Kuka katsoi kohutun dokumentin? Ehkä sitten olen yliempaattinen Kalat, mutta sympatiani olivat suurimman osan ohjelmasta Jackon puolella. Vaikka pidänkin hyvin mahdollisena, että syytteissä lapsiin sekaantumisesta voi olla perää, en silti pidä hänen tuomitsemisestaan suoralta kädeltä hirviöksi. Kertomukset hänen omasta lapsuudestaan eivät olleet kovin hauskaa kuultavaa ja selittävät aika suuren osan hänen nykyisestä käyttäytymisestään.
Ajattelin, että astrologia voisi valottaa lisää. Miihkalin syntymätiedoista on parikin versiota liikkeellä, mutta Linnunrata-postituslistalta löytyi tällaiset tiedot: 29.8.1958 klo 23.53 Gary, Indiana, USA. Niillä löytyy auringon ja Pluton yhtymä Neitsyessä 4. huoneessa, kuu Kaloissa 10. huoneessa ja Kaksoset nousee. Pikkutarkka ja ylihygieeninen Neitsyt-puoli hänessä näkyy, Pluton yhtymä aurinkoon tuonee vielä lisää "vikojen kaivelua" ja skorpparimaista salaperäisyyttä. Kodin huoneessa hallitsee aurinko=isä, Pluton yhtymä kertonee, millainen isä. Äiti lienee ollut herkkä, taiteellinen - Kalat-kuu näkyy myös Jacksonissa erittäin vahvasti, onhan kuu vielä julkisuuden huoneessa. Muuta: Jupiter/Neptunus-yhtymä "lastenhuoneessa" eli viidennessä on aika kuvaava :-). IC:llä eli 3. ja 4. huoneissa on paljon tavaraa rykelmässä: Merkurius, Uranus, Venus sekä sitten tuo aurinko ja Pluto. Uranuksen ja Venuksen yhtymä, hmm - olisiko jollain kommenttia tästä?
Transiiteista sen verran, että jos em. tiedot pitävät paikkansa, niin Jackolla on parhaillaan menossa mm. tr Uranus kymppihuoneessa ja tr Pluto DC:llä...
Ajattelin, että astrologia voisi valottaa lisää. Miihkalin syntymätiedoista on parikin versiota liikkeellä, mutta Linnunrata-postituslistalta löytyi tällaiset tiedot: 29.8.1958 klo 23.53 Gary, Indiana, USA. Niillä löytyy auringon ja Pluton yhtymä Neitsyessä 4. huoneessa, kuu Kaloissa 10. huoneessa ja Kaksoset nousee. Pikkutarkka ja ylihygieeninen Neitsyt-puoli hänessä näkyy, Pluton yhtymä aurinkoon tuonee vielä lisää "vikojen kaivelua" ja skorpparimaista salaperäisyyttä. Kodin huoneessa hallitsee aurinko=isä, Pluton yhtymä kertonee, millainen isä. Äiti lienee ollut herkkä, taiteellinen - Kalat-kuu näkyy myös Jacksonissa erittäin vahvasti, onhan kuu vielä julkisuuden huoneessa. Muuta: Jupiter/Neptunus-yhtymä "lastenhuoneessa" eli viidennessä on aika kuvaava :-). IC:llä eli 3. ja 4. huoneissa on paljon tavaraa rykelmässä: Merkurius, Uranus, Venus sekä sitten tuo aurinko ja Pluto. Uranuksen ja Venuksen yhtymä, hmm - olisiko jollain kommenttia tästä?
Transiiteista sen verran, että jos em. tiedot pitävät paikkansa, niin Jackolla on parhaillaan menossa mm. tr Uranus kymppihuoneessa ja tr Pluto DC:llä...
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sori jos otsikko käy nyppimään jotakuta, mutta... Ex-kumppanini joka vajaa pari vuotta sitten tappoi itsensä, oli (kuten lienen maininnut) varsin sekaisin seksuaaliselta identiteetiltään. Hän oli vaikeiden isään ja äitiin liittyvien aspektiensa lisäksi myös nouseva Neitsyt.
Olin kummissani, kun kerran keskustellessamme lapsiinsekaantumisesta hän kysyi että "mitä jos lapsi itse viettelee?" Olin äimän käkenä, koska minun mielestäni lapsi yksinkertaisesti EI voi vietellä - viettely on sen aikuisen korvien välissä, joka moisia kuvittelee. Jossain vaiheessa sainkin sitten kuulla että mieheni isä oli jotenkin lähennellyt tätä ex-miestäni kun tämä oli lapsi.
Jos nyt vähän "kevyemmälle" linjalle lähdetään, niin itselläni on Pluto Neitsyessä, ja kokisin että se hapertaa itsetuntoani. Koen välillä itseni rumaksi, suorastaan ihmisen irvikuvaksi, vaikka olen ihan ok. Placiduksen mukaan Aurinkoni on 6=Neitsyeen huoneessa, mistä en ole järin innoissani. Neitsyt tuntuu olevan sellainen merkki että se vaatii vaatimistaan kunnes ihminen on sisältä rikki revitty ja loppuun asti ajettu. Varsinkin jos Pluto änkee sekaan (minullahan on tämä Pluton opp. Aurinkoon).
Eräänlainen sairaalloinen yliminä siis.
...Voisiko ajatella että Jacksonilla on hinku "parantaa" ja auttaa lapsia, vaikka järjen ääni jo tässä vaiheessa sanoisi että pitäisi pysyä lapsista kaukana, koska on joko todellista taipumusta tai yleisön kuvittelemaa taipumusta kieroutua tuossa suhteessaan lapsiin?
Pluto Neitsyessä on kokonaiselle sukupolvella, et voi missään nimessä yleistää tavalla, jolla teet sen. Kaikilla 1956-72 syntyneillä Pluto on siis Neitsyessä! Kaikilla. Toki kirjoitat henkilökohtaisesta kokemuksesta, mutta tässä on suuri vaara, että yleistää kokemuksensa liian suurelle joukolle, kuten tässä Neitsyen merkkiin. JOkaisessa merkissä on omat tekijänsä, jotka meistä itse kukin määrittelee omien kokemustensa perusteella positiivisiksi tai negatiivisiksi, astrologia ei itse missään nimessä tällaista tee. Kuten psykologiaa, uskontoa tai vaikkapa lääketiedettä, myös astrologiaa voi käyttää väärin, kyse on miten siihen asennoituu, miten sitä tulkitsee ja niin pois päin.
Neitsyen suurimmat voimavarat ovat siinä, että hän kykenee analysoimaan asiat läpikotaisin. Lisäksi puhtauden merkitystä on turha aliarvioida. Sanoit, että kartallasi on vahva Pluto. Lue Steven Forrestin uusi kirja Plutosta. Uskon, että saat siitä roimasti uutta voimaa nähdä asioita uudessa valossa. Mahdollisuuksia siinä kun on niin paljon.
Taisit tosiaan joskus mainita kyseisestä tapauksesta. Ikävää, että asioiden piti mennä siihen pisteeseen. Tuosta "lapsen omasta viettelystä" olen kyllä kanssasi täysin samaa mieltä, ja tuo hänen kommenttinsa kyllä aika selkeästi osoittaa, että jotain on mennyt kieroon oman seksuaali-identiteetin kehittymisessä. Hän, niin kuin monet muutkin lapsena hyväksikäytetyt, tuntuu ikään kuin samalla syyttävän itseään tapahtuneesta - voin hyvin kuvitella, että tuota viettely-tekosyytä on hänen isänsä käyttänyt hirveälle toiminnalleen, ikään kuin vika olisikin (ainakin osittain) lapsessa eikä hänessä. Jos edes teoriassa olisi mahdollista, että pieni lapsi tietoisesti viettelisi, olisihan joka tapauksessa sairasta _aikuiselta_ vastata sellaiseen. Tuollainen projektio on tietysti ymmärrettävää psykologisessa mielessä, sillä kenenpä psyyke kestäisi suoraa tunnustamista itselleen, että on pedofiili? On kai pakko selitellä ja puolustella tätä taipumusta jotenkin, jottei lopullisesti sekoaisi.
Liittyvätkö Pluto ja Neitsyt-ominaisuudet sitten jotenkin tähän teemaan yleensä? Esim. sinullakin niitä on, ja olet näihin asioihin joutunut törmäämään. Ehkä pitäisi tutkia pedofiilienkin karttoja ja katsoa, onko mitään toistuvaa juttua...toisaalta en usko, että kyseinen taipumus kovin selvästi kartalta näkyisi. Niin kuin joku jo kommentoi, ei ehkä kuitenkaan kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Silti nuo "sukupolviplaneetatkin" voivat tuntua tärkeiltä, jos niiden avulla oivaltaa jotain olennaista itsestään. Voihan sillä Pluto Neitsyellä -asemalla olla toiselle suurempi merkitys kuin toiselle - kartat ovat yksilöllisiä tässäkin.
Tuo parantamis-ajatuksesi kuulostaa loogiselta, luulisin että Jackson yrittää samalla myös parantaa omia lapsuuden haavojaan - sitä projektiota taas. Asia on sinänsä hyvä, mutta kysymykseksi jää, kuinka paljon hän on oikeasti käynyt terapeuttisesti läpi omaa lapsuuttaan, sillä jos tuo oma läpikäynti on kesken, se voi heittää varjonsa tähän lasten kanssa toimimiseen - niin kuin se ehkä on jo tehnytkin.
Pluto onkin mielenkiintoinen tulkittava, koska se liikkuu niin hitaasti. Esim. tuo Pluto Neitsyen merkissä on todella suurella määrällä ihmisiä. Kuitenkin kartan tulkinnassa on "yleisen tason" lisäksi se "henkilökohtainen taso", ja kuten tuossa jo sanoin, mielestäni Pluton merkitys kartalla on yksilöllinen, ja Tellulla se ehkä on suurempi kuin vaikkapa minulla. Merkitys voi myös riippua siitä, minkälaisia asioita ihminen ylipäänsä missäkin elämäntilanteessa joutuu käymään läpi. Astrologiakin on suhteellista. :-) Mutta toisaalta hyvä että muistutat tuosta, ettei joku ala vetää rankkoja yleistyksiä tyyliin "kaikki 1956-72 syntyneet ovat pedofiliaan taipuvaisia"...
Tuosta puhtaudesta kun mainitsit, niin tuli assosiaatio taas Jacksoniin: hänen tanssinsa. Liikkeet on hiottu puhtaiksi ja täydellisiksi Neitsyt-tyyliin. Kalat taas on tanssijan merkki, joten lopputulos on hienoa katseltavaa. Ikävä vain, että hänellä sen täydellisyyden hinta on melkeinpä kirjaimellisesti "revitty selkänahasta", tyranni-isänsä toimesta. Yhteen aikaan Jacko myös kulki joka paikassa hengityssuojain kasvoillaan - Neitsyen bakteerikammo? :-)
En ollut tässä yleistämässä Pluto Neitsyessä sakkia (vaikka puhuinkin itsestäni en toki tarkoita kaikkia ihmisiä), vaan olin yleistämässä Neitsyeitä, hah hah... No leikki sikansa saakoon, elikkäs TIETENKÄÄN kaikki eivät ole viiripäitä tai sitten kukin on tavallaan.
Henk.koht. en oikein diggaa Neitsyeitä ehkä siksi että minusta - jos taas yleistetään - Neitsyeiden harrastama kritisointi on ikävä juttu. Ja mitä tulee Neitsyeiden puhtausintoiluun, niin nyk. mieheni ex, Aurinko-Neitsyt, tapasi pestä astiat ennen kuin asetti ne astianpesukoneeseen. Itse olen tuntenut 2 Aurinko-Neitsyt-miestä, eivätkä ihan tolallaan olleet hekään. No niin taas... kuka on.
Tätä sukupuoli vinksin vonkin -tematiikkaa ympärilläni on tosiaan riittänyt, sillä ed.menneestä isästäni olen kuullut että hänellä olisi ollut jonkinlaista homoseksuaalisuutta itsessään. Se on epäselvää, ja epäselvä on myös ex-kumppanini tapaus, varsinaista fyysistä hyväksikäyttöä ei ymmärtääkseni tapahtunut. Ehkä tällainen varjomaisesti esiintyvä asia (ottiatuota ja enpäs tiedä -systeemi) liittyy jotenkin Aurinko-Pluto oppositiooni. Ehkä johonkin muuhun. Miessuhteeni olivat vuosia sitten myös aika erikoisia, mutta niistä en nyt tässä ala selittää niiden intiimiyden vuoksi...
On minulle kumminkin sanottu että en anna miehen olla mies. Että olen jotenkin kastroivaa tyyppiä. Totta kyllä on etten oikein viihdy järin passiivisena naisena (liekö Mars Jousimiehessä kuinka otollinen tekijä sellaiseen...)
tulikin mieleeni, että Micken aikoja on erilaisia liikkeellä. Itse olen käyttänyt 23.45.
Tässä Neitsyt-asiassa törmätään myös niihin kuuluisiin mielipide- ja makuasioihin. Minä olen "hulluna Neitsyisiin", joten turha kysyä mitään, ylistäisin vain heidän arviokykyään, pettämätöntä (tyylikin)tajuaan ja niukkaa askeettisuutta. Joten tämän merkin kohdalla voikin "neitsytmäisesti" mennä kinasteluksi, kenen yksityiskohdat ovat oikeimmassa. Enpä taida ryhtyä moiseen....
on siinä, että johtopäätöksiä tehdään liian helposti parin tapauksen johdosta. Ei vielä riitä, vaikka totta joka sana heidän kohdallaan olisikin.
Monihan ei tykkää myöskään omasta merkistään, esimerkiksi vastamerkki on joskus niin paljon houkuttelevampi.
Niinhän se on. Sitä vahvistaa omaa kuvaansa jostain merkistä etsimällä tiettyjä ominaisuuksia ihmisistä. Täysi objektiivisuus ei varmasti toteudu kellään. Mutta on silti hauska välillä huomata esim. astrologisia keskustelupalstoja lukiessa, että syyllistyvät ne ammattilaisetkin joskus aikamoisiin yleistyksiin. :-) Inhimillistähän se tietysti on.
Luulen, että tässä Neitsyt-polemiikissa voisi olla kyse nimenomaan tuosta polariteettijutusta. Tellu ja minä olemme nimittäin molemmat aurinko-Kaloja, ehkä siksi Neitsyen toimintatavat joissain asioissa voivat tuntua varsin etäisiltä. Onhan Neitsyt merkkinä Zodiakilla kaikista kaukaisin Kalalle. :-) Toisaalta taas, niin kuin sanoit, vastamerkki voi joillakin toimia myös toisinpäin, eli tietoisesti ihaillaan ja etsitään toisistakin ihmisistä niitä vastamerkin ominaisuuksia.
Itse olen nousu-Kauris, joten neitsytmäinen luokittelu ja pikkutarkkuus on aika tuttu ominaisuus. Sitä hygienia- tai siivousintoilua en oikein minäkään ymmärrä, nuorempana seurustelin Neitsyt-pojan kanssa, joka kävi saunassakin kolme kertaa viikossa. Juuri muita aurinko-Neitsyeitä ei sitten elämääni ole osunutkaan, joten olen aika jäävi heistä mitään kovin omakohtaista sanomaan.
Aika paha esimerkki ääri-Neitsyestä! :-D Pesee astiat ennen kuin laittaa ne astianpesukoneeseen...
en itse kyseistä dokumenttia katsonut mutta muistan joskus jostain lukeneeni että jackson olisi käyttänyt miljoonia johonkin hyväntekeväisyys juttuun joka liittyi muistaakseni lapsiin ?!vai oliko se jokin huvipuisto systeemi?!no kuitenkin eikö tässä näy tämä halu auttaa juuri lapsia..
Olen tähtikarttoja tutkinut mies, jolla on Venus
Kaloissa. Koen että olen tavannut parisieluni
naisessa, jolla on Venus Neitsyeessä. Meitä
yhdistää moni asia:
hyvä safka ja viini, täydellinen seksi ja
muut harrastukset, kuten kirjallisuus ja
musiikki. Tämä on enemmän kuin uskalsi toivoa.
Ainoat erimielisyydet tulevat esiin, jos
puhumme politiikkaa. Olemme järkyttävän
erilaisia. Kuin ilma ja vesi, jotka ovat
aurinkomme.
Oppositiot täydentävät. Rakkaus on
täydentämistä,
eli etsikää ainakin Venusten oppositiota.
Sauna voi kyllä olla myös nautinto, ei pelkästään puhdistautumiskeino! Miten siis luokitellaan ja tulkitaan erilaiset asiat, sekin on tärkeää astrologiassa. Luultavasti sinulle neitsyen saunominen voisi olla juuri puhdistautumista ja pynjaamista, eikä siinä mitään, tällainen tulkintahan voisi tulla etenkin, jos itse inhoaa saunomista eikä näe siinä nautinnon tai esteettisyyden elementtejä. Silloin sitä voi helposti ikään kuin "alentaa" saunakokemuksen pelkäksi puhdistautumisriitiksi.
Mutta mutta, tässä nyt filosofoidaan saunomisesta. Jokainen määrittelee sen itse. Minulle, kuten varmasti jo edellä osoitin, saunominen on rakas harrastus ja nautinto, vaikken neitsyt olekaan.
Totta tietysti puhut, enpä minäkään pysty tämän Neitsyt-exän puolesta sanomaan, että saunoiko hän pelkästään puhdistautumisen halusta, vaiko nautinnosta. Tuli vain silloin pistettyä merkille, kun se tuntui minusta jotenkin liioittelulta. :-D Voihan tietysti olla, että hän vain nautti löylyssä loikomisesta.
Hän tosiaan sattuu olemaan miltei ainut Neitsyt-esimerkki lähipiiristäni ja omasi toki myös muita Neitsyt-piirteitä joita en tuossa sen kummemmin luetellut - esim. hioi jotain tiettyä rakennusjuttua monta tuntia kunnes sai siitä mielestään "täydellisen". En sitten osaa sanoa (ainakaan näin pitkän ajan kuluttua), oliko hän "tyypillinen Neitsyt", mutta tyypillinen maamerkin edustaja ainakin. Valitettavasti en tiedä hänestä muita astrologisia tekijöitä kuin aurinkomerkin, mikä tietysti on vain yksi osa kokonaisuutta, sehän täytyy aina muistaa. Minusta on vain hauskaa vaihtaa aina ihmisten kanssa kokemuksia näin yleiselläkin (ja yleistävällä) tasolla, monesti tulee esiin hassuja piirteitä, jotka tuntuvat olevan kytköksissä tiettyyn merkkiin. Eihän näitä kuitenkaan pidä kovin vakavasti ottaa, ei tässä sentään tutkimusta olla tekemässä. :-)
Neitsyistä muuten tuli sen verran mieleen, että ystäväni seurusteli taannoin hetken Neitsyt-miehen kanssa, ja kun sain tietää hänen syntymäaikansa, kysyin samantien, pitääkö hän mahdollisesti paljon puhdistautumisesta. :-) Ystäväni (joka pitää kaikkea astrologiaan liittyvää humpuukina) hämmästellen myönsi, että itse asiassa hän on kyllä ihmetellyt miehen jatkuvaa suihkussakäymis-intoa. Mutta no, tässä vasta kaksi tapausta. Ja kaikki on suhteellista - puhdistautuminenkin.
Olisiko kyseessä juuri se Jackon Neverland, jonne hän säännöllisesti vie joukoittain huono-osaisia lapsia. Lapset saavat viettää huvipuistossa koko päivän ja kaikki on heille siellä ilmaista. Dokumentissa oli pätkä eräästä tällaisesta vierailusta, ja lapset (sekä Jacko itse) olivat aivan innoissaan.
Jotenkin tuo hänen pakenemisensa fantasiamaailmaan Peter Panin tavoin on varsin Kalat- ja Neptunusteemaan liittyvää. On ihan oma "dream world", jossa voi olla jälleen lapsi.
Rakkaus on täydentämistä, se on aika hyvin sanottu. Olen jonkun verran alkanut tutustua synastriaan, koska oman ja avomieheni väliltä ei löydy juuri mitään "klassisia" synastria-aspekteja, kuten toisen aurinko = toisen kuu, tms. Toki aurinkomerkkimme ovat sentään samaa elementtiä, samoin kuumerkkimme.
Alan kallistua myös siihen suuntaan, että hyviä aspektejakaan ei näköjään tarvitse (tai saa) olla paljon. Muuten puuttuu se "särmä", joka pitää suhteen koossa, sekä juuri tuo vastakohtien viehätys. Lisäksi uskon, että kaikki kohtaamamme ihmiset ovat meille jollain tapaa tärkeitä, eikä tämä tärkeys aina avaudu ennen kuin vasta paljon jälkeenpäin. Luommehan me tavallaan itseämme jatkuvasti peilaamalla itseämme muihin, ja parisuhde on kuitenkin elämän tärkeimpiä peilejä vanhemmuussuhteen jälkeen. Astrologisesti katsoen tuo merkkioppositio on ehkä se selkein esimerkki "peilitilanteesta".
Olen ajatellut, että kuumerkeillä olisi aika tärkeä merkitys rakkaussuhteissa, kuvaahan kuumerkki tunteita. Venus sopii tuohon myös, jos ajattelee että se kuvaa sitä, miten rakastamme. Itselläni Venus on Oinaassa, puolisolla Jousimiehessä. Monesti myös sanotaan, että naiset etsivät isänsä kaltaista miestä. No, isälläni ja puolisollani on ainakin sama aurinkomerkki, sama Venuksen merkki ja kuu ilman merkissä molemmilla. ;-)
tuota juuri tarkoitin!!