Oon 14 vuotias poika. Oon viillelly itseäni, en kovin paljoa mutta vähän kuitenkin. itken joka ilta noin pari tuntia kunnes nukahdan. Tunnen että jotain puuttuu mutta en itsekään tiedä mikä se jokin on. On vaan niin kamalan tyhjä olo. Käyn iltaisin läpi kaikki elämäni huonot puolet ja niitä on mielestäni paljon. Mun koulukaverini kuoli puoli vuotta sitten ja mä todella välitin siitä tytöstä, välillä tuntuu että mä rakastin sitä. Ja kun se tyttö kuoli niin musta tuntui että mun kohtalo on kuollut. Että mä tuun aina olemaan sinkku ja se tyttö ois ollu mulle oikea. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan. Surua on kestänyt jo kaks vuotta mutta pahimpaa aikaa on ollut tää puolisen vuotta. Mulla ei oo kavereita enkä mä oikeestaan ees halua ja en pysty hankkimaan niitä. Koska en voi mennä mihinkään harrastuksiinkaan paniikkihäiriöni takia.
Paniikkihäiriö tuo viellä enemmän alenmuudentuntoa koska olen koulussa tosi huono saan nelosia ja vitosia koska en voi osallistua paniikkihäiriöni ja sosiaalistentilanteiden pelkoni takia esimerkiksi liikunta tunneille (kuin parina tuntina vaan voin osallistua) Mua myös haukutaan koulussa mamman pojaksi koska lähdin yö koulusta pois kun en pysty olemaan missään yötä. Oon käynyt vuoden terapiassa mutta terapeuttini ei ota minua vakavasti ja puhuu vain koulusta kanssani vaikka se ei todellakaan ole pahin ongelmani! Mä oon miettiny monta kertaa itsaria koska ei ees terapia mulle auta. Mitä mä teen? Ja olenko teidän mielestänne masentunut vai onko mulla skitsofrenia tai jotain?
Lisäyksenä viellä skitsofrenian pelostani : Mummollani ja hänen veljellään on kummallakin skitsofrenia ja pelkään että myös mulla on. Koska mulla on laajat pupilit. isommat kuin muilla, ja niihin ei vaikuta valo ja näköni on hyvä. Mulla on myös muutamia pakko mielteitä kuten että jos en pyörähdä yhtäkkiä kymmentä kertaa ympäri niin kuolen, tai että jos en katso kahta kertaa paitani vetoketjua minun äitini kuolee. Olen myös aika eristäytynyt ja puhuessani sekoitan koko ajan sanat ja unohdan ihan perus sanoja... :S myöhemmin sanat kuitenkin palaavat mieleeni.
Kiitos jo valmiiksi vastauksista että sairastanko masennusta vai skitsofreniaa? vai jotain muuta?
Paniikkihäiriö tuo viellä enemmän alenmuudentuntoa koska olen koulussa tosi huono saan nelosia ja vitosia koska en voi osallistua paniikkihäiriöni ja sosiaalistentilanteiden pelkoni takia esimerkiksi liikunta tunneille (kuin parina tuntina vaan voin osallistua) Mua myös haukutaan koulussa mamman pojaksi koska lähdin yö koulusta pois kun en pysty olemaan missään yötä. Oon käynyt vuoden terapiassa mutta terapeuttini ei ota minua vakavasti ja puhuu vain koulusta kanssani vaikka se ei todellakaan ole pahin ongelmani! Mä oon miettiny monta kertaa itsaria koska ei ees terapia mulle auta. Mitä mä teen? Ja olenko teidän mielestänne masentunut vai onko mulla skitsofrenia tai jotain?
Lisäyksenä viellä skitsofrenian pelostani : Mummollani ja hänen veljellään on kummallakin skitsofrenia ja pelkään että myös mulla on. Koska mulla on laajat pupilit. isommat kuin muilla, ja niihin ei vaikuta valo ja näköni on hyvä. Mulla on myös muutamia pakko mielteitä kuten että jos en pyörähdä yhtäkkiä kymmentä kertaa ympäri niin kuolen, tai että jos en katso kahta kertaa paitani vetoketjua minun äitini kuolee. Olen myös aika eristäytynyt ja puhuessani sekoitan koko ajan sanat ja unohdan ihan perus sanoja... :S myöhemmin sanat kuitenkin palaavat mieleeni.
Kiitos jo valmiiksi vastauksista että sairastanko masennusta vai skitsofreniaa? vai jotain muuta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla on myös silloin tällöin jotenkin epätodellinen olo ihan kuin olisin kuollut tai en olis tässä maailmassa. Ja monesti iltaisin musta tuntuu kuin joku olisi mun huoneessa. Ja se koskettaisi mua niskasta, mutta sitten kun käännyn niin ketään ei näy :S
hei, satuin sattumalta tähän sivulle jossa en yleensä käy ja luin viestisi. et ole skitsofreenikko, mutta ilmiselvästi tarvitset vielä apua ongelmiisi. ei elämä lopu noihin asioihin, mutta niitä täytyy hoitaa. puhu terapeutillesi kaikista noista asioista ja sano että pelkäät ettei hoito auta. on tärkeää että pääset keskustelemaan asioista siellä, vaikkei se olisikaan helppoa.
älä luovuta, elämää on edessäpäin .)
Osaat ainakin elävästi kuvata tuntemuksiasi paperilla. Jos niistä on vaikea puhua, tai puolet unohtuu, kun käyt terapiassa, niin kirjoita paperille oireesi ja näytä paperi terapeutille seuraavalla kerralla.
Kerro hänelle mistä haluat puhua, jos hän haluaa puhua koulusta ja sinä et.
Oot selvästikkin masentunut
Mua ei yleensä koskaan oteta tosissaan. Ja oon sanonu joskus äidille että tapan itteni mutta se vaan nauraa koska se ei ymmärrä mun kaltasia ihmisiä...Se tuntuu pahalta koska oon kaks kertaa oikeasta yrittänyt itsaria ja monta kertaa päättänyt että teen sen koska en jaksa tätä paskaa enää. Välillä tuntuu että ketään ei ees kiinnosta paskaakaan vaikka tapan itteni.
Tässä pätkä kirjoitelmasta jonka löysin vanhasta päiväkirjastani en tiedä oonko kirjottanut sen itse vai kopioinut jostain (se on kirjoitettu 9 kuukautta sitten)
Mä oon tallannu sumussa jo vuosia. Tyhjänä ja surua täynnä. Vielä mä istun ja itken mun tuskaa pois eikä se lähde. Mä vihaan tätä vitun maailmaa. Taivaaseen mä kuulun ja sinne mä meen. Tulkaa perässä, mä meen jo tänään.