tuntuu vaan siltä taas, että täytyy. tuon alempi avaus herätti taas ajatuksia, joita on pakko saada ulos mieltä kiusaamasta.
paraneminen, yli pääseminen, vie jollain tasolla paljon enemmän aikaa kuin suostuin aluksi tunnustamaan edes itselleni. vaikka järki onkin pikkuhiljaa ottamassa paikkaansa sydämen äänen sijaan, on vieläkin hetkiä, kun kaiken ajatteleminen sattuu liikaa.
mä olen miettinyt, että mikä tän kaiken tarkoitus oli? opettaa mulle nöyryyttä elämän tosiasioiden edessä? että oikeasti tajuaisin sen, ettei elämässä saa aina kaikkea mitä haluaa. ettei rakkaus ole aina niin mutkaton juttu, kun sen toivoisi olevan. ettei saa vaatia toiselta vastarakkautta, eikä sitä odottaa itsestäänselvyytenä?... paljon kipeitä ajatuksia, joiden kanssa on ollut pakko oppia elämään. pakko oppia hyväksymään.
ja kyllä mä sen olen jo hyväksynyt. vaikka edelleen unelmoin, mietin... jossain sisällä totuus on ottanut jo oman paikkansa ja joinain hetkinä tiedostan sen todella selvästi. mutta aika on myös tuonut selkeästi esiin sen, ettei se kaikki ollut vaan päiväunta. etten kuvitellut kaikkea päässäni. hetken se oli totta ehkä sinullekin. joten vaikka joskus epäilin, että leikit mun tunteilla, tajuan nyt sen, että siinä vaiheessa et ehkä ollutkaan selvillä siitä, mitä tunsit oikeasti. ettet valehdellut. usko pois, niinkuin sanoin jo aiemmin, annan anteeksi. kaiken. elämä ja rakkaus on enemmän kuin monimutkaista.
on vaan joitain asioita mitä ei voi järkikään kumota. tiedän, että rakastan sinua. tällä hetkellä tuntuu siltä, että varmasti loppuelämäni ajan. mutta ehkä joskus vielä tulee joku, joka pyyhkäisee jalat alta ja sut pois mun mielestä, muuttaa kaiken pelkiksi muistoiksi. hyvä jos niin, sillä kuka nyt tahtoisi elää koko elämänsä ilman vastarakkautta.
siihen asti olet rakas. ja senkin jälkeen, jos se hetki joskus koittaa. enkä koskaan tule ajattelemaan sinusta mitään pahaa. joskus niitä varjojakin, pahoja ajatuksia, on tuotava esille, että niistä pääsee eroon.
saatava musta ulos, että voi nähdä taas valon. =)
paraneminen, yli pääseminen, vie jollain tasolla paljon enemmän aikaa kuin suostuin aluksi tunnustamaan edes itselleni. vaikka järki onkin pikkuhiljaa ottamassa paikkaansa sydämen äänen sijaan, on vieläkin hetkiä, kun kaiken ajatteleminen sattuu liikaa.
mä olen miettinyt, että mikä tän kaiken tarkoitus oli? opettaa mulle nöyryyttä elämän tosiasioiden edessä? että oikeasti tajuaisin sen, ettei elämässä saa aina kaikkea mitä haluaa. ettei rakkaus ole aina niin mutkaton juttu, kun sen toivoisi olevan. ettei saa vaatia toiselta vastarakkautta, eikä sitä odottaa itsestäänselvyytenä?... paljon kipeitä ajatuksia, joiden kanssa on ollut pakko oppia elämään. pakko oppia hyväksymään.
ja kyllä mä sen olen jo hyväksynyt. vaikka edelleen unelmoin, mietin... jossain sisällä totuus on ottanut jo oman paikkansa ja joinain hetkinä tiedostan sen todella selvästi. mutta aika on myös tuonut selkeästi esiin sen, ettei se kaikki ollut vaan päiväunta. etten kuvitellut kaikkea päässäni. hetken se oli totta ehkä sinullekin. joten vaikka joskus epäilin, että leikit mun tunteilla, tajuan nyt sen, että siinä vaiheessa et ehkä ollutkaan selvillä siitä, mitä tunsit oikeasti. ettet valehdellut. usko pois, niinkuin sanoin jo aiemmin, annan anteeksi. kaiken. elämä ja rakkaus on enemmän kuin monimutkaista.
on vaan joitain asioita mitä ei voi järkikään kumota. tiedän, että rakastan sinua. tällä hetkellä tuntuu siltä, että varmasti loppuelämäni ajan. mutta ehkä joskus vielä tulee joku, joka pyyhkäisee jalat alta ja sut pois mun mielestä, muuttaa kaiken pelkiksi muistoiksi. hyvä jos niin, sillä kuka nyt tahtoisi elää koko elämänsä ilman vastarakkautta.
siihen asti olet rakas. ja senkin jälkeen, jos se hetki joskus koittaa. enkä koskaan tule ajattelemaan sinusta mitään pahaa. joskus niitä varjojakin, pahoja ajatuksia, on tuotava esille, että niistä pääsee eroon.
saatava musta ulos, että voi nähdä taas valon. =)
Vastaukset 4
Vanhimmat
anna säkin anteeksi kaikki se, mitä olet joutunut kestämään mun taholta. kaikki ne tunteenpurkaukset, draama ym... olen pahoillani siitä, että olen tälläinen "sanoo, ennen kuin ajattelee" -ihminen. joskus sitä vaan on niin helppo unohtaa, että sillä toisellakin osapuolella on oikeus tunteisiinsa ja ajatuksiinsa.
lupaan, etten enää koskaan vaivaa sinua niillä =)
luvata mitään.Kirjoitat niin viisaasti. Ja onhan se totta että olin ihan hämmennyksissä.Ikävä on ollut koko tyttöä.
En vain koskaan ollut varma identiteetistäni.
että tämä viesti oli oikeasti siltä, jolta noi sanat haluaisin kuulla ;)... ihan vaan sen takia, että niistä tulee hyvä olo koko päiväksi. mua on painaneet jo pitkään nää ajatukset ja tekee hyvää saada ne ulos.
ja mä ikävöin, edelleen tosi paljon. joka päivä ajatuksissa, miten sulla menee, miten jaksat... olisi niin ihana voida puhua sun kanssa taas kaikesta.
harmi, että se on mahdotonta. ihan jo mun itseni kannalta. vaatii vielä oman aikansa, ennen kun voin todella olla pelkkä ystävä. mutta sitä aikaa odotellessa (ehkä se joskus koittaa ja voidaan todella olla ystäviä), tahtoisin, että tiedät kuinka paljon välitän. suunnattomasti.
=)
takapakkia tuli ja roimasti. eilinen oli kyllä aivan älyttömän hirveä päivä. mutta tänään on hyvä mieli.
siis todella hyvä! =)
sain viimein kerrottua sinulle, että rakastan sua. ja se merkitsee ihan hirveän paljon. se, etten jättänyt sitä kertomatta. koska koskaan ei tiedä, milloin on liian myöhäistä kertoa tunteistaan, enkä halunnut jäädä katumaan loppuiäkseni. ja kummista kumminta, se kipu on poissa. se mikä on kuukausia kalvanut jossain sisällä, valvottanut öitä, vienyt ruokahalun, sotkenut elämäni ja tuonut välillä vihasta mustiakin pilviä taivaalle.
nyt voin rehellisesti sanoa olevani onnellinen, niin kummalta kuin se kuulostaakin...