kummiongelma

Esikoisemme syntyi jokin aika sitten, ja kummien valinta tuottaa ongelmia... mieheni veli puhui jo aivan alkuraskaudesta lähtien, että mukavaa päästä kummiksi, vaikka emme milloinkaan ole hänelle sanoneet, että olisimme häntä pyytämässä kummiksi. Ongelmana on se, että mielestämme tuo veli ei aivan ole kummiainesta. Selvin päin on suht ok, mutta hänellä on jonkinlainen alkoholiongelma ollut jo pidempään, auttaa olemme yrittäneet mutta itse hän ei näe ongelmaa, vaikka on alkoholinkäytön takia muutama työpaikkakin mennyt jne. Ja rahaogelmia myös (mutta niinkuin varmaan aina alkoholiongelmaisilla, rahaa viinaan tuntuu aina olevan, vaikka meiltä tultaisiin lainaamaan rahaa ruokaan, niin sitten illalla jo soitellaan maistissa...) Mutta toisaalta säälittää, että jos hän nyt sitten on aivan varma, että pääsee kummiksi, eikä sitten pyydetäkkään. Eniten tässä ehkä mietityttää tulevaisuus, kun ei tiedä, mihin suuntaan hänen elämänsä menee. Ihan hänen itsensä kannalta kuin myös lapsemme synttäreiden jne. kannalta, että jos sit aina saa jännittää, tuleeko kummisetä ja jos tulee, niin tuleeko selvinpäin tai kovin krapulaisena... hampuusimainen ulkonäkö ei myöskään ole plussaa, vaikka muutoin meille ulkonäko ja materialistiset asiat kummiuden kannalta ovat melko yhdentekeviä, emme siis tosiaan edes oleta, että kummit nyt alkaisivat jotain kalliita lahjoja ostelemaan. Alkoholinkäyttömme vaan on kovin erilaista verrattuna tähän mieheni veljeen. Mitä itse tekisitte vastaavassa tilantessa? Itselläni yksi sisko, jota voisimme muutoin pyytääkin kummiksi, mutta taas kerran tuntuu, että jos emme pyydä mieheni veljeä, ei voi myöskään pyytää siskoani, ettei veli loukkaannu. Ei ole kiva loukata tai tuottaa pettymystä kellekään, mutta toisaalta ei olisi kiva katsoa mitään kännistä kummisetääkään.

Ristiäiset olis kohta pakko pitää, mutta emme osaa päättää kummeista! Ja jotenkin tuntuu, että ne kaverit, jotka soveltuisivat parhaiten kummeiksi, niin heillä on jo ainakin 2 tai 3 kummilasta entuudestaan. Onko silloin tyhmää pyytää kummiksi?

Antakaan jotain vinkkejä, miten itse toimisitte vastaavassa tilanteessa!
91357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

anna miehesi tehdä päätökset veljeään koskien siintä tulee vaan myöhemmin ongelmia jos sotkeudut veljesten välisiin asioihin

Äänestä

ystävillänne on jo ennestään kummilapsia, ei se estä myös teitä pyytämästä heitä kummiksi. Eli ei ole tyhmää pyytää kummiksi ihmisiä, joilla jo ennestään on kummilapsia usiampia.

Äänestä

Oletko miettinyt mitä raamattu sanoo lapsikasteesta?

Ja oletko tutkinut mitä raamattu sanoo kummeista?

Ellet, niin mieti asiaa sielussasi tarkemmin.

Äänestä

Voisit kysyä ystäviltänne suoraan,
kokisivatko he uuden kummiuden rasitteena?
Uskon, että he vastaavat rehellisesti, mitä mieltä asiasta ovat.

Jos jotkut ystävistänne suostuu kummeiksi
niin älä pyydä kumpaakaan sukulaista
esikoisesi kummiksi.

Kummeiksi kannattaa valita
kunnolliset elämäntavat omaava ihminen,
eikä mitään hampuusia, vaikka tämän olisikin
sukulainen.
Älä anna säälille valtaa,
ajattele lapsen parasta.

Äänestä
  • Minä jouduin "painostettuna" ottamaan siskoni lapsemme kummiksi, ja siitä ei ole koitunut mitään muuta kuin mielipahaa. Kummilla ei ole lapselle aikaa, aina on jotakin tärkeämpää, kuten kavereiden kanssa ryyppäämistä. Kummilahjaa lapsi ei ole saanut vieläkään, vaikka on jo koulussa!

    Samoin minulla oli paineita ottaa lapsen kummiksi kaveri, jonka lasten kummeja me olemme. En kuitenkaan pidä siitä, millainen hän on omia lapsiaan kohtaan, joten vahingosta viisastuneena emme pyytäneet häntä kuopuksemme kummiksi. Tämä ehkä hiertää hieman välejämme,mutta kumpikaan meistä ei ole uskaltanut ottaa asiaa ikinä puheeksi. En tiedä, pitäisikö. Keksiä vaikka joku tarina siitä, kuinka mieheni oli jo päättänyt muut kummit valmiiksi.

    Äänestä

Otimme kummiksi minun veljeni ja puolisoni siskon. Molemmat ovat nuoria aikuisia. Nuori nainen hoitaa hommansa: tarjoutuu lapsenvahtiavuksi ja odottaa aikaa, jolloin voi tehdä lapsemme kanssa jotakin.

Veljellenikin tehtävä oli olevinaan kunniahomma. Viinaan meneväisenä tuli kuitenkin ristiäisiin lievässä krapulassa ja on jättänyt syntymäpäivät väliin. Jouluna ei vaivaudu laittamaan edes korttia.

Lapsen kannalta on perin onnellista, että hänellä on hyvä kummitäti. Edes.

Itsellämme on kaksi kummityttöä. Koska oma tyttäremme on kohtuullisen samanikäinen, odotan, että pääsemme viemään kolme pikkuneitiä huvipuistoon yms. Yhdistettynä se ei ole taakka. Jollet odota lapselle kummeilta huippukalliita lahjoja ja viikottaisia vierailuita, tuskin kukaan hirmuisesti harmittelee esim. kolmatta kummilastaan.
TOKI oma äitipuoleni, jolla on yksi kummilapsi, kokee lapsettomana pelkästään kummilapsensa huomioimisen mahdottomana, tai siis työläänä. Eikä tämä siis liity lapsettomuuteen sinänsä, mutta hän ei ollut alunperin innostunut omista lapsista, joten ei olisi halunnut kummilapsiakaan. Ihmisiä on niin monenlaisia...

Äänestä

Sinä olet lapsen äiti ja vain sinä sanot mikä on homman nimi!!kuka on kummi,milloin syö vauva,miksi itkee..sinä tiedät.jos lapsen äiti ei halua ottaa jonkun kummiks miks ottaa väkisin?se tapahtuu mitä sinä haluat,eikä tarvi ees selitellä!!
tarviiko kummi ollenkaan?
meinaan voi sanoa että "kaikki ovat yhtä tärkeät siks
oli niin vaikea valinta että ette valinnu ketään."
älä tee sitä mitä et halua!!jos tapahtuu jotain ja veljes rupee kasvattaa muksun..huhhuh
tai se halua viedä viikkolopuks koska halua viettää kummilapsen kaa aikaa..joku ryyppy-reiska..ajattele..no way!!pysäytä asiat ennen kuin joku muu päättää mihin kouluun se muksu menee..kaikki mikä liittyy lapseesi on sinun päätöksesi ja asiat ovat sinun kädessäs ellet anna hallinnan muille!!

Äänestä

on jo sen ikäinen ettei saa lapsia ja rakastaa kuitenkmin niitä. nyt on Ihana kummi! tietenkin tämä oli tuuriakin!

ei se setä todellakaan sovi kummiksi, kummius olisi hänelle tod, näk. vain passi teidän ruokapöytään krapulassa ja luontaisetuhin... kuulostaa siltä, kyllä sen kummin täytyy olla ihminen jooka oikeati haluaa sitoutua lapseen, eikä ryhdy ylimääräiseksi passattavaksi.

Äänestä
  • on kakais muuta kummia, mutta eipä heistä juuri näy tai kuulu, mutta yksi hyvä kummi korvaa usean välinpitämättömän. nykyään helpommin sanottu kuin tehty!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti06 kirjoitti:

Esikoisemme syntyi jokin aika sitten, ja kummien valinta tuottaa ongelmia... mieheni veli puhui jo aivan alkuraskaudesta lähtien, että mukavaa päästä kummiksi, vaikka emme milloinkaan ole hänelle sanoneet, että olisimme häntä pyytämässä kummiksi. Ongelmana on se, että mielestämme tuo veli ei aivan ole kummiainesta. Selvin päin on suht ok, mutta hänellä on jonkinlainen alkoholiongelma ollut jo pidempään, auttaa olemme yrittäneet mutta itse hän ei näe ongelmaa, vaikka on alkoholinkäytön takia muutama työpaikkakin mennyt jne. Ja rahaogelmia myös (mutta niinkuin varmaan aina alkoholiongelmaisilla, rahaa viinaan tuntuu aina olevan, vaikka meiltä tultaisiin lainaamaan rahaa ruokaan, niin sitten illalla jo soitellaan maistissa...) Mutta toisaalta säälittää, että jos hän nyt sitten on aivan varma, että pääsee kummiksi, eikä sitten pyydetäkkään. Eniten tässä ehkä mietityttää tulevaisuus, kun ei tiedä, mihin suuntaan hänen elämänsä menee. Ihan hänen itsensä kannalta kuin myös lapsemme synttäreiden jne. kannalta, että jos sit aina saa jännittää, tuleeko kummisetä ja jos tulee, niin tuleeko selvinpäin tai kovin krapulaisena... hampuusimainen ulkonäkö ei myöskään ole plussaa, vaikka muutoin meille ulkonäko ja materialistiset asiat kummiuden kannalta ovat melko yhdentekeviä, emme siis tosiaan edes oleta, että kummit nyt alkaisivat jotain kalliita lahjoja ostelemaan. Alkoholinkäyttömme vaan on kovin erilaista verrattuna tähän mieheni veljeen. Mitä itse tekisitte vastaavassa tilantessa? Itselläni yksi sisko, jota voisimme muutoin pyytääkin kummiksi, mutta taas kerran tuntuu, että jos emme pyydä mieheni veljeä, ei voi myöskään pyytää siskoani, ettei veli loukkaannu. Ei ole kiva loukata tai tuottaa pettymystä kellekään, mutta toisaalta ei olisi kiva katsoa mitään kännistä kummisetääkään.

Ristiäiset olis kohta pakko pitää, mutta emme osaa päättää kummeista! Ja jotenkin tuntuu, että ne kaverit, jotka soveltuisivat parhaiten kummeiksi, niin heillä on jo ainakin 2 tai 3 kummilasta entuudestaan. Onko silloin tyhmää pyytää kummiksi?

Antakaan jotain vinkkejä, miten itse toimisitte vastaavassa tilanteessa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu