"HAAPAMÖKKI"

onko mahdollinen

Olisi metsässä järeitä haaparunkoja,sekä eläkepäivät edessä. Nytpä tiedustelen, olisiko haapa sopivaa raaka-ainetta vapaa-ajan asunnon seinään?. Olen ajatellut että kaataisin muutaman rungon kerrallaan ja tekisin niistä "pelkkoja",joista tuoreeltaan tekisin kierroksen seinää. Näin menetellen vuoden aikana olisi kehikko valmis. Siis onko raaka-aine väärä ja tuoreesta tekeminen väärin.
Nimimerkillä "haaveita olisi".

15

9388

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jussi P.

      Haavasta on tehty paljonkin hirsirakennuksia, tosin etupäässä ns. toisarvoisia rakennuksia (latoja, saunoja jms.)
      Haavan hyviä puolia ovat helppo veistettävyys (tosin jotkut sanovat sen tylsyttävän terät) ja sään kesto.
      Huonoja puolia ovat esim. puutavaran ydinlaho ja maalin huono pysyminen.
      Ainoa oikea tapa veistää hirttä on nimenomaan tuoreena.

      Ja haaveissa oleva mökkihän on melkein valmis, ainoastaan toteuttamista vaille :)

    • VeikkoLavi

      Oli pari vuotta sitten telkkarissa mies joka oli veistänyt haavasta erikoisen ja mielenkiintoisen talon. En nyt muista oikeaa termiä, mutta hirret olivat ns. tuppeensahattuja eikä nurkkia salvostettu. Hirret vaan ladottiin päällekäin kierros kerrallaa joka toinen kierros eri suuntaan. Oli tämä kyseinen mies tavannut kyseisen hirsitalotyypin jossain amerikoissa. Etuna oli ainakin että tuppeen sahttu hirsi halkeili vaan keskeltä seinän sisältä. Ja toinen juttu oli että haapapuun haju karkoittaa itikoita. Liekö tuossa perää???? Mutta jos joku muistaa oikeat termit niin kerro, ja jos olis linkkejä niin minuakin kiinnostaisi,

      • jospa sittenkin

        Tuo edellinen viittaus Amerikan malliin oli mielenkiintoinen. Jäin miettimään, miten nurkat on tehty, samoin väliseinien liitokset. Muutoin ajatus on upea. Jos pelkat on sahattu tarkkaan mitoitukseen, niin eihän saumasta pitäisi tuuli ulvaista,vaikka ilman tiivistettä tekisi. Ulospäin hirsi ei näyttäisi kovin järeältä.
        Olisi "paapan" helppo nostella vain pinoon järkäleitä. Mutta ne "nurkat"???.

      • VeikkoLavi
        jospa sittenkin kirjoitti:

        Eli jokainen kierros ladotaan eri suuntaan ja seinäsivu aloitetaan sovittamalla hirren pää edellisen hirren kylkeen. Jotenkin näin. En ole asiantuntija. Suomessa puhutaan lapehirrestä. Laitoin goolen kuvahakuun log corner ja sieltä laitoin linkin. Tuossa se periaate näkyy.
        http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.rusticretreatsloghomes.com/img/half_corner1.gif&imgrefurl=http://www.rusticretreatsloghomes.com/half/product/corners.html&h=204&w=200&sz=16&hl=fi&start=6&tbnid=ipHpI4SLdySTHM:&tbnh=105&tbnw=103&prev=/images?q=log corners&svnum=10&hl=fi&lr=

      • myös,
        jospa sittenkin kirjoitti:

        Tuo edellinen viittaus Amerikan malliin oli mielenkiintoinen. Jäin miettimään, miten nurkat on tehty, samoin väliseinien liitokset. Muutoin ajatus on upea. Jos pelkat on sahattu tarkkaan mitoitukseen, niin eihän saumasta pitäisi tuuli ulvaista,vaikka ilman tiivistettä tekisi. Ulospäin hirsi ei näyttäisi kovin järeältä.
        Olisi "paapan" helppo nostella vain pinoon järkäleitä. Mutta ne "nurkat"???.

        sielläkin tehtiin parakkeja tuolla parreista pinoamalla ja naulaamalla

      • sanotaan,

        jos nyt oikein muistan. eli sellaista venäläistenkin käyttämää heinäladon salvainta jossa päistään ristiin meneviä hirsiä ei varata toisiinsa vaan niiden väliin laitetaan tilkepölkky eli "silakka", joka kyllä varataan. Saahan siitä lämmintäkin seinää ja äkkiä saakin ja pystyy käyttämään hyväksi koko rungon. Olen semmoista itsekin tehnyt aittaan ja vieläpä haapahirrestä.

    • hirsiharrastelija

      Kyllä haapa käy hyvin materiaaliksi mutta sen kanssa on omat kommervenkkinsä. Muistelen, että haavat pitäisi kaataa rasiin kesällä, ja vasta seuraavana talvena alkaa työstää puita. Ne nähtävästi halkeilevat tai vääntyilevät tms pahasti muuten. Kysyppäs tarkempia neuvoja vaikka täältä: http://www.hirsitaito.fi.

      • sk43

        Olen kuullut samanlaisia neuvoja haavan rasiin kuivattamisesta. Syy miksi kyselen haavasta rakennuspuuna, johtuu siitä kun tarjosin leimikkoa, jossa on isoja haaparunkoja. Yhtiö tarjosi 10 eur,kiinnolta, siis pahanen polttopuun hinta. Kun olen kokematon "nurkan" veistäjä ja muunkin veistäjä, aloin kiinnostua tuosta Lavin antamasta amerikan linkistä. Siellähän ladottiin pelkat lappeelleen ja nurkat hiukan hutiloiden. Onko pakko aina tehdä kaikki työläinmällä mahdollisella tavalla. Tuosta amerikan mallista voisi kehitellä nopean ja helpon tavan latoa hiesiseinä pystyyn. Ei yhtä komea kuin ennen, mutta tukeva ja lämmin, sekä ennenkaikkea "halavalla".

      • salvain
        sk43 kirjoitti:

        parempi tulee. Tuoreeseen pystyy vielä työkalut, kuivaan haapaan ei pysty kuin tuli. Tee ensin kehikko tötien päälle kuivumaan, siirrä sitten aikoinaan nurkkakivilleen ja lyö reilusti sammalta väliin eli jotain muuta tilkettä. Tuoreena älä tilkitse ettei homehdu. Jos et ole oikein varma miten talo/mökki veistetään, tee ensin vaikka aitta tai leikkimökki, niin saat jonkun käsityksen asiasta tai kutsu ammattimies mukaan tekemään.

      • Galleriassa on
        salvain kirjoitti:

        aitan runko,joka on timprattu aika järeästä haapapelkasta.Kuvassa ei näy juurikaan halkeamia,joten hirret näkyy olevan tuoreita.
        Haavasta voidaan näemmä hyvällä ammattitaidolla timprata upeita rakennuksia,kunhan vaan suoria ja terveitä haapoja löytyy.

      • lapehirrestä tänä talvena
        Galleriassa on kirjoitti:

        aitan runko,joka on timprattu aika järeästä haapapelkasta.Kuvassa ei näy juurikaan halkeamia,joten hirret näkyy olevan tuoreita.
        Haavasta voidaan näemmä hyvällä ammattitaidolla timprata upeita rakennuksia,kunhan vaan suoria ja terveitä haapoja löytyy.

        kirjastosta löytyy hirsitöistä kertova kirja, nimeä en nyt just muista, jossa lapehirsinurkasta pikkunen juttu. salvoksen nimi on kanadalainen/pohj. amerikalainen salvos. nurkkaan on muutama niksi, kuva ainakin tuossa kirjassa.
        ite alottelen kokoamaan lapehirsitaloa tuossa kohtapuolin, hirret kuusta. voin vastailla asiallisiin kysymyksiin lapehirrestä. käytössä tällä hetkellä lapehirsinen sauna ja aitta.

      • lapehirrestä tänä talvena kirjoitti:

        Lapehirsi rakentaminen kiinnostaa. Itse olen tehnyt saunan 75x150 parrusta. Viistin vain parrujen kulmat ja salvoin nurkat. Väliin laitoin pellavariveen. Hyvä ja tiivis tuli. Nyt suunnittelen talvi käyttöön sopivaa mökkiä 200x200 parrusta. Latoisin vain parrut päällekkäin ja pellavarive väliin. Ainoastaan nurkat salvoisin. Ei vain tahdo löytyä oikeaa tietoa tämän tyylin rakentamisesta. Uskaltaisikohan tähän tyyliin suunnitella taloa?

      • Anonyymi
        P88 kirjoitti:

        Ei.

        Kyllä jonkinmonen pontti pitää parrujen saumakohdassa olla. 200mm parrusta tulee kuivumisesta johtuvia johtuvia muodonmuutoksia, puhumattakaan vääntymisistä. Pelkkä eristenauha liitoksissa ei pidä tuulta poissa. Ei kuulosta kovinkaan hyvältä ajatukselta.

    • Anonyymi

      Jenkeissä näyttää olevan montaa tyyliä. Joku youtube jantteri rakensi suomalaista hirsilatoa vastaavaa mökkiä. Hirsien väliin jäi 2-3 cm rakoa, joka tilkittiin jollain mutavellillä. Kuulemma paikallinen tapa eikä muunlaisia tehty siellä päin. Puut näyttivät olevan riukuja jossain etelässä.

      Butt&Pass, Corner post? Pitääpäs tutkia miten moiset irvitykset sidotaan kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2284
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      27
      1184
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      85
      1032
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      952
    5. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      924
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      128
      878
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      793
    9. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      769
    Aihe