En tiennyt oikein mille palstalle kirjoittaa mutta ajattelin nyt tänne tämän ystävyyttä koskevan jutun laittaa....
Minulla oli siis paras ystävä, siis sellainen jolle voi kertoa mitä tahansa ja hän kertoi minulle mitä tahansa.
Muut ystävät jäi vuosien varrella pois kun tuli perhe mukaan kuvioon ja kun tämä ystäväni masentui ja olin hänen tukenaan jatkuvasti.
Nyt hän on viimeiset puoli vuotta kohdellut minua tosi paskamaisesti:ei vastaa puhelimeen(on siis sanonut ettei välttämättä vastaa jos soitan sille) ja tähän ei siis mitään syytä, ei pidä yhteyttä, on todella paskamainen minua kohtaan jos satutaan jossain nenäkkäin.
Ja tällaista on siis saattanut jatkua pari viikkoa ja sit taas on kuin mitään ei olisi ollut.Ja parin viikon päästä taas sama juttu...
On ollut tosi rankkaa...
Oon vaan yrittänyt ajatella että hänellä on kuitenkin taustalla mielenterveysongelmia ja yleensähän sitä pahaa oloa purkaa läheisimpiin eli siis tässä tapauksessa minuun, mutta nyt en enää jaksa!
Tiedän että jään tietyllä tavalla yksin, ei siis ole enää sitä parasta ystävää jolle kertoa kaikki.
Mutta toisaalta itselläni on niin paska olo tuosta käyttäytymisestä ettei tuota jaksa enää.
Katkaisen siis välini häneen täysin,,,
Parhaimpia kuulemiani opetuksia on nimittäin: Jos haluat saada onnellisen elämän, lisää niitä asioita jotka tekevät sinut onnelliseksi ja poista niitä jotka tekevät sinut onnettomiksi!(ja tämä koskee siis myös ihmissuhteita)
Minulla oli siis paras ystävä, siis sellainen jolle voi kertoa mitä tahansa ja hän kertoi minulle mitä tahansa.
Muut ystävät jäi vuosien varrella pois kun tuli perhe mukaan kuvioon ja kun tämä ystäväni masentui ja olin hänen tukenaan jatkuvasti.
Nyt hän on viimeiset puoli vuotta kohdellut minua tosi paskamaisesti:ei vastaa puhelimeen(on siis sanonut ettei välttämättä vastaa jos soitan sille) ja tähän ei siis mitään syytä, ei pidä yhteyttä, on todella paskamainen minua kohtaan jos satutaan jossain nenäkkäin.
Ja tällaista on siis saattanut jatkua pari viikkoa ja sit taas on kuin mitään ei olisi ollut.Ja parin viikon päästä taas sama juttu...
On ollut tosi rankkaa...
Oon vaan yrittänyt ajatella että hänellä on kuitenkin taustalla mielenterveysongelmia ja yleensähän sitä pahaa oloa purkaa läheisimpiin eli siis tässä tapauksessa minuun, mutta nyt en enää jaksa!
Tiedän että jään tietyllä tavalla yksin, ei siis ole enää sitä parasta ystävää jolle kertoa kaikki.
Mutta toisaalta itselläni on niin paska olo tuosta käyttäytymisestä ettei tuota jaksa enää.
Katkaisen siis välini häneen täysin,,,
Parhaimpia kuulemiani opetuksia on nimittäin: Jos haluat saada onnellisen elämän, lisää niitä asioita jotka tekevät sinut onnelliseksi ja poista niitä jotka tekevät sinut onnettomiksi!(ja tämä koskee siis myös ihmissuhteita)
Vastaukset 7
Vanhimmat
ihan kylmästi vaan
Miksi sitten annat sen kohdella sua paskamaisesti? Asioista täytyy huomauttaa ja vaatia omia oikeuksia. Ei toiset taida muuten tajuta mitään. Ehkäpä se pistää sen kaiken masennuksen piikkiin.
mun mielestä sun kannattais koittaa parantaa se, muistele sitä "vanhaa" kaveria ja mieti että sairaus , ihan niinku joku toinen ihminen olis ottanu sen paikan
Niin...miksi annan kohdella itseäni niin?Siinäpä kysymys...Varmaan just sen Ystävän takia joka hän ennen oli.
En ainakaan nyt halua sitä korjailla ja voi olla etten koskaan ainakaan sille tasolle mitä se oli joskus.Ei sen takia että olisin niin suuttunut sille vaan siksi etten jaksa enää.
On tää aika rasittavaa ja kuluttavaa.
Yks mikä on tullut mukaan kuvioihin on kateus eli kaikki hyvä mitä minulle on tapahtunut tai kaikki mitä olen saanut aikaiseksi...kaikesta saa kuulla vittuilua,tyyliin että perseennuolemisen takia minua on kohdeltu hyvin työympäristössä ja olen saanut hyvää palautetta(ja tähän haluan sanoa etten koskaan alentuisi mielistelemään ketään saavuttaakseni jotain!).
Ja kun saat kuulla ja katsella paskamaisuuksia vielä muiden nähden niin menee jo "yli".
On sattunut niinkin että päivällä muiden aikaan kohdellut tosi paskamaisesti ja illalla soittanut ja ollut "normaali" eli purkanut huoliaan.
Joo eli en tosiaan ole suuttunut häneen, en vaan tosiaan jaksa.
Tietyllä tavalla tunnen että olen menettänyt luottamukseni häneen ja se voi olla aika vaikea saada koskaan takaisin. =(
Ei ystävä ole sellainen joka pahoittaa tarkoituksella kerta toisensa jälkeen mieleni!
Pakko jossain vaiheessa suojella itseäänkin ettei tuollainen kuluta liikaa itseä...
En halua enää surra hänen kohtelunsa takia...vaikka miten sairas olisikin!
Kiitos muuten vastauksista =)
Helpottaa kirjoittaa tänne kun en tästä ole kellekkään puhunut(pidän siis "salaisuutemme" vaikka välit katkeaisivatkin").
puhun nyt omasta kokemuksestani että jos ystävälläsi on mielenterveys ongelmia niin on turha loukkaantua jos ystäväsi ei vastaa puheluihisi tai on muuten tyly. Itekkin joskus kun on tosi vaikeeta (siis korvien välissä) niin välttelen tuttuja enkä vastaa puheluihin, kaupassakin saatan joskus juoksennella hyllyjen välissä tuttuja karkuun ja toisinaan suunnittelen kävelyreitin bussipysäkille niin ettei vaan ketään tuttua tulisi vastaan. Mutta mitään pahaa en tarkoita, enkä toivo että ystäväni suuttuisivat mutta mulla ainakin on usein semmottia päiviä että en kestä nähdä yhtään tuttuja. Pitäisi silloin jäädä kotiin peiton alle mutta se kun ei aina onnistu niin tulee niitä ikäviä välikohtauksia tuttujenkanssa
Sinun ei pidä etsiä ystävääsi tappaaksesi aikaa.
Hae häntä hetkinä, jotka ovat täynnä elämää, sillä
hänen tehtävänsä on täyttää kaipuusi, eikä tyhjyyttäsi.
- Kahlil Gibran .
Tuo oli viisaasti kirjoitettu :)