Pullukka

Hei olen 12-vuotias tyttö ja olen vähän ylipainoinen. Olen 162cm pitkä ja painan 70kg. Lähden ensi syksynä yläasteelle ja haluaisin laihtua ennen sitä 10kg. Minua vaan ärsyttää kamalasti äitini, joka sanoo etten saisi laihduttaa koska olen vielä lapsi. Minua kiusataan koulussa jonkin verran painoni takia ja en halua että kiusaaminen jatkuu yläasteella! Koulu on muutenkin paljon isompi kuin nykyinen kouluni. Minun äitini ja isäni ovat lihavia koska herkuttelevat joka ilta! Syytän vanhempia lihavuudestani koska he ovat opettaneet epäterveellisiä tapoja minulle lapsena. Pikkuveljeni on kolme vuotias ja vähän pullea, olen sanonut äidille ettei pikkuveljelle saa antaa herkkuja, koska en halua että häntä kiusataan isompana kuten minua! Äitini vaan sanoo, että olisi repäreilua olla antamatta pikkuveljelle herkkuja kun itse syövät! Sanoin että saisivat sitten syödä salassa! Itse en enää syö herkkuja. Meillä ei muutenkaan syödä paljon kasviksia ja äiti käyttää ruuissa voita ja kermaa! Sitten se sanoo että meillä kyllä syödään ihan tavallista kotiruokaa! Olen alkanut muuttaa omia ruokatapoja ja haluaisin vähän apua siihen että syönkö oikein? Olen nyt 3 viikkoa syönyt eritavalla ja olen laihtunut 2 kiloa, onko se hyvä?
Syön yleensä näin: Aamulla puuroa, maitoa ja hedelmiä, koulussa otan tavallista ruokaa jonkinverran, puolet lautasesta salaattia, ruisleivän jonka päällä margariinia ja juon 2 lasia maitoa. Välipalaksi syön ruisleipää jossa margariinia ja kasviksia, joskus laitan myös HK:n kalkkunaleikettä. Juustoa en enää syö koska meillä on vaan kermajuustoja! Päivälliseksi syön eriruokaa kun muu perhe koska en halua äidin rasvalitkuja enää syödä! Otan yleensä vaan perunaa, salaattia ja pinaatti tai porkkanalättyjä, kanaa tai kalaa. Illalla syön ruisleivän, rahkaa tai jukurttia ja hedelmää. Olen ostanu itse keiju margariinia kotiin ja kasviksia, äiti ei niitä tajua ostaa. Herkuttelen vaan lauantaisin ja ostan yleensä vähän irtokarkkeja ja kuivahedelmiä ja pähkinöitä. viimeviikonloppuna käytiin kaverin kanssa hampurilaisella. Jukurtticashew pähkinät on mun herkkua. Syönkö liian paljon? En ole nälkäinen iltaisin kun menen nukkumaan, eikä enää tee niin paljon herkkuja mieli kun olen vaan kieltäytynyt. Olen myös aloittanut uuden tanssi harrastuksen ja lenkitän vähän meidän koiraa, joka on myös lihava! Äiti on muuten sanonut että se lihavuus on meillä geeneissä! Ärsyttävää vaikka se sanoo sen vähän leikillää.. miten sitten tuo meidän koira tai marsu?! niilläki varmaan samat geenit!? Miten saisin äidin tajuamaan että haluan elää terveellisemmin ja ettei pikkuveljelle saa syöttää herkkuja jatkuvasti?! Äitini tuo monesti huoneeseeni suklaapatukoita tai perunalastuja ja hermostun koska olen sanonut etten halua niitä enää syödä! Tänäänkin se oli laittanut koulupöydälleni leivoksen, jonka heitin vaan roskiin! Monesti myös hoidan veljeä viikonloppuiltoina kun äiti ja isä on ulkona. En anna sille ikinä mitään herkkuja vaikka se kuinka kinuaa. Sillä pitäisi minusta olla vaan yksi herkkupäivä viikossa. Mutta näin lopuksi voisiko joku kertoa syönkö minä nyt oikein ja mitä voisin lisätä tai ottaa pois? Juon muuten tosi paljon maitoa, jonka vaihdoin rasvattomaksi, onko se hyvä vai huono? Kasvan vielä ja terkkari on sanonut että kuitenkin tärkeä syödä tarpeeksi.. Kiitos jos joku voisi vähän helppiä =)
141070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

