jo keskusteltu aiemmin, mutta haluan kuitenkin purkaa tuntojani...
Olen alle kolmekymppinen kotiäiti ja ihan superyksinäinen. Vietämme lasten kanssa lähes kaikki päivät neljän seinän sisällä keskenämme. Puistot, hiekkalaatikot yms koen ahdistaviksi paikoiksi, tuntuu, että olen siellä vielä enemmän yksin kuin kotona. Tuntuu, että kaikilla on jo ne puistokaverit eikä kukaan halua uusia.
Muutimme vuosi sitten suht uudelle asuinalueelle, jossa pilvin pimein lapsiperheitä. Neuvolassa keskustelin asiasta ja sama ongelma on kuulemma muillakin naapurissa asuvilla.
Onko kellään vinkkejä, kuinka voisin saada oman "päiväkaverin". Alanko epätoivoiseksi idiootiksi ja käyn epätoivoisesti soittelemassa naapureiden ovikelloja ja kyselemässä josko joku olisi kaverini?
Yksinäisyys alkaa jo käydä mielenterveyden päälle...
Olen alle kolmekymppinen kotiäiti ja ihan superyksinäinen. Vietämme lasten kanssa lähes kaikki päivät neljän seinän sisällä keskenämme. Puistot, hiekkalaatikot yms koen ahdistaviksi paikoiksi, tuntuu, että olen siellä vielä enemmän yksin kuin kotona. Tuntuu, että kaikilla on jo ne puistokaverit eikä kukaan halua uusia.
Muutimme vuosi sitten suht uudelle asuinalueelle, jossa pilvin pimein lapsiperheitä. Neuvolassa keskustelin asiasta ja sama ongelma on kuulemma muillakin naapurissa asuvilla.
Onko kellään vinkkejä, kuinka voisin saada oman "päiväkaverin". Alanko epätoivoiseksi idiootiksi ja käyn epätoivoisesti soittelemassa naapureiden ovikelloja ja kyselemässä josko joku olisi kaverini?
Yksinäisyys alkaa jo käydä mielenterveyden päälle...
Vastaukset 63
Vanhimmat
Voisin monelta osin myötäillä kirjoitustasti paitsi että tällä samalla paikkakunnalla olen asustellut jo lähemmäs kymmenen vuotta.
Mies on päivät koulussa, minä lasten kanssa kotona. Yksi ystävä on joka käy aika ajoin kyläilemässä mutta sellasia "lapsellisia" äitikavereita ei ole.
Naapuritiellä asuu kyllä yksi äiti lapsensa kanssa joka varmaan kaipaisi lenkki-,juttu- ym. seuraa (on yh) ja joskun olen käynytkin mutta meillä ei vaan mene kemiat yksiin. Jotenkin en vaan viihdy hänen seurassaan, lisäksi kun joudun miettimään koko ajan sanomisiani ettei hän niitä väärin ymmärtäisi niin ei kiitos..
Kavereita minulla toki on mutta jokainen asuu omilla suunnillaan joten harvoin tulee nähtyä.
Olisikin ihana kun tässä lähellä asuisi joku äiti-ihminen jonka kanssa viettää lasten kanssa aikaa ja samalla "parantaa maailmaa". Vielä kun sattuisi jutut yksiin niin... :)
Just eilen miehelleni samasta asiasta puhuin. Olen kotona kahden pienen lapsen kanssa, nuorempi vajaan vuoden. Muutimme reilu kaksi vuotta sitten pienelle paikkakunnalle miehen työn vuoksi. Yksinäisyyttä poden kanssa kovasti, en itse myöskään koe oloani luontevaksi hiekkalaatikoilla, tuntuu aina että kaikilla on jo ne omat ystävät ja jää jotenkin ulkopuolelle. Vanhalle paikkakunnalle jäivät ystävät ja vakituinen työpaikka. Normaalisti olen kovinkin sosiaalinen yksilö, mutta jotenkin uusien ystävyyssuhteiden luominen vaikeaa, kun ei tutustu ihmisiin esim. työn kautta. Täällä asuessa olen tehnyt vain keikkahommia, ja työllisyystilanne kokonaisuudessaan aikas heikko ammattini kannalta. Miehelleni juuri eilen sanoin harkitsevani vakavasti täältä pois muuttoa jollei asiat kohennu (työ/opiskelumahdollisuus). Lohdutti kovasti mieltä huomata, että on muitakin samassa tilanteessa olevia. Ja se vielä rassaa mieltä kun mies ei oikein tunnu ymmärtävän fiiliksiäni.
että muillakin sama tilanne. Me asumme suuressa kaupungissa, jossa olemme asuneet kohta kymmenen vuotta.
Kaverit tekivät lapsensa meitä aikaisemmin ja ovat nyt jo palanneet työelämään. Yksinäni kyyhötän kotona päivät ja tämä netti tuntuu olevan ainoa viestintäväline muihin aikuisiin.
Onhan niitä kaikenlaisia kerhoja, joihin voi lasten kanssa mennä, mutta kun tällä äidillä on niin tuskaa niissä olla.
Ollaankohan me muutamat äidit jotenkin outoja, kun ei kavereita löydy. Toisaalta kukaan ei tule kotoa minua etsimään, mutta kun ei sieltä hiekkalaatikoltakaan tunnu sitä ystävyyttä löytyvän.
Minun on aina ollut helppo luoda sosiaalisia kontakteja, mutta nyt tilanne on toinen.
En myöskään jaksa tuppautua väkisin muiden "keskustelupiiriin", kun tuntuu, ettei muut kaipaa minunlaista juttuseuraa.
Pattitilanne.
täälläkin. Minäkään en ole mikään "kerho-ihminen". Minua taas rassaa sekin, että tämä nykyinen paikkakunta pieni, ei ole sellaista tekemistä kuin isommassa paikassa. Mutta kuten aiemmin sanoin, mietin sitä pois muuttoa jollei asiat parane. Tuntuu ettei sitä ihmistä mikä muutama vuosi olin, ole enää olemassakaan, on vaan tämä taantunut, mökkihöperö muija:)
kovia aikoja kohtalotoverini =)
Ehkä sulla se muutto voisi todellakin auttaa. Isommalta paikkakunnalta varmasti löytyy paremmin töitäkin. Ja onhan täällä enemmän kaikkea järkättyä toimintaa päivisin (jos vaan jaksaisi innostua niistä).
Muuttakaa meidän naapuriin, jotta voimme sitten kahdestaan olla menemättä kerhoihin!
täällä myös vähän samanlaisessa tilanteessa oleva...meidän perhessä mies päivät töissä,joskus tekee tosi pitkiäkin päiviä ja me 5kk pojan kans norkoillaan suurimmaks osaks neljän seinän sisällä.itehän sitä pitäis tehä asialle jotain,lenkkeillä poitsun kans ja oishan sitä kaikenlaista kerhotoimintaa näin pienemmälläkin paikkakunnalla,mutta mutta...:) ärsyttää oikeen itteekin ku ei saa mitään aikaseks! muutama tuttu kyllä löytyy kellä on lapsiakin ja nähäänkin sillon tällön,mut silti tuntuu et on vähän yksinäistä. :( kun ei sellasia rentoja perheellisiä höpö-höpö-kavereita oo löytyny.vanhojen sinkkukavereiden kans on enää niin vähän keskusteltavaa,kun niitä tuskin kiinnostaa niin hirveesti jutella vaippamerkeistä tai vauvan peppuihottumasta... ;) mut onneks on kohtalotovereita!!
Minä olen ratkaissut asian niin, että rohkeasti vain olen alkanut siellä puistossa hiekkalaatikolla juttelemaan. Ei sitä heti tarvitse vaihtaa puhelinnumeroita tms. :) Voi aloittaa keskustelua vaikka säästä, lapsista tai siitä, miten se oma 2-vuotias taas kiukkusi aamulla (nämä ovat helppoja aloituksia). Kun lapset menevät tutustumaan toisiinsa, voi aina kysäistä toiselta äidiltä, että kuinkas vanha sinun tyttö/poika on. Siitä sitten kyllä helposti juttu lähtee luistamaan. Iso osa näistä puistotutuista on sellaisena pysynytkin, eli jutellaan puistossa, jos satutaan sinne yhtä aikaa. On huomattavasti kivempi mennä hiekkalaatikolle, jos siellä on jo joku, jonka kanssa voi pikkuisen kuulumisia vaihtaa. Sitten kun jonkun kanssa synkkaa oikein hyvin, voi ehdottaa, että mentäiskö joku päivä lasten kanssa yhdessä vaikka sinne kerhoon/lasten teatteriin tai mitä ikinä siellä teidän paikkakunnalla sitten onkaan. Kyllä siitä ystävyys lähtee, jos on lähteäkseen.
Vaatii pikkuisen itseltäkin olla aktiivinen, mutta ei kukaan tule kotiin ovikelloa soittamaan!
Näinhän sitä juuri toimitaan, mutta kun ei jutut sitten mene millään yksiin.
Ja siellä hiekkalaatikolla on muutenkin tosi puuduttavaa olla, saati sitten kun samanhenkistä juttuseuraa ei ole.
Kukaan ei tietysti tule kotoa minua hakemaan ja mielestäni on säälittävää ruikuttaa täällä, jos vaan kaivaa nokkaa kotona.
Mutta onneksi löytyy jostain kolkasta pari muutakin samoin ajattelevaa... Perustetaan oma yhteísö, jossa ei toimi yhtäkään kerhoa ja hiekkalaatikkokin voitais jättää pois...
Ja onnea vaan teille superäideillä, jotka rakastavat kaikkea hiekkalaatikko-muskari-vauvauintihömpötyksiä!
enkä minäkään sitä tarkoittanut, ettäkö jonkun täytyis himasta mua tulla hakemaan. Mielestäni keskustelemme siitä kuinka voisi saada ystäviä ilman hiekkalaatikoita ja kerhoja, kun emme ko. paikkoja ystävien saamiseksi omiksemme tunne. Koen sen ystävystymisen hiekkalaatikolla jotenkin väkinäiseksi (eli oma vika, heh!) Itse olisin onnellinen jos minulla olisi jotain toivetta edes paremmasta elämästä tällä seudulla, jo aiemmin mainitsemani työ- tai jatko-opiskelupaikka, mutta kun ei niin ei. Ja sitten täällä koneen ääressä hiipii taas masis kun katselee kuinka ed. paikkakunnalla olisi oman alani töitä ja nimenomaan vakituisia ja jatko-opinnotkin mahdollisia. No, oma moka tietty kun muutin tänne, olin liian optimistinen oman tulevaisuuteni suhteen tänne muuttaessani. Miehelläni asiat täällä loistavasti kun on töitä niin paljon kun viitsii vaan tehdä. Minä taas kaipaan ison kaupungin vilinää, kauppoja, kahviloita, kirppareita, elokuvateatteria jonne voisi tosta noin mennä lasten kanssa, ilman että ajaa edestakas about 90 kilsaa! Tietysti jokainen vastaa omista valinnoistaan, ja kuten on selväksi käynyt ryytynyt olotilani tällä seudulla, aion asialle tulevaisuudessa jotain tehdä. Tilanne seurannassa vielä noin suunnilleen vuoden ja jollei kehitystä millään alueella tapahtunut nostan kytkintä ja lähden "uusille maille" :) Ja sulle ap. missäs päin asustelet, jos vaikka satunkin muuttamaan sun naapuriis, heh!
Voihan niitä ystäviä bongata muuallakin kuin hiekkalaatikolla/kerhoissa. Mutta kun kyseessä olivat lasten kanssa liikkuvat kotiäidit ja seuraksi kaivattiin nimenomaan lasten vanhempia, niin kyllä silloin nämä edellä mainitut paikat ovat niitä, joissa varmimmin törmää samassa elämäntilanteessa oleviin.
asutaan ja valinnanvaraa pitäisi siis olla näissä äitikavereissa.
Varmasti valitan turhasta vaan ja pitäisi kait pakata perhe sadevaatteisiin ja juosta täyttä päätä muiden sekaan aina niin ihanaan uuteen suureen puistoon ja jutella jokaisen vastaantulijan kanssa niitä näitä ja siihen päälle vielä elämän suurista ihmeistä.
