Astildirdotter

Olen eronnut ja 3 lapsen äiti ja eron jälkeen tapasin miehen, joka on ystävieni kaveri ja hänellä oli vaimo, josta aikoi erota muttei eronnutkaan vaan palaisi takaisin hänen luokseen, kun piti kertoa vaimollensa meistä ja kertoikin mutta vaimo kuulemma halusi silti jatkaa yhdessä. Haluaisinkin tietää mikä mahtoi olla syy ettei eronnutkaan? Koska kuitenkin hänellä oli tosi vaikea jättää minut ja ei osannut kertoa oikein syytä. Olimme sen jälkeen vieläkin jonkin aikaa silloin tällöin yhdessä aina välillä, sitten tein lopun ja sovittiin että olemmekin vain kavereita ja meidän juttu onkin ollut sekava. Mitä näet meistä tulemmeko olemaan vielä kavereita vai? En pysty jostain systä unohtamaan häntä, vaikka kuinka haluaisin. Olemme olleet välillä yhteydessä vieläkin teksti viesteillä. Tietysti olisi kiva tietää tapaanko ketään johon rakastun ja hän minuun:)
Entä mitä näet entisestä miehestäni, aikooko toteuttaa mitä on sanonut? ja saanko maksettua laskun, määrä aikaan mennessä, joka painaa mieltäni?
4301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rakkaus ja kiintymys sai miehen jäämään perheensä luokse. Ystävyys, joka alkaa ajan saatossa pikkuhiljaa hiipumaan, näyttää olevan teidän kohtalonne.

Rakkaus saapuu elämääsi, mutta antaa vielä odottaa itseään.

Laskun saat maksettua määräaikaan mennessä, jos oikeasti sitä haluat.


-Astildirdotter

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta. Hänestä huomasi kyllä ettei, ainakaan silloin ollut rakastunut vaimoonsa, heillä ei ole lapsia, sellaiseen en olisi sekoittanunut itesäni, enkä ole edes ikinä elämässäni kuvitellut, että olisin jonkun kans jolla on jo vaimo tai muu.
    Kaikki kyllä tiesi, et ei niillä mee hyvin ja tosiaan oli ajatellut muutenkin erota. Vai oliko se häneltä pelkkää puhetta. Voiko tosiaan, joku esittää niin hyvin? Vietimme muutaman kuukauden nauttien toisista ja puhuimme asioista. Esittikö hän sekin, että hänellä oli tosi vaikea erota minusta? Olemme tosiaa silti vielä ystäviä, mutta hiipuu varmaan, sillä muuttaa täältä pois.

    Äänestä

  • jatkoa samaan kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta. Hänestä huomasi kyllä ettei, ainakaan silloin ollut rakastunut vaimoonsa, heillä ei ole lapsia, sellaiseen en olisi sekoittanunut itesäni, enkä ole edes ikinä elämässäni kuvitellut, että olisin jonkun kans jolla on jo vaimo tai muu.
    Kaikki kyllä tiesi, et ei niillä mee hyvin ja tosiaan oli ajatellut muutenkin erota. Vai oliko se häneltä pelkkää puhetta. Voiko tosiaan, joku esittää niin hyvin? Vietimme muutaman kuukauden nauttien toisista ja puhuimme asioista. Esittikö hän sekin, että hänellä oli tosi vaikea erota minusta? Olemme tosiaa silti vielä ystäviä, mutta hiipuu varmaan, sillä muuttaa täältä pois.

    Mies on vähän kuin kahden naisen loukussa, pitää molemmista mutta toisen kanssa vietetty aika ja sen tuomat elämänkokemukset näyttäisivät vievän voiton. Muuttoa en kyllä nähnyt, oletko aivan varma tästä asiasta...


    -Astildirdotter

    Äänestä

  • Astildirdotter kirjoitti:

    Mies on vähän kuin kahden naisen loukussa, pitää molemmista mutta toisen kanssa vietetty aika ja sen tuomat elämänkokemukset näyttäisivät vievän voiton. Muuttoa en kyllä nähnyt, oletko aivan varma tästä asiasta...


    -Astildirdotter

    Joo muuttaa työn takia noin 2-4 kk päästä. Oliko silloin alussa oikeasti jättämässä vaimoaan vai leikkikö vain minulla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluaisin tietää kirjoitti:

Olen eronnut ja 3 lapsen äiti ja eron jälkeen tapasin miehen, joka on ystävieni kaveri ja hänellä oli vaimo, josta aikoi erota muttei eronnutkaan vaan palaisi takaisin hänen luokseen, kun piti kertoa vaimollensa meistä ja kertoikin mutta vaimo kuulemma halusi silti jatkaa yhdessä. Haluaisinkin tietää mikä mahtoi olla syy ettei eronnutkaan? Koska kuitenkin hänellä oli tosi vaikea jättää minut ja ei osannut kertoa oikein syytä. Olimme sen jälkeen vieläkin jonkin aikaa silloin tällöin yhdessä aina välillä, sitten tein lopun ja sovittiin että olemmekin vain kavereita ja meidän juttu onkin ollut sekava. Mitä näet meistä tulemmeko olemaan vielä kavereita vai? En pysty jostain systä unohtamaan häntä, vaikka kuinka haluaisin. Olemme olleet välillä yhteydessä vieläkin teksti viesteillä. Tietysti olisi kiva tietää tapaanko ketään johon rakastun ja hän minuun:)
Entä mitä näet entisestä miehestäni, aikooko toteuttaa mitä on sanonut? ja saanko maksettua laskun, määrä aikaan mennessä, joka painaa mieltäni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu