Kuka maksaa perikunnan omistaman talon käyttökustannukset?

Eli otsikon mukaisesti, kuka maksaa perikunnan omistaman talon käyttökustannukset? Talossa asuu tällä hetkellä leskeksi jäänyt puoliso, mutta nyt hän on antamassa vakuutusmaksua 4:lle perilliselle. Leskelläkin olisi varaa maksaa lasku, mutta ei tunnu tajuavan rahan arvoa enää. Eli kenelle kuuluu perikunnan omistaman talon käyttökustannukset maksaminen?? Leskelle, joka asuu kiinteistössä vai perikunnalle?
4842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Asuja vastaa osaltaan omista kuluistaan, esim omaisuusvakuutuksestaan.

Kuolinpesä vastaa kiinteistöön muutoin kuuluvista rasitteista. Siis leski tekee aivan oikein.

Äänestä

Luin Turun Yliopiston oikeustieteellisen tiedekun-
nan koulutuspäivän 4.10.2006 professori Eva Gott-
bergin luentomonistetta "Lesken asema kuolinpesäs-
sä". Siinä mainittiin pesään kuuluvan omistusasun-
non osalta seuraavaa: riippumatta siitä, onko asun
to ollut puolisoiden yhdessä omistama vai vainajan
yksin omistama, leski vastaa Perintökaaren 12:3 § nojalla käyttöoikeutensa kestäessä sen hoitovas- tikkeista. Kiinteistön osalta hän vastaa käyttö- kustannuksista ja veroista kuten kiinteistöverosta
Myös katumaksut ja jätevesimaksut voidaan periä suoraan leskeltä. Jos omistajataho on joutunut maksamaan tällaisia eriä, he voivat periä ne regressinä käyttöoikeudenhaltijalta.

Äänestä
  • asui äidin kanssa samassa kuolinpesän talossa ja äiti maksoi kaiken mitä kiinteistöstä ole menoja,
    veljeni ei osallistunut yhtään ylläpitokustannuksiin, veroihin siis ei mihinkään.
    Oliko vastuu maksuista leskellä yksistään?

    Äänestä

  • tapauksessa, kun veljeni kirjoitti:

    asui äidin kanssa samassa kuolinpesän talossa ja äiti maksoi kaiken mitä kiinteistöstä ole menoja,
    veljeni ei osallistunut yhtään ylläpitokustannuksiin, veroihin siis ei mihinkään.
    Oliko vastuu maksuista leskellä yksistään?

    Alaikäisen lapsen elatusverlvollisuus on asia erikseen, mutta oletan tässä olleen kyseessä "vanhanpojan".

    Kyse on äidin ja pojan keskinäisestä sopimuksesta: velihän on voinut maksaa tietämättäsi äidille... tai äiti sitten vain hyvyyttään kuitannut asian hymyllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MJSZ kirjoitti:

Eli otsikon mukaisesti, kuka maksaa perikunnan omistaman talon käyttökustannukset? Talossa asuu tällä hetkellä leskeksi jäänyt puoliso, mutta nyt hän on antamassa vakuutusmaksua 4:lle perilliselle. Leskelläkin olisi varaa maksaa lasku, mutta ei tunnu tajuavan rahan arvoa enää. Eli kenelle kuuluu perikunnan omistaman talon käyttökustannukset maksaminen?? Leskelle, joka asuu kiinteistössä vai perikunnalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu