Unihalvaukset

ja mikrounet:

Ei siitä niin kauan ole, kun ihmiset näkivät vuoteensa vierellä kummituksen. Vähän taaksepäin, ja kyseessä oli paholainen. Useilla kansoilla uskotaan yöllä liikkuviin noitiin. Sanokaapa tänä päivänäkin sisilialaiselle "strega" (ellette ole tilaamassa likööriä) ja hän kalpenee. Ilmiö on biologinen, selitys kulloisenkin kulttuurin mukainen.

Mikrouni on pitkään valvoneelle ja esimerkiksi vuorotyöläiselle tuttu: hyvin lyhytkestoinen torkahdus, jota nukahtaja ei edes tajua unitilaksi. Aamuyöstä sattuu työtapaturmia ja rekkakuskeille kolareita tämän ilmiön vuoksi. Mikrounessa voi nähdä unihahmon, jota luulee valvehavainnoksi. (Olen itse tappanut tyynyltäni kämmenen kokoista hämähäkkiä.) Aikoinaan lehdistössäkin levisi urbaanilegenda "mustapukuisesta naisesta", joka ilmeisesti oli tällainen unihahmo.

Useat abduktio- ja muut ufo-olentohavainnot kuuluvat varmasti jompaankumpaan ryhmään. Paholaisesta vielä: Luther paiskoi tiettävästi useissakin paikoissa paholaisia mustepulloilla. Hän oli siihen aikaan vakavasti stressaantunut mies, jota katolinen kirkko tavoitteli. Hulluna häntä ei kaiketi kukaan ole pitänyt. Nykyään hän olisi kenties nähnyt avaruusolennon.

Todelliset abduktiot pitäisi todistaa ulkopuolisilla havainnoilla. Voimme vielä esittää hypoteesin seinien läpi liikkuvasta avaruusolennosta, mutta seinien läpi kulkeva tavallinen tallaaja ei mahdu tajuntaan. Joten miten oletettu uhri olisi saatu tulemaan ja menemään?

21

2842

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kollaa kestää

      Tämä selvä, se siitä sitten.

    • Zool

      Hyvin sanottu-.-,itselläkin ollut noita unihalvauksia muutama ja selväunia-missä tietää olevansa unessa,sekä muutama 'näky uni'? erääseen tiettyyn tapaukseen liittyen,mutta se ei kuulu tänne palstalle. Itselläni ei ole ollut kunniaa?olla siepattuna'avaruusalukseen,mutta kyllä sekavia näkyjä ufoista on ollut unessa,sekä omaisten tapaamisesta,mutta olen 'tiennyt'että tämä on unta ja voin 'itse'siihen vaikuttaa-.-, ja on myös totta että stressi vaikuttaa,esim:nuorempana kun oli kiire kouluun,niin olin pukemassa päälle ja olin syönyt aamiaisen,ja kouluun ennätin ajoissa,mutta!!!?HERÄSIN,Äiti herätti kovalla huudolla ja tajusin että olinkin uneksinut koko kouluheräämisen ja olin myöhässä argh-.-,no näitä sattuu varmasti useimmille,sitä voi luulla olevansa 'reaalimaailmassa'mutta ei olekkaan,vanhempana senkin kai oppii ymmärtämään=). Jotkut tapaukset ovat jättäneet joihinkin 'siepattuihin'merkkejä ja jopa esineitä istukat ym,joten vaikea sanoa mikä on unta ja mikä totta,vaikea vetää johtopäätöksiä ja ainahan mukaan mahtuu muutama höyrypää-.-,no leikki leikkinä ja beam me up Scotty-.-.
      Me Unia uneksumme,Uni unessa,Unessa valtavassa,Unesta uneen vaellamme,Me Elämän idut.
      Z.

    • Agarisha

      Mikrounet ja valveunet ovat ainakin poissuljettuja niissä tapauksissa, joissa abduktoidun iholta löytyy jälkiä esim. neulan pistoja ja palovammoja, tai kokijalla on useita päiviä kestäviä fyysisiä oireita, jotka viittaavat säteilylle altistumiseen.
      On selvää, etteivät pelkät unet aiheuta fyysisiä jälkiä.

      Unihalvausteoria kyllä kattaa monet yölliset kummajaishavainnot. Kyllähän sitä väsyneenä näkee sängyn vieressä ties mitä olentoja humanoideista suojelusenkeleihin. Mutta nuo hallusinaatiot eivät ole koskaan pitkäkestoisia. Kun taas abduktiotapauksissa kokijalla saattaa olla useamman tunnin kattavia muistikuvia.

    • .What happening , to everyone-

      Oikeat havainnot ovat eri asia kuin unihavainnot. Oikeissa havainnoissa voi esim nähdä henkiä, muukalaisia ja muuta erikoista.

      Omat unihavaintoni ainakin minä tunnistan eli milloin näen unta niin tunnistan sen uneksi.

      Näen oikeat havaintoni oikeana koska olen hereillä ja oikeassa maailmassa.

      Sharyn, kuoleman jälkeen sinäkin tiedät mikä on totta tai ei. Minä olen jo kohdannut totuuden, seuraavaksi on sinun vuorosi koska olet vanha nainen joka kulkee disinformaation maailmassa. Jos pelkäät totuutta, sinä et pysty sitä pakoilemaan koska kohtaat aina totuuden vaikka minne juoksisit. Ajan myötä sinäkin kuolet ja näet maailman toisenlaisena kuin sinä tuossa tekstissä kerrot. Minä voin olla silloin sharyn sinua olla ohjaamassa kuolemasi jälkeen, jos satun huomaamaan. Elä loppuun elämäsi rauhassa kuitenkin nyt, äläkä kiirehdi. Tapaat monia sieluja jotka ovat vanhoja ja nuoria joita näet kuolemasi jälkeen useita.

      He kertovat sinulle oman tarinansa, mitä tapahtui heille kun he olivat samanlaisia kuin sinä nyt.

      • sivullisena

        Minun on ainakin melko helppo päätellä, kumpi teistä on lähempänä totuutta. Uskot varmaan itse aivan aidosti juttuihisi???

      • en minä niin vanha ole. En ole haahuilemassa kepin tuella hautaa kohti. Myöhäinen keski-ikä olisi parempi määritelmä.

        Tarkoitatko tuolla, että olet "kohdannut totuuden", että olet kuollut? Siinä tapauksessa olet kyllä ensimmäinen tapaamani aave, joka käyttää tietokonetta. Suvullani on tapana nähdä aaveita (joskaan minulle ei sitä kokemusta ole suotu), mutta aina ovat vaivautuneet itse paikan päälle tarvitsematta moderneja apuvälineitä.

    • " Ufosieppaukset " - Abduction, kirjoittanut John E. Mack. Hän on lääketieteen tohtori ja psykiatrian professori, sekä myös Pulitzerilla palkittu. Psykoterapeuttia hän on tavannut yli 100 siepattua ...

      Ehkä kannatasi lukea tuo tosi paksu kirja, sen jälkeen ehkä mieti ja ajattelet noista ihmisten kokemuksista ehkä hieman eri tavalla. Lueppa tuo opus ja kerro asiasta sitten uudelleen...

      Tunnetko myös tämän:
      Betty ja Barney Hillin v.1961 ufo-abduktio tapauksen...

      Maailma ei ole aivan mustavalkoinen, kuten monet viellä haluavat "uskovan".

      Tiede ei lupaa ehdotonta totuutta, eikä se edes katso, että sellaista välttämättä edes on olemassa. Tiede ei edes lupaa, että kaikkeen maailmankaikkeudessa voitaisiin soveltaa tieteellistä prosessia.

      - Isaac Asimov -

    • Uforaportti 2 (s.109-113) käsittelee abduktioita amerikkalaisen prof. David Jacobsin laajan tutkimuksen kautta. Kaksi tavanomaista abduktiotyyppiä ovat sen mukaan siirto sängystä sekä siirto autosta.

      Sängystä sieppausta edeltävät normaalin nukkumaanmenon vaihetta, jossa kokija herää kesken unien valoon, joka muuttuu pieneksi olennoksi. Tällä olennolla on usein suuret mustat silmät, joilla se tuijottaa kokijaa niin, että tälle tulee rauhallisempi olo. Kokija nimittäin tuntee makuuhuonekaappauksessa yleensä jonkinlaista pelkoa, muttei pysty liikkumaan. Mainitsemasi unihalvaus kuvaa nähdäkseni erittäin hyvin tätä kokemustyyppiä.

      Autosta siirtoa taas saattaa - mutta ei välttämättä - edeltää ufohavainto ja sisäinen pakko lähteä ajamaan. Muut autossa olijat voidaan tainnuttaa pois tapahtumasarjasta, joten kokemuksesta tulee hyvin subjektiivinen. Usein kaapattu kertoo muuttuneesta tai muuttumassa olevasta tajunnantilasta. Tämä tukee mielestäni hyvin mainitsemaasi mikrouni-näkökulmaa tai toisaalta myös ns. maantiehypnoosia.

      Näin selitysehdotuksesi ovat erittäin uskottavia ja selittävät ainakin osan - ehkä isonkin osan - tapauksista. Toisaalta Jacobs listaa myös fyysistä näyttöä, joiden syntyminen unihalvauksen, mikrounen tai maantiehypnoosin kautta on vaikea selittää ainakin joidenkin tekijöiden kohdalla. Näihin kuuluu esimerkiksi laskeutumisjäljet, väriaineet iholla (naisilla ilmeisesti gynekologisten tutkimusten jälkeen usein reisien sisäpuolella jälkiä), arvet ja ruhjeet, näköongelmat (esiintyy varsin paljon ja liitetään ufosieppauksen kirkasvalolla tehtyihin silmätutkimuksiin), omituiset lihassäryt, nenä- ja korvaverenvuodot, sekä raskaudet. Toisaalta osaan näistä, kuten "neitseellisiin" raskauksiin, on hyviä skeptisiä selitysehdotuksia, jotka liittyvät esimerkiksi ravintolakulttuuriin ja sen jälkiseuraamuksiin.

      Myös sieppauksen lääketieteellisten tutkimusten lopettamiseen ja siepatun palauttamiseen liittyvä vaatettaminen voi osoittautua näytöksi todellisen seippauksen puolesta: usein humanoidit avustavat siinä ja pukeutumisessa voi tulla virheitä. Sukat menevät vääriin jalkoihin tai pyjama väärinpäin, mikä liittyy siepatun kokemukseen siitä, että hänestä halutaan päästä nopeasti eroon. Toisinaan taas siepattu herää vuoteessaan oudossa asennossa, mitä minusta tulee pitää huonona näyttönä kaapatuksi joutumisesta. Se viittaa päinvastoin hyvänä esimerkkinä Susan Clancyn esittämään näyttöön väärien muistojen syntyperusteista ja abduktiota ehdottavasta virheellisestä tulkinnasta:

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000018210810#22000000018210810

      Siepattuja vaivaa usein myös postabduktiosyndrooma ja sen mukana tulevat unihäiriöt, depressiot, pelot ja ahdistukset. Tuo Luther-esimerkkisi kuuluu kuitenkin selitysehdotuksena mielestäni luokkaan psykogeeninen pakotila, jolla tarkoitetaan stressin käyvän ihmisen voimille niin kovaksi, että ihminen luo oman uuden tilan ja pakenee sinne. Muita selitysmallejahan ovat esimerkiksi mainitun Uforaportti-artikkelin listaamat hysteerinen siirtoelämys, hypnagoginen tila, halu uskoa, hallusinaatio, fantasioita tuottava persoonallisuus, stigmatisaatio (kokija tuottaa arvet ja haavat itse), psykoosi, multippelit persoonallisuudet, ohimolohkon häiriö (lapsuudenaikaisten muistojen uudelleen kelautuminen), syntymätrauma ja folklore. Mielestäni monet näistä liittyvät niin paljon osatekijöinä vääriin muistoihin ja niiden syntyperusteisiin, että ne voitaisiin niputtaa sen alle. Lisäksi siihen kuuluu mielestäni hypnoosimenetelmissä "löydettyjen" ufosieppausten osalta tahaton tai tahallinen suggestio ja manipulaatio.

      Useimmat abduktiot voidaan ehkä selittää tällä tavoin luonnollisesti. Löytyy kuitenkin myös tapauksia, joissa selittäminen edellä mainituin keinoin on vaikeampaa. Ainakin niiden osalta herää kysymys siitä, onko toisinaan esitetty väite "mikään selitysehdotus ei selitä abduktioita niin hyvin kuin abduktio itse" kuitenkin totta?

      • käpymäki

        vaikka sinulla riittää taatusti muutenkin
        lukemista toivoisin sinun käyvän tämän tekstin
        läpi ja jos katsot tämän jutun pelkäksi mielikuvituksen itselleni tuottamaksi kokemukseksi poistamaan tämän viestin,sillä en itse ainakaan osaa sanoa oliko tämä pelkkää unta,unihalvauksen liittyvää vai oliko kyseessä oikea kokemus.Pitkän harkinnan jälkeen päätin kuitenkin kirjoittaa siitä.

        Tämä tapahtui varmaankin joskus 1985-87 paikeilla.Olimme nyt Tertun kanssa isoäitini
        ja vaarini luona käymässä Saalassa.Ja kuten
        käytäntönä oli ollut kävimme sitten illalla
        kellariin sijoittuvaan vierashuoneeseen nukkumaan sellaiselle ei niin mukavalle 50-60
        luvun levitettävälle sohvalle.Terttu nukkui
        aina seinänpuoleisella puoliskolla.Seuraava
        mielikuvani oli sitten jo "poikkeava".Olen
        jossain valoisassa tilassa ja tunnen
        huonovointisuutta.."HE" tuntuvat tietävän
        siitä ja antavat jotain nieltäväksi..nousen kyynärvarteni varaan ja nielaisen tämän ..ei hyvää tulee melkein välitön tunne oksentaa,mutta hyvin pian se menee ohitse.Olen taas kyljelläni ja katselen vieressäni istuvaa (ainakin näyttää
        että istuu) "olentoa".Sillä on kasvot poikittain
        minuun nähden.pää on hieman etukenossa ja katseeni kiinittyy kaulaan joka näyttää pitkälle.Vaikuttaa hieman iäkkäämältä ja
        VASTAKKAISELTA SUKUPUOLELTA..mistä minä ne erottaisin...aistin?Silmät täsmäävät niihin
        kuviin joita näkee siellä sun täällä,mutta harmaita...ei.Mieluuminkin johonkin hiekan sävyyn jossa ripaus vihreää.Eikä sellaiselta
        siloposkeltakaan näytä vaan taitaa tulla ryppyjä ajan myötä niinkuin meihinkin.En tiedä teinkö
        jotain ,mutta tämä kääntää katseensa minuun
        hyvin nopealla liikkeellä (liike näytti oudolta,
        kuvaiskohan rukoilijasirkan pään kääntäminen
        sitä parhaiten?)joka tapauksessa nyt nämä kasvot olivat muutaman kymmenen sentin päässä omistani.Pelottavat isot soikeat silmät? Ei täynnä lempeyttä ja myötätuntoo.
        Herään huonovointisena ja oksennan tyynylle
        osa valuu lakanalle.En jaksa nousta siirrän vain päätäni hieman ja nukahdan.Aamu sarastaa ja herään todella pahoillani aiheuttamastani ylimääräisestä pyykistä.Ei ollut kuitenkaan
        mitään yrjöä missään...Nyt sitten,poistaa vai
        eikö poistaa. :)

      • käpymäki kirjoitti:

        Kokemuksesi oli luonnollisesti aito eli koit siis jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Eri asia on sitten, mikä kokemuksen aiheutti: maanulkoiset olennot, unihalvaus, uni, tms. Oliko se oikea tapahtuma vai pelkkä uni? Ainakin loppuosan perusteella kokemuksen aikana oli kyseessä muuntunut tajunnantila. Siitä kielii, että tunsit oksentavasi tyynylle, vaikkei näin tapahtunutkaan.

        Kertomuksesi on malliesimerkki abduktiokertomuksista ja siinä on lähes kaikki sellaisten keskeiset elementit. Tapahtumapaikkana oli nähdäkseni koko kokemuksen ajan vierashuone, jossa nukuitte. Monissa kertomuksissa kohde eli "kaapattu" viedään jonnekin muualle, usein jonkinlaiseen alukseen jossa suoritetaan testejä sekä mahdollisesti myös esitellään alusta. Lopuksi kohde palautetaan takaisin kaappauspaikalle.

        Itsekin olen kerran nuorempana herännyt siihen, että huone oli ikäänkuin sängyn päästä valaistu ja siinä seisoi tumma hahmo. Nostin päätäni sängystä ja katsoin hahmoa. Muuta en muista, kuin että väsytti valtavasti; oli pakko painaa pää takaisin tyynylle ja nukahtaa taas. Tämä ylenpalttinen väsymys on yksi sellainen piirre, joka useissa abduktiokertomuksissa toistuu. Olen pistänyt tämän unen ja valveen välisen rajatilan piikkiin. Se oli mahdollisesti jonkinlainen valveuni.

        Lapsuudessani minullakin oli yölliseen oksentamiseen liittyvä uni, joka toistui aina täsmälleen samanlaisena. Erona kertomukseesi on se, että todellakin oksensin sen päätteeksi oikeasti vuoteeseen. Uni on jäänyt elävästi mieleeni, vaikka tuosta ajasta on sentään jo kohtuullisen kauan. Se kuitenkin toistui lukuisia kertoja ja epämiellyttävyytensä vuoksi on edelleen hyvässä muistissa.

        Tässä unessa lensin aina jonkinlaisella miniufolla eteisessämme. Miniufoon minut oli vienyt kaksi hahmoa vastoin tahtoani. Alus vaappui liikehtiessään ikävästi ja aiheutti pahanolon tunnetta. Muistikuvieni mukaan miniufo ja hahmot olivat ikäänkuin lähdössä eteisestä jonnekin muualle minä mukanaan. Kokemani pahanolon tunne johti kuitenkin aina oksentamiseen ja heräämiseen, mikä keskeytti aikeet ja tapahtuman. Ehkä sieltä ajalta on peräisin erityinen kiinnostukseni miniufoja kohtaan.

      • Käpymäki
        käpymäki kirjoitti:

        vaikka sinulla riittää taatusti muutenkin
        lukemista toivoisin sinun käyvän tämän tekstin
        läpi ja jos katsot tämän jutun pelkäksi mielikuvituksen itselleni tuottamaksi kokemukseksi poistamaan tämän viestin,sillä en itse ainakaan osaa sanoa oliko tämä pelkkää unta,unihalvauksen liittyvää vai oliko kyseessä oikea kokemus.Pitkän harkinnan jälkeen päätin kuitenkin kirjoittaa siitä.

