Minun pikku enkelini nukkuvat ikiunta pilvissä.
Ensimäinen raskaus meni marraskuussa -05 kesken 20 rv jälkeen ja joulukuussa -06 meni 14rv kesken. Tuntuu kuin itsessä olisi joku vika. Molemmat vauvat eivät olleet tarkoituksessa "tehtyjä" vaan molemmat raskauden tulivat yllättäen, mutta olisin halunnut lapset pitää. Mutta elämä nyt vaan päätti toisin. Jos järjellä ajattelee, minun on hyvä nyt kun saan käydä koulun rauhassa loppuun, mutta silti minussa on tyhjä aukko. Jonka lapsi voisi täyttää, ehkä sekin aika tulee joskus, mutta olisin ollut valmis äidiksi jo nyt. Vaikka joku voisi sanoa tähän, että mitä tälläinen kakara ymmärtää lapsista mitään. Hyvä, täytän tänä vuonna 18v. Mutta minusta se katso ikää, milloin on valmis äidiksi, onhan se tietysti helpompaa tulevaisuudessa, jos saa koulun käytyä. Mutta kun tunne on tälläinen en tiedä korvaako se mitään.
Löytyiskö muita keskenmenon kärsineitä nuoria naisia? Olisi mukava vaihtaa ajatuksia
Ensimäinen raskaus meni marraskuussa -05 kesken 20 rv jälkeen ja joulukuussa -06 meni 14rv kesken. Tuntuu kuin itsessä olisi joku vika. Molemmat vauvat eivät olleet tarkoituksessa "tehtyjä" vaan molemmat raskauden tulivat yllättäen, mutta olisin halunnut lapset pitää. Mutta elämä nyt vaan päätti toisin. Jos järjellä ajattelee, minun on hyvä nyt kun saan käydä koulun rauhassa loppuun, mutta silti minussa on tyhjä aukko. Jonka lapsi voisi täyttää, ehkä sekin aika tulee joskus, mutta olisin ollut valmis äidiksi jo nyt. Vaikka joku voisi sanoa tähän, että mitä tälläinen kakara ymmärtää lapsista mitään. Hyvä, täytän tänä vuonna 18v. Mutta minusta se katso ikää, milloin on valmis äidiksi, onhan se tietysti helpompaa tulevaisuudessa, jos saa koulun käytyä. Mutta kun tunne on tälläinen en tiedä korvaako se mitään.
Löytyiskö muita keskenmenon kärsineitä nuoria naisia? Olisi mukava vaihtaa ajatuksia
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olin 17-vuotias (melkein 18) kun raskauteni meni kesken.
Viikkoja oli arviolta 11 silloin.
Sain keskenmenon toukokuussa, äitienpäivänä 2005.
Suru oli mieletön, vauva ei ollut suunniteltu, mutta avopuolisoni kanssa olisimme hänet pitää, mutta luonto päätti toisin.
Ajattelimme silloin että heti kun vaan mahdollista niin yritämme uudestaan, mutta sitten ajattlimme "järjellä" ja olemme siirtäneet tämän lapsen hankinnan hieman tuonnemaksi.
Nyt olen 19-vuotias, enkä voi olla ajatelematta että jos kaikki olisi mennyt hyvin, olisi meillä nyt yli vuoden vanha lapsi...
Itse täytän pian 20-vuotta
Meidän pikku enkeli olis syntynyt kohta puoliin. Olin melkein viidennellä kuulla kun raskaus jouduttiin keskeyttämään. Vauva oli siis ihan toivottu ja odotettu. Oon 23v. ja olis mukava jutella jonkun kanssa jolla samantapasia kokemuksia. Mä en pysty enää omia lapsia saamaan.
Sain noin reilu viikko sitten tietää olevani raskaana, aluksi asia oli järkytys. Koulu kesken ja muutenkin..olisinkohan valmis vielä äidiksi vaikka vauvakuumeillut olenkin jo pitkään, ikää minulla 24v.
Asia kuitenkin alkoi tuntumaan ihanalta, saisimme oman pienen käärön 9kk päästä.
Rupesimme jo miettimään nimiä ja mahdollisia kummeja. Olin niin onnellinen pitkästä aikaa, tuntui että tätä olinkin odottanut. Tyhjä aukko täyttyi ajatuksesta, että kohta minusta tulee äiti.
Se hiipui kuitenkin yhtä nopeasti kun sain tietääkin siitä. Vuoto alkoi niukasti, soitin neuvolaan jossa sanottiin sen olevan normaalia. Sen jälkeen alkoi kovempi verinen vuoto kipujen kanssa.. Siinähän se sitten oli.
Itkettää ihan hirveesti ja mietityttää.. En uskonu kuitenkaan, että keskenmenot on niin yleisiä. Lähipiireissä tutuillani raskaudet menneet kuitenkin hyvin.
Miten voikaan tuntua näin kamalalta vaikka raskaus niin alussa oli.. Miten ihmeessä ihmiset jaksaa tämmösiä kokea monta kertaa peräkkäin?
Vauva haaveet saa nyt siirtää vuosilla eteenpäin.. Itse kyllä haluaisin ihan tässsä lähi aikoina, mutta mieheni ei ole samaa mieltä :(
Voimia kaikille keskenmenon kokeneille! Jos joku haluaa ajatuksia vaihtaa niin olisi mukava :)
Itse menetin poikani 23 raskausviikolla heinäkuussa 2006. Syynä ilmeisesti jokin tulehdus. Poika kastettiin ja haudattiin, koska syntyi yli 22 rv ja oli elossa syntyessään.
Kaikki oli niin hyvin, ja sitten se kaikki olikin poissa. Monena päivänä kipu tuntuu vieläkin aika elävänä. Jotenkin se menetyksen tuntu on koko ajan olemassa. Ja ikävä. Onneksi saimme hyvästellä pojan rauhassa. Vaikka se tuntuikin käsittämättömältä ensin synnyttää ja saman tien hyvästellä oma lapsensa. Jälkeenpäin ajatellen olen kuitenkin onnellinen siitä mahdollisuudesta hyvästellä hänet, sillä sitäkään mahdollisuutta ei kaikilla ole.
Olen 21-vuotias ja on jo jonkin aikaa tuntunut siltä, että lapsi on se asia jonka haluamme kuuluvan elämäämme.
Olemme yrittäneet saada pojalle pikkusiskoa tai -veljeä, vaikka seuraava raskaus pelottaakin aikalailla. En ole varma kestäisinkö samaa enää uudelleen. Ei sellaista surua ja tuskaa voi edes kuvitella ennen kuin sen koki. Silloin tosiaan ymmärsi, että mitä tarkoittaa kun maailma tuntuu pysähtyneen.
On mukavaa huomata, että meitä kohtalotovereita on paljon, eikä ole yksin tämän asian kanssa. Siitä saa lohtua ja toivoa tulevaisuuteen, kun kuulee muidenkin saaneen lapsia tällaisten menetysten jälkeen.
Hyvää talven jatkoa kaikille ja tosiaankin onnea vuodella 2007. =)
Sain keskenmenon rv.20 4 heinäkuussa 2005, jouduin synnyttämään kuolleen vauvani. Olin silloin 17v, koulut kesken, vauva ei ollut suunniteltu mutta rakkaudella sitä silti odotettiin. Jokin tyhjä kolo jäi minuunkin, tiesin että haluan lapset nuorena. Olin surrut asian läpi moneen kertaa mutta tajusin ettei elämän ilo palaa ennen kuin saan pienen oman vauvan syliini. Nyt olen 19, koulut on käyty, vakituinen työpaikka ja uusi vauva tulossa.. ..kumpa kaikki menisi hyvin!