olen ainoa,joka valvoo täällä pikkutunneille saakka,mutta ei maha mittää-uni ei vaan tuu ja kaipaisin niin keskusteluseuraa-päivällä en niinkään ehdi kirjoittelemaan,kun on monen talouden(omaisten)asioista pidettävä huolta.Tarvitsisin niin aikaa itselleni-kunpa pääsisin hetkeksi pois tästä velvollisuuksien myllysta ja saisin aikaa vain itselleni-mieli lepäisi,kroppa lepäisi,eikä tarvitsisi ajatella muuta,kuin omaa hyvinvointia!Kuinka koskaan voin päästä tästä ph:sta ja ahdistuksesta,kun minun 0n aina asetettava läheisteni tarpeet ensisijaiseksi ja jos jää aikaa ja voimia,niin se kuuluisi minulle(eipä ole jäänyt aikaa itselle)!Uhraudunko oman terveyteni kustannuksella läheisteni hyvinvointiin?Kuka heistä pitää huolta sitten,kun minulta loppuu voimat?!!
Ilmeisesti
Karjalan heili
3390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Et kyllä ole ainoa joka valvoo. Mulla on itseasiassa sama juttu, en saa unta mutta minulle ei siittä laukea ph:ta.
"Uhraudunko oman terveyteni kustannuksella läheisteni hyvinvointiin?"
-Riippu vähän. Jos kyseessä on todella pieni OMA lapsesi niin silloin kannattaa hieman uhrautua, mutta ei silti niin että itse siittä hirveästi kärsit. Jos kyseessä taas on teiniikäinen (15-17v.) lapsi niin voisit jo hieman rukata vastuuta hänelle, esim. hän voisi hoitaa kotityöt. MUTTA, jos on kyseessä joku veljesi/siskosi/miehesi/muu täysikäinen henkilö niin vastaus kuuluu että EI! Lopetat työt tähän paikkaan. Jos täysi-ikäinen ihminen ei osaa pitää huolta itsestään niin et sinäkään häntä voi koko elämääsi hoitaa!
Ja mitä paniikkihäiriöön, ahdistukseen ja väsymykseen tulee, suosittelen lämpimästi lääkärillä kaymistä. Lääkäri voisi vaikka määrätä Sinulle unilääkkeitä ja rauhoittavia niin saisit lepoa ja helpotusta ahdistukseen.
Ei muutakun voimia Sinulle!
myötätunnosta.Ei ole kysymys lapsesta,vaan vanhasta äidistäni-olin ensin isäni omaishoitaja ja kun hän nukkui pois,hoitovastuu ja omaishoitajuus äitini osalta siirtyi kuin automaattisesti minulle.Minulla on paniikkihäiriölääkitys ollut nyt 6viikkoa ja pikkuhiljaa kohtaukset ovat vähentyneet ja lieventyneet.Ahdistuneisuuteen on mennyt 6vuotta Opamox,jota ollaan pikkuhiljaa lopettelemassa,koska siihen tuli niin paha riippuvuus,että itse ehdotin lääkärille lopetusta.Unilääkkeitäkin minulla on,mutta kun en oikein uskaltaisi niitä ottaa-ainakaan joka ilta,kun sit pelottaa,että jos äidiltä tulee turvahälytys,enkä tokkuraisena sitä kuule.Tilanteeni on siinäkin mielessä hankala,että olin leikkauksessa,enkä jaksa/ehdi kuntouttaa itseäni tarpeeksi paljon,joten sairausloma vaan jatkuu-eikä se ole näin yrittäjän kannalta mikään ihanteellinen tilanne.Ja muutenkin,kun ajatellaan,että olen ollut parikymmentä vuotta yrittäjänä ja siitä kymmenen vuotta omaishoitajana-eli hoitanut kahta työtä ja oman kodin ja lapsen siinä sivussa,eikä omaishoitajan työstä ole päivääkään ollut vapaata,vaikka lakisääteisesti kuuluisi 2vapaapäivää kuukaudessa,mutta mihin laittaisin omaiseni-sairaalat on täynnä,enkä voisi kuvitellakaan jättäväni häntä päiviksi/öiksi oman onnensa nojaan.Että tällainen tarina!
Hei!
Ollaan tässä vähän samassa jamassa.
Tuohon huolehtimiseen, olen jonkun verran käyttänyt sellaista menetelmää, että olen itse itselleni määrännyt sairaslomaa näistä huolehtimisista. Ilmoitan, että nyt olen keräämässä voimia vaikka pari, kolme päivää. Delegoin asiat jollekin toiselle, joka sijaistaa asioiden hoidon tai sitten palataan asiaan "sairasloman" jälkeen, elikkä valmistelen ja selvitän huolehdittaville tilanteen.
Sitten hoidan itseni, eli tosiaan keskityn vain omiin ajatuksiini, harrastuksiini tai vaikkapa vain makoiluun niin, että tunnen lepääväni ja kieltäydyn kokonaan miettimästä muiden murheita.
Sitten levon jälkeen taas jaksaa jonkin aikaa ja on itselläkin parempi mieli. Niin ja yön pimeninä hetkinä on kertakaikkiaan repäistävä itsensä irti kaikista maailman murheista, vaikka se välin tosi vaikealta tuntuukin. Jos ei saa unta täytyy keksiä jotakin ihan muuta ainakin ajateltavaa vaikka uni ei tulisikaan. En halua olla itsekäs mutta välin on pakko tehdä ns. irtiotto. Sitten vielä, vaikka me olemme joillekkin henkilöille tosi tärkeitä ja he meille, kuka mitenkin, niin on varmaan oikeus ottaa se lepohetki ja kerätä uutta voimaa, jolloin tuo autettavakin taas saa parempaa huolenpitoa.
Jaksamista!