        Tämä tapahtui varmaankin joskus 1985-87 paikeilla.Olimme nyt Tertun kanssa isoäitini
        ja vaarini luona käymässä Saalassa.Ja kuten
        käytäntönä oli ollut kävimme sitten illalla
        kellariin sijoittuvaan vierashuoneeseen nukkumaan sellaiselle ei niin mukavalle 50-60
        luvun levitettävälle sohvalle.Terttu nukkui
        aina seinänpuoleisella puoliskolla.Seuraava
        mielikuvani oli sitten jo "poikkeava".Olen
        jossain valoisassa tilassa ja tunnen
        huonovointisuutta.."HE" tuntuvat tietävän
        siitä ja antavat jotain nieltäväksi..nousen kyynärvarteni varaan ja nielaisen tämän ..ei hyvää tulee melkein välitön tunne oksentaa,mutta hyvin pian se menee ohitse.Olen taas kyljelläni ja katselen vieressäni istuvaa (ainakin näyttää
        että istuu) "olentoa".Sillä on kasvot poikittain
        minuun nähden.pää on hieman etukenossa ja katseeni kiinittyy kaulaan joka näyttää pitkälle.Vaikuttaa hieman iäkkäämältä ja
        VASTAKKAISELTA SUKUPUOLELTA..mistä minä ne erottaisin...aistin?Silmät täsmäävät niihin
        kuviin joita näkee siellä sun täällä,mutta harmaita...ei.Mieluuminkin johonkin hiekan sävyyn jossa ripaus vihreää.Eikä sellaiselta
        siloposkeltakaan näytä vaan taitaa tulla ryppyjä ajan myötä niinkuin meihinkin.En tiedä teinkö
        jotain ,mutta tämä kääntää katseensa minuun
        hyvin nopealla liikkeellä (liike näytti oudolta,
        kuvaiskohan rukoilijasirkan pään kääntäminen
        sitä parhaiten?)joka tapauksessa nyt nämä kasvot olivat muutaman kymmenen sentin päässä omistani.Pelottavat isot soikeat silmät? Ei täynnä lempeyttä ja myötätuntoo.
        Herään huonovointisena ja oksennan tyynylle
        osa valuu lakanalle.En jaksa nousta siirrän vain päätäni hieman ja nukahdan.Aamu sarastaa ja herään todella pahoillani aiheuttamastani ylimääräisestä pyykistä.Ei ollut kuitenkaan
        mitään yrjöä missään...Nyt sitten,poistaa vai
        eikö poistaa. :)

        Harmaiden aikeet jutussa olleen linkin
        kautta löytyi kuva Orangean rodusta..lähelle
        menee..hieman liian punertava,mutta tuo pää
        liitettynä pitkään kaulaan voisi jopa täsmätä..
        Kun kirjoitin tästä "kokemuksesta" ei tullut heidän vaatetus mieleen ,ei sitten millään..
        kunnes eilen Housea katsellessamme (3 jaksoa
        putkeen)"välähti"..valkeat takit,siinä se oli.

    • käpymäki

      tämä voi olla hyvinkin kaukaa haettua,mutta
      voisiko tässä olettamuksessa olla mitään perää?
      Monestihan ihmisiä on kuollut nukkuessaan.Todettu
      sitten kuolleen esim.sydänhalvaukseen.Se mitä
      ajan tässä takaa on että voisiko muutamassa
      tapauksessa tämä unihalvaus olla syynä...ihminen
      "herää" eikä pysty liikkumaan.Varmaankin tässä
      vaiheessa moni joutuu voimakkaaseen pelkotilaan.
      Voiko pelko olla sitten tarpeeksi voimakas aiheuttamaan sydänkohtauksen?

      • Zool

        Intialainen joku viisas-.-,on sanonut että kaikki unet ovat portti 'tuollepuolen'?-.-,ja jopa Elämä on vain 'suuri Uni'.
        Uni opettaa,uni on matka,uni unessa.
        Kuolema on Illuusio kaiken pysyväisyydestä,kaikki liikkuu äärettömyyden nopeudella kosmisessa tanssissa.
        Mikään ei häviä,Ajatus on Ajatuksessa,Ajatus Luo luotua,kierto on Ajan rattaassa merkittynä,ikuinen verkko kalastajan otteessa.
        Kelle Kuolema on Kauhistus,pelko-on hän sen saava,matka kohti itseään kasvattaa kohtaamaan Itse itsensä,Kaikkeus,joka on,niin suuressa kuin pienessä,ylhäällä ja alhaalla,tasapaino.
        Peace...
        Z.

      • käpymäki
        Zool kirjoitti:

        En minä ihan tuota odottanut vastaukseksi.
        Tarkoitin nyt kuolemalla tämän kehon kuolemaa.
        Sieluhan on vissiin kuolematon.
        Unihalvauksesshan mieli on hereillä ja keho
        nukkuu.Vaikuttako tämä "mielen" kokema pelko
        sitten kehohon ollenkaan?Hereillä ollessaanhan pelko lisää adrenaliinin tuoton korkeaksi ja
        sydän rupeaa pampattamaan ihan eri kieroksilla.
        Jos se mieli saa kehossa tämän aikaiseksi
        unihalvaukssen aikana, eikös nämä kehossa tapahtuvat muutokset herätä myös kehon?No
        nyt menee vähän sillisalaatiksi,parempi lopettaa.

        Keho ei kuole,Kehokin on enerkiaa.
        Sielu,samaan kastiin,tunteet,ymmärrys ym.,kaikki palaa alkupisteeseen,määrittely,kierto uudelleen.
        Tajunta on vain heijastuma alkulähteeltä,vaikka vapaus on luoda,elementit eivät ole sidoksissa materian toleranssin kanssa vaan jokainen on oma jännitteensä,mutta voivat vuorovaikuttaa keskenään.
        Kehon toiminnot ovat riippuvaisia Tajunnan ymmärryksestä suodattaa tietoa,ja väärin suodattaminen(tiedon puuttuminen)voi aiheuttaa komplikaatioita ja Aivot lähettävät väärää tietoa ja balanssi kehollisessa muotissa häiriintyy ja tulee komplikaatioita,tuntemuksia ja jännitystä eri lihasryhmille.
        Aivot?tarkistavat tämän ristiriidan uudestaan,ja jos nolla tulos,palauttaa 1:sen ja keho herää.

        Tässä tuli multakin vähän sillisalaattia-.-,no kai tästä jotain selvis sanoi Elvis.
        God,thy is all Life,all form,and all those and more.

        sillä eihän keho voi kuolla,meni siis sanan
        valinoissani sieltä mistä aita on matalin.Jos
        olisin ilmaissut sen tyyliin "muuttaa muotoaan",niin se olisi antanut niin laajan
        tulkintamahdollisuuden.Kehohan muuttuu koko
        ajan esim.näin talvisin kun tuppaa tuo liikunta
        jäämään ainakin minulla vähemmälle sen huomaa
        ihan konkreettisesti ;).

        Liikuntaa pitäsi harrastaa mutta itsekin jumitun himaan ja varsinkin näin talviaikaan,kuin karhu pesässään heh,no aina välillä vilkaisen ikkunasta jospa näkis vilauksen jostain oudosta-.-,mut säät on olleet sateisia ääh,mut joo,vointia.
        The Force is inside every men,the Soul key is thy mind,we live in the Dreamstate.

    • SolarEl

      Miten siepattu voi kulkea seinien läpi? Siten,että tunnettu tosiasiahan on se, että ilmenevä maailmankaikkeus, kehomme mukaanluettuna, ovat vain ja ainoastaan energiaa. Nostamalla väliaikaisesti kehoksi nimitetyn energiakokonaisuuden taajuutta on mahdollista hyvinkin kulkea ns. fyysisen esteen läpi. Ken on matkaillut ns astraalisesti, kehosta irronneena, tuntee tämän lainalaisuuden. Uskon, että tähteläisille sukulaisillemme ei ole suurikaan ihme muuttaa energian taajuutta, monet äitimaan pinnallakin asuvat "avaruusolennot" (eli me itse) tuntevat valokehon salat..että ei muuta ku joogaamaan niin eiköhä asia valkene..:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      91
      7703
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      131
      3083
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      159
      1966
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      75
      1747
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      131
      1589
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      178
      1540
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1212
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      80
      904
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      50
      834
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      794
    Aihe