Seroxat

Moro! Olen reilun vuoden syönyt kyseistä lääkettä masennukseen, pahimmillaan 60mg/päivä.
Nyt olen kesästä lähtien ollut ihan ok kunnossa ja vähentänyt annosta.
Annos on nyt 10mg/päivä. Viime aikoina olen nukkunut huonosti ja päänuppi on välillä jotenkin turtan oloinen. Käyn koulussa punttisalilla ja lenkillä lähes päivittäin.
Kuitenkin vähän huolestuttaa, että johtuuko tämä unettomuus ja "kummallinen" olo siitä kun lääkeannosta on vähennetty vai onkohan masennus mahdollisesti palaamassa.
121226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

itse aloitin juuri tuon lääkkeen syönnin. 20mg/pvä. minulla oli remeronit, mutta niiden sivuoireista tuli aika pahat jouduin vaihtamaan. remeron ei auttanut masennukseeni ollenkaan, ainoastaan unen saantiini. uniongelmistakin kärsin.
nyt seroxatteja syödessäni välillä saan unen 2-3 aikaan yöllä, mutta useimmiten vasta 4-6 aikaan, vaikka herään aikaisin! mistä se voisi johtua?`
toisinaan sitten väsyttää perkuleesti, toisinaan tunnen olevani uusi ihminen. nyt olen ollut kaksi päivää täynnä intoa..lennellyt paikasta toiseen, mutta sitä ennen vain makasin. onko sinulla ollut samanlaisia kokemuksia? kannattaisiko minun seuraavalla psykiatrin kerrallani pyytää nostamaan annosta?
en suostunut osasto hoitoon. bentsoja minulle ei myönnetä. mitä tehdä?

Äänestä
  • Kylläpä aika tutulta kuulostaa. Itse nukahdin kyllä illalla hyvin, mutta sitten heräsin klo 3-4 yöllä, enkä saanut enää nukuttua.
    Lääkäri määräsi siihen unilääkettä, koska on tärkeää, että masentuneena saa nukuttua kunnon yöunet.
    Seroxatillahan menee 3-6-viikkoa ennenkuin se alkaa kunnolla vaikuttaa. Itsellä kyllä tuntui, että vaikutus alkoi nopeammin. Joten ei välttämättä kannata kiirehtiä sen annoksen nostamisen kanssa.
    Kaikkein pirullisintahan tässä sairaudessa on se, ettei paraneminen mene koko ajan eteenpäin vaan välillä (ainakin mulla), tulee takapakkeja. Välillä olo tuntui normaalilta ja välillä taas ei tahtonut jaksaa nousta sängystä ylös.
    Mutta sehän on kuitenkin tärkeää, että siitä kyllä paranee.

    Äänestä

  • Jykä kirjoitti:

    Kylläpä aika tutulta kuulostaa. Itse nukahdin kyllä illalla hyvin, mutta sitten heräsin klo 3-4 yöllä, enkä saanut enää nukuttua.
    Lääkäri määräsi siihen unilääkettä, koska on tärkeää, että masentuneena saa nukuttua kunnon yöunet.
    Seroxatillahan menee 3-6-viikkoa ennenkuin se alkaa kunnolla vaikuttaa. Itsellä kyllä tuntui, että vaikutus alkoi nopeammin. Joten ei välttämättä kannata kiirehtiä sen annoksen nostamisen kanssa.
    Kaikkein pirullisintahan tässä sairaudessa on se, ettei paraneminen mene koko ajan eteenpäin vaan välillä (ainakin mulla), tulee takapakkeja. Välillä olo tuntui normaalilta ja välillä taas ei tahtonut jaksaa nousta sängystä ylös.
    Mutta sehän on kuitenkin tärkeää, että siitä kyllä paranee.

    ...minulle ei myönnetä uni lääkkeitä, eikä rauhottavia. ainakaan bentsoja; koska minut on luokiteltu väärinkäyttäjäksi. en saa niinsanotusti mitään mitä voisin käyttää päihtymistarkoitukseen/voisin jäädä riippuvaiseksi. Uni tekisi kyllä todella hyvää.
    viekö seroxat pelkotiloja pois? ahdistuneisuutta?

    Äänestä

  • W kirjoitti:

    lääkärisi ei ole sitten antanut unilääkettä jota kyllä on sinullekin?
    se on totta jos olet ollut väärinkäyttäjä?ei bentsoja kirjoiteta,mutta kyllä voit hakea ihan viikonki ajaksi nukkumaan osastolle,tai puhua toisenlaisista unilääkkeistä.
    Valvomisesta jos se on pitkäaikasta sekoo pää ja kaikki muukin.

    Äänestä

  • yks kirjoitti:

    en suostunut osasto hoitoon.pelkään sairaaloita.en nuku siellä todellakaan.

    Äänestä

mulla tuli kummalinen olo ainakin, kun vähensin yhtäkkiä lääkitystä puolella. (syön samantapaisia lääkkeitä kun sä). eli jos niitä käy vähentää, se pitäs tehdä tosi pikkuhiljaa! eli ihan vaan tunnustelemalla ja sillee. esim. jos sun annos olis 60mg ni vähennät eka 50mg:aan ja katot sillai vaik pidemmän aikaa. muuten saattaa tulla yhtäkkiä jotain "vanhoja oireita". ainakin mulle kävi niin ja lääkäri sano samaa.

Äänestä

...se on niin, et elimistö tulee immuuniksi tietylle lääkkeelle ajan myötä eikä se toimi enää samalla tavalla ku aluksi...
Mun kohdalla toimi ku vaihdoin lääkettä pitkän käytön jälkeen toiseen vaikka tää toinen lääke ei olekkaan sen voimakkaampi kuin edellinen.

Äänestä
  • Semmoista, että on olemassa täysin vastaavanlainen mutta huomattavasti edullisempi lääke kun tuo seroxat, nimittäin optipar.
    Itse käytin seroxatia vuoden verran, kunnes kuulin tuosta optiparista. Vaihto sujui ongelmitta. Tiedoksi vain..

    Äänestä

  • miiru kirjoitti:

    Semmoista, että on olemassa täysin vastaavanlainen mutta huomattavasti edullisempi lääke kun tuo seroxat, nimittäin optipar.
    Itse käytin seroxatia vuoden verran, kunnes kuulin tuosta optiparista. Vaihto sujui ongelmitta. Tiedoksi vain..

    Itte olen käyttänyt pari vuotta seromexia sit vuoden seroxattia ja nyt on remeron ku rupes tulemaan univaikeuksia. Remeronissa on vaa huono puoli ainakin mulla että noin viisi päivää viikossa on semmoisia ettei jaksa tehä oikee mittää. Töissä kuitenki pitää käydä ja nyt oon ajatellu lopettaa kokonaan noiden lääkkeiden käytön ku se remeronikin on nii pirun kallista.

    Äänestä

  • mig kirjoitti:

    remeron on tyhmä lääke. auttoi nukahtamaan, mutta herätti 4tunnin päästä. teki outoa vapinaa minulle. ei saanut päivällä ittestään irti. en suosittele remeroneja ollenkaan.

    Äänestä

  • W kirjoitti:

    remeron on tyhmä lääke. auttoi nukahtamaan, mutta herätti 4tunnin päästä. teki outoa vapinaa minulle. ei saanut päivällä ittestään irti. en suosittele remeroneja ollenkaan.

    olet sinä kun yleistät omat kokemuksesi kaikkia ihmisiä koskeviksi.

    Äänestä

  • W kirjoitti:

    remeron on tyhmä lääke. auttoi nukahtamaan, mutta herätti 4tunnin päästä. teki outoa vapinaa minulle. ei saanut päivällä ittestään irti. en suosittele remeroneja ollenkaan.

    itse tyhmä kun yleistät omat kokemuksesi kaikkia ihmisiä koskeviksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jykä kirjoitti:

Moro! Olen reilun vuoden syönyt kyseistä lääkettä masennukseen, pahimmillaan 60mg/päivä.
Nyt olen kesästä lähtien ollut ihan ok kunnossa ja vähentänyt annosta.
Annos on nyt 10mg/päivä. Viime aikoina olen nukkunut huonosti ja päänuppi on välillä jotenkin turtan oloinen. Käyn koulussa punttisalilla ja lenkillä lähes päivittäin.
Kuitenkin vähän huolestuttaa, että johtuuko tämä unettomuus ja "kummallinen" olo siitä kun lääkeannosta on vähennetty vai onkohan masennus mahdollisesti palaamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu