Sappivaivojako?

Hei! Jouluaterian jälkeen ambulanssilla tervariin lääkärin mielestä sappikivikohtauksen takia, litalginpiikki auttoi-> kotiin litalginreseptin kanssa. Verikokeissa ainakin leukosyytit, maksa-ja sappiarvot hieman koholla. Ylävatsan ultrassa ei löytynyt sappikiviä sappirakosta eikä sappitiehyeistä. Syöminen ei onnistu oikeastaan ollenkaan ilman litalginia, kaksi kauhaa puuroa neljä suklaakonvehtia aiheutti kaksi litalgia vaatineen kipukohtauksen.

Päivän ruoka-annos voi olla esim. eilinen 2 kauhaa puuroa myöhemmin 1,5dl jugurttia(rasvatonta) eikä nälkä ollut vielä 20 tuntia jugurtista (todella epänormaalin huono ruokahalu tällaiselle ruokaa rakastavalle ihmiselle!) Ruokahalu siis mennyt kuin myös viikossa 4kiloa painosta minimaalisen syömisen takia. Väsymys on lisäksi normaaliin verrattuna voimakasta.

Kipua ja puristavaa tunnetta palleassa lähes koko ajan, välillä pallean oikealla puolella ja syönnin jälkeen samalla korkeudella lapaluitten alla. Käsin tunnustellen sappirakon seutu (peräti sappirakko) selvästi kipeä. Närästyksen tuntua tuossa palleanseudussa mutta lapaluitten alla oleva kipu on uusi kokemus ja välillä hyvinkin voimakasta (ääripää oli tuon ambulanssikyydin vaatinut kipukohtaus, se kipu oli kamalaa!)

Lääkäri myönsi että ultralla löytyy 90% sappirakon kivistä ja 25% sappitiehyeiden kivistä. Puuttuvien prosenttejen lisäksi esim. ns. sakka sappirakossa ei välttämättä ultrassa näy.

Lääkäri kirjoitti lisää litalginia ja Nexiumia ylävatsavaivojen estoon ja hoitoon. Puhui että pitäisi varmaan mennä "letkua nielemään" ja varjoaineen avulla tutkia myös sappitiehyet. Mimmoinen tutkimus se on?

Lääkäri ottaa yhteyttä kirurgiin ja kirurgin konsultaatiota odotellessa kyselen että onko jollain kokemusta tällaisista vaivoista ja miksiköhän tällaiset vaivat ovat lopulta paljastuneet?
124973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Lisäyksenä vielä että alkoholia en ole käyttänyt lainkaan moneen vuoteen enkä tupakoi. Kahvinjuonti oli ennen tuota ekaa kipukohtausta puol mukia aamulla ja saman verran päivällä. Nyt en ole viikkoon juonut kahvia lainkaan.

Tänään olen kolmen litalginin turvin syönyt enemmän, sillä olo on niin heikko syömättömyydestä johtuen. Jännityksellä odotan paheneeko vatsan polte...

Äänestä

Oletko saanut kotiin yhtään lääkärin lausuntoa esim. ultrasta etc...? Niistä voi selvitä, mitä lääkäri epäilee/tutkii lisää jne.

Tuo mainitsemasi tutkimus on ERCP. Eli nukutuksessa tähystetään suun kautta.

Äänestä
  • Ei mulla ole ultralausuntoa kotona, mutta istuin eilen puol tuntia lääkärin vastaanotolla missä fundeerattiin mitä seuraavaksi. Lääkäri sanoi ettei varmaankaan ole refluksia vaan just sappivaivoilta kuulostavat nää mun oireeni.
    Tuosta ERCP:stä hänkin tosiaan puhui ja sanoi kysyvänsä kirurgin mielipiteen että pitääkö mun lähteä ko. tutkimukseen lähiaikoina vai seurataanko tilannetta edellä mainittujen lääkkeitten ja laboratoriokokeiden avulla. Itse en olisi näin kipeänä valmis odottamaan päivääkään lisätutkimuksia :o(

    Lukemani ja kuulemani perusteella olin aivan varma että mulla on sappikiviä ja olinkin ihan ihmeissäni kun niitä ei löytynyt ultrassa. Kuitenkin lähipiirissä on kaksi tapausta joissa ultrassa ei ole mitään näkynyt ja silti sappirakko on molemmilta jouduttu (syystä!) leikkaamaan. Onkohan miten yleistä ettei ultrassa paljastu ja että esim tuo ERCP paljastaa ongelman?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Ei mulla ole ultralausuntoa kotona, mutta istuin eilen puol tuntia lääkärin vastaanotolla missä fundeerattiin mitä seuraavaksi. Lääkäri sanoi ettei varmaankaan ole refluksia vaan just sappivaivoilta kuulostavat nää mun oireeni.

    Olisko sun mahdollista päästä tietokone- tai magneettiukuvaukseen? Niillä saa käsittääkseni "sisuskaluista" tarkemman kuvan kuin ultralla.

    Omalla kohdallani muutama ultraa tehnyt lääkäri on erehtynyt luulemaan, että sappirakko olisi poistettu, kun sitä ei saatu näkyviin (on nyttemmin kyllä poistettu). Magneettikuvassa sitten löytyivät mm. sappitiekivet.

    Äänestä

  • Kuvattu kirjoitti:

    Luultavasti on mahdollista päästä magneettikuvaukseenkin. Saa nähdä mihin lääkäri päätyy kun huomenissa minulle soittelee. Aluksi lääkäri meinas että ultralla näitä tutkitaan mutta huomas sitten nuo 90/25% luvut ja alkoi itsekin epäilemään että onkohan ultra kuitenkaan riittävän tarkka.

    Ultrassa sappirakko oli minulla nähty hyvin ja uskon että yritystä ainakin oli, sillä siinä määrin paljon ja kipeesti lääkäri sillä anturillaan murjoi mun sapen seutua.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Ei mulla ole ultralausuntoa kotona, mutta istuin eilen puol tuntia lääkärin vastaanotolla missä fundeerattiin mitä seuraavaksi. Lääkäri sanoi ettei varmaankaan ole refluksia vaan just sappivaivoilta kuulostavat nää mun oireeni.
    Tuosta ERCP:stä hänkin tosiaan puhui ja sanoi kysyvänsä kirurgin mielipiteen että pitääkö mun lähteä ko. tutkimukseen lähiaikoina vai seurataanko tilannetta edellä mainittujen lääkkeitten ja laboratoriokokeiden avulla. Itse en olisi näin kipeänä valmis odottamaan päivääkään lisätutkimuksia :o(

    Lukemani ja kuulemani perusteella olin aivan varma että mulla on sappikiviä ja olinkin ihan ihmeissäni kun niitä ei löytynyt ultrassa. Kuitenkin lähipiirissä on kaksi tapausta joissa ultrassa ei ole mitään näkynyt ja silti sappirakko on molemmilta jouduttu (syystä!) leikkaamaan. Onkohan miten yleistä ettei ultrassa paljastu ja että esim tuo ERCP paljastaa ongelman?

    Ultra ei todellakaan ole varma tutkimus. Itsellä ja suvussa ei sappirakossa näkynyt yhtään mitään, toisin kuitenkin oli. Joten suosittelen sinulle, että menet tuohon ERCP-tutkimukseen, se jos jokin antaa tarkempaa tietoa, koska siinä mennään juuri "sappeen ja sappiteihin asti". Myöskin omalla kokemuksella voin vastata, että tämä on parempi, kuin magneettikuvaus. Koska tässäkin sinua tutkitaan vatsan päältä, eikä sisäpuolelta. Joka tapauksessa nämä antavat enemmän tietoa, kuin ultra. Jonot näihin ovat myös aika pitkiä.

    Toivottavasti ongelmasi selviää! Ilmoittele sitten mitä selvisi! Parempia vointeja!

    Äänestä

  • Tuli mieleen kirjoitti:

    Pieni ajatusvirhe, tarkennus: Siis magneettikuvaus on heikompi, koska siinä sinua tutkitaan vatsan päältä, eikä sisäpuolelta.

    Äänestä

Nyt olen ihan ihmeissäni, sillä eilen pystyin useamman litalginin voimin syömään enempi, auttoi kummasti heikotukseen. Tänään olen syönyt puuroa ja pari leipää kinkulla juustolla, eikä pallean poltetta lukuunottamatta juurikaan muita oireita, enkä siis ole litalginiakaan ottanut.

Voiko sappivaivat välillä kiusata noin kovin että vaatii ambulanssikyytiä ja välillä olla näinkin oireeton olo? Ihanaa vaihtelua sinäänsä ja voimia on kummasti enemmän kun olen saanut murua rinnan alle.

Äänestä
  • Eikös se kuulu sappikivitaudin kuvaan, että kohtaukset tulevat ja menevät. Kohtaus syntyy yleensä, kun kivi kiilautuu sappirakon suulle tai sappiteihin estäen sappinesteiden virtauksen. Kun tukos aukeaa tai kivi "tulee läpi" niin kivutkin hellittävät.

    Äänestä

Lääkäri soitteli äsken ja kertoi kirurgin sanoneen että tehdään ensin gastroskopia (lähete lähti ns. puolikiireellisenä) ja jollei sieltä mitään löydy, niin sitten mahdollisesti ERCP tai MRCP. Nyt odottelen sitten postia sairaalasta.

Äänestä

Olo on ollut parempi (kiitos Nexiumin?) ja siitä rohkaistuneena olen syönyt monipuolisemmin joutuen joskus ottamaan Litalginia. Eilen sain "hulluuspuuskan" ja söin reilun desin suolapähkinöitä joista seurauksena välitön paha kipukohtaus. Otin heti kaksi Litalginia jotka ei juurikaan auttaneet.Siispä lähdin päivystykseen jossa sain lisää lääkettä. Aamulla taas labraan ja äsken kävin lääkärillä. Maksa-arvot laskeneet ja sain lähetteen vatsan CT-kuvaukseen joka tehdään jo maanantaina. Josko siinä tutkimuksessa jotain selviäisi. Jos arvot olisivat nousseet, niin olisi tehty ERCP. Lääkäri puhui että mahdollisesti ruokatorven ja vatsalaukun yhtymäkohdassa olisi "jotain pielessä". Mitäköhän?

Kirjoitti lisää vahvempaa särkylääkettä (Tramal 50mg) ja kehoitti jatkamaan Nexiumin käyttöä. Inhaa tällainen epätietoisuus että mikä on vialla...

Äänestä
  • kokenut. Minulta tosin on jo leikattu sappikivet 10v sitten. Silti on tuontyylisiä oireita kun sinulla. Jos sappitiehyeissä on hiekkaa, eikä kiviä, niitä ei saata näkyä ultrassa.
    Minulla kouristelee sappitiehyeet edelleenkin, pelkään joka kerta, onko nyt sitten menoa?

    Pähkinät, viljatuotteet, suklaa ja hapolliset juomat, niistä kun osaisin pysyä erossa voisin varmaankin välttyä kivuilta.

    Ihminen unohtaa kipujen loputtua ja alkaa taas ahmimaan kiellettyjä herkkuja.

    Minä uskon kaikesta huolimatta, että sinulla on sappikivet ja ehkä ruokatorvi on myös tulehtunut?
    En ole lääkäri, mutta samat vaivat olleet jo vuosia itselläni.

    Minusta burana 800mg litalgin yhdessä auttoivat tosi hyvin. Panacod voi laukaista pahan sappikoliikin.

    Onnea matkaan ja tutkimuksiin!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ylävatsa-selkäkipuinen kirjoitti:

Hei! Jouluaterian jälkeen ambulanssilla tervariin lääkärin mielestä sappikivikohtauksen takia, litalginpiikki auttoi-> kotiin litalginreseptin kanssa. Verikokeissa ainakin leukosyytit, maksa-ja sappiarvot hieman koholla. Ylävatsan ultrassa ei löytynyt sappikiviä sappirakosta eikä sappitiehyeistä. Syöminen ei onnistu oikeastaan ollenkaan ilman litalginia, kaksi kauhaa puuroa neljä suklaakonvehtia aiheutti kaksi litalgia vaatineen kipukohtauksen.

Päivän ruoka-annos voi olla esim. eilinen 2 kauhaa puuroa myöhemmin 1,5dl jugurttia(rasvatonta) eikä nälkä ollut vielä 20 tuntia jugurtista (todella epänormaalin huono ruokahalu tällaiselle ruokaa rakastavalle ihmiselle!) Ruokahalu siis mennyt kuin myös viikossa 4kiloa painosta minimaalisen syömisen takia. Väsymys on lisäksi normaaliin verrattuna voimakasta.

Kipua ja puristavaa tunnetta palleassa lähes koko ajan, välillä pallean oikealla puolella ja syönnin jälkeen samalla korkeudella lapaluitten alla. Käsin tunnustellen sappirakon seutu (peräti sappirakko) selvästi kipeä. Närästyksen tuntua tuossa palleanseudussa mutta lapaluitten alla oleva kipu on uusi kokemus ja välillä hyvinkin voimakasta (ääripää oli tuon ambulanssikyydin vaatinut kipukohtaus, se kipu oli kamalaa!)

Lääkäri myönsi että ultralla löytyy 90% sappirakon kivistä ja 25% sappitiehyeiden kivistä. Puuttuvien prosenttejen lisäksi esim. ns. sakka sappirakossa ei välttämättä ultrassa näy.

Lääkäri kirjoitti lisää litalginia ja Nexiumia ylävatsavaivojen estoon ja hoitoon. Puhui että pitäisi varmaan mennä "letkua nielemään" ja varjoaineen avulla tutkia myös sappitiehyet. Mimmoinen tutkimus se on?

Lääkäri ottaa yhteyttä kirurgiin ja kirurgin konsultaatiota odotellessa kyselen että onko jollain kokemusta tällaisista vaivoista ja miksiköhän tällaiset vaivat ovat lopulta paljastuneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu