Olen tässä hankalassa tilanteessa. Olen nimittäin aikalailla ihastunut, sanoisinpa jopa rakastunut erääseen tyttöön. Ongelma on siinä, että minä olen lestadiolainen, tyttö ei. Eihän siinä muuten, mutta kun vanhempani ovat melko vanhoillisia ja eivät ehkä hyväksyisi sitä.. Tyttö ei taatusti ole minkään sortin uskovainen, mikä ei minua kuitenkaan haittaa. En itsekään ole kauhean innostunut omasta uskostani, mutta tämä ongelma rasittaa minua. Onko väärin seurustella ei-lestadiolaisen kanssa?
Kertoisitteko?
Nahjus*
8539
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oletko kypsä vielä seurustelemaan, jos äitisi ja isäsi mielipiteet vaikuttavat kumppanisi valintaan? Ja kuinka on oma uskon laitasi, oletko tehnyt itse uskon ratkaisun, vai onko sekin siirtynyt "perintönä". Uskoahan ei kukaan voi toiselle siirtää ei edes vanhemmat, vaan se on aina henkilökohtainen ratkaisu.
Usko on kuitenkin elämässä tärkeä asia. Jumala voi johdattaa niin, että löydätte tämän tytön kanssa elävän uskon yhdessä.
Ole rukouksessa tämän asian kanssa, niin saat vastauksen. Jumala johdattaa. Mitään ei tapahdu mitä ei hän salli. Kaikella on tarkoituksensa.
Onnea ja siunausta nuoreen elämääsi.
Että jos pidät tästä tytöstä kovasti, sinun kannattaa ainakin kertoa rehellisesti uskostasi ja voit rukoilla, että Jumala johdattaisi hänetkin uskomaan. Tiedän tapauksia, että kun on asetettu usko etusijalle, lopputulos onkin ollut onnellinen. Toinenkin on ymmärtänyt uskon omalle kohdalleen jo seurusteluaikana. Muuten kannattaisi rukoilla, että Jumala johdattaisi uskovan puolison.
Voin kokemuksesta sanoa, ristiriitoja tulee ja paljon, jos toinen uskoo ja toinen ei, Yleensä ne tulevat vasta myöhemmin, ei vielä seurusteluaikana.
sydämellä on hiipunut. Sillon sitä herkemmin katseleekin niitä maailman tyttösiä. Rukoilla voi myös omasta puolestaankin, että kallis usko säilyisi ja vahvistuisi.
otat etkä sukulaisille tai srk:lle-ja aivan rukkoilematta, polvistu vain kosintaan
Kirjoittamasi perusteella on vaikeaa antaa kovin yksityiskohtaista neuvoa. Mutta jos sinua eivät uskonasiat nykyisessä muodossa innosta, mikä sinua pidättelee vl-piirissä. Uskoa voi muutenkin.
Jos ajattelet, ettet uskalla lähteä yhteisöstä pois, koska painostus tulee olemaan kova, sinun on odotettava, että ikää ja voimia kertyy lisää.
Missään tapauksessa en rohkaise sinua kuvittelemaan, että seurustelu onnistuisi lestadiolaisen ja ei-lestadiolaisen välillä. Toki niitäkin harvoja pareja on, mutta vl:nä tulisit aina saamaan muistutuksia "virheellisestä valinnastasi.
Tyttöäkään en suosittele houkuttelemaan vl-piiriin, koska se olisi suoranainen petos seurustelun varjolla yllyttää toinen johonkin uskonlahkoon.
Neuvoni on, että selvität itsellesi, mitä haluat uskonelämältäsi ja toimit ensin sen mukaan, sitten vasta harkitset seurustelua yhtään kenenkään kanssa. Sinä pystyt siihen!
tuosta, ettei seurustelun varjolla saa ketään houkutella lahkoihin.
Läheltä seuranneena juuri vl ja ei-vl seurustelua huomaa kuinka tuhoisaa se voi olla. Varsinkin jos tyttö houkutellaan vl:ksi ja kaikki säännöthän melkein koskevat naisia niin on siinä nuorella naisella oppimista. Ja se pakotettu jatkuva raskaus, siihen ei moni ala lopultakaan.
tuomita tai olla tuomitsematta mahdollista parisuhdettasi.
Erilainen vakaumus ei ole onnistuneen parisuhteen este, mutta joissakin tapauksissa se saattaa varsinkin suhteen alkuaikoina vaatia kummaltakin osapuolelta joustamista.
Merkityksellisintä on, että kumpikin teistä kunnioittaa toisen vakaumusta eikä pyri muuttamaan sitä. Tällöin onnistumisen mahdollisuudet ovat erittäin suuret. Molemminpuolisen kunnioituksen merkitystä ei muutenkaan voi koskaan liikaa korostaa.
T: Ateisti, joka on ollut 14 vuotta naimisissa uskovan naisen kanssa
...Neuvoista. Ehkä selvitän ensin tämän oman uskoni ja vasta sitten teen päätöksen suuntaan tai toiseen. Tyttö jaksaa kyllä varmasti odottaa, että saan kaiken järjestykseen päässäni ja käytännössä. Pitänee vain harkita, jotta en tee väärää valintaa ja katumus kalva jälkeenpäin. Kyllä minulle on usein tullut sellainen tunne, että vain roikun mukana tässä uskossa ilman mitään merkitystä. Olen myös usein miettinyt, että miksi synnyin juuri tähän perheeseen, koska en aina tunne siihen kuuluvani. Tätä en ole vanhemmilleni sanonut, sillä tiedän sen pahoittavan heidän mielensä. Toisaalta, he olisivat varmaan onnellisempia, jos eläisin siten miten parhaaksi tuntisin, en pelkästään heidän mielikseen.