Tietzen oireyhtymä..

MetalAngel-82

On kylkiruston kivulias tulehdus ja syytä tähän ei varmuudella tiedetä, mutta sitä esiintyy usein henkilöillä jotka rasittavat paljon yläraajojaan.

Tämä iski kuin salama kirkkaalta taivaalta vähän reilu vuosi sitten. Olin lenkkipolulla jo useamman kerran nostellut sellaista puutukkia (ei mikään kevyt), kuntoiluun tarkoitettua ja välillä laskin sen rintakehälleni ja jokin kerta se oikein kolahti rintaani ja siitä se sitten varmaan ärtyi pahemman kerran.

Kipu säikäytti, koska luulin sen olevan sydänperäistä ja seuraava yö oli tosi vaikeaa nukkua, kipu tuntui hengittäessäkin. Kävinhän minä sitten päivystyksessäkin, mutta ne vaan hokivat sitä että se tod.näk olisi lihaskipua ja antoivat kipulääkereseptin kouraani.

Tämä kipuni sitten oli aika hiljaa seuraavat puoli vuotta, pientä vihlomista kyllä aina tuntui silloin tällöin vasemman rintani alla, enkä oikein edes osannut olla huolissani siitä. Se kyllä vaivasi minua tuolloin, kun en oikein vielä tiennyt enkä tajunnut mistä moinen kipukohtaus johtui.

Heinä/elokuun vaihteessa viime vuonna vasen kylkeni ja rintakehäni rupesi oireilemaan kovemmin ja vasta niinä aikoina aivan sattumalta löysin netistä tietoa tästä vaivasta ja oireet täsmäsivät minuun.

Kuvittelin tietenkin sen parantuvan aivan pian, mutta harmikseni kivut vain lisääntyivät. Marssin oitis päivystykseen ja lekuri totesi tietzenin painelemalla rintarankaani ja olihan se kipeä ja arkakin. Sain pari piikkiä kortisonia kylkirustoihini ja ehkä ne ihan hitusen lieventivät niitä pirunmoisia kipuja kropassani.

Nukkuminen onnistuu nykyään vain selällään tai joskus oikealla kyljellä, öisin olen heräillyt ja huomannut olevani tikkusuorana, kun ei oikein muussakaan asennossa voi nukkua :/

Pahinta on se kun ei tiedä milloinka se kipu aina yllättää, välillä jopa pelkään etukäteen sitä. Kipu on viiltävää, jomottavaa, pistävää, säteilevää ja toisinaan tuntuu kuin rintakehälläni olisi jokin valtava paino.

Pari yötä sitten heräsin siihen, kun olin oikealla kyljelläni ja vain muutin vähän asentoa ja heti viilsi muutaman kerran vasenta kylkeä tosi ilkeästi. Olen syönyt useamman tulehduskipulääkekuurin ja mobilatia olen sivellyt kipeisiin kohtiin, minä tiedän ettei nämä yllä olevat keinot sitä paranna, ne ehkä vain. lieventävät oireita jossain määrin.

Varasin ajan omalle lääkärille (19.1) valitin tätä sietämätöntä kipua ja että särkylääkettä olen syönyt, mutteivät ne mitään auta tällaisiin vaivoihin. Mainitsin myös haluavani magneettikuvaukseen, mutta lääkärihän siitä päättää.

Muutaman kysymyksen nyt kysyisin ja toivoisin saavani niihin vastauksia.

- Miksi tämä (tietzen) kylkiruston tulehdus ei näy tulehdusarvoissa mitenkään?

- Voisiko tämä mitenkään näkyä muissa veriarvoissa?

- Onko kukaan tällaisista vaivoista kärsivä käynyt magneettikuvauksessa ja onko kuvissa näkynyt mitään poikkeavaa?

- Mikä olisi paras hoito/parannuskeino tähän?

- Olen ajatellut meneväni fysioterapiaan, onko kellään myönteisiä kokemuksia fysioterapiasta tai muusta vastaavasta?

- Voiko tämä kehittyä fibromyalgiaksi?

- Kauanko olette kärsineet näistä aikalailla elämää rajoittavasta kivusta?



Kiitos kaikille vastanneille ja tämän tekstin lukeneille.

Koitetaan vaan jaksaa, vaikka välillä kipu hermoja kiristääkin. Nimittäin stressi ja jännitys vain lisäävät kiputuntemuksia.

12

17124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lääkäri 2

      Muutama vastaus:

      ei kehity miksikään fibromyalgiaksi

      ei ole mitenkään vaarallinen vaiva, joskin toki hyvin kiusallinen

      ei näy verikokeissa käytännössä mitenkään

      saattaa näkyä jotakin magneettikuvauksessa

      diagnoosiin päästään helposti ilman mitään turhia vaivalloisia ja kalliita tutkimuksia, hyvä lääkäri tunnetaan siitä, että osaa ja pystyy tekemään diagnostiikkaa ilman laboratorio- ja konetutkimuksia kuten sinunkin tapauksessasi ihan vain haastattelemalla potilaan oireet ja tutkimalla sitten potilaan vastaanotollaan

      vaivalla on onneksi hyvä taipumus parantua ihan itsestään

      aikaa saattaa mennä kyllä ja mahdotonta sanoa varmasti kuinka kauan vaivasta joutuu kärsimään

      hoitona on rasituksen ja kyseisen ärtyneen kylkiluun liitoskohdan ärsyttämisen kaikkinainen välttäminen mahdollisuuksien mukaan ja sitten puuduteinjektiot pitkävaikutteisilla puudutteilla ja myös kortisoni-injektiot ärtyneeseen kohtaan sekä sitten kipulääkkeet, sekä parasetamoli, että tulehduskipulääkkeet että tarvittaessa myös vahvemmat kipulääkkeet esim. keskivahvat opiaatit

      magneettikuvaus ei paranna mitään, siitä ei ole vaivassasi käytännössä mitään hyötyä

      magneettikuvaukseen tarvitaan erikoislääkärin lähete, yleislääkäri ei voi lähettää magneettiin potilasta

      sinut pitäisi ensin lähettää keskussairaalaan tai yliopistosairaalaan jossa olisi magneettikuvauslaite, ja sitten sielläkin erikoislääkärin pitäisi katsoa magneettikuvaus tarpeelliseksi

      käytännössä sinua ei oteta vastaan sairaalaankaan tuon taudin takia turhaan, eikä laiteta magneettiin

      tällä taataan se että rajallisilla resursseilla voidaan hoitaa ja tutkia niitä potilaita joiden kohdalla siitä on oikeasti jotain hyötyä eikä turhilla tutkimuksilla aiheuteta aiheettomia kärsimyksiä potilaille jotka tarvitsisivat magneettia mutteivät sinne pääse koska joku on sinne laitettu turhaan

    • aleksi-78

      Kärsin samantyyppisestä vaivasta, ja myös minulla se ilmeni tai syntyi lenkkipolulla.

      Itsekin sain muutamia toisistaan poikkeavia diagnooseja yleislääkäreiltä ja ortopedeiltä, Tietze niiden joukossa.

      Kärsin vaivasta noin vuoden verran, kunnes luettuani muutaman artikkelin marssin kiropraktikon pakeille. Hänen mukaansa selässäni oli nivellukkoja, jotka tuottivat hermokipua rintaan. (rintalihakset ovat yhteydessä selkälihaksiin)
      Muutaman käsittelykerran jälkeen nuo lukot selässäni "avautuivat" ja rintakipuni oli historiaa.

      Olen ennenkin huomannut, että yleislääkärin diagnooseilla ei tee erityisissä kysymyksissä juuri yhtään mitään ja sattuuhan noita virheellisiä diagnooseja jatkuvasti. Senhän vuoksi niitä kuuluisia "toisia mielipiteitäkin" halutaan.

      Oman kokemukseni perusteella suosittelen sinulle painokkaasti kiropraktikon vastaanotolle hakeutumista. Hän kyllä huomaa jo ensimmäisellä kerralla, jos sinullakin on vaivana nämä nivellukot. Käynti maksaa noin 50 euroa ja itse pääsin omasta vaivastani noin 5-6 käyntikerralla eroon. 300 eurolla eroon rintakivusta.. täytyy sanoa, että ei kirpaissut lainkaan.

      • hoidettu

        Juuri näin. Ongelmana on se, että harva kiro, napra, osteo ja muu manipulaattori osaa/uskaltaa avata ne lukot kunnolla ja ihan kaikki. Itse en kirolta rintarankaongelmiin juurikaan apua saanut. Oli liian helläkätinen. Sama kokemus AMK osteopaatista. Vasta naprapaatti osasi avata lukot kunnolla... sama ongelma monella k-parantajallakin.


      • MetalAngel-82
        hoidettu kirjoitti:

        Juuri näin. Ongelmana on se, että harva kiro, napra, osteo ja muu manipulaattori osaa/uskaltaa avata ne lukot kunnolla ja ihan kaikki. Itse en kirolta rintarankaongelmiin juurikaan apua saanut. Oli liian helläkätinen. Sama kokemus AMK osteopaatista. Vasta naprapaatti osasi avata lukot kunnolla... sama ongelma monella k-parantajallakin.

        .. se kun vasemman puolen alaselän lihakseni ovat erikokoiset kuin oikealla puolella.
        Vasemmalla puolella selvästi suuremmat.

        Voisikohan olla niin että vasen, kipeä puoli olisi enemmän jännittynyt kuin oikea, terve puolisko.

        Onko kiropraktikolla, naprapaatilla ja osteopaatilla mitään eroa? Etsin eilen tietoa
        näistä, enkä keksinyt näille mitään eroavaisuuksia, jokin pieni ero niillä täytyy olla.


      • hoidettu
        MetalAngel-82 kirjoitti:

        .. se kun vasemman puolen alaselän lihakseni ovat erikokoiset kuin oikealla puolella.
        Vasemmalla puolella selvästi suuremmat.

        Voisikohan olla niin että vasen, kipeä puoli olisi enemmän jännittynyt kuin oikea, terve puolisko.

        Onko kiropraktikolla, naprapaatilla ja osteopaatilla mitään eroa? Etsin eilen tietoa
        näistä, enkä keksinyt näille mitään eroavaisuuksia, jokin pieni ero niillä täytyy olla.

        Enemmänkin syynä on se, että sulla on luultavasti lantio vinossa. Google: "selkäsivut"

        Ja mitä eroa on kiropraktikolla, naprapaatilla ja osteopaatilla? Paljonkin. Mutta eroa on jo eri kiropraktikoilla, myös eri naprapaateilla ja eri osteopaateilla keskenään. Valitettavasti koulutus ei kerro osaamisesta eikä käytetystä tekniikastakaan. Se on ihan hoitajakohtaista...


    • avun saanut

      Olen saanut merkittävästi apua kiropraktikolta samaan oireyhtymään.
      Itselläni kiputilan aiheuttaja on paikallistettu lantio virheasennoksi, joka on pitänyt koko kropan kierteelle.
      kannattaa ainakin kokeilla kiropraktikkoa!

    • Aleksise

      Sain tietzen syndrooman liki välittömästi, kun aloin tekemään ainakin 5x rankempia kuntotreenejä, kuin mihin kehoni oli tottunut.

      Vaikuttaako ruokavalio tietzenin hoitoon? En halua syödä mitään myrkkyjä jotka saattavat lievittää kipua, mutta kertyvät loppupeleissä aivoihin ja muualle elimistöön, sekä laskevat yleisimmuniteettia, maksavat rahaa ja tukevat lääketeollisuutta.

      Muita kotiniksejä kuin varovaisuus, liikunnan minimointi ja rintalihasten hienovarainen venyttely?

      Huomasin kipuoireiden äkillisen nousun valvoessani 30-40 tuntia. Tosin olin kävellyt jokusen kymmentä kilometria tässä ajassa ja harrastanut pienimuotoista liikuntaa. Eli väsymys ei ainakaan kohdallani kannata. Ellei tarkoituksella nosta kivunsietoa

    • helvetin kiukkunen

      Menin tk:n lääkärin vastaanotolle. "Mun luu töröttää rinnan alta ja sitä särkee joka päivä niin, etten voi liikuttaa kuin silmiäni. Toistuu useasti päivän aikana ja pelkään että liittyy sydämeen."
      Lääkäri siihen: "Päläpäläpälä, paskaa paskaa, kuuntele minua, pälä ja pälä, tietze, päläpaskaa, anna kun kokeilen, pälä sitä sun tätä, ota särkylääkkeet, haista paska, moi"
      Siihen sitten vastasin: "Mutta kun oi arvon viisas lääkäri, kipu ei ole tuollaista kuin väität, voisitteko kuunnella minua?.." Lääkäri: "Se on tietze, haista paska, mullon viikset ja lasit, kyllä tiedän, menes nyt siitä ole hyvä ja ime munaa."

      Jooh. Vedin ne pillerit mitä määräsi. Niitä ei saanut ottaa jos sydämen kanssa jotakin. Kuurin jälkeen oireet voimistuivat entisestään ja makaan nyt sairaalassa nimittäin jouduin leikkaukseen, koska joku pirun luu oli vähän vääntynyt painamaan sydäntä ym alueita ei edes kiinnosta. Vitun terveyskeskukset saatana!

      Kerran kun mun nenä murtu, toisen tk:n väki siihen että ei se ole kuin vääntynyt. Korkeintaan murtunut puoliksi. No menin varmuudeksi sairaalaan. Kysyin onko murtunut vai mitä? Lääkäri totesi vähän ihmeissään että kyllä se on ihan kokonaan murtunut.
      Tämäkään kerta ei onnistunut aivan kun v-pen-nenäontelon puhdistuspillerit aiheutti tulirokon.. Ei jeesus. Sillon oli hengenlähtö lähellä mutta makaamalla paranin. Muistan kun söin jouluruokaa huulet verillä kun oli suu rohtunut melkein kiinni. Ihania nämä joulun tienoot. Vitut.

      Sitä vaan haluan sanoa että jos teille kirjoitetaan terveyskeskuksesta tietze, niin olkaapa tarkkoina. Sillä tietzen syndroomaa ei tunneta hyvin, eikä sen hoitomenetelmistä.

    • helireini

      Kärsin kivuista a jottain yli vuoden kesti viikon tai pari.kunnes nyt on kestänyt parisen kuukautta,eikä lääkärin mukaan tieteen oireyhtymään ole parannusta.eparannusta.eikä juurikaan mitään apuja,ainakaan mikä auttaisi.kivut ovat kerta toisensa jälkeen vain kasvaneet,ovat todella kauheita.voltareenia olen laittanut,sekä tulehduskipulääkkeet lääkkeitä syönyt.ei apuja.en voi kävellä edes kun sattuu,tuntuu että henki loppuu.fysiatrista ei ollut apua,päinvastoin,eikä akupuktiosta.olen jos mitä kokeillut.tuntuu ettei mistään ole apua.tämä on kamalaa,meinaa pääkirjoitus sota kun ei saa nukutuksi,eikä mitään voi tehdä

    • Anonyymi

      Ei tarvita kiropraktiikka,fysioterapeutti kun voi arvailla rintarangan lukot ja on huomattavasti halvempi.

    • Anonyymi

      Sain diagnoosin lääkäriltä,että arvelee minulla olevan Tiezen syndrooma.Olen aivan ihmeissäni. Vaivat johtuvat täysin kuluneesta olkapäästäni. Olen saanut sen lausunnon 10v sitten ortopediltä Järvenpäässä. Minulla oli työvuosia eläkkeelle pääsyyn 1.5 v. Ortopedi sanoi,että olkapääni on täysin kulunut ja siihen pitää laittaa keinonivel,mutta silloin työsi loppuu. En halunnut sitä siksi,kun halusin olla työssä niin kauan kun pääsen eläkkeelle! Niinpä sain hoidokseni kukonhelttapistoksia,että kivut häviävät ja pystyn olemaan loppuajan töissä. Koska sairastan nivelrikkoa,niin sitä ainetta pistettiin olkapäihin,polviin ja lonkkaan,jossa ei vielä ollut keinoniveltä. Sen turvin olen kivuttomasti viime kesään saakka. Viime kesänä kivut palasivat ja kävin hieronnassa lihakunnon huoltajalla. Kipu hävisi vasemmalta puoleltani. Kunnes viime jouluaatonaattona se kipu tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta uudelleen ja voimakkaampana. Olin täällä uudella paikkakunnalla kertonut tarinani olkapäästä,mutta hän ei ottanut kuuleviin korviinkaan koko sairaskertomustani. Nyt kun alettiin uudelleen minua tutkia,kävin ensin mammografiassa,ei löytynyt syöpää,sillä itse sitä epäilin,kun kipu tuli rintaani.Menin terkkariin ja lääkäri määräsi sydänrasituskokeeseen ja antoi minulle lähetteen /fysioterapiaan/hierojalle 13-15 krt,eikä taaskaan ottanut huomioon kulunutta olkapäätäni. Oletin,että hän lähettää minut ortopedille ja kuvaukseen uudelleen olkapäästäni. Mua vaan juoksutetaan fysikaalisessa ja hieronnassa ja yritetään viedä eläkeläisen rahat,jotka juuri ja juuri riittävät muihin laskuihin ja ruokaan! Mikä on tämän tarkoitus? Sehän on todettu,mikä olkapäätäni vaivaa. Miksi en saa uutta niveltä olkapäähäni,mikä veisi kipuni pois ja voisin elää kivutonta elämää? Minulla ei ole varaa mennä yksityiselle! Toivon,että joku osaisi vastata minulle tähän kysymykseen? Kiitos!

      • Anonyymi

        Mulla tietzen alkoi liian rasittavasta ja äkkinäisestä kuntotreenistä noin 10 vuotta sitten. Tosin olen skeitannut, kamppaillut, hyppinyt metsässä pienestä pojasta asti, että osumaa on tullut. Kun oireet alkoivat noin 23-vuotiaana, en voinut enää punnertaa. Leukoja pystyin onneksi vetämään.

        Olin 1 vuotta rasittamatta itseäni lähes lainkaan. Ei parantunut, joten lähdin liikkeelle hyvin maltillisella kuntoutuksella; pari leukaa kertaa pari kertaa päivässä. Kuukauden tai kahden päästä yksi leuka lisää. Venyttelyä. Hyvä ryhti. Sohvallakaan ollessa rintarangan ei saa antaa valahtaa.

        Nukkuminen tapahtuu vain selällään. Jos nukun kyljelläni, niin herätessä sängystä nousemiseen menee oma tovi kipujen vuoksi.

        Ei taida parantua tässä elämässä, koska haluan liikkua ja työni on hyvin fyysistä. Olen 90 kg 188 cm, eli rasitus on pitkien raajojen takia kovempaa, kuin lyhyellä ihmisellä. Ne harvinaiset päivät kun kipua ei jostakin syystä ole, ovat taivaallisia. Tietzenin kanssa on vain elettävä ja varottava, ettei käyttäydy muita kohtaan kipujen vuoksi kiukkuisesti.

        Klapien pilkkominen on muiten hyvän tuntuinen liike. Puiden noukkiminen taas ei. Onhan tämä monelle yhtä helvettiä, mutta ei ihmiselämä kestä yleensä edes sataa vuotta. Eli lyhyt on piina.

        Tsemppiä muille potijoille!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe