On se niin

etenee.

Olen joskus kanssa ollut tekemissä yhden kanssa.
Sillä ainakin tuntui homma juontavan itsesääliin.
Ja se on sairautta jota ei kannata ruveta amatööri tohtoroimaan.
Kun ei osaa ja vaarana on oman nupin kipeytyminen.

Tunsin takavuosina erään kaverin jonka muija oli sairastunut skitsofreniaan, ei kaveri tästä hämääntynyt koska oli ammatiltaan sairaanhoitaja.
Mutta kertoi että noin vuoden päästä huomasi että tässä alkaa olla se tilanne että on yhden sijasta kaksi hullua.

Bulimiasta kärsivän on tunnustettava ongelma ja haettava siihen itse hoitoa ja on siihen myös sitouduttava.
Jos näin tekee niin voi olla tukena.
Jos ei niin parasta lähteä ja hankkia joku millä ei pipo kiristä.
Turha tuhlata rajallista aikaansa johonkin mistä ei tule mitään.

Rakasta ja kannusta. Älä jätä yksin, vietä aikaa hänen kanssaan. Yritä puhua järkeä jos pystyt, tuomitsematta. Suostuisiko tämä henkilö harkitsemaan hoitoa, ehkä joskus tulevaisuudessa jos (ja kun...) tilanne pahenee? Jos päädytte eroon, tee selväksi ettei se johdu siitä että kyseinen henkilö on huono tai hankala, vaan siitä mitä vaikeuksia sairastaminen aiheuttaa.
Hienoa että haluat auttaa.

paljon välität hänestä, ja että hänen oksentelu ym. huolestuttaa sinua. Kerro hänelle että voitte yhdessä yrittää tasapainottaa ruokailut ja muista kertoa että ei haittaa vaikka hän lihoisi muutaman kilon=)

Oma parantumisprosessini on juuri alkanut ja kaikki tuntuu niin helpolta kun tiedän että poikaystäväni on luvannut tukea minua =)
Toivottavasti sinunkin tyttöystäväsi haluaa parantua.Jos ei miettisin sinun kohdallasi kyllä tyttöystävän vaihtoa sillä syömishäiriöisenä tiedän että oma napa menee aina sinun tarpeittesi edelle.