Vaimon "tavara"

Vanhassa v. 1929 avioliittolaissa oli säännös aviomiehen määräysvallasta. Nimittäin jos "vaimo ei hallitse tavaraansa olkoon se aviomiehen edusmiehisyyden eli määräysvallan alla."

Nykyisinkin tuota säännöstä tulisi noudattaa, sillä etenkin pikkujouluaikaan ja Uuden Vuoden aattona monen naisen "tavara" on huonoilla teillä tai tietymättömissä.

Uudessa avioliittolaissa kiinteästä omaisuudesta saa määrätä se, jonka nimissä ko. omaisuus on ja irtainta omaisuutta se, jonka hallussa ja jonka omaisuudella irtain on hankittu.

Laitoin samanlaisen viestin myös "seksi"-osastolle, sillä tod.näk. se kuuluu enemmänkin sinne!
3815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Asiantuntematon kysymys: onko ko. "tavara" irtainta vai kiinteää? Kiinteäähän on käsittääkseni maaomaisuus. Eli irtainta olisi, voimassaolevan lainsäädännön mukaan.

Folkloristina lisäisin vielä vanhan sananlaskun: joka vanhoja muistaa (siis ajat sitten kumottuja lakeja), sitä tikulla...

Irrotellaan, siskot, pikkujoulujen mentyäkin!

Äänestä

Näin naisena voisin toivoa ja todeta, että ennenkuin haluaa lisää hallittavaa, tulisi jo hallussa oleva tavara olla kunnolla hallussa... Ainakin oman kokemukseni mukaan tulee eteen tilanteita, jolloin "miehen oma tavara" hallitsee miestä eikä mies tavaraansa...

Eikä toivottava ole sekään tilanne, että tavarat hallitsevat toisiaan. Pitääkö tässä mennä maistraattiin avioehtoa kirjaamaan, että saa oikeuden omaan tavaraansa ilman kommentteja?

Äänestä

Haha, repesin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeustieteen kandidaatti kirjoitti:

Vanhassa v. 1929 avioliittolaissa oli säännös aviomiehen määräysvallasta. Nimittäin jos "vaimo ei hallitse tavaraansa olkoon se aviomiehen edusmiehisyyden eli määräysvallan alla."

Nykyisinkin tuota säännöstä tulisi noudattaa, sillä etenkin pikkujouluaikaan ja Uuden Vuoden aattona monen naisen "tavara" on huonoilla teillä tai tietymättömissä.

Uudessa avioliittolaissa kiinteästä omaisuudesta saa määrätä se, jonka nimissä ko. omaisuus on ja irtainta omaisuutta se, jonka hallussa ja jonka omaisuudella irtain on hankittu.

Laitoin samanlaisen viestin myös "seksi"-osastolle, sillä tod.näk. se kuuluu enemmänkin sinne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu