Minua kiusattiin koko yläasteen ajan koska kehityin hitaammin kuin muut luokkakaverini ja olin muita paljon herkempi ja hiljaisempi.
Ystäviä minulla ei ollut siihen aikaan kuin netissä mutta heiltä sain mahdottoman paljon tukea.
Yläasteen ja lukion välisenä kesänä kasvoin paljon aikuisemmaksi. Muutuin sosiaalisemmaksi ja sain uusia ystäviä. Muutuin myös fyysisesti kun minusta tuli nainen :)
Olin jaksanut lukea koko yläasteen ahkerasti joten opiskelu meni hyvin ja vielä nytkin paperit ovat loistavat kun olen pääsemässä lukiosta pois. Saan siis haluamani jatko-opiskelupaikan toisin kuin ne kiusaajat jotka eivät jaksaneet koskaan opiskella. Lisäksi olen muuttunut aikuistumisen myötä paljon kauniimmaksi ja minulla on aivan käsittämättömän ihana poikakaveri. Osa entisistä kiusaajistani (pojista) onkin tullut baarissa jo iskemään ja ai että tuntuu mahtavalta sanoa etteivät he kelpaa minulle. Lisäksi kun parin vuoden päästä luokkakokouksessa pääsen näyttämään minkä näköiseksi olen muuttunut ja kuinka hyvän ammatin tulen saamaan niin luulen että olen viimein saanut näpäytettyä kaikkia niitä kiusaajia edes hieman takaisin!!
Miten sinä olet saanut kostettua kiusaajillesi. Vai onko sinullakin kenties jokin (samantapainen?) suunnitelma tulevaisuuden varalle?
Ystäviä minulla ei ollut siihen aikaan kuin netissä mutta heiltä sain mahdottoman paljon tukea.
Yläasteen ja lukion välisenä kesänä kasvoin paljon aikuisemmaksi. Muutuin sosiaalisemmaksi ja sain uusia ystäviä. Muutuin myös fyysisesti kun minusta tuli nainen :)
Olin jaksanut lukea koko yläasteen ahkerasti joten opiskelu meni hyvin ja vielä nytkin paperit ovat loistavat kun olen pääsemässä lukiosta pois. Saan siis haluamani jatko-opiskelupaikan toisin kuin ne kiusaajat jotka eivät jaksaneet koskaan opiskella. Lisäksi olen muuttunut aikuistumisen myötä paljon kauniimmaksi ja minulla on aivan käsittämättömän ihana poikakaveri. Osa entisistä kiusaajistani (pojista) onkin tullut baarissa jo iskemään ja ai että tuntuu mahtavalta sanoa etteivät he kelpaa minulle. Lisäksi kun parin vuoden päästä luokkakokouksessa pääsen näyttämään minkä näköiseksi olen muuttunut ja kuinka hyvän ammatin tulen saamaan niin luulen että olen viimein saanut näpäytettyä kaikkia niitä kiusaajia edes hieman takaisin!!
Miten sinä olet saanut kostettua kiusaajillesi. Vai onko sinullakin kenties jokin (samantapainen?) suunnitelma tulevaisuuden varalle?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään.. En pahemmin koe tarvetta kostaa..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000654&posting=22000000022396889&view_mode=flat_threaded
Kun sulla sitten on se akateeminen koulutus ja oot työttömänä niin kiusaajas voi poiketa raksalta ruokatuntien aikana nälvimään sua.
olen kostanut, he aiheuttivat siskolleni vakavia ongelmia, vakavaa masennusta ja narsistisuutta.
ja siskoni istuu murroista linnassa. ja en ole satuttanut hänen kiusaajiaan mutta ilmaannuin siskoni luokkakokoukseen ja haukuin koko porukan kuullen ne tyypit ja kerroin mitä siskolleni kuului.
He eivät välitä siitä mitä kiusatuille on tapahtunut. He eivät välitä eivätkä ota vastuuta teoistaan eivätkä sitä tee opettajat eikä yhteiskunta. Katujat ovat sitä paitsi todella harvassa jos sellaisia edes on oikeasti olemassa. Monet jatkavat kiusaamisharrastustaan vielä työpaikoillakin.
ja se onkin siinä säälittävintä, mutta eiköhän nämä jätkät ottaneet, ainakin olivat käyneet anteeksi pyytämässä!
Pojat kyllä oppii aina iän myötä olemaan naissukupuolelle ystävällisimpiä. Veikkaan että niillä syyllisyys kalvoi jo silloin kun kiusaamisen aloittivat.
Jos joku viisastuisikin niin se on jo viisastumisvaiheessa myöhäistä.
Kiusatuksi tulleena ja kiusaamistapauksia nähneenä sekä kiusattujen kanssa ajatuksia vaihtaessani myöskin kiusaajien kohtaloita seuranneena olen tullut siihen tulokseen, että kiusaajat eivät yleensä ota vastuuta teoistaan koskaan. Useat jatkavatkin kiusaamistaan työelämässä ja jos he pyytävät anteeksi niin anteeksipyyntö ei aina ole aitoa. Toivottavasti edes jollain syyllisyys kalvaisi sielua koko loppuelämän ajan. Maailma olisi parempi jos ihmiset kohtelisivat toisiaan hyväntahtoisesti. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, mutta jos riittävän suurella joukolla kansalaisia olisi riittävää tahtoa puuttua kiusaamiseen niin kiusaamistapauksia voitaisiin varmastikin vähentää ja lieventää.
ihminen muuttuu aina kun joutuu kiusatuksi.
Siskoni muuttui paljon, ja moni muukin.
mutta toivottavasti kiusaajat ottaisivat järjenkäteen ja miettisi MITÄ SIITÄ VOI SEURATA!
Aijjai olisimpa ollut paikalla kuulemassa kun paskiaiset saivat kuulla kunniansa :) Rohkea temppu sinulta, useampi ihminen tarttis sellasen siskon kuin sinä olet siskolles :)
Ekan luokan sain viel olla rauhassa, mut tokalla mua kiusattiin ekan kerran. Sillon mun sanottiin olevan ´varas´, joka oli täysin päätön asia, vitosest ysiin asti mua haukuttiin eräällä tietyllä haukkuma nimellä, seiskalla alkoi syrjintä ja sen takia aloin lintsata, josta ei meinannut tulla loppua kui vast, kun vaihdoin erityis koulun puolelle vaik kumma kyllä olis voinnu kuvitella lintsauksen pahenevan, mut ei. Sitte mun luottamus kykyäni testattiin valitsemalla luottamus tehtäviin siinäkin saattoi olla hieno varaista kiusaamista. Sitte yx ämmä leimas mut valehtelijaks vaa siks, koska sillonen ystävä kuulemma valehteli sit, ku vaihdoin koulua erityis kouluun kiusaaminen vaa paheni sillä siellä oli yx jätkä, joka oli koko ajan mun kimpussa millon minnekkin potkimassa, jopa jalkojen väliin eikä osannut lopettaa lopettaa vaik rehtorikin tiesi asiasta ja ysin loppu puolella se sama jätkä otti mua kaulasta kii ja yritti kuristaa. Amikseskin viel tapahtui pari potkimis tapausta, mut sillo oli eri henkilöt tekosilla kumma vaa kukaan tuon ajan koulu tovereista ei noissa asioissa mua puolustanut ehk yx vähän.
Sit, ku alotin työ elämän iski kaikki paska fiilis päälle kerralla. Masennuin, jonka takii syön masennus lääkkeitä. Oon vielkin yksinäinen nuori nainen, mut alan tottua yksinisyyteen. Jännitän enään ihan liikaa ajattelen koko ajan mitähän muut must ajattelee vaik tiijän ettei sillä ole väliä ja yritän pakottaa itteni olla välittämättä, on myös ollut ahdistusta ja vähän stressiä paljon helpommin ahdistun, lisäks eniten kärsin kasilta asti siitä kuin kuvittelin, et kui mulle koko ajan naurettais tai puhuttais paskaa selän takana, mut sekin tunne on lievittynyt nopeasti pois, ku aloin syömään niitä lääkkeitä, masennuksen myötä on ollut itse murha ajatuksia kasilla ekan kerran, mut niistä olen heti puhunut ja elossa ollaan edelleen, myöskin en osaa luottaa itteenni olen siis hirvittävän epä varma enkä muihinkaan, olen myöskin epä sosiaalinen ihminen, mut ehkä siitäkin kasvan pois uusien harrusten myötä ja se mitä se jätkä mulle teki nään siitä välillä painajaisia ja tää on mulle ihan uus juttu.Käyn myös terapeutilla juttelemassa.
Mut muuten on kaikki just nii kui pitää siis kohdallaan, tuntuu kui elämä olis alkanut alusta, olen itse muuttunut ulkonäöltä ja kasvanut aikuiseksi. Mulla o elämän arvot kohdallaan, uudet harrastukset alkavat tuota pikaa ehkäpä niitä ystäviäkin tulee. käyn töissä vakiopaikka eikä työtä tartte viedä kotiinkaan. Olen itsenäinen siis asun yksin. Hyvää palkkaa tulee kuitenkin pärjään ja säästöönkin jää. Koulumatkat oli vaikeita nytten työmatkat helppoja ja lyhyitä. Luulen että nykyinen uusi elämä korvaa kaiken paskan vanhan helvetin mitä jouduin kokemaan. Ihan kui elämä rakentuis uudelleen. Kaikki näyttää valoisammalta.