin, että luonnontieteet (niin muistaakseni sanoit siinä toisessa viestissäsi, jota en nyt näe tätä kirjoittaessani) ovat sitä kaikista luentomaisinta alaa. Tiedä sitten...
Alussa ainakin kannattaa raahata itsensä ja oman yksinäisyytensä vaikka väkisin kaiken maailman fuksihippoihin. Eikä läheskään kaikki yo:n aloittavat ole mitään 19-vuotiaita, joten sovit varmasti joukkoon. Opettele tuntemaan mahdollisimman moni ihminen nimeltä ainakin aluksi ja lyöttäydy seuraan aina tilaisuuden tullen. Koulujutuista löytyy löpistävää aluksi. Lisäksi kannattaa hakeutua itseään kiinnostaviin harrastuksiin tai yhdistyksiin, joissa liikkuu toisia opiskelijoita. Esim. amnestyt ja muut sen tyyliset. (btw, mikset liittyisi johonkin jo nyt?)
Etkä sinä mitenkään vanha ole. Nykyään aina vain yhä vanhemmat nuoret aikuiset ovat "hukassa" oman elämänsä kanssa. Esim. kouluista valmistutaan ja perheet perustetaan paljon myöhemmin kuin vaikkapa 20 vuotta sitten tehtiin.
Oletko opiskellut koskaan yliopistossa? Jos et, toivottavasti et enää latele aivottomia kuvauksiasi yliopisto-opiskelijoista.
Yliopistossa ei todellakaan olla apaattisia, siellä ollaan KIINNOSTUNEITA ja INNOSTUNEITA juuri siitä omasta alasta, koska sinne ei ole pakko tulla. Ala tai luentomäärä ei vaikuta tähän. Suurin osa porukasta on motivoitunutta ja älykästä.
Hiukan älykkäämpää uutta vuotta sinullekin.
Joku (Rumasielu?) sitten häröttänyt tästä loput, kun epäilin Rumasielua itseään sellaiseksi apaattiseksi tuijottelijaksi, kun hänellä on niin kummallinen käsitys yliopisto-opiskelijasta.
:D
tuosta herneen nenääsi? Miksi? Olettepa herkkää porukkaa te yliopisto-opiskelijat...
Niin ja muutenkin olette kyllä aika huonoja. Ettehän te mitään osaa, eikä teistä koskaan mitään tule, niäh niäh. Myöntäkää pois! ;)
Kaikista tulee jotain, kun oikein kovasti yrittää, koulutustaustoihin katsomatta. Jokainen määrittää itse omat rimansa, jokainen omat haaveensa ja jokainen omat päämääränsä.
Meille yksinäisille, ujoille tai muuten vain oudoille se vain on hankalampaa ympäröivän maailman tullessa väliin usein aika rankalla tavalla.
Onnea siis elämän esteradalla itse kullekin.
Enpä ottanut hernettä nenääni. On vain kummallista, että yliopisto-opiskelija (tai ainakin sellaiseksi itseään väittävä) jauhaa täyttä p*skaa opiskelutovereistaan tai yleistää typerästi.
Ja minä en ainakaan ole huono ja valmistun yliopistosta ammattiin, joten jotakin minusta ja suurimmasta osasta opiskelukavereitanikin tulee. Toivottavasti sinustakin. :)
Hei!
Taitaa olla jonkinlaisen klisee, että yliopisto-opiskeluiden sivutuotteina saadaan elinikäisiä kaverisuhteita. Opiskelin 4 vuotta yliopistossa maisteriksi.Olin parissakin opiskelijayhdistyksen hallituksessa jäsenenä, enkä voi näin 5 vuotta opiskeluitten jälkeenkään tunnustaa omaavani ketään hyvää opiskeluaikaista kaveria. Tämä klisee, että yliopisto-opiskelu toisi automaattisesti kaikille elinikäisiä kavereita on pahemman kerran vääristynyttä!
Suurin osa ei saa sieltä ketään elinikäistä kaveria,sen sijaan hyvänpäivän tuttuja sitäkin enemmän. Olen tavannut lukemattomia akateemisia ihmisiä, jotka ovat sanoneet, etteivät pidä enää mitään yhteyttä opiskeluaikaisiin kavereihinsa, kun opiskeluista on kulunut vähintään 10 vuotta. Itsenälläni on akateemisesta urasta takanani 5 vuotta, eikä minullakaan ole enää jäljellä ketään todellista ystävää opiskeluajoilta. Hyvänpäiväntuttuja on vielä muutama, mutta niitähän ei voi ystäksi sanoa. Joten jostain kumman syystä yliopisto-opiskeluista on annattu aivan liian ruusuinen kuva.Totuus on kuitenkin täysin toisenlainen, joka on parhaiten nähtävissäa YTHS:n mielenterveyspalveluiden käyttäjien lukumäärästä ja sen kysynnän kasvusta.
...niin totta... Hassu juttu, mutta tunnen oloni paljon paremmaksi luettuani kirjoituksesi. Taidan olla aika itsekäs kun saan tyydytystä siitä etten ole ainoa yksinäinen. On hirveän suuri määrä yksinäisiä yliopisto-opiskelijoita, mutta kun yksin istuu yliopiston ruokalassa näkee ympärillään vain juttelevia ja nauravia porukoita.
Kyllähän tämä opiskeluaikakin joskus loppuu, ehkä sitten joskus se yksinäisyyskin poistuu.
t. yksi YTHS:n mielenterveyspalveluita käyttänyt