Uusivuosi kotona

Anja67

Heippa!
Tässä perhe, joka asunut nyt 1,5 vuotta omassa kerrostalo neliössä... Olemme aina tulleet juttuun ihmisten kanssa ja tähän taloon muuttaessamme, meille vakuutettiin sen hyvää "henkeä". No, grillibileissä kesällä olimme aina mukana, jos olimme maisemissa. Olemme molemmat perheen vanhimmat kotoisin maalta, joten usein vietämme juhlapäivät siellä... No, tänä vuonna ajattelimme kutsua ystäviämme naapuriasunnoista kylään uudeksi vuodeksi...
Olemme itse n.30-40 vuotias pariskunta ja vierainamme suuremmaksi osaksi oli noin 45-70 vuotiaita naapuruksia.. Mieletäni ilta oli onnistunut, olin tehnyt ruokaa ja naapurit toivat jotain pientä mukanaan... Ilta sujui hyvin mielestäni. Meteliä ei pidetty, musiikki soi hiljaisella ja keskustelimme eri asioista... Toisin osa porukasta oli jäänyt jo kotiin klo 24.00 rakettien lähettämisen jälkeen... Koossa oli pieni porukka meitä huomattavasti vanhempia...
Iloitsin, että ilta oli mennyt niin mukavasti....
Kunnes... seuaavana iltana alakerran herraan uskova perhe otti puhelimitse yhteyttä (kävellen matkaa olisi ollut portaat ylös) ja alkoivat haukkua miestäni, talon hiljainta ja ystävällisintä miestä... olimme pilanneet koko rapun uudenvuoden vieton????
Kyllä, meillä oli vieraita klo 5 asti aamulla, mutta keskustelu oli asiallista ja hiljaista, eikä musiikkikaan pauhannut.... ainoastaan naurua..iloista...
Tänään sain kuulla kunniani ihmiseltä joka oli juhlissa meillä klo 24 asti ja ruoka ja juoma maistui ja he olivat nukkumaassa jo klo 1.00,
Hän pyysi käymään ja antoi nuhteita minulle kuin olisin 15 vuotias....Meidän rakas naapurimme, "uskova sellainen" oli informoinut vierastamme "melusta" ja sain kuulla kuinka joutuisimme häätöuhan alle, koska "uskova ystävämme" on todella pelottava ihminen ja tämä napurimme (juhlissa mukana ollut)hallituksen jäsen......
Olen todella ihmeissäni, koska tarkoitukseni oli vain lähentää naapuruksien suhteita, koska on niin vaikea nähdä toisia naapueita talvella, kesällä se oli tosi helppoa... meni vain pihalle... Eipä tässä muu ärsytä....mutta voiko ihminen joka kuuluu hallitukseen uhkailla meitä häädöllä... ja tiedoksi meillä on ollut vieraita 2 kertaa ennen tätä episodia ja olemme kuitenkin asuneet tässä 1.5 vuotta. Asunto on oma.

3

465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neil

      Soita niille:


      Päppäpädäpäädäppäppää
      nyt pidetään ikävää
      Tyttytydytyydyttyttyy
      niin sielu tyydyttyy

      - Eppu Normaali

    • myös häiriintynyt

      Niin mutta mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin kuunnella pakosta naapureitten puheensorinaaa.
      Tosin asunnot on tehty liian hatariksi, ääneneristyksen kannalta.

      • Anne 73

        Huvittaa tollanen pilkun viilaaminen. Mitä, jos jotkut vähän juttelee noin vähän yli puolenyön. Pahimmat tapaukset ei rauhoitu vielä aamuviiteen mennessäkään. Ootte ollu asiallinen tapaus. Naapuri ampuu yli, jos valittaa noin pienestä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1437
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      810
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe