Joka vuosi noin 100 000 suomalaisnaista joutuu miehensä pahoinpitelemäksi. Viranomaisille väkivaltatapaukset tulevat aiempaa paremmin ilmi, koska hakkaamisesta uskalletaan jo puhua. Rangaistuksetkin ovat tiukentuneet. Puolison väkivaltainen käytös jää syyttämättä enää vain poikkeustapauksissa.
Suomi pääsee kansainvälisissä
vertailuissa kärkikaartiin perheväkivaltatilastoissa. Joka viides parisuhteessa oleva suomalaisnainen joutuu joskus puolisonsa väkivaltaisen käytöksen uhriksi. Parisuhdeväkivalta nähdäänkin jo kansallisena häpeänä.
Rikoksentorjuntaneuvosto on esittänyt erityisohjelmaa väkivaltarikollisuuden torjuntaan. Samoin ovat monet eri puolueet sitoutuneet perheväkivallan vastustamiseen. On esitetty, että perheväkivallan uhreille ei enää sallittaisi syytteiden perumista.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Miten tuo liittyi maanpuolustukseen?
No ei mitenkään jolloi nimimerkki "väkivallaton" luule, että maata puolustetaan naisia hakkaamalla. On tainnut tämä "väkivallaton" pudota lapsena pari kertaa liikaa isänsä/äitinsä sylistä...
Väkivaltaiset miehethän ovat kovia taistelijoita.
Joo-o, minä olen sivari ja tietynsortin tyypit, riippuen hyvin pitkälti iästä, asuin/kasvupaikkakunnasta, kasvatuksesta ja "yleisestä ajattelun kehitystasosta" jos nyt näin voi sanoa, pitävät minua tietysti laiskana/itsekkäänä/homona/neitinä, kun en käy armeijaa.
Yhtä surullista on myös tuo monien sivarien/totaalien tapa väittää, että armeijaan mennään vaan sen takia että halutaan tappaa tms.
Minkäköhän takia näillä palstoilla keskustelun taso vaikuttaisi olevan aina tämmöstä. Kyllä kaveripiirin kanssa, johon kuuluu tietenkin sekä armeijaan meneviä/sen käyneitä, että sivareita, tulee vähän monipuolisempaa keskustelua asian tiimoilta.
Ehkä se on liikaa vaadittu odottaa että toisten valinnat hyväksytään puolin ja toisin =) ... tähän kai joku sanoo että hyvä sinun on noin sano kun oot vaan tuommonen vastuuton sivaripelle, mutta ei nyt nuolaista ennen kuin tipahtaa.