Hitaasti aukeava

jopa samalla äidillä. Kahta samanlaista synnytystä ei ole. Esikoiseni syntyi rauhallisesti - luulin tulleeni synnärille väärän hälytyksen takia ja joutuvani kotiin takaisin. Kätilö halusi kuitenkin seurata ainakin muutaman tunnin synnytyksen etenemistä ja tunti tunnilta synnytys eteni - rauhallisesti ja vähitellen paikkoja avaten ja pehmittäen. vasta kun olin riittävästi auki, minulta kysyttiin lupa kalvojen puhkaisuun, koska samalla voitiin paremmin laittaa anturi lapseen seurataksemme hänen vointiaan ja samaan rutiiniin kuuluu tippa, joka vauhdittaa synnytystä. Tunteja meni kauan kauan, muttei nyt ihan 3-kymmentä kuitenkaan. Puoli vuorokautta kuitenkin reippaasti eli yli keskiverron. Lapsen ja minun kannaltani kaikki sujui vallan mainiosti koko ajan - lääkäri kävi tsekkaamassa vain sen verran, että oli liian myöhäistä laittaa mitään pudendaalipuudutuksiakaan, muuten toimittiin puolison ja kätilöitten kanssa. Kannattaa lukea ihana kirja "Aktiivisynnytys" Janet Balaskas (1983) suom. 1988, johdanto Michel Odent ja esipuhe Sheila Kitzinger. Eli terveydenhuoltohenkilöstö seuraa odotusaikaa niin lapsen kuin äidinkin ja koko perheen parhaaksi ja itse synnytyksessäkin heidän toimintansa ja toimenpiteensä tulee tapahtua em. perustein. Ja heidän tulee tietää miten toimia jos jokin menee vikaan. Pitkittynyttä synnytystä en suosittele kenellekään - muutamalla ystävättärelläni on sellainen ollut ja se on äärimmäisen kuormittavaa ja rasittavaa fyysisesti ja psyykkisesti. Jos henkilökunta voi asiaa auttaa, niin hyvä on. On keinoja joilla kohdunsuutakin saa avautumaan, jos siihen on tarve. Ilmeisesti sinun kohdallasi ei sellaista tarvetta tällä kertaa ollut, vaikka synnytys olikin pitkä. Pääasia ja -toive on kuitenkin kaikilla onnellinen lopputulos, eikös? Vaikka onhan se noloa jos henkilökunta kuultesi päivittelee pitkää synnytystäsi noin niinkuin erikoistapauksena. Silloin kaivattaisiin asiakaspalvelutaitoja.

Onneksi vihdoin, en olisi kestänyt enää yhtään. Supistukset olivat rajuja ja säännöllisiä, mutta ne eivät vaikuttaneet kohdunsuulle. Vuorokauden aikana taisi pari senttiä aueta, kohdunkaula hupeni jo raskausaikana. Sama kuvio toistui toisessa synnytyksessä, tosin sektiopäätös tehtiin nopeammin. Kolmatta kertaa ei tarvinnut edes yrittää, vaan suunniteltu sektio tehtiin suoraan jo hyvissä ajoin.

supistukset oli aikas hirveitä yli 30 tuntia.Vasta,kun ne heikkeni,puhkaistiin kalvot.siitä seurasi sietämättömät supistukset ja sain epiduraalin.siinä vaiheessa kohdunsuu oli 4cm auki.sit avautukin aika nopeesti.epiduraalin takia ei tullu ponnistamisen tarvetta ja ponnistusvaiheen kestoksi kirjattiin 2h40min.oikeesti ponnistin jotain vähä yli tunnin.koko homma kesti vähän vajaat 40 tuntia.ei kyl jääny traumoja,toinen vauveli on työnalla..=)

Mulla synnytys kesti vähän toista vuorokautta, 25,5 tuntia suunnilleen. Koko ajan oli säännöllisiä ja kivuliaita supistuksia, mutta kohdunsuu aukeni tosi hitaasti ja meinasin jo hermostua että eikö tästä ikinä tule mitään. Varsinkin kun piti olla paljon käyrällä ja paikoillaan kun ne ei olleet ihan tyytyväisiä vauvan vireystilaan, ja hermostutti, että miten sillä menee siellä mahassa.
Välillä sain jonkun piikin, jonka piti rentouttaa jotakin siellä päässä, en muista enää mitä se oli, eikä sekään juuri vaikuttanut moneen tuntiin. Sitten yhtäkkiä jostain 4-5 cm:stä aukesi kymmeneen senttiin ihan hetkessä, silloin oli jo aika kamala olo. Loppu meni vauhdilla, ja ponnistusvaihe kesti 20 min. Kaikki meni loppujen lopuksi oikein hyvin, ja minulle ei jäänyt mitään kammoa asiasta. Epiduraalia en ottanut.

Kyseessä oli esikoinen. Kätilö sanoi, että seuraava jo tulee sitten vähän nopeammin... Tiedä sitten, miten mahtaa olla. Jos siis tulee seuraava. Mutta jos tulee, niin nyt tiedän, ettei niitä kirjojen juttuja, että "kohdunsuu aukeaa noin sentin tunnissa" kannata ottaa niin vakavasti. Ehkä jollakin on niin, jollakin ei. Onhan tuollainen pitkähkö synnytys kyllä aika väsyttävä, varsinkin jos ei nuku pariin vuorokauteen ja jännittää ja pelottaa, mutta se on ohimenevää...