AAAAAAARRGH! ketuttaa koko ajatus. Aion istua sohvalla koko päivän. Ja huomisenkin päivän. Ehkä ensi viikonkin! (yöllä poltan puiston)
Kyllä mulle kelpaisi ystäväks joku sellainenkin jolla ei ole pieniä lapsia. Mutta enpä tiedä mistä niitä kehittäisi, kun en ole töissä enkä edes opiskele, rafloissa ei tule hilluttua. No, ehkä vois alkaa harrastaa jotain, mut sit on taas miehen työ, joka ei säännöllinen, siinäkin sitten sovittamista miten pääsee ja milloin.
taidat olla aikas hauska tyyppi! Mulla on kans välillä hiipinyt samanlaisia ajatuksia mieleen. Joo, kyllä se aneemista on yrittää väen vängällä saada aikaan jotain juttua hiekkalaatikolla jos ei natsaa jutut yksiin ni ei. Mäkin aamulla ku heräsin ajattelin että tänään olen vaan enkä tee mitään, päätä särki heti aamusta (hartiat jumissa)mut ketutti kans mies ja koko elämä sen verran, että vedin pilleriä huiviin ja rupesin siivoomaan ja raivaamaan kämppää. Voi sua onnellista ku asut siellä, mäkin asuin entisessä onnellisessa elämässä Uudellamaalla. Heh! Vieläkin naurattaa toi viimesin kirjotukses, samanhenkisiä ainakin näiden ajatusten kanssa ollaan. Pelastit tän mun aneemisen harmaan päivän!
Me asustellaan keski-suomessa pienellä paikkakunnalla,mut kyllä täälläkin sitä valinnanvaraa ois jos oikeen aktiiviseks heittäytyis.
Eli tiiän kyllä,et tekemistä löytyy jos haluaa.
Mut oon niin huono lähtemään mihinkään äitikerhoihin,ku tuntuu et siellä on jo niitä omia kuppikuntia mihin ei pääse sisälle.Enkä ees tykkäis käydä missään sellasissa,et se siitä... :)
Eiköhän kehitellä oma kypsyneiden äitien yhteisö,niinku jo ehdotitkin...siellä sit haukutaan kaikki mallimammat,hiekkalaatikot ja kerhot! ;)
Helsingissä asuvat voisivat kokeilla Baby Bio näytöksiä, niitä on ainakin TEnnispalatsissa. Kyseessä siis päivällä esitettävä leffa, jonne voi ottaa vauvat mukaan. Leffan äänet tavallista hiljemmalla ja leffan aikana voi syöttää, vaihtaa vaippaa jne. Oli ihan kiva kokemus.
Mekin asutaan Keski-Suomessa ja nimenomaan pienellä paikkakunnalla. Ja kyllä täälläkin sitä tekemistä olis niinkuin sanoit, mutta ei muakaan hirveesti innosta:)
lauseen olisit ehkä voinut jättää pois..? Ikävää nimitellä toisia superäideiksi sen takia, että tykkäävät harrastaa lapsen kanssa! Ihmiset tykkää erilaisista asioista. Eikä osunut omaan nilkkaan sillä itsekin tykkään enemmän kahvihetkestä hyvän ystävän seurassa kuin vaikka muskarissa käymisestä..
Viittitkö kertoa missä päin tarkalleen ottaen asut..?
Täällä yks vähän alle kolmekymppinen vois liittyy siihen yhteisöön :D
Asustelen Ääneseudulla,entäs sinä?
täälläkin yksi ääneseudulla asuva kotiäippä ja aika yksinäisiä päiviä viettelen. poika kaks w ja tartteis jo kipeästi leikkiseuraa. tuntuu vaan nuo perhekahvilat ja muut typeriltä enää tässä vaiheessa kun sinne on tainnut jo kuppikunnat muodostua=)
uskomatonta...Mä oon myös kotoisin Äänekoskelta... :)
Äänekoskelaisten täytyy ilmeisesti liittoutua ku meitä on täällä useampi... :)
jokainen tiedä mitä tuolla tarkoitin. En toki tarkoita, että jokainen kerkoissa kävijä on se ärsyttävä superäiti, mutta valitettavasti suurin osa ainakin antaa sen kuvan itsestään.
Samaan kiinnitin minäkin huomion. Ikävää jos näkökantasi on noin negatiivinen. :(
Mitä ovat ne superäidit ja mitä olette te hyväksytymmät äidit? Kuka määrittelee milloin äiti on super? Kun käy lapsen kanssa muskarissa? Imettää? Ulkoilee? Taitaa olla niin, että tätä haukkumaa käyttäävät määrittelevät sen ihan itse sen mukaan mikä heidän kaavasta poikkeaa.. Suvaitsevaisuutta!
superäidillä äitiä, joka jaksaa puuhata lapsensa kanssa kaikkea lapselle mieluisaa eikä ole itsekäs kuten minä ja ole menemättä paikkoihin, joissa ei viihdy.
Superäiti on se parempi äiti ja huonompia ovat minunlaiseni.
En saisi luokitella, mutta kerroimpa mielipiteeni.
Älä siis suotta loukkaannu, kun kehuin sinunlaisia!
Millainenhan sitten on "minunlainen"? Mitä ihmeen touhua tämä koko lokerointi on?? Minä en ainakaan koe olevani pätevä diagnosoimaan ketään tuntematonta netissä..
Onko muuten tullut mieleesi, että nämä "superäidit" saattavat itsekin viihtyä niissä kerhoissa ja muskareissa? Vai ajatteletko tosissasi, että siellä käyvät äidit väkisin, lapsen vuoksi uhrautuen..?
Itse en kyllä pysty luokittelemaan parempia ja huonompia äitejä. Tiedän vain millainen äiti minä itse olen ja väitän olevani paras mahdollinen omilleni. Olen myös valmis oppimaan uutta ja innostun helpolla kaikesta lapsiin liittyvistä.
Loukkaantumiseni (jos sellaista nyt edes on ollut) johtui yksinomaan siitä, että en voi ymmärtää nimittelyä (mitä "superäiti" vallan selvästi on, vaikka sen naamioitkin "ovelasti" muuksi!!) ja suvaitsemattomuutta. En ole joutunut nimittelyn uhriksi (enkä joutunut nytkään), mutta tunnen empatiaa heikompia ja sorrettuja kohtaan.
On tutun kuuloista puhetta. Itsekin poden yksinäisyyttä aina välillä. Vietän kotosalla aikaa yksivuotiaan kanssa, viikot ollaan ihan vain kahdestaan miehen työskennellessä melkein toisella puolen Suomea. Järjestettyä harrastustoimintaa, johon voi osallistua yhdessä lapsen kanssa paikkakunnalla ei ole nimeksikään. Ulkoilu on yksi suosikkimme ja me lähdemmekin ulos melkein säällä kuin säällä. Viime talvena koin melkein pahempaa yksinäisyyttä kuin nyt. Kaikkeen siis ilmeisesti tottuu. Tosin lapsikin on jo seurallisempi ja pienen kanssa voi puuhailla kaikenlaista kivaa. Myös automatkat sujuu paremmin ja on helpompi lähteä piipahtamaan yhdessä ostoksilla taikka ihan vain ajelulla. Mutta älkää toki jämähtäkö siihen yksinäisyyteenne, vaan jalkautukaa. Ihan minne vain, nettiin tai ulkoilmaan. Puhukaa miehenne kanssa, tehkää iltaisin ja viikonloppuisin jotain mukavaa perheenä ja muistakaa, että äitien kuuluu saada myös omaa aikaa. Oma harrastus kerran viikossa piristää kummasti ja sieltä saa hyvänpäiväntuttuja.
on vaikka minkälaisia äiti-lapsi piirejä... Rohkeesti vaan neljän seinän sisältä mukaan muiden joukkoon.Ei siellä kaikilla ole mitään "omia " äitikavereita ,vaan haastellaan ristiin rastiin.
Ja kyllähän itsesi lisäksi myös lapselle tekee hyvää touhuta muiden kanssa.Ja ulkoilu ja touhuaminen on melkeen välttämätöntä pikkuisille energisille vipeltäjille.
Kysehän on siitä, että ei halua mennä noihin kerhoihin. Niissä on ristiin rastiin käyty ja ovat mielestäni tosi teennäisiä (siis äidit).
Leikit ja laulut kyllä saadaan hoidettua kotonakin ilman apua ja uloskin osaamme mennä ilman, että on oltava seuraa.
Keskustelun pointtihan on (kuten aiemmin jo muistutettiin) se, että mistä meille äideille seuraa, jotka eivät sitä noista normaalipaikoista löydä.
Eiköhän meistä jokainen osaa avata suunsa ja jutella niitä näitä, mutta joskus olisi tarvetta jutella muustakin kuin säästä.
Että silleen, ei näköjään päästä puusta pitkälle.
näyttää olevan vaihtoehtoja... Puistossa äitiä, naapurin yh joka ei ollutkaan kiva jne... Täällä ei ole puistoa ja nuorin lähinaapurikin taitaa olla 30 vuotta vanhempi kuin minä:( Puoli vuotta ollaan täällä asuttu ja olenkin päättänyt muuttaa takaisin "kotiin". Eli sinne mistä muutettiin. Jos ukko ei lähde mukaan jääköön tänne persläpeen märehtimiään...
Pistetäänpä nyt heti tähän perään gallup pystyyn. Missä te (tai siis me) kaikki ei-kerho-äidit ollaan sitten maantieteellisesti?! Rohkeasti itse aloitan kertomalla kotipaikakseni Lempäälän!
nimeltään äänekoski=) ja olen ei-kerho äiti vaan koska täällä ei pahemmin kerhoja perheille ole tai ainakaan sellaisia kerhoja minne kahden vanhan veisi!
näin, että olen ainoa laatuaan täällä Helsingissä?
Täytyykö mun sitten muuttaa pienelle paikkakunnalle, jotta löytyisi kaltaistani seuraa?
Taidamme vaan kaikki näköjään asustella missä sattuu, paitsi te kaksi, jotka asutte Äänekoskella (liittoutukaa!).
mä oon myös Äänekoskelainen...Eli kannattaa muuttaa ilmeisesti tänne! :)
siis pakata perheen ja muuttaa sinne!
Et ole ainoa, täällä yksi Helsinkiläinen antihiekkalaatikkoäpääkerhoihminen(joka haaveilee muutosta muualle heh heh)
ja muutetaan kahden muun luo Äänekoskelle?
Tai sitten asutaan Helsingissä ja liitoudutaan täällä...
Missä päin asutte?
vamiina tälle liittoutumalle:
Äidit irti perhekerhoista
tai
Antihiekkalaatikkoyhdistys
Sitten voimme perustaa näihin omat kuppikuntamme ja ollaan niinkuin muutkin äidit!
löytyykö Suolahdesta yksinäisiä äitejä?
Pohjois-Helsingissä :)
Täällä olis Kaljoelta "yksinäinen" äiti.
Mullakin on ihan omaa syytä tämä yksinäisyys. Lapsuuden arvet vaan menee niin syvälle että en uskalla tuppautua mihinkään seuraan.
Täällä olis Kalajoelta "yksinäinen" äiti.
Mullakin ihan omaa syytä tämä yksinäisyys, mutta lapsuuden arvet menee niin syvälle etten uskalla tuppautua mihinkään seuraan.
minä myös Pohjois-Helsingistä!
Sattuipas somasti! Siispä liittoutukaamme!
onko täällä jo kaikki äipät unten mailla..?
(alkaa jo vähän ideat loppumaan otsikon suhteen...)
Liittoudutaan! Asumme tarkemmin sanottuna Viikissä. Muutamme pois heti kun saamme jostain uuden kodin. Paska paikka asua (ekologisuus sucks!). Erehdyin taas asiasta kukkaruukkuun (epäilen mielenvikaisuutta tai jonkinasteista univajetta).
Lähdetäänkö shoppailemaan ens viikolla, vaikka olen jo shoppaillutkin kaikki rahani... Ikkunaostoksia ja kahvittelua.
Eikö ketään täältä ylempää?
Lähdetään vaan, tässä lähistöllä asustan..:) Tarttis varmaan jotenkin vaihtaa yhteystiedot vai törmätäänkö puistossa/hiekkalaatikolla ehhehee! :D (täälläkin päässä hieman univajetta)
eiku sovitaan tässä julkisesti tarkka aika ja paikka, jotta saadaan kaikki perverssit urkkijat mukaan!
tai sitten s.postitse
[email protected]
juuri niitä minäkin kaipailen pohjois-suomessa asustelevia yksinäisiä äitejä...
Pohjosesta, tarkemmin rovaniemeltä. Entä sinä,mistä tarkalleen olet ja minä ikäinen?
Minä olen 25.
olen Torniosta ja 22v yhden lapsen äiti. aika kaukana kuitenkin.
kävin lasten kanssa paljon leikkipuistossa, mentiin aamuisin ja oltiin siellä lähes koko päivä. Minä en ole ollut lähes koskaan mitään hiekkalaatikko"tyyppiä", mutta lähdimme kuitenkin puistoilemaan. Ja siellähän se koko kesä sitten meni =) En tyrkyttänyt itseäni mihinkään mukaan, vaan lapset leikkivät itsekseen ja tutustuivat toisiin lapsiin ja sitä myötä tutustuin heidän vanhempiin.
Aina eivät kemiat kohtaa ja todella paljon on omasta aktiivisuudesta kiinni millaisena sen hiekkalaatikkoympäristön kokee. Minä pidin siitä, että lapset leikkivät keskenään ja aikuiset saivat höpötellä omia juttuja. Nyt ollaan muutettu tänne itään pari kuukautta sitten ja vielä ei oikein olla selvillä näistä leikkipuistoista, mutta niihin aiomme paneutua ensi viikolla!!
Minun mielestäni siis oma aktiivisuus on valttia sekä avomielisyys!!
Mihin hävisi kaikki Ääneseudulta kotoisin olevat äipät..? Pari päivää sitten niitä oli useampikin,mut nyt ei oo näkynyt ainuttakaan! :(
Täällä edelleen ollaan, on vaa niin kypsä ja ryytyny olotila:( Koko ajan vaan funtsaan mihin suuntaan tästä lähtis ja nää sunnuntait on aina ollu mulle sellasia masispäiviä. Sillon ku oli töitä, tykkäsin olla sunnuntaisin töissä, aamuvuorossa. No, onneks huomenna on taas maanantai ehkä paremmat fiilikset.
Sori ku vähän kesti tää vastaaminen,oli vieraita kylässä...
Joo sunnuntait on kyllä sellasia masispäiviä... :/
Mua kans väsyttäny koko päivän ja ihan vetämätön olo! Puuuh... :(
No mutta mutta...Minkäs ikänen sä oot?
Aikas vanha eukko olen, neljääkymmentä lähentelen:) Sä olet vielä nuori, jos toi 22 on nimen perässä sun ikäs.
Juu,tän kuun lopulla tulee 23v. täyteen.
Asutkos sä Äänekoskella vai Suolahdessa? Oot kyllä aika nuorekkaan olonen,aattelin et oot mun kans suurinpiirtein samoja ikiä. :) Tai nuorihan sä vielä ootkin.
Huomenta vaan Jonska! Tääl Suolahdes asustelen:( En nyt tosta nuorekkuudesta niin tiedä, välillä aamulla peiliin katsoessa tulee ihmeteltyä, ett kuka kumma toi räjähtäneen näkönen muija mahtaa olla, jolle on ryppyjäkin tullu? Mulla taitaa vaan olla nuori sielu, heh!
Mites sun päivä on lähteny käyntiin? Mulla nuorimmainen vielä nukkuu, nukahti illal vasta about 22.30, toinen tuolla kattoo viasatilta piirrettyjä.
Vasta tossa äsken heräilin,ku mies on iltavuorossa ja nousi pojan kans aamusella ylös,et äippä sai nukkua vähän pitempään.:)
Vai Suolahdessa asustelet..Oon itekkin sieltä kotosin. :/
Minkäs ikäsiä lapsia sulla on? Meidän 5kk ukkelilla on jo kovat tohinat yläkerrassa äänestä päätellen... :)
Lapset on 14v,pian 4v. ja tässä kuussa nuorimmainen täyttää 1v.
puistoon lapsukaisen kanssa. En vaan tykkää jutella kauheesti vieraiden kanssa, joten olen ihan vaan hiljaa ja kattelen kun lapsi touhuaa. Olen siinä mielessä poikkeus meidän puistossa, valtaosa suomalaisista kävijöistä on puistotuttaviksi tulleita. Ulkomaalaiset taas tuntuu olevan myös hyviä tuttuja keskenään, varsinkin afrikkalaiset.
Olen tosin yksinäinen ilman aikuisseuraa, mutta olen tottunut siihen enkä hypi seinille. Aiemmin ajattelin että muut vanhemmat puistossa ovat "leuhkoja" kun kukaan ei välittänyt jutella kanssani, mutta kai se paistaa että itse tosiaan olen mieluiten puhumatta. Sellasiakin ihmisiä on kuulkaas, jotka vaan mielellään olla möllöttää! Tsemppiä kaikille yksinäisille!