Minette Walters osaa yhdistää rautaisen juonen yhteiskunnalliseen kuvaukseen. Harvempi dekkarikirjailija työskentelee ikään kuin tässä todellisessa maailmassa, vaan he tuntuvat olevan irrallaan ympäristöstä, olipa kyse Agatha Christien herttaisista maalaiskylistä (vanhanaikaisia jo syntyessään) tai kovaksikeitetystä amerikkalaisesta poliisimiljöötä (ei kai edes siellä?). Minette Waltersin krijoja vain on vaikea kehua, koska tulee paljastaneeksi liikaa juonesta. Minua kutisee päästä juttelemaan kirjasta "Paholaisen höyhen", mutta en voi riistää käänteiden aiheuttamia yllätyksiä kirjaa lukemattomille, varsinkaan loppua (onko - vai eikö? Lukeneet tietävät, mitä kysyn).
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sattumoisin eilen illalla aloitin kyseisen kirjan, parisenkymmentä sivua ehdin lukea kunnes Nukku-Masa tuli...
Mutta, palailen asiaan kunhan olen kirjan lukenut.
Pidän kirjailijan tuotannosta.
Shraryn,
kunnioitan suuresti lukeneisuuttasi ja olen kyllä samaa mieltä kanssasi. Minette Walters *osaa* kirjoittaa. Ja tekee sen vielä erittäin tyylikkäästi, hienostuneesti sekä omintakeisella kirjallsella tyylillä ja maneerein. Paholaisen höyhentä kuvailisin sanalla vetävä. Iskevä. Intensiivinen. Esimerkiksi loppupuolen päähenkilön ja poliisin kuulustelu ja sen eteneminen oli rytmiikaltaan hyvin tiheä ja intensiivinen.
Tästä dekkarien rytmiikasta pitäisikin kirjoittaa, ehkä teen sen toisaalle tälle palstalle. Mutta Waltersin vetävyyttä kommentoin, että teksti on jotain toista kuin joskus sellaiset (anteeksi ihailijoilta) pohjoismaiset "dekkaripiehtaroinnit ja töksäykset" (lukija ahdistuu enempi siitä tekstin etenemisen rikkonaisuudesta ja kaikesta valitusmentaliteetista kuin sisältö on mielenkiintoinen) taikka sitten amerikkalaisittain tyhjemmät "aksönpläjäykset". Tokihan ne piehtaroinnit ja äksonpläjäyksetkin ovat oma tyylilajinsa, mutta silti. Olen aina tykännyt dekkareissa enemmän tällaisesta taitavasti hienoviereisemmästä virittelystä.
Olet myös oikeassa Sharyn siinä, että dekkarin kytkeminen yhteiskunnallisiin tapahtumiin on nerokasta. Se on upean älyn ja yhdistelyn tulos! Kiitos lisää! Minua ei haittaisi lainkaan, mikäli dekkareihin upotettaisiin fiktion joukkoon faktaa entistä enemmän. Sekin voisi olla tyylilaji. Kotimaisista tätä edusti esim. Anja (mikä se on nykyisin, Kauranen, Snellman) Lyhytsiipisessään, jossa oli jopa lähdeluettelo lopussa. Eipä olisi haitannut, jos Walters olisi latonut kriisipesäkkeistä vähän myös shokeraavaa (pelkät faktatiedot ovat usein meille "tasaisesti asuville" shokeeraavia) faktaa mukaan.
Lopuksi kommentoin, että kyllä :). Haravointiinko pihakaivo?
Nopea paluu,
onko kirjaa vielä ehtinyt kukaan kotimainen kriitikko arvioida? Yritin etsiä HS arvioinneista saamatta osumaa ja Ruumiinkulttuurissa sitä ei varmaankaan ole vielä ollut. Musta on hymyilyttävää ja hauska aina verrata, että miten omat sässötykseni eroavat "virallisesta" kotimaisesta kannasta. Mitähän näkemyksiä kirjasta on lehtien palstoilla esitetty?
Kyllä ja pihakaivoon minunkin arvaukseni osoittaisi.
Kas kummaa ettei sitä tutkittu (mielestäni se ei ainakaan tullut esiin, toisin kuin koiran haudan kaivuu...).....