Fortum teki ikävän tempun sähkönmyyjille. Markkina ykkönen perui korotukset, joita paikalliset myyjät ovat yrittäneet saada omiin hintoihinsa. Hinnat joudutaan määräämään ilman isoaveljeä, omien suppeampien tietojen varassa. Myyjät joilla ei ole omaa tuotantoa ovat lirissä. St1 joutuikin korottamaan hintojaan 11%, huolimatta asiakkaiden karkaamisesta.
Fortum tuntuu tyytyvän pikemmin tuottajan kuin myyjän rooliin. Silloin "roiston viitan” saavatkin paikalliset myyjät. Toivottavasti poliitikot joita valitaan 07 eduskuntavaaleissa ymmärtävät mikä merkitys Fortumin myyjäroolilla on sähkön hinnassa ja sen määräytymisessä. Päästöoikeudet ovat nostaneet hintoja, mutta vaikuttamassa on myös sähkön tuotannon, kulutuksen ja siirron väliset rajapinnat. Tässä politiikka tulee kuvaan mukaan, huolimatta väitteistä ettei valtio halua suoraan vaikuttaa markkinoihin.
Sinänsä Suomessa energian hinta on halpaa verratuna muihin maihin. Kuitenkaan Suomea, jossa on yleensä talvisin pakkasta ja ainakin pimeää, ei voi verrata eteläisempiin maihin. Eihän etelässä vihanneksetakaan maksaa samaa kuin täällä. Esimerkiksi omassa laskussa energianhinta on 5,70 snt/kwh ja siirto 5,99 snt/kwh. Puolet laskusta kertyy muusta kuin energiasta. Jos kulutat energiaa maltillisesti, et kilpailuttamalla saa juurikaan etuja. Tästä ei kuitenkaan puhuta kameroiden edessä. Energian hintaa tulisikin käsitellä julkisuudessa kokonaisvaltaisesti, unohtamatta veroluonteisia maksuja.
Kauppa- ja teollisuusministeri onkin ollut energia-asioista kovasti huolissaan. Samalla hän kuitenkin on unohtanut kertoa kuinka valtion kassaan syöksyy rahaa ovista ja ikkunoista. Ainoastaan Fortumin "hyvän johtamisen seurauksena" saatua 12,5 mrd euron arvon nousua liputetaan. Energia yhtiöt keräävät hyvät rahat paitsi päästökaupalla, niin myös venäläisen sähkön monopolikaupalla, jossa tuotavan sähkön hinta nousee rajalla n. 50%.
On helppo sanoa, että kilpailuttakaa energiaa, kun vaihtoedot ovat suppeat. Samalla poliittisin päätöksin suljetaan tuonnille sähkömarkkinat. Tässä asiassa Kotkan Energian Vesa Pirtilä on ollut aktiivinen ja samalla ajanut paikallisten kuluttajien etua. Asiakkaita muuten Kymenlaaksonsähkön jakelussa on n. 97 000, joten toivon, että Pirtilä jatkaa työtään kilpailun tehostamiseksi. Merikaapeli kasvattaisi tuontikapasiteettia 70% ja arvioiden mukaan laskisi hintoja 8-10%.
Siirtolinjojen vahvistaminen ja rakentaminen paitsi vapauttaisi Suomen sähkösaarekkeesta, mahdollistaisi todellisen kilpailuttamisen. Tietenkin sillä ehdolla, että markkinoille päästetään toimijoita sähköään myymään. Siirtolinjat mahdollistaisivat myös sähkön viennin, jos suomi päättäisi lisätä tuotantoaan vaikka ydinvoiman avulla.
Raul Lehto

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001458&posting=22000000017927940
http://www.energialehti.fi/juttu_2_8_05.shtml