on täysi oikeus alkaa syödä terveellisesti.
ihan kiva että olet alkanut kantaa huolta myös veljesi terveydstä,ei ne herkut ole oikeasti hyvää ruokaa.
erittäin hyvä homma se tanssiharrastus,sillähän pysyy varmasti hyvässä kunnossa.
ruokavaliosi vaikutti oikein hyvältä,mutta muistathan että pähkinät on rasvaisia.

vaikutat oikein fisulta tytöltä,ja voisit alkaa opettamaan äidille ja isällekkin miten syödään.

mutta kasvava nuori ei saisi laihtua,vaan pituuskasvu korjaa tilanteen,eli pituutta tulee ja paino pysyy samana(käytännössä sama kuin laihtuminen).
syö oikein,mutta muista syödä riittävästi.

Äänestä

Samaa mieltä kuin ensimmäinen vastaaja. Olet todella fiksu tyttö. Muista kuitenkin syödä tarpeeksi, eli ei mitään "laihdutuskuureja". Tunnut olevan oikealla tiellä, kun muutat ruokailutottumuksiasi. Se on juuri sitä elämäntaparemonttia.

Muista vielä, että pituuskasvu jatkuu noin kaksi vuotta, kun kuukautisesi ovat alkaneet. Sinä varmasti kasvat vielä pituutta ja aika "korjaa" painosi.

Minuakin kiusattiin koulussa lihavuudesta ja tiedän, mitä se on. Toivotan sinulle onnea uudenlaisessa "elämäntavassasi", äläkä masennu pienistä retkahduksista, ne eivät maailmaa kaada. Jatkat vain siitä, mihin jäit.

Ja muista, että se, mitä kiusaajat sanovat, on soopaa. Ongelma ei ole sinulla, vaan kiusaajilla. Pää pystyyn ja menoksi!

Äänestä

minusta vaikutti ihan hyvältä tuo sinun uusi ruokavaliosi, olet fiksu tyttö kun ymmärrät huolehtia omasta ja pikkuveljenkin terveydestä, vaikka vanhempasi eivät opeta sinulle terveellisiä elämäntapoja. Olisi hyvä jos vanhempasikin ymmärtäisivät, että pientä lasta ei kannattaisi pienestä asti totuttaa joka päiväiseen herkutteluun, se kun tuppaa myöhemmin kostautumaan :/ mutta tsemppiä sinulle! :)

Äänestä

Sulla on just oikea asenne! 2kg 3 viikossa on oikein hyvä alku ja varmasti saat sen 10kg karsittua näillä konsteilla. Olet ymmärtänyt, ettei rasvaista/sokerista syödä koko ajan, vaan sen yhden kerran viikossa. Liikunta on myös todella hyvä.

Vanhempasi ovat taas jokseenkin per***stä, kun eivät ymmärrä terveellisen ruoan merkitystä. Sinun ehkä kannattaisi mennä juttelemaan vaikka koulun terveydenhoitajalle tästä tilanteestasi. Kasvisten ja muiden ruokien ostohan kuuluu äidillesi. Sanot, että sinä haluat syödä terveellisesti ja sinulla on myös siihen oikeus. Työnnät vain ostoslistan äitisi kouraan ja sanot, että näitä ostetaan sitten tästä lähtien sinulle joka viikko. Ei ne kasvikset ole sen kalliimpia, kuin pullat.

Mutta toivotan todella paljon onnea! Olet ikäiseksesi todella fiksu ja ajattelevainen ja tajunnut homman ytimen juuri ajoissa. Vielä ehdit oppia itsellesi uuden ja terveemmän elämän tyylin. Onnea!

P.S Sano vanhemmillesi, että nyt pikkuveljesi voi tinttailla, kun ei saa pullaa, mutta sitten vanhempana kiittää. Pieni oman tunnon pistos vanhempien sydämessä, voi pelastaa lapsen monen kymmenen kilon ylipainolta.

Äänestä

Syöt puuroa aamuisin voisit heittää siihen päälle jotain marjoja(jos et ole allerginen),Muutenkin on kiva kuulla, että ikäisesi tyttö syö paljon kasviksia. kalaa ja kanaa.Tuo kalkkunaleike on oikei hyvää siihen hyvälle ruisleivällesi.Maidon juonti on myös erittäin tärkeää ikäisellesi.Ehdottaisin, että pyydät vanhempiasi ostamaan kaupasta kasviksia ja laittelet niitä vaan sitkeästi tarjolle ruokapöytään ja oikein kauniisti, uskoisin että joku päivä vanhempasikin alkavat niitä syömään.Muista kuitenkin että syöt tarpeeksi, olethan vielä kasvava nuori.

Äänestä

.......herätkää !!!! taas PROVO !!

Äänestä

Oli yhtä tuskaa lukea tekstisi.

Äänestä

ei ole provo...

Mua jäi nimittäin hämäämään se puuro. Jos perheessä yleensä syödään epäterveellisesti ja herkutellaan paljon, niin miten 12-vuotias sitten puuroa syö aamuisin? En tunne yhtään 12-vuotiasta joka osaisi/viitsisi aamuisin puuroa keittää (edes niistä pusseista), ja tuskinpa tuo äiti sitä lapsilleen laittaa...


Mikäli sinä tyttö olet *oikeasti olemassa*: Pidä kiinni uusista elintavoistasi, ja kyllä tuo ruokamäärä on ihan riittävä :)

Äänestä
  • Ehkä vähän 12-vuotiaiden aliarvioimista, jos oletetaan että ei osaa/viitsi keittää edes puuroa. Hiutalepaketissa erittäin yksinkertaiset ohjeet ja jos tosissaan haluaa laihtua niin eiköhän sitä viitsi. Pitäis olla aika palikka ettei osaa.

    Äänestä

  • Minun pojat osasivat jo alle 12vuotiaina kokkailla vaikka mitä. Ovat pienestä pitäen olleet mukana kokkailemassa ja puuronkin ovat osanneet itse tehdä, jos ovat sitä mielineet. Siitäkin huolimatta että olisin auliisti passaamassa jos tarvis.

    Ruokavalio kuulosti hyvältä, jatka samaan malliin ja tuloksia syntyy.

    Äänestä

Vanhempiesi tiedot ovat pula-aikaisia.
Jatka samaan malliin ja kasvata heidätkin
"Läski Tappaa -ajatteluun".

Äänestä

Vaikea uskoa tekstiäsi lukiessa, että olet vielä noin nuori :) Tärkeitä asioita olet miettinyt ja aivan oikealla tavalla ruokavaliota korjaillutkin.
Sinulla ei ole ylipainoa paljon, ja olen melko varma, että kun sinulle tulee pituuskasvussa nopea vaihe, hoikistuit silmissä. Mutta toki paino saattaa myös lisääntyä, jos jatkat samoilla ruokailutottumuksilla kuin perheesi. Muista kuitenkin syödä riittävästi, ihan hyvältä kuulostivat nuo syömisesi.
Toivottavasti perheesikin huomaa hyvien ruokailutottumusten tärkeyden!!!! Tsemppiä sinulle! Kirjoittelehan tänne kuulumisiasi välillä :)

Äänestä
  • Kiitos rohkaisuista =) aijjon kyllä todellakin jatkaa samaa mallia. Hauska tuo puurojuttu.. Meillä on kyllä äiti tehny aina puuroa aamulla, tekee se pikkuveljelle vieläkin. Eihän siihen tarvi ku vettä ja hiutaleita ja 1 minuutti mikrossa! :D helpompaa entä leivän voiteleminen.. Hei osaan muuten virkata pipoja jos voit ikinä uskoa! ;)

    Äänestä

syö sika ja valita sit taas voi voi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minävaan... kirjoitti:

Hei olen 12-vuotias tyttö ja olen vähän ylipainoinen. Olen 162cm pitkä ja painan 70kg. Lähden ensi syksynä yläasteelle ja haluaisin laihtua ennen sitä 10kg. Minua vaan ärsyttää kamalasti äitini, joka sanoo etten saisi laihduttaa koska olen vielä lapsi. Minua kiusataan koulussa jonkin verran painoni takia ja en halua että kiusaaminen jatkuu yläasteella! Koulu on muutenkin paljon isompi kuin nykyinen kouluni. Minun äitini ja isäni ovat lihavia koska herkuttelevat joka ilta! Syytän vanhempia lihavuudestani koska he ovat opettaneet epäterveellisiä tapoja minulle lapsena. Pikkuveljeni on kolme vuotias ja vähän pullea, olen sanonut äidille ettei pikkuveljelle saa antaa herkkuja, koska en halua että häntä kiusataan isompana kuten minua! Äitini vaan sanoo, että olisi repäreilua olla antamatta pikkuveljelle herkkuja kun itse syövät! Sanoin että saisivat sitten syödä salassa! Itse en enää syö herkkuja. Meillä ei muutenkaan syödä paljon kasviksia ja äiti käyttää ruuissa voita ja kermaa! Sitten se sanoo että meillä kyllä syödään ihan tavallista kotiruokaa! Olen alkanut muuttaa omia ruokatapoja ja haluaisin vähän apua siihen että syönkö oikein? Olen nyt 3 viikkoa syönyt eritavalla ja olen laihtunut 2 kiloa, onko se hyvä?
Syön yleensä näin: Aamulla puuroa, maitoa ja hedelmiä, koulussa otan tavallista ruokaa jonkinverran, puolet lautasesta salaattia, ruisleivän jonka päällä margariinia ja juon 2 lasia maitoa. Välipalaksi syön ruisleipää jossa margariinia ja kasviksia, joskus laitan myös HK:n kalkkunaleikettä. Juustoa en enää syö koska meillä on vaan kermajuustoja! Päivälliseksi syön eriruokaa kun muu perhe koska en halua äidin rasvalitkuja enää syödä! Otan yleensä vaan perunaa, salaattia ja pinaatti tai porkkanalättyjä, kanaa tai kalaa. Illalla syön ruisleivän, rahkaa tai jukurttia ja hedelmää. Olen ostanu itse keiju margariinia kotiin ja kasviksia, äiti ei niitä tajua ostaa. Herkuttelen vaan lauantaisin ja ostan yleensä vähän irtokarkkeja ja kuivahedelmiä ja pähkinöitä. viimeviikonloppuna käytiin kaverin kanssa hampurilaisella. Jukurtticashew pähkinät on mun herkkua. Syönkö liian paljon? En ole nälkäinen iltaisin kun menen nukkumaan, eikä enää tee niin paljon herkkuja mieli kun olen vaan kieltäytynyt. Olen myös aloittanut uuden tanssi harrastuksen ja lenkitän vähän meidän koiraa, joka on myös lihava! Äiti on muuten sanonut että se lihavuus on meillä geeneissä! Ärsyttävää vaikka se sanoo sen vähän leikillää.. miten sitten tuo meidän koira tai marsu?! niilläki varmaan samat geenit!? Miten saisin äidin tajuamaan että haluan elää terveellisemmin ja ettei pikkuveljelle saa syöttää herkkuja jatkuvasti?! Äitini tuo monesti huoneeseeni suklaapatukoita tai perunalastuja ja hermostun koska olen sanonut etten halua niitä enää syödä! Tänäänkin se oli laittanut koulupöydälleni leivoksen, jonka heitin vaan roskiin! Monesti myös hoidan veljeä viikonloppuiltoina kun äiti ja isä on ulkona. En anna sille ikinä mitään herkkuja vaikka se kuinka kinuaa. Sillä pitäisi minusta olla vaan yksi herkkupäivä viikossa. Mutta näin lopuksi voisiko joku kertoa syönkö minä nyt oikein ja mitä voisin lisätä tai ottaa pois? Juon muuten tosi paljon maitoa, jonka vaihdoin rasvattomaksi, onko se hyvä vai huono? Kasvan vielä ja terkkari on sanonut että kuitenkin tärkeä syödä tarpeeksi.. Kiitos jos joku voisi vähän helppiä =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu