Vertailuja

Efesolaiskirje 2

8 Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. (1992

8 Sillä armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on:(biblia)

Johannes 14

26 Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. (1992)

26 Mutta Lohduttaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimeeni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä teille sanonut olen. (biblia)

Jos ja kun teemme vertailuja eri raamatun käänösten välillä voimme todeta että yksittäisten jakeiden kohdalla yksikin sana kirjaimellisesti otettuna voi muuttaa tulkinta tavasta riippuen koko jakeen merkityksen.

Tämän takia olen itse sitä mieltä että tälläisten vertausten tekeminen on täysin turhaa. Raamattua ei ole alun alkaenkaan tarkoitettu luettavaksi irtonaisina jakeina vaan kokonaisuutena. Kaikki asiat on selitetty moneen kertaan jos meillä vain olisi ymmärrystä löytää ne paikat.
0193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7899535 kirjoitti:

Efesolaiskirje 2

8 Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. (1992

8 Sillä armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on:(biblia)

Johannes 14

26 Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. (1992)

26 Mutta Lohduttaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimeeni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä teille sanonut olen. (biblia)

Jos ja kun teemme vertailuja eri raamatun käänösten välillä voimme todeta että yksittäisten jakeiden kohdalla yksikin sana kirjaimellisesti otettuna voi muuttaa tulkinta tavasta riippuen koko jakeen merkityksen.

Tämän takia olen itse sitä mieltä että tälläisten vertausten tekeminen on täysin turhaa. Raamattua ei ole alun alkaenkaan tarkoitettu luettavaksi irtonaisina jakeina vaan kokonaisuutena. Kaikki asiat on selitetty moneen kertaan jos meillä vain olisi ymmärrystä löytää ne paikat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu