Hei,
Tässäpä istun taas nälissäni ja tuskailen ajatusteni kanssa. On nälkä, muttei millään viitsis syödä. Mielessä pyörivät vaan kalorit, läskit ja kuva laihemmasta minästä..
Kaikki alkoi kesällä 2005, kun huomaamattani laihduin muutaman kilon. Olen 164cm pitkä ja painoni putosi 60 kilosta 57 kiloon. Pidin uudesta hoikemmasta olemuksestani ja ajattelin pudottaa vielä muutaman kilon terveellisellä ruokavaliolla. Jätin turhan rasvan ja namit pois ja yllättävän nopeasti putosi taas 2 kiloa.
Jossakin vaiheessa homma sitten karkasi käsistäni ja siirryin päivittäiseen kaloreiden laskemiseen, yltiöpäiseen treenamiseen ja itseni punnitukseen. Söin päivittäin vain 500- 700 kaloria. Tässä vaiheessa moni huomautti alhaisesta painostani ja nälkiintyneestä olemuksestani, mutten välittänyt..
Kun painoni laski alle 50kg:n, alkoivat ongelmat poikaystävän kanssa. Olin haluton, väsynyt ja ärtynyt. Hakeuduin terkkarin juttusille ja sain lähetteen sekä psykologille, että ravintoterapeutille. Tässä vaiheessa painoin 47kg.
En tiedä, mitä tapahtui, mutta aloin parantua ja ruoka alkoi taas maistua.. Joskus tuli ahmittuakin. Lihoin 57 kiloon ja viihdyin jälleen vartalossani.
Noh, nyt tuo katala sairaus nostaa taas päätään. Pyörittelen jälleen mielessäni kaloreita ja kiloja. Tämän hetkinen painoni on 55 kg, mutta joka päivä se tuntuu liialta ja syömättömyyteni uhkaa alkaa taas.
Muita samassa tilassa? Tuntuu, että terveellisen ruokailurytmin löytyminen ei vaan onnistu ja vaihtoehtoni ovat joko ahmia tai paastota..
Tässäpä istun taas nälissäni ja tuskailen ajatusteni kanssa. On nälkä, muttei millään viitsis syödä. Mielessä pyörivät vaan kalorit, läskit ja kuva laihemmasta minästä..
Kaikki alkoi kesällä 2005, kun huomaamattani laihduin muutaman kilon. Olen 164cm pitkä ja painoni putosi 60 kilosta 57 kiloon. Pidin uudesta hoikemmasta olemuksestani ja ajattelin pudottaa vielä muutaman kilon terveellisellä ruokavaliolla. Jätin turhan rasvan ja namit pois ja yllättävän nopeasti putosi taas 2 kiloa.
Jossakin vaiheessa homma sitten karkasi käsistäni ja siirryin päivittäiseen kaloreiden laskemiseen, yltiöpäiseen treenamiseen ja itseni punnitukseen. Söin päivittäin vain 500- 700 kaloria. Tässä vaiheessa moni huomautti alhaisesta painostani ja nälkiintyneestä olemuksestani, mutten välittänyt..
Kun painoni laski alle 50kg:n, alkoivat ongelmat poikaystävän kanssa. Olin haluton, väsynyt ja ärtynyt. Hakeuduin terkkarin juttusille ja sain lähetteen sekä psykologille, että ravintoterapeutille. Tässä vaiheessa painoin 47kg.
En tiedä, mitä tapahtui, mutta aloin parantua ja ruoka alkoi taas maistua.. Joskus tuli ahmittuakin. Lihoin 57 kiloon ja viihdyin jälleen vartalossani.
Noh, nyt tuo katala sairaus nostaa taas päätään. Pyörittelen jälleen mielessäni kaloreita ja kiloja. Tämän hetkinen painoni on 55 kg, mutta joka päivä se tuntuu liialta ja syömättömyyteni uhkaa alkaa taas.
Muita samassa tilassa? Tuntuu, että terveellisen ruokailurytmin löytyminen ei vaan onnistu ja vaihtoehtoni ovat joko ahmia tai paastota..
Vastaukset 1
Vanhimmat
minulla meni tuohon koko viime vuosi. se loppui siihen kun ahmein jouluna niin paljon että luulin kuolevani vatsakipuhini.. en valitettavasti osaa siis neuvoa miten pääset tuosta varmasti eroon kun itse opin sen kantapään kautta mutta tässä ainakin yksi vinkki...
...Asia joka auttoi minua saaman itseäni niskasta kiinni oli poikaystäväni. Minua vaivasi tuo sama haluttomuus ja muutenkaan mikään tekeminen hänen kanssaan ei oikein kiinnostanut kunnes ymmärsin että menetän hänet pian ellen tee asialle jotain. Se on ainakin auttanut minua tavoitteessani syödä normaalisti. Kerroin myös poikaystävälleni syömisongelmastani, joka tietenkin jo oli huomannut ettei syömiseni normaalia ole kun välillä kieltäydyn syömästä keksin ja välillä söin samantien koko paketin, hän ymmärsi yllättävän hyvin ja tukee minua ja on luvannut yrittää estää minua ahmimasta ja kannustaa syömään :) yritä sinäkin puhua kullallesi?