Haluaisin kuulla kokemuksistanne, miten olette miehen kanssa käsitelleet raskauden keskeytystä jälkeenpäin? Teimme miesystäväni kanssa yhteisestä päätöksen raskauden keskeytyksen muutama viikko sitten. Olemme seurustelleet useamman vuoden, mutta emme asu yhdessä.
Tilanne on nyt se, että olen itse alamaissa ja itkuinen. Miehen on vaikea keskustella asiasta ja hän ahdistuu itkeskelystäni yms. Kaipaisin ja tarvitsisin hänen tukeaan, mutta hän ei tunnu pystyvän sitä antamaan vaan sanoo itse olevansa aivan lukossa. Se kyllä pitää paikkaansa.
Haluan teitä neuvoja, miten tätä asiaa pystyy tai olisi parasta miehen kanssa hoitaa? Pystymme yleensä keskustelemaan asioista, mutta tämä on hankala. Asia on vaikea, itse en ole oma itseni ja mieskin kärsii tahollaan.
Tilanne on nyt se, että olen itse alamaissa ja itkuinen. Miehen on vaikea keskustella asiasta ja hän ahdistuu itkeskelystäni yms. Kaipaisin ja tarvitsisin hänen tukeaan, mutta hän ei tunnu pystyvän sitä antamaan vaan sanoo itse olevansa aivan lukossa. Se kyllä pitää paikkaansa.
Haluan teitä neuvoja, miten tätä asiaa pystyy tai olisi parasta miehen kanssa hoitaa? Pystymme yleensä keskustelemaan asioista, mutta tämä on hankala. Asia on vaikea, itse en ole oma itseni ja mieskin kärsii tahollaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei mitenkään.
Mies ei koe raskautta eikä raskaudenkeskeytystä ollenkaan samalla tavalla kuin nainen.
Tein abortin, koska ajattelin, että se on oikea päätös, kun lapsen isä ei kerran lasta halua. Abortin jälkeen masennuin ja mies hermostui masennukseeni. Lopulta tokaisi, että jos olisi tiennyt miten vaikeaa elämä on abortin jälkeen, olisi suositellut minulle lapsen pitämistä, koska se olisi ollut vähemmän rasittavaa.
Vähän myöhäistä oli havaita tämäkin asia luomakunnan kruunuista, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Miehelle ei-toivottu lapsi on korkeintaan ärsyttävä paise, jonka poistuminen lakkauttaa ärsyyntymisen. Katkerat kyyneleet abortistaan on yksinkertaisesti parempi itkeä muualla kuin miehen sylissä.
Sillä olen aborttiin menossa koska en jaksa yksin hoitaa uutta lasta ja mies ei sitä halua. Ja niin hyvin mieheni tunnen että tuskin tulee tulevia tuntojani ymmärtämään eli itkeä saan yksin. Kuitenkin ennen toimenpidettä aion vannottaa että jos masennun niin että en pysty itse toimimaan niin miehen tehtävä on huolehtia että saan apua.
Niin. Itse synnytin vajaa vuosi sitten pojan ja miehestäni on ollut aivan mieletön apu ja jumaloi lastaan, minulle kaikki sitten oli mahdottoman vaikeata ..... kävin kaikki masennukset ja muut pohjamudat läpi, tilanne siis meillä niin paha, että isäntä oli puoli vuotta kotona meidän kanssa.
No, kaikki alkoi menemään hyvin, kunnes taas jysähti ...... huomasin olevani raskaana vaikka ehkäisy ei ole "olevinaan" pettänytkään ....... ! No, minun oli tehtävä abortti, isäntä sanoi koko ajan että päätös on minun (mutta myös vauva ok) ja sanoi että nyt ei hänestäkään ole oikea aika uudelle vauvalle ..... millään ei meidän talous/elämä kestä toista kautta että isäntä ei ole töissä ja itse en voinut ottaa riskiä että vajoan niin ales uudelleen. En ole pelkästään itsekäs vaan pelkäsin todellakin että kohta toinen lapseni on ilman äitiä.
Abortistani on nyt hurjat 5 päivää ja olen huojentunut, mutta ikävä kyllä asiasta ei oikein pysty puhumaan. Olemme siis salanneet asian kaikilta ja ainoa jolle voin puhua asiasta on mieheni, mutta aika nopeasti olen huomannut että hän ei millään pysty ymmärtämään koko juttua. Kun kaikki mikä liittyy raskauteen, lapsen saantiin tai aborttiin ei koske tässä vaiheessa heitä muuten kuin ajatuksen tasolta. Olen itse tullut siihen tulokseen, että kun itse "halusin" aborttia niin myös pitää muistaa että tein ratkaisun jonka kanssa minun pitää elää .....
Tsemppiä sinulle !
Oikeassa olette, ettei miehen(ainakaan tämän) kanssa voi tätä tapahtunutta jakaa. Toki ennen toimenpidettä toista keskusteltiin ja hänen näkemyksensä oli toinen. Oma oloni on vaikea, kun tunteet vaihtelee itkusta, suruun, alakuloon, epätoivoon, vihaan ja itsesyytöksiin. Olisin kaivannut häneltä jonkun sortin myötäelämistä ja luotin, että niin kävisi. Kävikin päinvastoin, mies on ottanut valtavan etäisyyden ja luulen, että tämän psyykkisen pahoinvoinnin lisäksi joudun kohtamaan usean vuoden hyvän suhteen loppumisen. Oma mieli on todella maassa, mutta osaan tuntea todellista iloa niiden naisten puolesta, joiden miehet tukevat ja myötäelävät naistensa psyykkistä vaihtelua ja sietävät ja ymmärtävät sitä.
...kaikilla abortin tehneillä siitä, että he kuulevat omassa tunnossaan Jumalan puhuttelun tehneensä väärin. Monetkaan eivät varmaan sitä siksi ymmärrä. Mutta ainoa lääke pahaan oloon on saada se ja samalla muutkin synnit anteeksi. Voisi rukoilla, että löytäisi elävän uskon omistaman ihmisen, joka voisi saarnata synnit anteeksi. (Tätä ei tietenkään juuri kukaan usko eikä ymmärrä, mutta kerroinpa silti totuuden.)
joskus miehillekin ottaa koville nähdä, ettei se abortti niin helppo juttu ollutkaan. Toisilla on myös vaikea nähdä läheisen ihmisen kärsivän ja sitä sitten ihankuin vetäytyy kuoreensa. Ituprojekti (www.ituprojekti.net)on myös niitä varten, joille abortti teettää tiukkaa jälkikäteen, sinne voi mun käsittääkseni soittaa, kirjoittaa tai mennä käymään. Miehenkin voi raahata mukaan sillä joskus kolmannen ihmisen läsnäollessa on helpompi keskustella sen omankin puoliskonsa kanssa. Eikä se tukeminen ole helppoa silloin, jos molemmilla on paha olla. Niin ja vielä se juttu, että usein miehet kokevat syyllistämisenä sen, että nainen sanoo oman pahan olonsa ääneen, vaikkei halua syytä miehen niskaan kaataa. Silloin usein miehet pötkivät pakoon ja ottavat etäisyyttä.
Keskustelu apu on löydettävä muualta, oma mies on liian lähellä tilannetta alkaakseen terapioimaan sinua.
Omasta keskeytyksestäni puhuttiin miehen kanssa tuntitolkulla ennen keskeytystä, jälkeenpäin otettu puheeksi tasan yhden kerran ja sekin pikaisesti, näytti selvästi että asia on puitu loppuun. Miehen ja naisen ajatusmaailmat ovat erilaisia, miehet ovat käytännöllisempiä; asioiden märehteleminen jälkeenpäin on niistä aivan turhaa. Nainen taas haluaa anlysoida ja tutkiskella itseään; tähän ei miehistä ole apua. Mutta se hyvä puoli ajatusmaailman eroissa on, että miehet selviää paremmin, mutta naiset ottavat opikseen kokemuksista paremmin, miehet saattavat hakata päätään seinään monia kertoja...