mites ootte

kanssa "pärjäilleet"? Itselläni rv:ja kasassa nyt 22 ja maha noussut jotenkin kumman korkeelle. Ei tahdo onnistua pitään muita kuin kaarituettomia liivejä. Kaarituelliset painavat rinnan alle pahasti ja auttavat lisää närästystä. Tissit ei ole vielä hirveästi kasvaneet, joten liian pienistä liiveistä ei ole kyse. Ostin liiveihin myös taakse sen jatkokappaleen, kun ajattelin, että ympärysmitta ei riitä, mutta eipä auta. Kait sitä asiaan voi vaikuttaa ,että rintani eivät ole mitkään kaikista kiinteimmät, niin kaarituelliset liivit eivät jaksa kannatella ja tuki siksi painaa ikävästi.

Ootteko te muuta näillä viikoilla pystyneet pitämään kaarituellisia liivejä?
4433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla kans painaa jonkin verran kaarituet..
Mutta piti tulla kysymään tuosta jatkosta, mistä niitä saa? Sellanen vois auttaa mua ainakin..

Niin ja ehkä olis hyvä siirtyä sulla ihan kaarettomiin.. Itsekin muistan edellisessä raskaudessa jossain vaiheessa siirtyneeni ja helpotti kummasti..=)

Äänestä
  • melkis mistä vaatekaupasta vaan. Itse ostin muistaakseni Seppälästä.

    Äänestä

eikö ne kaarituet kuitenkin anna sitä kaivattua tukea ja ole niin ollen paremmat,kuin kaarituettomat?Vai mikä ihme niiden virka oikein onkaan...

Näin mä olen asian ajatellut ja nyt olen ihan ällikällä...

Äänestä
  • kurjasti ton ison masun ja painavien tissien väliin. Tosin kyllä siinä menee ihan kangaskin rutulle ja kaikki painaa ja ahdistaa... Oon ihan suosiolla siirtynyt sikatiukkoihin toppeihin näin kotioloissa, sitten ulos mentäessä voi laittaa jotain ryhdikkäämpää ylle =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rintaliivien kirjoitti:

kanssa "pärjäilleet"? Itselläni rv:ja kasassa nyt 22 ja maha noussut jotenkin kumman korkeelle. Ei tahdo onnistua pitään muita kuin kaarituettomia liivejä. Kaarituelliset painavat rinnan alle pahasti ja auttavat lisää närästystä. Tissit ei ole vielä hirveästi kasvaneet, joten liian pienistä liiveistä ei ole kyse. Ostin liiveihin myös taakse sen jatkokappaleen, kun ajattelin, että ympärysmitta ei riitä, mutta eipä auta. Kait sitä asiaan voi vaikuttaa ,että rintani eivät ole mitkään kaikista kiinteimmät, niin kaarituelliset liivit eivät jaksa kannatella ja tuki siksi painaa ikävästi.

Ootteko te muuta näillä viikoilla pystyneet pitämään kaarituellisia liivejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu