Suojaa veneesi

Ammattimaisesti toimivat venevarkaat ovat joka kesäinen riesa. Ennalta ehkäisevillä toimenpiteillä voidaan kuitenkin vähän hillitä tahtia. Kunnon lukot ja karkaistut kettingit ovat jo jonkinlainen hidaste, mutta parantamisen varaa olisi myös veneiden valmistusprosessissa.

Monissa muuten laadukkaissa veneissä on nokassa teräslenkki, johon kettinki kiinnitetään. Tämän lenkin ruuvit ovat monesti vastapuolella vain kumihatuilla suojattuna. Kumihatut poistamalla saa kiinnitysmutterit ruuvattua irti, ilman mitään murtojälkiä. Ihmetyttääkin miksi monilla tehtailla tehdään näin helposti varastettavia veneitä. Tähän olisi syytä saada parannus mahdollisimman pian.

Kehottaisinkin kaikkia veneen omistajia tarkistamaan veneidensä nokkalenkkien kiinnityksen. Yksi helppo keino suojata nokkalenkki on takoa vastapuolen ruuvi lyttyyn, jolloin sitä on mahdoton normaalikonsteilla avata. Vene olisi myös hyvä pitää ainakin kahdesta paikkaa lukittuna. Hyvä varkauden ennaltaehkäisy on myös se, että maalaa veneen persoonallisen näköiseksi, jolloin se on helposti tunnistettavissa kauempaakin.
91623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

vene maalata niin h-vetin rumaksi että se ei kelpaa kenellekkään.

Äänestä

Olet oikeassa, että kiinnitys lenkkien kiinnitykseen pitäisi kiinnittää huomiota ja myös niiden kokoon ja sijoitteluun.

Tosi asiassa ammattivarkaita pienet ketjut ei haittaa yhtään. Joko niillä on mukana isot "hohtimet" tai sitten jotakin hiilidioksidi sumutetta jolla jäädyttää kettingin, jonka jälkeen se on kuin lasia. Olen itse myös miettiny varas asiaa paljon. Sen sijaan, että käyttää aikaa veneen lukitsemiseen, niin olisi hyödyllisempää laittaa vaikka jokin paikannin veneeseen, jolla veneen saisi myöhemmin veneen paikannettua.

Äänestä
  • "hiilidioksidi sumutetta jolla jäädyttää kettingin, jonka jälkeen se on kuin lasia."

    Onkohan tullu katsottua liikaa bondia? :)

    Äänestä

  • "Tosi asiassa ammattivarkaita pienet ketjut ei haittaa yhtään. Joko niillä on mukana isot "hohtimet" tai sitten jotakin hiilidioksidi sumutetta jolla jäädyttää kettingin, jonka jälkeen se on kuin lasia."

    Niin venekäytössä ei kannata käyttää pieniä ketjuja vaan järeitä karkaistuja ja lukot vähintään SVK-luokka 2, mielummin 3, 4 tai 5.
    No se on selvää, että jos on kunnon työkalut, niin mikä vaan aukeaa. Pointtini on kuitenkin se, että on vivahde-ero siinä saako veneen auki tavallisella jakarilla vai vaatiiko metriset voimatongit. Viittaan siis siihen nokkalenkin kiinnitykseen, mikä on monissa veneissä se heikoin lenkki. Järeiden työkalujen kanssa liikkuminen saattaa jo herättää huomiota ja monesti varas valitsee sen helpoimman kohteen. Kunnon kahleet nokkaan ja perään, ja vähän Putte Possun kuvia kylkiin, niin ei ihan helpolla lähde paatti käveleen.

    "Sen sijaan, että käyttää aikaa veneen lukitsemiseen, niin olisi hyödyllisempää laittaa vaikka jokin paikannin veneeseen, jolla veneen saisi myöhemmin veneen paikannettua."

    Minusta olisi kaikkein hyödyllisintä lukita vene kunnolla ja sen lisäksi käyttää tuota paikanninta. Pelkkä paikannin ei välttämättä lohduta, jos vene on ehtinyt vaikka jo Venäjälle asti.

    Äänestä

  • Starperson kirjoitti:

    "Tosi asiassa ammattivarkaita pienet ketjut ei haittaa yhtään. Joko niillä on mukana isot "hohtimet" tai sitten jotakin hiilidioksidi sumutetta jolla jäädyttää kettingin, jonka jälkeen se on kuin lasia."

    Niin venekäytössä ei kannata käyttää pieniä ketjuja vaan järeitä karkaistuja ja lukot vähintään SVK-luokka 2, mielummin 3, 4 tai 5.
    No se on selvää, että jos on kunnon työkalut, niin mikä vaan aukeaa. Pointtini on kuitenkin se, että on vivahde-ero siinä saako veneen auki tavallisella jakarilla vai vaatiiko metriset voimatongit. Viittaan siis siihen nokkalenkin kiinnitykseen, mikä on monissa veneissä se heikoin lenkki. Järeiden työkalujen kanssa liikkuminen saattaa jo herättää huomiota ja monesti varas valitsee sen helpoimman kohteen. Kunnon kahleet nokkaan ja perään, ja vähän Putte Possun kuvia kylkiin, niin ei ihan helpolla lähde paatti käveleen.

    "Sen sijaan, että käyttää aikaa veneen lukitsemiseen, niin olisi hyödyllisempää laittaa vaikka jokin paikannin veneeseen, jolla veneen saisi myöhemmin veneen paikannettua."

    Minusta olisi kaikkein hyödyllisintä lukita vene kunnolla ja sen lisäksi käyttää tuota paikanninta. Pelkkä paikannin ei välttämättä lohduta, jos vene on ehtinyt vaikka jo Venäjälle asti.

    Valitettavasti ainakin täällä itärajan lähellä venevarkaudet jakautuu selkeesti kahteen porukkaan. Toinen on ne humalaiset teinit, jotka rikkoo paikat ja vie lukitsemattomat veneet ja sitten on tämä toinen porukka, mikä vie veneet tilauksesta, ja ne vie myös lukitut veneet tai esim. pelkän moottorin. Jos moottori on tiukasti lukittu, ne leikkaa perälevyineen sen koneen irti ja vie rajan taakse. Jos tilauksessa on koko vene, ketjut katkee kuin voita vaan, ja trailerit on valmiina odottamassa. Eivät ole mitään kylärikollisia vaan ihan ammattilaisia. Ei auta lukitukset eikä muut, muuhun kuin vakuutusyhtiöön päin.

    Äänestä

  • perheveneilijä kirjoitti:

    Ammattikonnilla on tosiaan yleensä kunnon työkalut, muttei heidänkään "työtään" kannata tehdä turhan helpoksi. Edellä mainittujen lisäksi, voisi ainakin hytillisiin veneisiin asentaa hälyttimen. Jos yli sata desibeliä ulvova hälytin huutaa korvan juuressa satama-alueella, niin luulisi että varkaalle tulisi kiire vaihtaa maisemaa. Hälytin voi myös antaa hälytyksen vaikka kännykkään tai vartiointiliikkeeseen, jolloin veneen jäljille päästään viipymättä, jos se on varustettu paikantimella. Paikantimia laitetaan jo polkupyöriinkin, joten tuskin ovat kovin kalliita.
    Ihmistä ei kuitenkaan korvaa mikään. Vartiovuorot satama-alueella, vahtikoira, suoja-aidat, valvontakamerat ja alueelle kunnon halogeenivalaisimet, niin saadaan jo suojaa ammattilaisiakin vastaan.

    Äänestä

Lukot ja kettinkit eivät pidättele ketään. Karkaistukin erikoisketju/lukko/silmukka katkeaa helposti erikoissahan terällä.

Persoonallinen maalaus vie omistajaltakin jälleenmyyntiarvon ja laituriuskottavuuden viimeisetkin rippeet.

Äänestä

Helevetin rumia tarroja liimattavaksi veneeseen ja moottoriin talvisäilytyksen ajaksi. Kauden erikoisuutena on tarra, joka näyttää jo muutaman metrin päästä isolta reijältä. Liimaa se kylkeen, lisähöysteeksi heitä veneen viereen kuivunut hartsipensseli ja hartsipurkki veneen alle "piiloon". Tehoaa.

Äänestä

Varkaat veivät veneitten talvisäilytys alueelta 3 x 6 kokoisen metallirunkoisen vene tallin. Tänään lehdessä. Kaikki lähtee minkä irti saavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Starperson kirjoitti:

Ammattimaisesti toimivat venevarkaat ovat joka kesäinen riesa. Ennalta ehkäisevillä toimenpiteillä voidaan kuitenkin vähän hillitä tahtia. Kunnon lukot ja karkaistut kettingit ovat jo jonkinlainen hidaste, mutta parantamisen varaa olisi myös veneiden valmistusprosessissa.

Monissa muuten laadukkaissa veneissä on nokassa teräslenkki, johon kettinki kiinnitetään. Tämän lenkin ruuvit ovat monesti vastapuolella vain kumihatuilla suojattuna. Kumihatut poistamalla saa kiinnitysmutterit ruuvattua irti, ilman mitään murtojälkiä. Ihmetyttääkin miksi monilla tehtailla tehdään näin helposti varastettavia veneitä. Tähän olisi syytä saada parannus mahdollisimman pian.

Kehottaisinkin kaikkia veneen omistajia tarkistamaan veneidensä nokkalenkkien kiinnityksen. Yksi helppo keino suojata nokkalenkki on takoa vastapuolen ruuvi lyttyyn, jolloin sitä on mahdoton normaalikonsteilla avata. Vene olisi myös hyvä pitää ainakin kahdesta paikkaa lukittuna. Hyvä varkauden ennaltaehkäisy on myös se, että maalaa veneen persoonallisen näköiseksi, jolloin se on helposti tunnistettavissa kauempaakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu