taannoin tehty selvitys hamiann sairaalasta yms löytyy netistä. Siinä on varsin hyvin kerrottu taustoja joiden varassa varmasti tehtiin myös yöpäivystyksen siirto päätös. Rahaa palaa hukkaan hirvittäviä määriä, ja sen voisi käyttää paremminkin...
Alla lainaus (pitkä)
Haminan sairaala
Haminan terveyskeskuksen toiminta on valtakunnallisesti varsin poikkeavaa. Vain suurimmissa kaupungeissa ja hyvin kaukana keskussairaaloista sijaitsevissa terveyskeskuksissa (Kuusamo, Ivalo) on Haminan tapaan erikoissairaanhoidon vuodeosastoja sekä konservatiivista ja operatiivista hoitoa varten. Syyt erikoissairaanhoitoa tarjoavan sairaalan olemassaoloon ovat historialliset ja niitä voidaan perustella muun muassa sillä, että kunnan väestölle pystytään takaamaan kotikunnassa korkeatasoinen hoito ja nopea pääsy sellaisiin leikkauksiin (mm. tekonivelleikkaukset), joihin muualla jonotetaan
pitkiäkin aikoja.
Konservatiivisella osastolla toimii kaksi sisätautilääkäriä, jotka ovat kiinnostuneita erityisesti sydänpotilaiden hoidosta. Tämän vuoksi osastolla on uusi kaksipaikkainen sydänvalvonta rytmihäiriö-, sydäninfarkti- ja sydämen vajaatoimintapotilaiden hoitoa varten. Sydänvalvontatyyppisissä tarkkailuhuoneissa hoidetaan toki sydäninfarktien jälkitila- tai lieviä sydämen vajaatoimintapotilaita
terveyskeskuksissa ympäri maata, mutta Haminan sairaalan sydänvalvonnassa annettavaksi tarkoitettu hoito vastaa lähinnä keskussairaaloissa toteutettavaa erityistason erikoissairaanhoitoa. Kokeneiden lääkäreiden johdolla tämä ei virka-aikaan aiheuttane suurempia ongelmia. Kunnalle tällainen
huipputason hoidon ylläpito tulee kuitenkin kalliiksi, vaikka erikoissairaanhoidon järjestäminen omassa kunnassa nostaakin kunnan terveydenhuollon statusta. Sydänvalvonnan kalleus johtuu mm. alle 50 % käyttöasteesta. Lisäksi on todettava, että päivystysaikana ”keikkapäivystäjillä” ei ole riittävää tietotaitoa vaikeiden sydänpotilaiden hoitoon. Komplikaatioiden ilmetessä potilas lähetetään keskussairaalaan. Sama päivystysajan ongelma koskee tietenkin myös operatiivisen osaston potilaita.
Operatiivisella osastolla työskentelee kaksi kirurgia, ortopedi ja yleiskirurgi. Lisäksi operatiivisen toiminnan mahdollistaa oma anestesiologi. (Lääkäritilanne on saattanut muuttua loppuvuoden 2003) Osa operatiivista toimintaa on pien- ja pehmytosakirurgista toimintaa, joka päiväkirurgisesti toteutettuna
sopii suuren terveyskeskuksen perustason erikoissairaanhoidon toiminnaksi. Kustannuksiltaan ylivoimaisesti suurin osa operatiivisesta toiminnasta on kuitenkin ortopedia, erityisesti polven ja lonkan tekonivelleikkaukset. Nämä ovat normaalisti erikoissairaanhoidon osaamiskeskuksiin sijoitettavia toimenpiteitä. Kirjallisuudessa on osoitettu, että ortopediltä vaaditaan endoproteesileikkauksia tietty määrä vuodessa, jotta riittävä ammattitaito ja erilaisten proteesien tuntemus tulisi varmistettua. Haminan ja naapurikuntien väestön ao. sairauksien esiintyvyys on riittämätön sellaisten
leikkausmäärien varmistamiseksi.
Tärkein kysymys onkin, kykeneekö Haminan sairaala vastaamaan potilaidensa turvallisuudesta silloin, kun hoito ei todellisuudessa ole erikoislääkärijohtoista (virka-ajan ulkopuolella). Huomio kiinnittyy
erikoismaksuluokan potilaiden suureen määrän Haminan sairaalassa. 1.1.–30.9.2003 pidetyn
kirjanpidon mukaan Haminan sairaalan polviproteesileikkauksista 44 %, lonkkaproteesileikkauksista 48 % ja suonikohjuleikkauksista peräti 57 % on ollut erikoismaksuluokan operaatioita. Nykyisten
säännösten mukaan erikoismaksuluokan potilaita saa kuitenkin olla osastolla päivittäin korkeintaan 5 %.
Toiminnan kustannuksia lisää se, että erityistason erikoissairaanhoidon järjestäminen Haminassa pakottaa pitämään yllä jatkuvaa päivystystä vain 25 kilometrin päässä keskussairaalasta, johon muiden alueen kuntien ilta- ja yöpäivystyksiä ollaan keskittämässä. Sama koskee myös oman laboratorion ja jatkuvan röntgenvalmiuden ylläpitoa, jotka nekin tulisivat halvemmiksi esim. keskussairaalan
kanssa yhdessä järjestettynä (vaikka näytteenotto ja kuvantamispiste säilyisivät Haminassa).
Mahdollinen ongelma on myös osastojen henkilökunnan jaksaminen. Hoitajamäärät on mitoitettu tavallisen terveyskeskusosaston tarpeiden mukaan, vaikka todellisuudessa esim. operaatioista toipuvien potilaiden jälkihoito vaatisi erikoissairaanhoidon osastojen mukaiset henkilöstömäärät.
Haminan kaupunki maksaa erikoissairaanhoidosta asukasta kohti vuodessa kaiken kaikkiaan 112
euroa eli 15 % enemmän kuin Suomessa keskimäärin.
Haminan sairaalan toiminnan kustannuslaskelmat
Haminan kaupungin korkeiden erikoissairaanhoidon kustannusten syiden selvittämiseksi verrattiin
Haminan kaupungin oman tuotannon kustannuksia siihen, mitä saman palvelumäärän (samanlaisten
hoitojen) tuottaminen viereisessä keskussairaalassa maksaisi.
Kustannusten määrittelyistä
Selvityksessä ei ollut käytettävissä Kotkan keskussairaalan tai Haminan terveyskeskuksen aitoja kustannuslaskentaan perustuvia kustannustietoja suoritetyypeittäin. Siksi suoritteiden kustannukset oli arvioitava epäsuorasti, ja tämä voidaan tehdä lähinnä kahteen tekniikkaan perustuen: i) käyttämällä
joko koko maan aineistoon tai otoksiin perustuvia (Standardikustannusraportti, Hujanen ym., Stakes) keskikustannusarvioita, tai ii) jakamalla tarkasteltavan yksikön toiminnasta aiheutuneet todelliset kustannukset eri suoritteille määrättyjen (DRG, avokäynnit) suhteellisten kustannuspainojen mukaan. Menetelmäksi valittiin jälkimmäinen. Suhteelliset kustannuspainot on estimoitu kustannuslaskentaa käyttävien sairaaloiden aineistoista. Tässä selvityksessä käytettiin sisätautien ja kirurgian erikoisalojen vertailuissa jälkimmäistä menetelmää.
Selvityksessä ryhmiteltiin Kotkan keskussairaalan ja Haminan sairaalan päiväkirurgiset sekä vuodeosastohoitojaksot
nk. DRG-ryhmiin. Haminan vuodeosastotoiminnan osalta käytettiin aluesairaaloiden DRG-painoja.
Olettaen, että hoidettujen potilaiden vaikeusaste on vertailun DRG-ryhmissä suurin piirtein samanlainen Kotkan keskussairaalassa ja Haminan sairaalassa, voidaan kuhunkin DRG-ryhmään päätynyt potilas pisteyttää DRG-painojen mukaan ja laskea näin kertyneet DRG -pisteet yhteen erikoisaloittain. Kun tämä erikoisaloittain (vuoden aikana) tuotettu DRG-pistemäärä jaetaan toiminnasta aiheutuneilla
kustannuksilla, saadaan keskimääräinen DRG-pisteen hinta. Tätä vertailuyksikköä hyväksi
käyttäen voidaan tehdä vertailuja tuotannollisesta tehokkuudesta, joka tässä tapauksessa perustuu näihin ns. välisuoritteisiin (DRG-jaksot).
Haminan sairaalan operatiivisen tulosyksikön toiminnan kustannuksiin laskettiin vuodeosaston sekä leikkaussalin kustannukset. Konservatiivisen tulosyksikön kustannuksiin laskettiin vuodeosasto kokonaisuudessaan.
Lisäksi molemmille erikoisaloille vyörytettiin yhteisiä kustannuksia sairaanhoidon
apuyksiköistä erilaisten toiminnallisten jakosääntöjen mukaan. Sairaanhoidon apuyksiköt olivat laboratorio, röntgen, fysioterapia, muu lääkinnällinen kuntoutus, päivystyspoliklinikka, sairaankuljetus, keskuslääkevarasto, yhteiset toiminnot, hallinto, atk, taloustoimisto, puhelinkeskus, keskusvarasto, ravintohuolto ja kiinteistöhuolto. On kuitenkin muistettava, että edellä mainitut laskelmat perustuvat hyvin karkeaan kustannuslaskentaan, ja on vaikea sanoa, mihin yksittäisiin toimenpiteisiin tai hoitoihin Haminan korkeammat yksikkökustannukset liittyvät. Selvityksen pohjalta on kuitenkin melko selvää, että Haminan (erityisesti
operatiivisen yksikön) hoidon yksikkökustannukset ovat korkeammat kuin Kotkan keskussairaalassa.
Potentiaaliset kustannussäästöt ovat niin merkittävät, että vaikka toiminnallisiin uudelleenjärjestelyihin ei ryhdyttäisikään, voisi tarkempaan kustannuslaskentaan perustuva jatkoselvitys Haminan erikoissairaanhoidosta olla kannattava sijoitus. Eri DRG-ryhmien hoitojaksokohtaiset kustannukset Haminan sairaalassa ja keskussairaalassa sekä
näiden aiheuttamat kustannuserot vuonna 2002 on esitetty taulukkoina liitteissä 6 ja 7.
Kustannuksiin liittyvien muutosten arviointi
Toiminnallisten muutosten aiheuttamat kustannusvaikutukset perustuvat yleensä olettamukseen, että palveluiden volyymin lisääminen tai vähentäminen muuttaa kustannuksia keskiarvokustannusten verran. Toisin sanoen, siirrettäessä toimintoja sairaalasta A sairaalaan B oletetaan kokonaiskustannusten
vähenevän sairaalan A keskiarvokustannusten mukaan (toiminnan volyymillä kerrottuna),
mutta vastaavasti lisääntyvän sairaalan B keskiarvokustannuksilla kerrotun volyymin verran.
Todellisuudessa keskiarvokustannus voi olla hyvinkin epätarkka arvio toiminnan lisäämisen tai supistamisen todellisista kustannusmuutoksista. Tämä johtuu siitä, että terveydenhuollon tuotantoteknologia
ja siitä seuraavat kustannukset eivät useinkaan muutu lineaarisesti toiminnan volyymin
muutosten suhteen. Tällöin puhutaan raja- eli marginaalikustannuksista. Toiminnan lisäämisen rajakustannukset ovat usein alhaisemmat kuin keskiarvokustannukset, erityisesti tilanteissa, jolloin kriittiset tuotannontekijät eivät toimi maksimikapasiteetilla. Haminan sairaalan ja Kotkan keskussairaalan välisessä kustannusvertailussa on varovaisesti arvioitu, että marginaalikustannukset ovat keskiarvokustannusten suuruiset.
Kustannusvertailun perusteella voidaan karkeasti arvioida, että jos Haminan sairaala toimisi samalla tuotannollisella tehokkuudella kuin keskussairaala, operatiivisen osastohoidon kustannuksia säästyisi 1 012 500 euroa vuodessa. Jos taas Haminan sairaala konservatiivinen osasto toimisi samalla tuotannollisella tehokkuudella kuin keskussairaala, osastohoidon kustannuksia säästyisi 259 400 euroa vuodessa.
Kyse on lopulta erikoissairaanhoidon (ja laajemmin koko terveydenhuollon) toiminnan strategisesta linjaamisesta. Hankkimalla erityistason erikoissairaanhoidon palvelut keskussairaalasta Haminan sairaala säästäisi siis vuodessa liki 1,3 miljoonaa euroa. Tämä rahamäärä olisi sitten käytettävissä
joihinkin muihin alueen väestön kipeästi tarvitsemiin peruspalveluihin (esim. vanhusten palveluasumiseen tai oppimisvaikeuksista kärsivien lasten terapioihin). Erityistason erikoissairaanhoidon palvelujen tuottamisesta luopuminen ei suinkaan tarkoittaisi Haminan sairaalan alasajoa. Päinvastoin, nykyiset henkilöstöresurssit ja työntekijöiden tietotaito voitaisiin käyttää perustason erikoissairaanhoidon konsulttipalvelujen sekä päiväkirurgian ja gynekologisen poliklinikkatoiminnan järjestämiseen
seutukunnallisen terveyskeskuksen väestön tarpeisiin vastaten. Tällainen järjestely loisi
pohjan koko Etelä-Kymenlaakson erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon palvelujen järjestämiseen yhdessä sovituin, paikallisin, joustavin ja potilaita palvelevin toimintatavoin.
Haminan sairaalasta
60
9089
Vastaukset
- Flimmeri
tämä juttu vaikka pitkä onkin. On tosi hyvin reaaliteetit selvitetty miksi näin on tapahtunut haminan saraalan kohdalla. Perusturvalautakunta on tehnyt tosi vaikeaN päätöksen mutta kuitenkin oikean. Onnittelut siitä. Aavistan että tämä viestiketju alusta loppuun poistetaan pian
- puolustaja valtuustossa
Kyllä näistä kommenteista huomaa kuka vastaa valtuustolaisena.
Vituttaa jo varmasti itseäänkin tuo typerä päätös.
- mut onko
täs kohtaa aateltu et mitä kustantaa kaikki ne ambulanssikyydit kaupungille tai henkiä kun lähetää ajamaa jostai esim pyhällöstä kotkaa.. Ambulansseja muutenkin liian vähä ja ku nekii alkaa sit ravaamaa kotkan välii ni mitäs sitte??!!
Saati et lukiko kukaa kymärii mis oli haastateltu osaston hoitajaa ja apulais ylilääkärii? Nummi san et säästöjä tulee ehkä n.200 000,-/v mut kun nyt jo puuttuu 1,5 lääkäriä ni kun homma lähtee rullaa ni koht puuttuu4,5 lääkäriä.. Sekö on nyt sit hyvää hoitoa ja hyväx kansanterveydelle?! Kysyn vaa..
Mistä ne saa lisää hoitajii ja lekureit kotkaa kun sielläkin on nyt jo pulaa?
Musta kymäri teki ihan oikein kun julkas mitä kukakin on äänestän,sairaalan puolesta vai vastaa.. Tietää ketä äänestää ens vaaleis.. Kyl niiläkin ketkä äänesti sairaalaa vastaan tulii pissi pöksyyn ku joku yö sattuu jotai eikä ambulanssi pääsekkää äkkii tulee ku heittää just keikkaa koksiin..
Mut niinhän tää kaupunki ajetaa jo muutenkii alas.. ei täs enää mitää uudet baarit ym auta.. Kunnanjohtaja korottaa palkkaansa ym ketkä jo muutenki tienaa hyvin ja sit ajetaa kouluja alas ja muitakii mikä vähä helpottais vähä tulosen asioita... Kuollu tää kaupunki on koht!!!
Alan vakavasti harkita muuttoa muualle,edes paikkaan mis on yöpäivystys..- Sama
täs kohtaa aateltu et mitä kustantaa kaikki ne ambulanssikyydit kaupungille tai henkiä kun lähetää ajamaa jostai esim pyhällöstä kotkaa.. Ambulansseja muutenkin liian vähä ja ku nekii alkaa sit ravaamaa kotkan välii ni mitäs sitte??!!
Pyhällöstä pääsee ihan samaan hintaan a'9.25€ vaikka rovaniemelle hoitoon kun on hoitoon liittyvä kysymys.. muuta? - tuhlanneet
Sama kirjoitti:
täs kohtaa aateltu et mitä kustantaa kaikki ne ambulanssikyydit kaupungille tai henkiä kun lähetää ajamaa jostai esim pyhällöstä kotkaa.. Ambulansseja muutenkin liian vähä ja ku nekii alkaa sit ravaamaa kotkan välii ni mitäs sitte??!!
Pyhällöstä pääsee ihan samaan hintaan a'9.25€ vaikka rovaniemelle hoitoon kun on hoitoon liittyvä kysymys.. muuta?jo aiemmin rahaa esim. tattoo katulamppuihin...
ei se perusterveydenhuolto ny niille mitään paina.
laskekaas itse paljonko maksoi "uudet valot" tattoota varten.
Aika sairasta varojenkäyttöä. - ...
Sama kirjoitti:
täs kohtaa aateltu et mitä kustantaa kaikki ne ambulanssikyydit kaupungille tai henkiä kun lähetää ajamaa jostai esim pyhällöstä kotkaa.. Ambulansseja muutenkin liian vähä ja ku nekii alkaa sit ravaamaa kotkan välii ni mitäs sitte??!!
Pyhällöstä pääsee ihan samaan hintaan a'9.25€ vaikka rovaniemelle hoitoon kun on hoitoon liittyvä kysymys.. muuta?Kela korvaa kyydin lähimpään hoitopaikkaan. Siinä ei edes lääkärin sana ja matkatodistus paljon paina. Eriasia on sitten, jos lähimmästä hoitopaikasta on saanut lähetteen eteenpäin. Pyhällöstä en uskaltaisi lähteä rovaniemelle ajelemaan siinä uskossa, että reissu maksaa 9,25€. Älkää sotkeko sitä kuka maksaa- kela, vai kaupunki. Esim. potilassiirrot maksaa kaupunki ja niistä ei omavastuuta peritä.
- on ehkä se
Sama kirjoitti:
täs kohtaa aateltu et mitä kustantaa kaikki ne ambulanssikyydit kaupungille tai henkiä kun lähetää ajamaa jostai esim pyhällöstä kotkaa.. Ambulansseja muutenkin liian vähä ja ku nekii alkaa sit ravaamaa kotkan välii ni mitäs sitte??!!
Pyhällöstä pääsee ihan samaan hintaan a'9.25€ vaikka rovaniemelle hoitoon kun on hoitoon liittyvä kysymys.. muuta?hinta potilaalle mut maksaa kaupungille enemmän.. Ja jos ambulanssit on keikal,kuka hakee potilaan esim. pyhällöst.. Ja kuin paljo enemmän menee aikaa...
- ...
on ehkä se kirjoitti:
hinta potilaalle mut maksaa kaupungille enemmän.. Ja jos ambulanssit on keikal,kuka hakee potilaan esim. pyhällöst.. Ja kuin paljo enemmän menee aikaa...
siis se, että lanssi voi olla sidottuna kotkan välille, kun sitä tarvittaisiin muualla. Mutta jos lanssi heittää kodista polille, niin sen maksaa kela-> oli se poli kotkassa tai haminassa, eli kaupungille se ei maksa mitään-> asiakkaalle 9,25€. Kelan ja kaupungin yhteyttä en tunne. Tuskin kaupunki kelan kautta mitään noista kyydeistä maksaa.
- mä oon
... kirjoitti:

kerran joutuun menee lanssilla polille ja kyl jouduin ite sen maksaa enkä saanu niit rahoja kelasta takas..
- Jyrki Jokinen
Tässä kirjoituksessa tulee juuri esille se perimmäinen ero mikä on loistanut kokoajan, kun sairaalan yöpäivystyksen ja sitä myöten koko Haminan sairaalan alasajon tekijät ovat puhuneet tai kirjoittaneet.
Koko kirjoitelma on pelkkiä summia. Miksi potilaat on unohdettu? Mitä heille tapahtuu? Tässä puhutaan vain säästöistä. Otettaisiin esille vaikka sairaalabakteerin aiheuttamat tulehdukset. Paljonko niitä on Haminan sairaalassa ja kuinka paljon Keskussairaalassa?
Jos lainaa jonkun kirjoitusta, niin olisi hyvä mainita ketkä ovat tekijät. Etteivät vain sairaanhoitopiirin johtoa?
Älkää unohtako yli 4500 henkilön allekirjoittamaa adressia Haminan sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi. Potilaat on unohdettu. Hyvä, että kohta potilaista ja allekirjoittajista tulee äänestäjiä. Aikaa on enää parisen kuukautta, kun tuo tapahtuu.
Jyrki Jokinen- äänestää
tämän jälkeen otuksia jotka alasajoivat yöpäivystystä
niin kyllähän se kertoo rutosti kyseisten ihmisten
älykkyysosamäärästä.
Vai?Miettikääs nyt itse äänestäjät minne se annettu ääni menee.Mutta toivottavasti EI ainakaan täällä suomi24 palstoilla esitettyihin surkeisiin kohteisiin.
- Ei enää kokoomuslainen
Aivan samaa mieltä. Mitä teemme yhdellä lääkärillä Haminassa käännyttämässä potilasta Kotkaan?Haminassa ei laboratorio eikä röntgen toimi kuten ei vkl:aan.Älytöntä maksaa lääkärille satoja euroja yössä nukkumisesta.Sille 3 lapsen äidille tiedoksi,että bussilla pääset helpommin Kotkan kuin Haminan sairaalaan.Mikseivät Haminan kokoomuslaiset kanna huolta terveyspalvelujen toimivuudesta? Asiasta toiseen, miksei Suomi kouluta tarpeeksi lääkäreitä ettei niitä tarvitse tuoda lahden takaa?
- et kouluttaa
mut niidenkin palkka vaatimukset nouse koko ajan.. Ja kuka tänne haluis tulla ku pää on pöljyn koko ajan et mitä käy ja jatkuuko työsuhde..
- yhenkerran
Luuletko että se lääkäri nukkuu siltä varalta että sinä sinne sairaana juokset. Se on SAIRAALA !! Siellä hoidetaan sairaita ja sairas ei muutu terveeksi yöllä. Sille petipotilaalle kun yöllä tulee lääkärin tarve niin lanssilla äkkiä kotkaan vai odotetaanko lääkäriä kotkasta toteamaan että kuollut on jo. Hyvä olisi lääkäri olla sairaalassa. Ja jos se lääkäri nukkuu niin silloin potilaat on olleet hyvässä hoidossa. Toinen asia: Milloin sairaat ihmiset, siis äkillistä hoitoa vaativat ihmiset ovat alkaneet kulkea BUSSILLA ??!! Suoraa kurkkua kipuaan ulvova lapsi linja-autoon joka kiertää mennessään joka kylän. Haluatko taaksesi istumaan ruokamyrkytyksen saaneen.. mennään bussilla joo joo.
- csi
yhenkerran kirjoitti:

Haminan sairaalaan ei pääse bussilla vaan sinne on mentävä omalla autolla tai taksilla tai ambulanssilla. Mainitsemasi sairaat eivät voi kävellä matkaa kaupungista sairaalalle. Kotkaan on helpompi päästä bussilla. Oletan, että alkuperäinen kirjoitus tarkoitti sairaalaan menoa yleensä, ei yöpäivystystä.
Lääkärit nukkuvat yöpäivystyksen aikana, koska Haminassa potilaat(ne kolme kpl) tulevat päivystykseen yleensä 22-23 tai 6-8 välisenä aikana.
Jos osastolla tapahtuu todella jotain erikoista, on potilas yleensä vietävä KOKSiin, koska sairaalassa ei toimi mitkään palvelut yöllä tai viikonloppuna.(laboratorio/röntgen) - csi?
csi kirjoitti:
Haminan sairaalaan ei pääse bussilla vaan sinne on mentävä omalla autolla tai taksilla tai ambulanssilla. Mainitsemasi sairaat eivät voi kävellä matkaa kaupungista sairaalalle. Kotkaan on helpompi päästä bussilla. Oletan, että alkuperäinen kirjoitus tarkoitti sairaalaan menoa yleensä, ei yöpäivystystä.
Lääkärit nukkuvat yöpäivystyksen aikana, koska Haminassa potilaat(ne kolme kpl) tulevat päivystykseen yleensä 22-23 tai 6-8 välisenä aikana.
Jos osastolla tapahtuu todella jotain erikoista, on potilas yleensä vietävä KOKSiin, koska sairaalassa ei toimi mitkään palvelut yöllä tai viikonloppuna.(laboratorio/röntgen)Kuule yöpäivystyksestä puhutaan, siis siitä joka oli. Päivällä kulkee bussit haminan sairaalaan siinä missä kotkaankin. Oletko tosiaan sitä mieltä että lääkärit päivystävät yöllä vain odottaen uusia asiakkaita? Kyllä kuule lääkäriä tarvitaan moneen muuhunkin. Lääkäri on vastuullinen henkilö ja tekee päätöksen kuka viedään ja minne. Nyt viedään kotkaan kaikeksi varmuudeksi ja monasti turhaan. Jos jotenkin luulet että haminalainen lääkäri on kykenemättömämpi antamaan ensiapua ja lääkitystä kuin kotkalainen niin sinne vaan jonottamaan penkille kun rinnasta puristaa. Harmi vaan että sinua tulee siellä vastaan ex haminalainen lääkäri jolla homma käy. Haminassa se oli tietysti tumpelo mutta isoon taloon päästyään siitä tuli helvetin taitava. Ne on haminalaiset kohta siellä kaikki ja taas pyörä pyörähtää ja haminalaisille tulee vielä lankeamaan iso lasku oman sairaalamme käytöstä. meistä tulee niinsanottuja vuokran maksajia.
- csi
csi? kirjoitti:
Kuule yöpäivystyksestä puhutaan, siis siitä joka oli. Päivällä kulkee bussit haminan sairaalaan siinä missä kotkaankin. Oletko tosiaan sitä mieltä että lääkärit päivystävät yöllä vain odottaen uusia asiakkaita? Kyllä kuule lääkäriä tarvitaan moneen muuhunkin. Lääkäri on vastuullinen henkilö ja tekee päätöksen kuka viedään ja minne. Nyt viedään kotkaan kaikeksi varmuudeksi ja monasti turhaan. Jos jotenkin luulet että haminalainen lääkäri on kykenemättömämpi antamaan ensiapua ja lääkitystä kuin kotkalainen niin sinne vaan jonottamaan penkille kun rinnasta puristaa. Harmi vaan että sinua tulee siellä vastaan ex haminalainen lääkäri jolla homma käy. Haminassa se oli tietysti tumpelo mutta isoon taloon päästyään siitä tuli helvetin taitava. Ne on haminalaiset kohta siellä kaikki ja taas pyörä pyörähtää ja haminalaisille tulee vielä lankeamaan iso lasku oman sairaalamme käytöstä. meistä tulee niinsanottuja vuokran maksajia.
Lääkärit odottavat potilaita kuten palokunta tulipaloa. Vanha sananlasku: etsii, etsii vaan ei soisi löytävänsä. Tarkoitin, että ne kolme voidaan hoitaa Kotkassakin. Haminassa ei heitä varten tarvitse yöllä lääkäriä.
Bussit eivät tosiaankaan kulje Haminan sairaalaan. Ei edes päiväsaikaan.
En ole epäillyt lääkäreiden taitoa sen enempää Haminassa kuin Kotkassakaan. Mutta laboratorio ja röntgen eivät toimi virka-ajan ulkopuolella eikä viikonloppuna. Joten, jos lonkkasi murtuu lauantaina, viedään sinut KOKSiin, koska röntgen on siellä ja sinut leikataan myös siellä. M.O.T. - tää on
csi kirjoitti:
Lääkärit odottavat potilaita kuten palokunta tulipaloa. Vanha sananlasku: etsii, etsii vaan ei soisi löytävänsä. Tarkoitin, että ne kolme voidaan hoitaa Kotkassakin. Haminassa ei heitä varten tarvitse yöllä lääkäriä.
Bussit eivät tosiaankaan kulje Haminan sairaalaan. Ei edes päiväsaikaan.
En ole epäillyt lääkäreiden taitoa sen enempää Haminassa kuin Kotkassakaan. Mutta laboratorio ja röntgen eivät toimi virka-ajan ulkopuolella eikä viikonloppuna. Joten, jos lonkkasi murtuu lauantaina, viedään sinut KOKSiin, koska röntgen on siellä ja sinut leikataan myös siellä. M.O.T.ihan tietoa mut haminan yöpäivystyksessä käy enemmän potilaita ku 3 yössä.. oolenpa joskus ite joutun oottaa ku on ollu muutamia ennen mua ja kerran ei ollu ku yx mut osaston puolel oli joku tilanne ni ne meni eelle..
Jossai aikasemmas luki et mix lähteä yöllä korvasäryn takia sairaalaa,varaa lääkettä kotia mut siin ei kuule aikaa katota jos lapsen korva on niin kipee ettei koti lääkkeet auta.. mitäs jos pahenee 21 jälkee ollal ja puet muksulle ja itelles päälle tilaat taxin ja meet päivystyksee,saavut sinne ehkä puol10 jälkee jos hyvin käy ja siel on muutama ennen sua? 22 loppuu iltapäivystys ja siirtyy koksii.. Otat sä sen sairaan lapsen ja istutat taas taxiin ja ajat koksii vai? Tää touhu o mistää kotosin.. - ja rautalanglla
csi kirjoitti:
Lääkärit odottavat potilaita kuten palokunta tulipaloa. Vanha sananlasku: etsii, etsii vaan ei soisi löytävänsä. Tarkoitin, että ne kolme voidaan hoitaa Kotkassakin. Haminassa ei heitä varten tarvitse yöllä lääkäriä.
Bussit eivät tosiaankaan kulje Haminan sairaalaan. Ei edes päiväsaikaan.
En ole epäillyt lääkäreiden taitoa sen enempää Haminassa kuin Kotkassakaan. Mutta laboratorio ja röntgen eivät toimi virka-ajan ulkopuolella eikä viikonloppuna. Joten, jos lonkkasi murtuu lauantaina, viedään sinut KOKSiin, koska röntgen on siellä ja sinut leikataan myös siellä. M.O.T.Haminan sairaala on täynnä viimeistä paikkaa myöden, myös YÖAIKAAN. Se päivystävä lääkäri on yöaikaan vastannut ja HOITANUT kaikkia niitä potilaita ja TARPEEN vaatiessa toimittanut kotkaan. Nyt vastuullisena ihmisenä on yöaikaan SAIRAANHOITAJA. Kaikki kunnia ja voimia heille jos joku kuolee käsiin.
- potilaat
ja rautalanglla kirjoitti:
Haminan sairaala on täynnä viimeistä paikkaa myöden, myös YÖAIKAAN. Se päivystävä lääkäri on yöaikaan vastannut ja HOITANUT kaikkia niitä potilaita ja TARPEEN vaatiessa toimittanut kotkaan. Nyt vastuullisena ihmisenä on yöaikaan SAIRAANHOITAJA. Kaikki kunnia ja voimia heille jos joku kuolee käsiin.
nukkuu sairaalas ei niitä tarttee hoitaa vaikka rautalangasta väännettäis! Vai etkö ite ole koskaan ollu sairaalassa?
- dorkajeff
potilaat kirjoitti:
nukkuu sairaalas ei niitä tarttee hoitaa vaikka rautalangasta väännettäis! Vai etkö ite ole koskaan ollu sairaalassa?
Sinä taidat kuulua vielä lastenosastolle. Sinä tuskin olet sairaana koskaan ollutkaan. Nuhaa,nyyh.. saisko sairaslomaa. Mitä ne siellä yöllä makaa, menisvät kotiinsa. Oikeesti harva siellä nukkuu ainakaan paljoa. Voi kun joutuisit joskus kuuden hengen huoneeseen "nukkumaan".
- ei ne
potilaat kirjoitti:
nukkuu sairaalas ei niitä tarttee hoitaa vaikka rautalangasta väännettäis! Vai etkö ite ole koskaan ollu sairaalassa?
kaikki nuku yöllä,ja jollai saattaa olla hjotai häpeninkii yölläkin. ei kaikki vaivat hoidu päiväs aikaan ku lekuri on paikalle..
- asiasta tietävä
et kouluttaa kirjoitti:
mut niidenkin palkka vaatimukset nouse koko ajan.. Ja kuka tänne haluis tulla ku pää on pöljyn koko ajan et mitä käy ja jatkuuko työsuhde..
Haminaan olisi kyllä tulossa lääkäreitä, jos johtoporras ottaisi ne vastaan. Johtoporras vaan ajaa sairaalaan toimintaa kovaa vauhtia yhä enenevissä määrin alas, ei se yöpäivystyksen lopettamiseen päättynyt!!! Haminan päivystyksen toiminta on ollut monen lääkärin mielestä toimiva ja mukava työpiste.
- asiasta vielä enemmän tietävä
asiasta tietävä kirjoitti:
Haminaan olisi kyllä tulossa lääkäreitä, jos johtoporras ottaisi ne vastaan. Johtoporras vaan ajaa sairaalaan toimintaa kovaa vauhtia yhä enenevissä määrin alas, ei se yöpäivystyksen lopettamiseen päättynyt!!! Haminan päivystyksen toiminta on ollut monen lääkärin mielestä toimiva ja mukava työpiste.
>Haminan päivystyksen toiminta on ollut monen
>lääkärin mielestä toimiva ja mukava työpiste.
Onhan se varmaan ollut mukavaa nukkua koko yön ajan hyvällä palkalla ja sitten aamulla poislähtiessä katsoa jokin pikkuvaiva.
Ongelma on se, että kukaan ei haluaisi tehdä sitä tavallista raskasta päiväduunia perusterveydenhuollossa. - oikein...
asiasta vielä enemmän tietävä kirjoitti:
>Haminan päivystyksen toiminta on ollut monen
>lääkärin mielestä toimiva ja mukava työpiste.
Onhan se varmaan ollut mukavaa nukkua koko yön ajan hyvällä palkalla ja sitten aamulla poislähtiessä katsoa jokin pikkuvaiva.
Ongelma on se, että kukaan ei haluaisi tehdä sitä tavallista raskasta päiväduunia perusterveydenhuollossa.Pitkästä aikaa joku kirjoittaa täyttä asiaa! Ja joka sana on totta!
- ...
Ihmetellä täytyy mistä moinen lainaus? Yleensä lainauksen lähde kerrotaan.
- ?????
Ihmetellä täytyy mistä moinen lainaus? Yleensä lainauksen lähde kerrotaan. Lisäksi huonoa kielioppia.
- löytyy
tästä löytyy:
http://www.apr.fi/Rannasta rajaan.pdf
Luulisi että Jokinen ja muut valtuutetut viitsisivät edes lukea tehdyt kalliit selvitykset jotka ovat varmasti saaneet. Ei ihme että niinkin moni äänestää miten äänestää. - Jyrki Jokinen
löytyy kirjoitti:
tästä löytyy:
http://www.apr.fi/Rannasta rajaan.pdf
Luulisi että Jokinen ja muut valtuutetut viitsisivät edes lukea tehdyt kalliit selvitykset jotka ovat varmasti saaneet. Ei ihme että niinkin moni äänestää miten äänestää.Hyvä, että tuokin asiakirja tulee valtuutetulle tiedoksi kolmen vuoden kuluttua sen esittelystä.
Kirjelmän mukaan kuntien päättäjiin kuuluu Kotka-Haminan seudun seutuvaliokunnan jäsenet. Kyseisen puulaakin kokouksessa se on esitelty 17.12.2003. Rivivaltuutetulle sitä ei ole isommin esitelty. Omissa muistiinpanoissani siitä ei löydy mainintaa.
Lyhyet johtopäätökset löytyvät heti kirjasesta. Toimikunnan puheenjohtajana on ollut nykyinen Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen. Tästä löytyy hänen innokkuutensa tuon kirjasen tavoitteiden läpi ajamiseen.
Toisena on Haminan sairaalan täydellinen alasajo kroonikkosairaalaksi. Malliksi voidaan ottaa Keltakankaan sairaala Anjalankoskella. Siihen se on menossa.
Kolmanneksi on terveyskeskystoiminan ulkoistaminen Kotkan-Haminan seudulla. Malleina kuntayhtymään palaaminen ja toisessa päässä osakeyhtiö. Lisänä kaikki välimuodot. Eli kunnan mahdollisuudet puutua suoraan terveydenhuollon säästöihin ei ole enää mahdollista. (Viittaan Loviisan kaupunginvaltuuston kokouksessa käytyyn keskusteluun erityissairaanhoidon maksuista. Tulee vain lasku, joka maksetaan. Maksun suuruuteen ei voi vaikuttaa.)
Eli se, joka väittää, että sillä päätöksellä, joka koskee yöpäivystyksen siirtämistä, ei ole muuta tarkoitusta, kun päivystyksen siirtäminen, niin hän puhuu täyttä puppua. Ne jotka ovat tienneet tämän opuksen sisällön, ovat puhtaasti Haminan sairaalan alasajajia. Asia on ainakin käsitelty Virolahden kunnanhallituksessa. Luulisin sen olleen myös Haminan kaupunginhallituksessa, jolloin sieltähän ne alasajajat tuolloin löytyy.
Jyrki Jokinen - Jyrki Jokinen
löytyy kirjoitti:
tästä löytyy:
http://www.apr.fi/Rannasta rajaan.pdf
Luulisi että Jokinen ja muut valtuutetut viitsisivät edes lukea tehdyt kalliit selvitykset jotka ovat varmasti saaneet. Ei ihme että niinkin moni äänestää miten äänestää.Itse en ole nähnyt tätä kirjasta ja keskusteltuani erään kaupunginhallituksen jäsenen kanssa oli tulos sama. Hänkään ei ole tietoinen tästä selvityksestä. Kyseessä on jälleen Perusturvan "salainen kansio".
On selvää, että päivystyksen siirto Kotkaan on vain yksi palanen kokonaisuudesta, jolla ajetaan alas Haminan sairaalan toiminta. Onkin tehtävä valitus Kaupunginvaltuuston päätöksestä. Näyttäisi siltä, että se menee läpi, jolloin asia menee uudelleen käsittelyyn. Tuolloin on jo nähtävissä kuinka yöpäivystyksen siirrosta aiheutuneet säästöt ovat alkaneet toteutua, tai jääneet toteutumatta. Tällöin päätöksentekijät voivat tehdä päätöksen tosiasioihin perustuen, eikä tiettyyn suuntaan viittaavien selvitysten perusteella.
Jyrki Jokinen - ei mikään salainen paperi
Jyrki Jokinen kirjoitti:
Itse en ole nähnyt tätä kirjasta ja keskusteltuani erään kaupunginhallituksen jäsenen kanssa oli tulos sama. Hänkään ei ole tietoinen tästä selvityksestä. Kyseessä on jälleen Perusturvan "salainen kansio".

Jyrki Jokinen"Rannasta rajalle" -selvitys ei ole ollut mitenkään salainen. Itse muistan lukeneeni siitä Kymen Sanomista useampaan kertaan.
Viimeksi siitä oli - muistaakseni - uutinen toissa kesänä, kun Kotkan kaupunginhallitus päätti hylätä Elonheimin ja kumppaneiden tekemän esityksen, koska ehdotetuista toimenpiteistä ei olisi ollut Kotkan kaupungille oleellista hyötyä. Kotkan kaupunki siis antoi "Rannasta rajalle" selvityksestä oman kirjallisen lausuntonsa
selvityksen tilaajalle.
Samoin olen lukenut lehdistä että Haminan kaupunki antoi oman lausuntonsa selvityksestä, eikä se ollut mikään Jokisen uuumoilema "salainen paperi".
Ongelman ydin taitaa olla se, että kunnalliset päätöksentekijät - Haminan kaupungin johtavat virkamiehet sekä pari tusinaa aktiivisesti kunnallispotitiikkaan osallituvaa haminalaista - eivät uskalla tai osaa tehdä selkeitä, perusteltuja päätösehdotuksia.
Sen sijaan tilataan loputtomasti tilanneselvityksiä ja -kartotuksia ja suunnitelmaehdotuksia ulkopuolisilta konsulteilta.
Näitä konsulttityön hedelmiä on sitten jo niin paljon ettei J. Jokisen kaltainen kaupunginvaltuutettu niitä enää muista - Perusturvan kannattaja.
ei mikään salainen paperi kirjoitti:
"Rannasta rajalle" -selvitys ei ole ollut mitenkään salainen. Itse muistan lukeneeni siitä Kymen Sanomista useampaan kertaan.
Viimeksi siitä oli - muistaakseni - uutinen toissa kesänä, kun Kotkan kaupunginhallitus päätti hylätä Elonheimin ja kumppaneiden tekemän esityksen, koska ehdotetuista toimenpiteistä ei olisi ollut Kotkan kaupungille oleellista hyötyä. Kotkan kaupunki siis antoi "Rannasta rajalle" selvityksestä oman kirjallisen lausuntonsa
selvityksen tilaajalle.
Samoin olen lukenut lehdistä että Haminan kaupunki antoi oman lausuntonsa selvityksestä, eikä se ollut mikään Jokisen uuumoilema "salainen paperi".
Ongelman ydin taitaa olla se, että kunnalliset päätöksentekijät - Haminan kaupungin johtavat virkamiehet sekä pari tusinaa aktiivisesti kunnallispotitiikkaan osallituvaa haminalaista - eivät uskalla tai osaa tehdä selkeitä, perusteltuja päätösehdotuksia.
Sen sijaan tilataan loputtomasti tilanneselvityksiä ja -kartotuksia ja suunnitelmaehdotuksia ulkopuolisilta konsulteilta.
Näitä konsulttityön hedelmiä on sitten jo niin paljon ettei J. Jokisen kaltainen kaupunginvaltuutettu niitä enää muistaMinäkin muistan kun olin kalastajana Koivistolla joskus vuonna 1927.
Mutta mitä sitten?
Väärä päätös on jo tehty ja ei minua ainakaan haittaisi jos jollain ilveellä joku saisi sen yöpäivystyksen Haminaan jäämäänkin.
Sylettää vaan lukea kun joku joka äänesti ei alkaa heti kitisemään hyvää tarkoittavan ihmisen nähdessään vaivaa meidän pientenihmisten puolesta, perusturvan puolesta. - Jyrki Jokinen
ei mikään salainen paperi kirjoitti:
"Rannasta rajalle" -selvitys ei ole ollut mitenkään salainen. Itse muistan lukeneeni siitä Kymen Sanomista useampaan kertaan.
Viimeksi siitä oli - muistaakseni - uutinen toissa kesänä, kun Kotkan kaupunginhallitus päätti hylätä Elonheimin ja kumppaneiden tekemän esityksen, koska ehdotetuista toimenpiteistä ei olisi ollut Kotkan kaupungille oleellista hyötyä. Kotkan kaupunki siis antoi "Rannasta rajalle" selvityksestä oman kirjallisen lausuntonsa
selvityksen tilaajalle.
Samoin olen lukenut lehdistä että Haminan kaupunki antoi oman lausuntonsa selvityksestä, eikä se ollut mikään Jokisen uuumoilema "salainen paperi".
Ongelman ydin taitaa olla se, että kunnalliset päätöksentekijät - Haminan kaupungin johtavat virkamiehet sekä pari tusinaa aktiivisesti kunnallispotitiikkaan osallituvaa haminalaista - eivät uskalla tai osaa tehdä selkeitä, perusteltuja päätösehdotuksia.
Sen sijaan tilataan loputtomasti tilanneselvityksiä ja -kartotuksia ja suunnitelmaehdotuksia ulkopuolisilta konsulteilta.
Näitä konsulttityön hedelmiä on sitten jo niin paljon ettei J. Jokisen kaltainen kaupunginvaltuutettu niitä enää muistaOlisi pitänyt pyytää joulupukilta kristallipallo. Siitä olisi voinut nähdä noita eri selvitystöitä, joita on olemassa. Minusta on vaikea etsiä sellaista, mitä ei edes tiedä olevan olemassa.
Toivottavasti valtuutettujen tiedonsaantia kasvatellaan tämänkin keskustelun seurauksena. Silloin tästä tulisi hedelmää.
Jyrki Jokinen - kusettaja
Jyrki Jokinen kirjoitti:
Itse en ole nähnyt tätä kirjasta ja keskusteltuani erään kaupunginhallituksen jäsenen kanssa oli tulos sama. Hänkään ei ole tietoinen tästä selvityksestä. Kyseessä on jälleen Perusturvan "salainen kansio".
On selvää, että päivystyksen siirto Kotkaan on vain yksi palanen kokonaisuudesta, jolla ajetaan alas Haminan sairaalan toiminta. Onkin tehtävä valitus Kaupunginvaltuuston päätöksestä. Näyttäisi siltä, että se menee läpi, jolloin asia menee uudelleen käsittelyyn. Tuolloin on jo nähtävissä kuinka yöpäivystyksen siirrosta aiheutuneet säästöt ovat alkaneet toteutua, tai jääneet toteutumatta. Tällöin päätöksentekijät voivat tehdä päätöksen tosiasioihin perustuen, eikä tiettyyn suuntaan viittaavien selvitysten perusteella.
Jyrki JokinenDemarit kusettaa tässäkin asiassa...
Onneksi valeesta jää kiinni: katsokaa Haminan kaupungin nettisivuilta mitä aiheita on ollut kaupunginhallituksen kokouksessa 14.2.2005. Löytyy haulla "rannasta rajaan" (Tai etsi suoraan hakutekstillä asiaotsikoista: -kohdasta pöytäkirjahaku).
Kerrothan Jyrki kenen kanssa keskustelit? - Jyrki Jokinen
kusettaja kirjoitti:
Demarit kusettaa tässäkin asiassa...
Onneksi valeesta jää kiinni: katsokaa Haminan kaupungin nettisivuilta mitä aiheita on ollut kaupunginhallituksen kokouksessa 14.2.2005. Löytyy haulla "rannasta rajaan" (Tai etsi suoraan hakutekstillä asiaotsikoista: -kohdasta pöytäkirjahaku).
Kerrothan Jyrki kenen kanssa keskustelit?En pääse kaupungin pöytäkirjoille (jää vasen reuna kokonaan näkymättä koneella), joten selvitellään juttua vielä. Viive on kyllä kiva. Rannalta rajalle opuksen mukaan asiasta kerrottiin päättäjille 17.12.03 ja Haminassa se tulee esille (edellisen kirjoituksen mukaan)hallituksessa 14.2.2005 vuosi ja 2kk myöhemmin.
Se kaupunginhallituksen jäsen, jolta kysyin asiasta ei tiennyt, että siitä keskusteltaisiin tällä foorumilla, joten en kerro hänen nimeään, kun minulla ei ole lupaa siihen. Jos jotakuta tässä kusettajaksi kutsutaan se olen minä. Turhaa tähän on muita sotkea. Pitäisi uskoa vain paperilla olevaa tekstiä.
Jos jollakulla on tuo Rannalta rajalle kirjoitelma kotona, niin sen voisi toimitta Haminan terveysaseman työntekijöille, jotta he näkisivät minkälaiseen työyhteisöön heidät ollaan viemässä.
Jyrki Jokinen - Jyrki Jokinen
Jyrki Jokinen kirjoitti:
En pääse kaupungin pöytäkirjoille (jää vasen reuna kokonaan näkymättä koneella), joten selvitellään juttua vielä. Viive on kyllä kiva. Rannalta rajalle opuksen mukaan asiasta kerrottiin päättäjille 17.12.03 ja Haminassa se tulee esille (edellisen kirjoituksen mukaan)hallituksessa 14.2.2005 vuosi ja 2kk myöhemmin.
Se kaupunginhallituksen jäsen, jolta kysyin asiasta ei tiennyt, että siitä keskusteltaisiin tällä foorumilla, joten en kerro hänen nimeään, kun minulla ei ole lupaa siihen. Jos jotakuta tässä kusettajaksi kutsutaan se olen minä. Turhaa tähän on muita sotkea. Pitäisi uskoa vain paperilla olevaa tekstiä.
Jos jollakulla on tuo Rannalta rajalle kirjoitelma kotona, niin sen voisi toimitta Haminan terveysaseman työntekijöille, jotta he näkisivät minkälaiseen työyhteisöön heidät ollaan viemässä.
Jyrki JokinenPerusturvalautakunnen lausuntoon viitaten kaupunginhallitus toteaa lausuntonaan, että yhteisen terveyskeskuksen perustaminen ei ole tällä hetkellä realistista.
Raportissa on monia kannattavia esityksiä eri osa-alueiden yhteistyön kehittämiseksi. Kaupunginhallitus esittää, että selvityksen ohjausryhmä tai vastaava jatkaa työtään tavoitteena kustannussäästöt ja terveyspalveluiden läädun ja määrän turvaaminen.
===============================================
Tämä kuuluu sarjaan "ei anna aihetta", joten en ihmettele, miksi käsittely on unohtunut. Toisaalta tätä ei ole katsottu tarpeelliseksi antaa edes valtuustolle tiedoksi. En muista olisiko tätä käsitelty seminaarissa. Muistiinpanoja minulle "rannasta rajaan" konsulttityöstä ei ole.
Hyvä, että aktiivinen kansalainen toi asian esille. Kiitos hänelle.
Jyrki Jokinen
- mitä mahtaa
kustantaa nää mitkä lie medi-onen lääkärit haminalle? Ja eikö koksis o muka ruuhkaa jo valmiix ku kuusaan sairaalast tuodaan porukka koksiin? Ei se paljo auttan et koksii laajennettii muutama vuos takaperin jos ei o työntekijöitä tarpeex..
- ja rutosti
Katsokaas vaan kuinka tänä vuonna rahaa palaa sairaanhoitoon entistä enemmän. Johtava lääkäri on hyvää kaveria koksin suuntaan ja puhuu niin että korvat heiluu. Kaikki muut asiantuntijat sairaalan sisällä ymmärsivät yskän mutta kuka niitä kuulisi kun konsultit hallitsevat kaiken. Nyt homma täysin med-onen varassa ja sehän on pirun hyvä..nuoria kloppeja joilla korvantakuset vielä märkinä ja halvallahan ne duunaa. Hoidon taso laskee hoitovirheineen ja kulut nousee, näin se menee.
- pitää tuottaa... voittoa
ja rutosti kirjoitti:

>.nuoria kloppeja joilla korvantakuset vielä märkinä ja halvallahan ne duunaa.
Ensinnäkin:
Se on aivan eri asia, paljonko kaupunki maksaa MedOne-yhtiölle vuokratyövoimasta ja paljonko MedOne maksaa liksaa omille työntekijöileen.
Viime vuonnahan nousi kova kohu siitä, että lääkärityövoimaa vuokraavat yhtiöt saavat aivan huikeat katteet toiminastaan ja että korko liiketoimintaan sijoitetulle pääomalle on huikea.
Ja toiseksi:
Kannattaisi muistaa, että terveyskeskuslääkärien virkoja ei enää - edes rahallakaan - saada täyteen näillä raukoilla rajoilla. Tämän voi lukea paikallislehden uutisita lähes joka viikko.
Lääkäreitä kyllä Suomessa on riittävästi, mutta he eivät ole kovin kiinnostuneita terveyskeskusten viroista.
Vuokratyövoima lienee sitten se ainoa pelastus. - hyvä maine
pitää tuottaa... voittoa kirjoitti:
>.nuoria kloppeja joilla korvantakuset vielä märkinä ja halvallahan ne duunaa.
Ensinnäkin:
Se on aivan eri asia, paljonko kaupunki maksaa MedOne-yhtiölle vuokratyövoimasta ja paljonko MedOne maksaa liksaa omille työntekijöileen.
Viime vuonnahan nousi kova kohu siitä, että lääkärityövoimaa vuokraavat yhtiöt saavat aivan huikeat katteet toiminastaan ja että korko liiketoimintaan sijoitetulle pääomalle on huikea.
Ja toiseksi:
Kannattaisi muistaa, että terveyskeskuslääkärien virkoja ei enää - edes rahallakaan - saada täyteen näillä raukoilla rajoilla. Tämän voi lukea paikallislehden uutisita lähes joka viikko.
Lääkäreitä kyllä Suomessa on riittävästi, mutta he eivät ole kovin kiinnostuneita terveyskeskusten viroista.
Vuokratyövoima lienee sitten se ainoa pelastus.Kyllä Haminaan lääkäreitä tulisi jos vain olisi oikeaa halua hakea. Olet varmaankin seurannut asioita ja huomioinut kuten minä. Pyhtäälle haettiin terveyskeskuslääkäreitä ja kas, toimet on täytetty. Haminalla on hyvä maine mutta kuka jarruttaakaan ja miksi?
- eikä odoteta..
..mitä istuva typerä valtuusto vielä ehtii tehdä.
Miksi Haminaan ei lääkäräreit ?
Miksi yöpäivystys pois ?
Siksi, että haminaan ei saada lääkäreitä sen maantieteellisen sijainnin vuoksi. Mitä haminalla on tarjota kuin kurjuutta. Mitä kuntaliitos toi. Vastatkaa haminan demarit.
Yöpäivystys pois, koska HMT on konkurssikypsä.
Siitä ei saisi puhua enää. Rahaa valunut hukkaan miljoonia - kuka salailee. Jokainen liikenevä sentti HMT :n pystyssä pysymiseen.
Lehti kirjoitti lisäksi;
Haminan sataman johto hoitanut eräitä tehtäviä /virkoja vasemmalla kädellä. Kuka vielä epäilee.
Tällä hetkellä haminalla ei tarvetta edes satamakapteenille, vai onko joku eläköitymässä meriltä ja tarvitsee suojatyöpaikan demariporukan kaveripiiristä. Laittakaa siihen demareitten pihamies, pärjää varmasti. Ennen kuntaliitosta osaili niin tarkaan mitä hyvää saamme. Paskat, ei ole naamaansa näyttänyt kuntaliitoksen jälkeen. Miehikkäläisellä kansakoulupohjalla ei voi kovin korkealle pärjätä, kun ryhdytään hoitamaan isoja asioita. Puupää-ryhmälle kenkää ensi vaaleissa. Koulupohjaa pitää olla, jotta pärjää kovassa maailmassa.- maksumiehet
..kaipaavat tieoa kuinka paljon ko. lääkärit veloittavat. Onkohan ihan halpaa päivystämistä.
Kyllä lääkäreitä on. Lopetetaan ennakkoluulot ja palkataan virosta lääkäreitä. Osaavat kyllä ja riittä motivaatiokin.
Jokinen, selvitä kuinka paljon ( medi one )ko. lääkärit maksavat kaupungille. - Jyrki Jokinen
maksumiehet kirjoitti:
..kaipaavat tieoa kuinka paljon ko. lääkärit veloittavat. Onkohan ihan halpaa päivystämistä.
Kyllä lääkäreitä on. Lopetetaan ennakkoluulot ja palkataan virosta lääkäreitä. Osaavat kyllä ja riittä motivaatiokin.
Jokinen, selvitä kuinka paljon ( medi one )ko. lääkärit maksavat kaupungille.Haminan kaupunginvaltuuston päätös, joka koskee perusturvan talousarvion hyväksymistä vuodelle 2007 on mitä ilmeisimmin laiton. Valtuustokäsittelyssä äänestettiin määrärahasta, joka olisi osoitettu Haminan sairaalan poliklinikan yöpäivystyksen toiminnan jatkamiseen.
Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt määrärahaa, jolloin Haminan sairaalan yöpäivystys siirtyi Kotkan keskussairaalan yhteyteen.
Perusturvan talousarviota ja yöpäivystyksen siirtämistä on valmisteltu Haminan perusturvalautakunnassa. Tuolloin lautakunnan puheenjohtajana on toiminut Riitta Hytönen. Koska Hytönen on myös Kotkan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen, on Hytönen esteellinen
(Hallinto Menettelylaki 10.1§:n 5 kohta "yhteisöjäävi") toimimaan Perusturvalautakunnassa käsiteltäessä asioita, jotka liittyvät Kotkan sairaanhoitopiiriin.
Kunnan Kokousmuisti, Kuntaliiton julkaisu sivu 32, Esteellisyyden käsite, lainaus toisesta kappaleesta:
Jos esteellinen henkilö on osallistunut esimerkiksi lautakuntakäsittelyyn asiassa, jossa lopullisen päätöksen tekee valtuusto, lautakunnan päätös koskee vain valmistelua eikä siitä voi erikseen valittaa (Kuntalain 91§). Käsittelyvirheeseen voidaan kuitenkin vedota valitettaessa valtuuston päätöksestä. Vain, jos on ilmeistä, että esteellisyys ei ole vaikuttanut tehtyyn ratkaisuun, on mahdollista, että päätöstä ei valituksen johdosta kumota.
Kunnan kokousmuisti, Kuntaliiton julkaisu, sivu 36, Yhteisöjäävi, neljäs kappale:
Yhteisöjääviä sovelletaan myös kunnan omistuksessa ja määräämisvallassa olevaan yhteisöön, usein osakeyhtiön, hallituksen ja hallintoneuvoston jäseniin, jotka on valittu yhteisön hallintoon kunnan edustajina. Jos tällaisen yhteisön asiaa käsitellään kunnan hallinnossa, yhteisön hallituksen ja hallintoneuvoston jäsen on esteellinen.
Lisäksi asiaa valmisteltiin vuorokautta ennen (Raatihuone 11.12.2006 klo 16.00) valtuuston kokousta seminaarissa, jossa alustajina olivat Kotkan Sairaanhoitopiirin
johtaja Kari Hassinen ja johtajaylilääkäri Ermo Haavisto.
Tässä olisi sisältöä valitukseen. Valitusosoitus löytyy Valtuuston 12.12.06 pidetyn kokouksen pöytäkirjan lopusta. Valituksen teko maksaa 82 euroa ja päälle maksut oikeaksi todistetuista jäljennöksistä, tarvittavista asiakirjoista ja asiakirjojen osista. Valitusasiakirja kannataa viedä henkilökohtaisesti Kouvolan hallinto-oikeuteen. Tietysti asiakirjojen jäljennökset pitää toimittaa kaikille mahdollisille tiedotusvälineille.
Jokainen voi itse päätellä meneekö valitus läpi jos se tehdään.
Siitä päätöksestä, jonka Perusturvalautakunta teki Haminan sairaalan yöpäivystyksen siirtämisestä on tehty oikaisuvaatimus. Myöskään valtuuston 12.12.06 pidetyn kokouksen pöytäkirja ei ole lainvoimainen. Kuitenkin on ryhdytty toimenpiteisiin päätösten täyttämiseksi. Mielestäni asiasta voi tehdä kantelun virheellisestä menettelystä, jossa ilman lainvoimaisia päätöksiä, on ryhdytty toteuttamaan päätöksessä mainittuja asioita.
Lääkäreiden kustannuksia (Medi One) voi kyllä kysellä, mutta onko tiedot oikeita - sitä en pysty päättelemään. Helinin Matti olisi oikea mies tuon asian selvittämiseksi. Hänellä on muistini mukaan hiukan pitempi kokemus Haminan sairaalan lääkärihommista, jolloin "vedättäminen" on vaikeampaa.
Jyrki Jokinen - kerro jyrki kerro
Jyrki Jokinen kirjoitti:
Haminan kaupunginvaltuuston päätös, joka koskee perusturvan talousarvion hyväksymistä vuodelle 2007 on mitä ilmeisimmin laiton. Valtuustokäsittelyssä äänestettiin määrärahasta, joka olisi osoitettu Haminan sairaalan poliklinikan yöpäivystyksen toiminnan jatkamiseen.

Jyrki JokinenKerro Jyrki myös se miksi kannattaa pyörittää verorahoilla HMT,mikä vielä vääristää kilpailua ja vaikeuttaa ehkä miksi tänne Haminaan ei tule oikein mitää lisä liikennettä,vaan kaikki linjat menee mialummin kotkaan.
- Jyrki Jokinen
kerro jyrki kerro kirjoitti:
Kerro Jyrki myös se miksi kannattaa pyörittää verorahoilla HMT,mikä vielä vääristää kilpailua ja vaikeuttaa ehkä miksi tänne Haminaan ei tule oikein mitää lisä liikennettä,vaan kaikki linjat menee mialummin kotkaan.
Tässä kyllä puhutaan Haminan sairaalasta, mutta lyhykäisyydessää antaisin neuvon tehdä jutun kilpailuvirastoon, jos mielestäsi siinä suhteessa on epäselvyyksiä Haminan satamassa.
Jyrki Jokinen - semmosta
Jyrki Jokinen kirjoitti:
Tässä kyllä puhutaan Haminan sairaalasta, mutta lyhykäisyydessää antaisin neuvon tehdä jutun kilpailuvirastoon, jos mielestäsi siinä suhteessa on epäselvyyksiä Haminan satamassa.
Jyrki Jokinensamoista rahoista siinä on kyse
- Jyrki Jokinen
semmosta kirjoitti:
samoista rahoista siinä on kyse
Vasta kuusi vuotta on kuulunut tätä samaa laulua. Samaa koki, kun pienenä poikana pelasi pesäpalloa. Hirvittävä huuto siitä tuliko palo vai juoksu. Kun pelissä oli tuomari, tuli asia selväksi, eikä siitä kiistelty.
Koska Sataman asiaa on käsitelty useissa foorumeissa, eikä selvyyttä joidenkin mielestä saada asioihin, niin minusta olisi aika lopettaa jo suuriääninen puhuminen rinta kaarella ja ryhtyä tekoihin.
Jos kerran satamassa jonkun mielestä on verovarojen avulla käytävää epärehellistä kilpailua on heidän syytä nostaa asiasta juttu kilpailuviranomaisen tutkittavaksi. Tällöin peliin tulee tuomari ja saadaan todettua tuliko palo vai juoksu. Pelkällä suuriäänisellä kailottamisella ei asiasta tule koskaan loppua. Vai juuri siksikö ei asiaa viedäkkään pitemmälle. Jos vaikka todetaankin ettei verovaroilla tueta Haminan satamaa, jolloin homma kalahtaakin omaan nilkkaan, eikä tämän jälkeen pystytä enää kailottamaan, vaan ainoastaan istumaan häntä koipien välissä.
Tästä asiasta en enää tällä otsikolla keskustele.
Jyrki Jokinen - Veronmaksaja

Jyrki JokinenEi tarvitsisi tuomaria vaan kerrotaisiin omistajille kaikki mihin meidän rahoja käytetään niin varmaankin keskustelu loppuisi tai vasta alkaisi.Koska siinä kumminkin pyörii meidän rahoja suuria summia niin salailu pois.Joku kumma siinä vaan on ettei ees voi kertoa kaupunginvaltuutetuille minne rahat menee,että niiden pitää ihmetellä lehissä,
- Utelias
Jyrki Jokinen kirjoitti:
Haminan kaupunginvaltuuston päätös, joka koskee perusturvan talousarvion hyväksymistä vuodelle 2007 on mitä ilmeisimmin laiton. Valtuustokäsittelyssä äänestettiin määrärahasta, joka olisi osoitettu Haminan sairaalan poliklinikan yöpäivystyksen toiminnan jatkamiseen.
Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt määrärahaa, jolloin Haminan sairaalan yöpäivystys siirtyi Kotkan keskussairaalan yhteyteen.
Perusturvan talousarviota ja yöpäivystyksen siirtämistä on valmisteltu Haminan perusturvalautakunnassa. Tuolloin lautakunnan puheenjohtajana on toiminut Riitta Hytönen. Koska Hytönen on myös Kotkan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen, on Hytönen esteellinen
(Hallinto Menettelylaki 10.1§:n 5 kohta "yhteisöjäävi") toimimaan Perusturvalautakunnassa käsiteltäessä asioita, jotka liittyvät Kotkan sairaanhoitopiiriin.
Kunnan Kokousmuisti, Kuntaliiton julkaisu sivu 32, Esteellisyyden käsite, lainaus toisesta kappaleesta:
Jos esteellinen henkilö on osallistunut esimerkiksi lautakuntakäsittelyyn asiassa, jossa lopullisen päätöksen tekee valtuusto, lautakunnan päätös koskee vain valmistelua eikä siitä voi erikseen valittaa (Kuntalain 91§). Käsittelyvirheeseen voidaan kuitenkin vedota valitettaessa valtuuston päätöksestä. Vain, jos on ilmeistä, että esteellisyys ei ole vaikuttanut tehtyyn ratkaisuun, on mahdollista, että päätöstä ei valituksen johdosta kumota.
Kunnan kokousmuisti, Kuntaliiton julkaisu, sivu 36, Yhteisöjäävi, neljäs kappale:
Yhteisöjääviä sovelletaan myös kunnan omistuksessa ja määräämisvallassa olevaan yhteisöön, usein osakeyhtiön, hallituksen ja hallintoneuvoston jäseniin, jotka on valittu yhteisön hallintoon kunnan edustajina. Jos tällaisen yhteisön asiaa käsitellään kunnan hallinnossa, yhteisön hallituksen ja hallintoneuvoston jäsen on esteellinen.
Lisäksi asiaa valmisteltiin vuorokautta ennen (Raatihuone 11.12.2006 klo 16.00) valtuuston kokousta seminaarissa, jossa alustajina olivat Kotkan Sairaanhoitopiirin
johtaja Kari Hassinen ja johtajaylilääkäri Ermo Haavisto.
Tässä olisi sisältöä valitukseen. Valitusosoitus löytyy Valtuuston 12.12.06 pidetyn kokouksen pöytäkirjan lopusta. Valituksen teko maksaa 82 euroa ja päälle maksut oikeaksi todistetuista jäljennöksistä, tarvittavista asiakirjoista ja asiakirjojen osista. Valitusasiakirja kannataa viedä henkilökohtaisesti Kouvolan hallinto-oikeuteen. Tietysti asiakirjojen jäljennökset pitää toimittaa kaikille mahdollisille tiedotusvälineille.
Jokainen voi itse päätellä meneekö valitus läpi jos se tehdään.
Siitä päätöksestä, jonka Perusturvalautakunta teki Haminan sairaalan yöpäivystyksen siirtämisestä on tehty oikaisuvaatimus. Myöskään valtuuston 12.12.06 pidetyn kokouksen pöytäkirja ei ole lainvoimainen. Kuitenkin on ryhdytty toimenpiteisiin päätösten täyttämiseksi. Mielestäni asiasta voi tehdä kantelun virheellisestä menettelystä, jossa ilman lainvoimaisia päätöksiä, on ryhdytty toteuttamaan päätöksessä mainittuja asioita.
Lääkäreiden kustannuksia (Medi One) voi kyllä kysellä, mutta onko tiedot oikeita - sitä en pysty päättelemään. Helinin Matti olisi oikea mies tuon asian selvittämiseksi. Hänellä on muistini mukaan hiukan pitempi kokemus Haminan sairaalan lääkärihommista, jolloin "vedättäminen" on vaikeampaa.
Jyrki JokinenOnko valitus tehty petu:n puheenjohtajan esteellisyydestä? TOIVOTTAVASTI OLETTE VIENEET ASIAN ETEENPÄIN! KIITOS!
- Kansalaismielinen
Utelias kirjoitti:
Onko valitus tehty petu:n puheenjohtajan esteellisyydestä? TOIVOTTAVASTI OLETTE VIENEET ASIAN ETEENPÄIN! KIITOS!
Tehty on valitus. Oikolukua vailla vielä. Kiitos Jyrkille hyvistä vinkeistä. Lähtee ensi viikolla hallinto-oikeuteen.
- Jyrki Jokinen
Kansalaismielinen kirjoitti:
Tehty on valitus. Oikolukua vailla vielä. Kiitos Jyrkille hyvistä vinkeistä. Lähtee ensi viikolla hallinto-oikeuteen.
Se kyllä kannatta viedä sinne, ettei käy vain kömöä ja vanhene koko juttu ja tuloo lainvoima siihen päätökseen mistä valitetaan.
Siitä esilläolostahan se lasketaan. Noin vaan muistin virkistykseksi.
Jyrki - näin se menee
Utelias kirjoitti:
Onko valitus tehty petu:n puheenjohtajan esteellisyydestä? TOIVOTTAVASTI OLETTE VIENEET ASIAN ETEENPÄIN! KIITOS!
Tänään ilmeisesti joutuu perusturvalautakunta käsittelemään asiaa uudelleen (Kymenlaakson alueradion uutiset kertoivat tänään) ja puheenjohtaja ja 2 muuta jäsentä ollaan jäävätty; toivottavasti tekevät paremman päätöksen kun aikaisemmin, aika noloa puheenjohtajan kannalta; olikohan niin että yritti ettei jäisi kiinni siitä sairaanhoitopiirin hallitukseen kuulumisesta... pianhan se nähdään.
- Parannusta odottava
näin se menee kirjoitti:

Mitähän se Perusturvalautakunta päätti ?

Huomenna tuon näkee päätöksen lehdestä.
Tässä tuli samalla selväksi, että esteellisiä henkilöitä on osallistunut kaupunginvaltuuston päätöksen valmisteluun. Päätöksestä on valitettu ja sekin menee uusiksi.
Aamulla kirjoittelin KySaan mielipidekirjoituksen näistä koukeroista. Tuolloin en vielä tiennyt tästä uudelleen käsittelystä. Tilanteen arviointini ei kuitenkaan tästä uudesta päätöksestä muutu miksikään. Lisäksi käsittelyyn on otettava Kuntalain mukaan kaupunkilaisten allekirjoittama mielipide tästä asiasta.
Katellaan muutama päivä ja jatketaan sitten.
Jyrki Jokinen - ääneni jarmolle

Jyrki Jokinennyt keskustelu julkiseksi !! ilmoitelkaa missä palaverejä pidetään J&T !! perusturvattomuuteen pyrkivä lautakunta vastuuseen oman edun tavoittelusta!!
- Jorma Kasari
ääneni jarmolle kirjoitti:
nyt keskustelu julkiseksi !! ilmoitelkaa missä palaverejä pidetään J&T !! perusturvattomuuteen pyrkivä lautakunta vastuuseen oman edun tavoittelusta!!
Ensimmäinen " palaveri " huomenna Haminan torilla! Sairaalan ja yöpäivystyksen palauttamisen puolesta! Paikalla eduskuntavaaliehdokas JARMO TAMMILEHTO!Tule kahville ja keskustelemaan perusturvalautakunnan toiminnasta ja muista ajankohtaisista asioista!
Terveisin!
Jorma Kasari
Jarmon tukiryhmän vastaava - Jyrki Jokinen
Jyrki Jokinen kirjoitti:
Huomenna tuon näkee päätöksen lehdestä.
Tässä tuli samalla selväksi, että esteellisiä henkilöitä on osallistunut kaupunginvaltuuston päätöksen valmisteluun. Päätöksestä on valitettu ja sekin menee uusiksi.
Aamulla kirjoittelin KySaan mielipidekirjoituksen näistä koukeroista. Tuolloin en vielä tiennyt tästä uudelleen käsittelystä. Tilanteen arviointini ei kuitenkaan tästä uudesta päätöksestä muutu miksikään. Lisäksi käsittelyyn on otettava Kuntalain mukaan kaupunkilaisten allekirjoittama mielipide tästä asiasta.
Katellaan muutama päivä ja jatketaan sitten.
Jyrki JokinenSain tehtyä Kysan kirjoitukseen toisen painoksen, joten se on aika ajan tasalla.
Nyt on selvä, että Perusturvalautakunnan päätöksentekoon yöpäivystyksestä 18.10 on osallistunut esteellisiä henkilöitä.
Nyt seuraakin tulkintaa. Kaupungin "teräväpää" tulkitsee, ettei perusturvan päätös ollut valmistelua 12.12. tehtyyn kaupunginvaltuuston määrärahapäätökseen. Eli oliko päätös tai sen sisältö tekemisissä perusturvan vuoden 2007 talousarvion valmistelun kanssa, joko taloudellisesti tai toiminnallisesti. Perusturvan päätöksen perusteluissa viitataan saavutettaviin säästöihin ja toiminnallisiin muutoksiin.
Minun mielestäni kyseessä on vuoden 2007 talousarvioon olennaisesti vaikuttava seikka. Näin voidaan todeta esteellisten henkilöiden osallistuneen valtuuston päätöksen valmisteluun. Asiasta on valitettu (kiitos Jarmon), jolloin päätös menee mielestäni uuteen käsittelyyn. Asian ratkaisee Kouvolan hallinto-oikeus.
Lisäksi on kuitenkin otettava huomioon se seikka, että kaupunginhallitus voi käyttää otto-oikeutta 17.01.07 tehdyn yopäivystyspäätöksen uudelleen käsittelemiseksi. Hallituksen päätöksestä riippumatta voi otto-oikeutta käyttää myös kaupunginjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja tai kaupunginhallituksen puheenjohtaja.
Jyrki Jokinen - Jyrki Jokinen
Jyrki Jokinen kirjoitti:
Sain tehtyä Kysan kirjoitukseen toisen painoksen, joten se on aika ajan tasalla.
Nyt on selvä, että Perusturvalautakunnan päätöksentekoon yöpäivystyksestä 18.10 on osallistunut esteellisiä henkilöitä.
Nyt seuraakin tulkintaa. Kaupungin "teräväpää" tulkitsee, ettei perusturvan päätös ollut valmistelua 12.12. tehtyyn kaupunginvaltuuston määrärahapäätökseen. Eli oliko päätös tai sen sisältö tekemisissä perusturvan vuoden 2007 talousarvion valmistelun kanssa, joko taloudellisesti tai toiminnallisesti. Perusturvan päätöksen perusteluissa viitataan saavutettaviin säästöihin ja toiminnallisiin muutoksiin.
Minun mielestäni kyseessä on vuoden 2007 talousarvioon olennaisesti vaikuttava seikka. Näin voidaan todeta esteellisten henkilöiden osallistuneen valtuuston päätöksen valmisteluun. Asiasta on valitettu (kiitos Jarmon), jolloin päätös menee mielestäni uuteen käsittelyyn. Asian ratkaisee Kouvolan hallinto-oikeus.
Lisäksi on kuitenkin otettava huomioon se seikka, että kaupunginhallitus voi käyttää otto-oikeutta 17.01.07 tehdyn yopäivystyspäätöksen uudelleen käsittelemiseksi. Hallituksen päätöksestä riippumatta voi otto-oikeutta käyttää myös kaupunginjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja tai kaupunginhallituksen puheenjohtaja.
Jyrki JokinenSe miksi 18.10.06 tehdyn, oikaisuvaatimuksella muutetun perusturvan päätöksestä ei mielellään puhuta, johtunee minun mielestäni siitä, kun päätöstä tehtäessä oli kaupunginhallituksen yhteyshenkilön, Yläjääsken lisäksi paikalla myöskin hallituksen puheenjohtaja Hämäläinen.
Lisäksi asiaa käsiteltiin otto-oikeuden pohjalta kaupunginhallituksen kokouksessä, jossa läsnä oli kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtaja, joille on erikseen määrätty velvollisuus valvoa lautakuntien pöytäkirjojen laillisuutta.
Kolmikko ei kuitenkaan puuttuneet koko asiaan, eivätkä jättäneet eriäviä mielipiteitä pöytäkirjaan.
Kukapa se ottaisi kantaa sellaiseen asiaan, joka likaa omat matot aivan kokonaan.
Jyrki Jokinen
- Anonyymi
Asiaa!!!
- Anonyymi
Maito kaatui jo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768