Tälläkin palstalla on paljon puitu lestadiolaisten meikkaamattomuutta, jota he perustelevat mm. "maailmalla erottautumisella". Toisaalta on pistetty merkille, että useat lestadiolaistytöt pukeutuvat muotivaatteisiin.
Rauhantervehdyksessä kirjoitetaan mitä mielikuvia uskovaisista ihmisistä on, niin eräs sanoo: Esimerkiksi lestadiolaisista tulee mieleen muotivaatteet ja meikittömyys".
Myös minulla ja ystävilläni on tämä mielikuva. Toki tiedän paljon lestadiolaisia, joille muotivaatteet eivät merkkaa mitään, mutta yksi ryhmä on lestadiolaistytöistä (ja pojista) on tällaiset muotivaatefriikit.
Onko teidän lestadiolaisen mielestä tämä hyvä asia? Itse satun pitämään paljon muotivaatteista, joten en kysy siksi, että tuomitsisin niitä... Kuitenkin vähän ihmetyttää kun useimmat tuntemani lestadiolaiset sanovat haluavansa erottua maailmasta; siksi ei mm. meikata. Kuitenkin lestadiolaisten tuntomerkiksi on alkanut vakiintua muotivaatteiden käyttö. Onko hyvä, että teidät tunnistetaan näinkin maailmallisesta asiasta? Tietenkin se voi hivellä itsetuntoa, että tunnetaan hyvinä pukeutujina...
Veikkaisin, että aikaisemmin tätä olisi kavahdettu. Jos esim. 60-70-luvulla lestadiolaiset olisivat tunnistettu juuri muotivaatteista, niin ei sitä olisi hyvänä pidetty. Eikö tuo osoita, että enää ei välitetä erottua maailmasta? Päinvastoin ollaan etujoukoissa tässä asiassa?
Ja artikkeli käsitteli papin meikkausta, niin tuli vielä mieleen (vaikka asiaa on satoja kertoja täällä käsitelty), että ovatko kaikki lestadiolaiset ihan rehellisesti (käsi sydämmellä :) ) sitä mieltä, että todellinen syy mm. meikkaamattomuuteen se, ettette halua seurata maailmaa?
Rauhantervehdyksessä kirjoitetaan mitä mielikuvia uskovaisista ihmisistä on, niin eräs sanoo: Esimerkiksi lestadiolaisista tulee mieleen muotivaatteet ja meikittömyys".
Myös minulla ja ystävilläni on tämä mielikuva. Toki tiedän paljon lestadiolaisia, joille muotivaatteet eivät merkkaa mitään, mutta yksi ryhmä on lestadiolaistytöistä (ja pojista) on tällaiset muotivaatefriikit.
Onko teidän lestadiolaisen mielestä tämä hyvä asia? Itse satun pitämään paljon muotivaatteista, joten en kysy siksi, että tuomitsisin niitä... Kuitenkin vähän ihmetyttää kun useimmat tuntemani lestadiolaiset sanovat haluavansa erottua maailmasta; siksi ei mm. meikata. Kuitenkin lestadiolaisten tuntomerkiksi on alkanut vakiintua muotivaatteiden käyttö. Onko hyvä, että teidät tunnistetaan näinkin maailmallisesta asiasta? Tietenkin se voi hivellä itsetuntoa, että tunnetaan hyvinä pukeutujina...
Veikkaisin, että aikaisemmin tätä olisi kavahdettu. Jos esim. 60-70-luvulla lestadiolaiset olisivat tunnistettu juuri muotivaatteista, niin ei sitä olisi hyvänä pidetty. Eikö tuo osoita, että enää ei välitetä erottua maailmasta? Päinvastoin ollaan etujoukoissa tässä asiassa?
Ja artikkeli käsitteli papin meikkausta, niin tuli vielä mieleen (vaikka asiaa on satoja kertoja täällä käsitelty), että ovatko kaikki lestadiolaiset ihan rehellisesti (käsi sydämmellä :) ) sitä mieltä, että todellinen syy mm. meikkaamattomuuteen se, ettette halua seurata maailmaa?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Meikkauskielto liittyy 1800-luvun maaseudun elämäntavan käsitykseen "maailmallisuudesta". Kiellolle ei ole perusteita Raamatussa. Se on vain osa köyhässä syrjäisessä maassa Pohjan perillä syntyneen uskonliikkeen lähtöympäristön elämäntapaa.
Meikkauskiellolla ei tietenkään ole mitään tekemistä varsinaisen kristinuskon eikä hengellisyyden kanssa.
Näin asiaa selvittää historiantutkija, itsekin vanhoillislestadiolainen Mauri Kinnunen Kaleva-lehdessä 1.10.2006:
>> Ehdottomuus opillisissa ja tapakulttuuriin liittyvissä asioissa on ollut yksi lestadiolaisuuden tunnus. Aikoinaan lestadiolaisuudessa yleinen yksinkertaisen pukeutumisen ihannointi juontaa juurensa Lars Levi Laestadiukseen ja hänen saarnoihinsa. Jos ihmisellä on Laestadiuksen mukaan elävä usko, sen tulee näkyä myös ulkonaisina merkkeinä. Uskova hylkää maailman koreuden ja turhuuden.
Laestadius paheksui varallisuuden näyttämistä ja rahojen tuhlaamista ulkoiseen ja maalliseen. Saarnojen innoittamana herätysliikkeeseen liittyneet alkoivat vähitellen kontrolloida toisiansa normien ja ”kristityn” ihanteiden noudattamisessa.
Lestadiolaisuus syntyi Fennoskandian äärimmäisessä perukassa, ja se omaksui ympäröivän tapakulttuurin askeettisimmillaan. Pohjan perillä monet rintamaiden arkipäiväiset vaatteet, esineet ja asiat olivat ylellisyyttä ja kerskaa ja niitä tuli ”kristityn” välttää.- ->>
http://groups.msn.com/Keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/artikkeleita.msnw?action=get_message&mview=1&ID_Message=1301&CType=0&CDir=-1
parasta vain pukeutua sakkiin ja ripotella tuhkaa paalle. Tosin erottuisihan sita porukasta silloinkin.
ihannoitavan yksinkertaista pukeutumista ainakaan nuorten keskuudessa. Ainoaksi merkiksi näyttää jääneen meikkaamattomuus, mutta muuten maailman "turhuutta ja koreutta" ei hylätä. Sitä en vain ymmärrä, miten vain meikkaus olisi "maailmallista", mutta muotivaatteet eivät. Eivätkö muotivaatteet ole sitä mitä suurimmassa määrin?
Jee! :-D *nauraa ääneen*
Kuka sanoo ettei vl-likat tahtoisi meikata. VArmasti jokainen ainakin jossakin vaiheessa. Onhan päiviä jolloin naama näyttää peilistä rupiselta perseeltä. Eihän sekään ole kaunista. Tuo meikkaamattomuus on kiusallinen juttu ja monelle vl-tytölle arka asia. Meikillä saatais joskus ulkonäöstä ehostettua hyvät piirteet esille. Itse en usko vl-tyttönä, että meikkaaminen veis taivaspaikkaa minulta, jos en muuten kehtaa ulkomaailmaan astua tai olla ihmisten kanssa tekemisessä, jos en ole omia vikojani voinut korjata, jos siihen on mahdollisuus. Jotkut syntyy lihavina ja voivat jumalan luomistyöstä poiketa laihduttamalla, miksei pieniä "kasvovirheitä" voisi paikata. En tarkoita, että pitäisi meikata oikein urakalla, se on rumaa, mutta hento meikki tekee joskus hyvää eikä se näy mihinkään. Itse käytän vähän jotain meikkiä, enkä koe sitä hirveäksi synnyksi. Meikkaus on tosin niin huomaamatonta, ettei sitä voi eroittaa.
Mainitset ristiriidan: lestadiolaiset sanovat tahtovansa olla meikkaamatta, koska eivät tahdo mukautua maailmaan, ja
sitten lestadiolaiset kuitenkin, jopa poikkeuksellisen voimakkaasti, tuhlaavat rahoja merkkivaatteisiin maailman muodin mukaan eläen.
Kyllä: siinä on ristiriita sanojen ja tekojen välillä.
Entä sitten?
Kyseisessä ristiriidassa itsessään ei ole mitään kielteistä, sillä kaikissa yhteisöissä on aina monenlaisia ristiriitoja.
Et sellaista yhteisöä koskaan löydä, missä ei ristiriitoja olisi :)
Siellä missä on ihmisiä, siellä on aina myös ristiriitoja ja epäjohdonmukaisuutta sanojen ja tekojen välillä, uskon ja tekojen välillä jne.
Niin on aina ja joka paikassa. Täydellistä, ristiriidatonta ja täysin johdonmukaista yhteisöä ei maailmassa yhtäkään ole.
Ristiriidat ja epäjohdonmukaisuudet tulee hyväksyä osaksi ihmisen osaa. Olemme vajavaisia, ja sellaisiksi täällä maailmassa jäämmekin.
Kirjoittihan Paavalikin tunnistaen oman ristiriitaisuutensa ja sanojensa ja tekojensa välisen armottoman suuren ristiriidan: "sitä hyvää, mitä minun tulisi tehdä, minä en tee."
Nuoret naiset ehkä käyttävät koko ajan uusinta uutta ajantasalla olevaa muotivaatetta. Mutta, kuule, kyllä me aikuisetkin osataan,
ja varsinkin miehet. Miehille kerskailun ja muodin kärjessä olemisen keino ovat esim. asuntoautot ja autot :)
Me emme vaan halua itse kohdallamme tunnustaa kerakailuamme kerskailuksi, emmekä järjetöntä näyttämisen haluamme oikeilla nimillä.
Puolustelemme itsellemme hankintoja, joilla olemme muodin ja kulutuksen kärjessä, mitä moninaisimmin perustein: milloin milläkin keinoin,
mutta totuutta kerskailun tarpeesta, muodin mukaan elämisestä ja kerskaomaisuuden haalimisesta pelkästään näyttämisen tarpeiksi, me emme
halua itsellemme emmekä toisillemme myöntää. Me olemme ihmisiä, joiden teot ja sanat ovat erittäin usein ristiriidassa, ja epäjohdonmukaisia olemme.
Risitiiriitaisuuden ja epäjohdonmukaisuuden voi myöntää hyvinkin. Mutta, ei tietenkään siihen tulisi jäädä köllöttelemään.
Olisi hyvä tehdä parannusta, että sanat ja teot lähenisivät toisiaan ja ristiriidat pienenisivät ja että niistä jotkut jopa poistuisivatkin...
Sen ymmärrän, että toisen ihmisen tai yhteisön epätäydellisyys (ristiriita ja epäjohdonmukaisuus sanojen ja tekojen välillä) voi loukata jotakin toista ihmistä. Mutta, kun katsoo itseensä ja ymmärtää itsensä epäjohdonmukaiseksi ja ristiriitaiseksi, silloin on luontevaa ja helppoa sallia myös toisten ihmisten olevan epätäydellisiä ja ristiriitaisia.
Tunnetko sinä sellaista täydellistä ihmistä (yhteisöä), joka ei toisinaan olisi ristiriitainen ja epäjohdonmukainen tekojensa ja sanojensa suhteen?
Kirjoitat: Entä sitten?
Kyseisessä ristiriidassa itsessään ei ole mitään kielteistä, sillä kaikissa yhteisöissä on aina monenlaisia ristiriitoja.
Et sellaista yhteisöä koskaan löydä, missä ei ristiriitoja olisi :)
Puutut varsin tärkeään asiaan ja on hyvä, että otit sen esiin. Olen samaa mieltä, että koskaan ei löydy yhteisö, joka olisi ristiriidaton. Minäkin olen ristiriitainen!
MUTTA, MUTTA...
Lestadiolaiset ovat tehneet tästä uskonasian! Jos meikkaat, et voi olla uskovainen jne. Eli lestadiolaiset väittävät Jumalan sanassaan kieltävän mm. meikkauksen, koska se on koristautumista! Kuitenkin he rikkovat tätä vastaan.
Ymmärräthän, että asia olisi täysin eri jos lestadiolaiset vain myöntäisiät tämän olevan osa heidän tapakulttuuriaan. Eli myöntäisivät reilusti, ettei tämä ole autuudenasia. Sanoisivat siis, että "me emme halua meikata tai värjätä hiuksia, mutta ken sitä haluaa tehdä, ei tällaisen asian takia menetä autuuttaan" Tai: "Meikkaaminen ei ole sen synnillisempää koristautumista kuin muotivaatteetkaan". Kenenkään omaatuntoa ei saa sitoa Raamatun ulkopuolisilla väitteillä.
Kyse on nyt Jumalan sanasta. Ei synti voi muuttua! Siksi tässä ristiriidassa on niin paljon kielteistä! on vaarallista väittää Jumalan tahtovan perinnesääntöjöjen noudattamista autuuden eteen. Ei voi olla oikein, että kuusikymmentäluvulla permanentti on ollut synti, (ja jokainen synti vie kadotukseen!)ja tänään se ei ole. Ei voi olla oikein, että meikkaus on tänään synti, josta nuhdellaan, mutta kymmenen vuoden kuluttua se ei enää ole. Onko sinusta?
Sehän on sama kuin jos Paavali olisi opettanut, että ollaksene hyvä uskova, teidän täytyy noudattaa isien perinnäsissääntöjä.
Hyshys sanoi asiasta oivallisesta eräässä viestissään:
pohjimiltaan kun tätä asiaaajattelet että aika perimmäisten kysymysten äärellä ollaan
Kenelle ollaan kuuliaisia?
Sisältyykö täilläiseen ajatteluun aito kristityn vapas?
Pelastuuko ihminen näitä sääntöjä noduattamalla tai mikä niiden merkitys on?
Onko niihin ehdollistunut autuuden ehto? Jos et täytä tätä kohtaa yhteisö sulkee sinut keskuudestaan?
Leena Huovinen vastasi mielestäni osuvasti: Jos pikkuasiasta tehdään iso asia, ei kysymys todellakaan ole pikkuasiasta. Olen siis Leenan ja sinun kanssasi samaa mieltä.
Hei sinulle.
Kiitos kirjoituksestasi. Ihmettelysi on oikeutettua (jos sitä käsitettä saa käyttää) ja kirjoitat loistavan loogisesti. Iloa lukea.
Luulen ymmärtäväni mikä on pointtisi ja jään sitä miettimään.
Yhdestä asiasta nyt vaan tässä kirjoitan. Siitä, mitä tämä yksi kohta tekstissäsi, tuo mieleeni. Kirjoitat loistavasti kysellen:
"Kyse on nyt Jumalan sanasta. Ei synti voi muuttua! Siksi tässä ristiriidassa on niin paljon kielteistä! on vaarallista väittää Jumalan tahtovan perinnesääntöjöjen noudattamista autuuden eteen. Ei voi olla oikein, että kuusikymmentäluvulla permanentti on ollut synti, (ja jokainen synti vie kadotukseen!)ja tänään se ei ole. Ei voi olla oikein, että meikkaus on tänään synti, josta nuhdellaan, mutta kymmenen vuoden kuluttua se ei enää ole. Onko sinusta? "
Pohdit, että ei voi olla oikein, että permanentti on synti ja kymmenen vuoden kuluttua ei ole.
Pohdit, että ei voi olla oikein, että meikkaus on tänään synti, mutta kymmenen vuoden kuluttua ei ole.
Ajattelet, että synti ei voi muuttua.
Olet keskeisen kysymyksen äärellä :)
Pohdippa, että miesten hiusten leikkaaminen oli synti (VT), mutta tänään se ei ole synti.
Pohdippa, että nainen jos oli seurakunnassa hiuksiaan peittämättä, teki syntiä (UT), mutta nykyään naiset saavat olla peittämättä hiuksia, ts. se ei ole syntiä.
Pohdippa, että moni asia, mitä esim. UT:ssä kuvataan synniksi, ei ole meidän mielestämme enää syntiä.
Pohdippa, että noin 600 VT:n synniksi mainitsemaa asiaa, ei ole enää meille syntiä, vaikka Jeesuksen opetuslapsille ne 600 asiaa olivat syntiä.
Syntikäsitys siis todella voi muuttua - ja on muuttunut koko ajan.
Kun esim. UT:stä luemme, että naisten tuli olla hiukset peitettynä seurakuntakokouksissa ja profetoidessaan,
niin huomaamme, että UT:n kuvaamat henkilöt vilpittömästi uskoivat sen olevan syntiä.
Me taas, yhtä vilpittömästi uskomme, että naiset eivät tee syntiä, kun ovat seurakunnan kokouksissa hiukset avoimina ja näkyvinä.
Toinen esimerkki. Mooseksen kirjoissa tarkasti kerrotaan, että nainen tulee saastaiseksi, kun hän synnyttää lapsen.
Siellä Jumala antaa tarkat ohjeet, miten tämä tuore äiti puhdistetaan tästä synnistä. Kristityt omivat tämän uskon.
Vielä Lestadiuksenkin aikana Suomessa pappi kävi "puhdistamassa" synnyttäneen naisen naisen kotona, sillä nainen ei voinut
poistua kotoaan, eikä olla muiden nähtävänä ennen kuin pappi oli käynyt hänet Jumalan Sanalla puhdistamassa.
No, me emme todellakaan enää usko, että nainen olisi synnytyksen jälkeen syntinen ja saastainen, emmekä pidä häntä kotiinsa suljettuna
niin kauan että hänet käydään puhdistamassa Jumalan Sanalla.
Syntikäsityksemme on muuttunut tämänkin asian suhteen.
Näitä esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon lisää mainitsemieni ja sinun mainitsemiesi (permanentti uskottiin synniksi 10 vuotta sitten, muttei enää niin uskota jne.) lisäksi.
Mielestäsi tällainen ei voi olla oikein. Ymmärrän sinua, että se hämmentää.
Kysymys ei ole synnin muuttumisesta, vaan syntikäsityksen muuttumisesta. Kunakin aikana ja kussakin kulttuurissa ihmisillä on
varioinut syntikäsitykset. Kristikansaa on koko sen historian ajan yhdistänyt vakaa usko 10 käskyn syntikäsityksiin:
muut syntikäsitykset ovat vaihdelleet eri kulttuureissa ja eri aikakausina. Esim. me täällä Suomessa voimme kokea alkoholin nauttimisen syntinä.
Mutta, Jeesus ja opetuslapset ja Paavali, UT:n kuvaamat uskovaiset, joivat oikeastaan päivittäin viiniä. Ei heille tullut mieleen
ajatella viinin juomisen olevan syntiä. Samoin Luther joi ruokajuomana olutta ja erityisesti hän piti punaviineistä, eikä hänkään niiden juomista syntinä pitänyt.
Me sen sijaan pidämme alkoholin nauttimista syntinä - tai ainakin useimmat meistä.
Kysymys on siitä, että syntikäsitys vaihtelee eri kultuureissa ja eri aikakausina. Mikä meitä eri aikakausien ja eri kulttuurien
uskovaisia yhdistää syntikäsityksissä, niin 10 käskyn pitäminen ja niihin ehdoton ankkuroituminen.
Jatketaan tästä... Tämä koko kysymyssarja, mitä ilmennät kirjoituksissasi on sellainen, että terävästi huomaat, syntikäsitysten vaihdelleen
ja se hämmentää sinua. Pohdit ehkä, että muuttaako Jumala käsityksiään synnistä.
Ei Jumala käsityksiään muuta. Mutta, me ihmiset muutamme käsityksiämme, ts. meidän Raamatun tulkintamme on muuttunut ja muuttuu.
Ei Jumala käsityksiään muuta. Mutta se, miten me vajavaiset ihmiset olemme kunakin aikana vajavaisesti Jumalaa ymmärtäneet, on muuttunut.
Kerro vaan mitä mieleesi tulee. Luulen, että argumentoit oivaltavasti ja haastat minua ja muita pohtimaan :)
Jään miettimään tätä kirjoitustasi muilta osin.
Kommentoin aluksi tätä yhtä asiaa.
Eli Vanhassa testamentissa on olemassa ns. Mooseksen laki, jossa on satoja pikkutarkkoja kieltoja. Ollakseen hyvä uskovainen näitä sääntöjä täytyi noudattaa.
Jeesus kuitenkin tuli ja muutti tilanteen. Hän korosti, että säännöt olivat tehnyt ihmistä varten, ihminen ei sääntöjä varten. Juutalaiset olivat lähteneet sille linjalle, että pienikin poikkeama sääntöelämästä oli Jumalan sanaa vastaan. He muistivat pestä jokaisen aterian jälkeen kätensä ja teurastivat lihan oikein jne. He jopa kysyivät Jeesukselta saako kuoppaan pudonneen eläimen pelastaa sapattina. He olivat siis menneet niin pitkälle, että olivat valmiit noudattamaan lakia jopa toisen kärsimyksen uhalla.
Jeesus ei enää vaatinut sääntöjen pikkutarkkaa noudattamista. Jeesus oli lain loppu, kuten hän sanoo. Laki oli nyt täytetty.
Jeesuksen kuoltua Paavalin ja Jeesuksen veljen Jaakobin aikana tuli kiistaa, miten kohdella pakanakristittyjä (eli juutalaisuuden ulkopuolelta tulleita). Eli täytyikö heidän noudattaa juutalaista lakia, siis ympärileikkausta ja sianlihankieltosyntiä (ja siis myös mainitsemaasi saastaisuuspykälää)jne. Asiasta käytiin keskustelua Jerusalemin kokouksessa ja paavalin linja voitti. Uusien kristittyjen ei enää tarvinnut noudattaa juutalaissääntöjä, koska Kristus oli lunastanut meidän kaikki vapaaksi armollaan. Jumala ei siis vaatinut enää ympärileikkausta tai muita.
Apostolien teot: Juudeasta tuli Antiokian seurakuntaan eräitä, jotka opettivat: "Ellette anna ympärileikata itseänne, niin kuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua."
Kokous kuitenkin päätti toisin, koska: Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät."
Eli Jeesukselle eikä hänen opetuslapsilleen VT:n pikkutarkat säännökset eivät olleet syntiä, kuten mainitset. Me olemme vapaiksi lunastetut, kuten Paavali asian kertoo. Jeesuksen syntymän jälkeen Paavalin sääntöjen rikkominen ei ole ollut syntiä. Joka toisin uskoi, uskoi väärin.
Paavali: 28 Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja. 29 Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös muiden kansojen Jumala? On toki, 30 kun kerran Jumala on yksi ja ainoa. Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaamattomat, kun he uskovat. 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.
Tämän minä tiedän, koska se lukee Raamatussa. Ihminen tätä asiaa ei ole muuttanut, vaan Jumala.
Paavali kirjoittaa: 13 Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun." 14 Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen.
Paavali: Mikä sitten on lain tarkoitus? Se säädettiin perästäpäin osoittamaan rikkomukset, kunnes tulisi se jälkeläinen, jota lupaus koski.
Paavali: Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi. 24 Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta. 25 Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia.
Ihminen ei edelleenkään saa päättää mikä on syntiä ja mikä ei. Ut.n koko linja on se, että synti on sydämen luopumista Jumalasta.
Paavali piti äärimmäisen tuomittavana, jos joku yritti väittää esim. että ympärileikkauksen tai sianlihan syöminen olisi syntiä.
Paavali: Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin 21 "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"? 22 Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. 23 Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.
Korostan siis vielä, että synti ei muutu! Eikä muutu myöskään syntikäsitys! Tai toki ihmiset yrittävät niin tehdä, mutta se ei ole oikeaa toimintaa. Jos esimerkiksi kuusikymmentäluvulla joku on tullut tuomituksi permanentin takia kadotukseen, on tuomion lausunut ihminen, ei Jumala. Kenelläkään ihmisellä ei ole oikeutta väittää, että edes syntikäsitys voi muuttua. Synti on ja pysyy; se on yksi ja sama: sydämen luopumista Jumalasta.
Olet oikeassa siinä, että ihminen on vajavainen ja yrittää muuttaa ja keksiä omia syntejää. Se on kuitenkin kiellettyä. Paavali kertoo hyvin usein, miten emme saa asettaa toistemme päälle ihmisten keksimiä sääntöjä ja syntejä.
Kirjoitat: Esim. me täällä Suomessa voimme kokea alkoholin nauttimisen syntinä.
Mutta, Jeesus ja opetuslapset ja Paavali, UT:n kuvaamat uskovaiset, joivat oikeastaan päivittäin viiniä. Ei heille tullut mieleen
ajatella viinin juomisen olevan syntiä.
Juuri tällainen ajattelutapa on väärä. Raamattu kieltää ainoastaan juopumisen, ei sinällään alkoholia. Eikä kenelläkään ihmisellä ole oikeutta sanoa, että kun nautit alkoholia teet syntiä!
Kun luet UT:tä, huomaat, että Jeesuksen opetuslapset olivat juutalaisia, jotka eivät koskaan lopettaneet seuraamasta juutalaisuutta :) He edelleen noudattivat Mooseksen lakeja ja niiden perinnäistapoja.
Toisin oli Paavalin seurakunnissa: niissä kristityt eivät olleet juutalaisia, eikä Paavalin seurakunnissa Torahille (meidän VT) annettu sijaa kuten opetuslasten seurakunnissa.
Kuten omassa koti Siionissamme elämme, niin huomaamme, että meidän syntikäsityksemme oli toinen monissa paikoin verrattuna Paavalin alkuseurakuntiin. Enpä ole koti Siinossani naisten nähnyt hunnutettuina kulkevan, vaikka ehdotonta se oli Paavalin alkuseurakunnissa, sillä alkuseurakunnissa nainen teki synnin mennessään kokoukseen hunnuttamattomana ;)
Kun Lestadius vakaasti uskoi, että nainen tulee saastaiseksi synnyttäessään ja hän kävi Jumalan Sanalla naisen puhdistamassa, niin me emme enää usko kuten veli Lestadius aikoinaan uskoi synnyttämisen tekevän naisen vialliseksi Jumalan silmissä. Niin vain ovat syntikäsityksemme muuttuneet :)
Jumala ei muutu, eikä Jumalan ajatukset.
Meidän käsityksemme Jumalan ajatuksista ovat koko ajan muuttuneet rakkaan Herramme johdatuksessa.
Siksi me emme enää nuhtele kaikista sellaisita asioista synteinä, mitä synneiksi Siionissa vielä 1970-luvulla synneiksi uskottiin. Sillä tavoin on Herra meitä johdattanut nämä 2000 vuotta ja edelleen johdattaa :)
"Kenelle ollaan kuuliaisia?
Sisältyykö täilläiseen ajatteluun aito kristityn vapas?Pelastuuko ihminen näitä sääntöjä noduattamalla tai mikä niiden merkitys on?
Onko niihin ehdollistunut autuuden ehto? Jos et täytä tätä kohtaa yhteisö sulkee sinut keskuudestaan?"
Kenelle ollaan kuuliaisia, ja noudetatetaanko tässä ihmssääntöjä vai Jumalaa?
Fiktiivinen esimerkki.
Mies erämaassa kohtaa kullankaivajan, joka on kaivanut paljon kultaa. Mies tietää, että
jos hän murhaisi kullankaivajan ja anastaisi tämän kullan, niin kukaan ihminen maailmassa ei siitä mitään tietäisi, sillä erämaassa kukaan ei olisi näkemässä hänen tekoaan. Niinpä mies tappaa kullankaivajan, ottaa kullan.
Hän elää rikkaana elämäänsä, eikä kukaan tiedä hänen olevan murhamies. Hänellä on kiva elää
loisteliasta ja arvostettua elämää.
Toinen mies ja vastaava tilanne. Tämäkin mies kohtaa erämaassa kullankaivajan, joka oli kaivanut paljon kultaa. Mies tietää, että jos murhaisi kullankaivajan ja anastaisi kullan, niin kukaan ei sitä tietäisi, koska erämaassa ei olisi ihmisiä näkemässä hänen tekoaan. Niinpä mies tappaa kullankaivajan ja anastaa tämän kullan. Hän elää
elämäänsä rikkaana, eikä kukaan tiedä hänen olevan murhamies. Mutta - hänellä on hirvittävä olla:
hänen omatuntonsa syyttää häntä. Hänen omatuntonsa jäytää häntä yötä ja päivät. Yöt ja päivät hän näkee mielessään kullankaivajan ruumiin, eikä näky jätä häntä rauhaan.
Mies on sekoamaisillaan syyllisyydestä, vaikka kukaan ihminen ei ole häntä syyttämässä, sillä kukaan ei tiedä mitään hänen teostaan.
Hänen omatuntuntonsa syyttää häntä. Ja lopulta hän sekoaa.
Nämä miehet ajattelivat, mitä muut sanoisivat heidän teoistaan, ts. heille oli tärkeää ettei kukaan näkisi tekoa, eikä siten kukaan pääsisi mitään sanomaan. He siis tiesivät molemmat, että ihmisten säännöt "älä tapa"
olivat noudatettavia, ja jos niitä ei noudattaisi, niin sitten tulisi ihmisten silmissä tuomituksi.
He eivät noudattaneet sääntöä. Koska kukaan ei tiennyt heidän rikkomuksestaan, heillä molemmilla oli vapaus elää kuten halusivat: toinen nautti rikkaasta elämästään ja toinen kitui syyllisyydessä.
Toisen omatunto syytti häntä ja toisella niin ei käynyt.
Seurataanko me käskyjä ja neuvoja sen tähden, että mietimme, mitä muut sanovat, jos jätämme noudattamatta niitä?
Kyllä - usein me niin tehdään.
Useimmilla meillä kuitenkin myös toimii omatunto: vaikka kukaan ei olisi näkemässä, että
emme noudatakaan jotakin ohjetta tai sääntöä, niin omatuntomme alkaa huutaa meille, jos rikomme
käskyjä tai ohjeita vastaan. Silloin ei ole sääntöjen ja käskyjen noudattamisessa kysymyksessä se, että noudattaisimme niitä ihmisten (seurakunnan) tähden, vaan silloin on kysymyksessä se, että noudatamme niitä omasta henkilökohtaisesta sydämen halusta.
Kun uskovainen tekee tekoja, joiden tietää olevan väärin, mutta tekee niitä, koska toiset uskovaiset eivät ole näkemässä eikä ole kiinnijäämisen pelkoa. Ja, jos hänen omatuntuntonsa ei häntä syytä teoista, niin silloin hän on ihminen, jolle sääntöjen ja käskyjen noudattaminen tapahtuu vain sen tähden, että hän olisi toisten uskovaisien silmissä hyväksytty ja kelpo. Ts. hän noudattaisi sääntöjä ja käskyjä ihmisten tähden, eikä henkilökohtaisesta uskosta Jumalaan, eikä henkilökohtaisen omatunnon ratkaisun mukaan.
Uskovaisien joukossa on molempia. On heitä, joille toisinaan säännöt on rikottaviksi (kun toiset uskovaiset eivät näe), eikä heidän omatuntonsa heitä syytä. Ja on niitä, jotka seuraavat sääntöjä oman omatuntuntonsa äänen mukaan.
Ensimäiset seuraavat sääntöjä ihmisten tähden. Ja, jälkimmäiset seuraavat sääntöjä Jumalan tähden.
Jokainen meistä joskus (toistuvasti) tekee tekoja, joiden tietää olevan seurakunnan silmissä väärin.
Jokaisella on joskus aikoja ja vaiheita, että omatunto tuntuu kuin uinuvan: omatunto ei syytä, vaikka väärin tekisi.
Sellaisessa vaiheessa uskovainen noudattaa sääntöjä ja neuvoja kuin "vanhasta tottumuksesta" ja kuuliaisuudesta seurakuntaa kohtaan. Mutta, sitten kun hänen sielunsa taas virvoittuu ja omatunto herää, sitten hän alkaa seurata sääntöjä ja kehoituksia omasta sydämen uskostaan ja oman omatuntonsa kehoituksen mukaan:
silloin hän tekee niin kuuliasuudesta Jumalaa kohtaan, eikä kuuliausuudesta seurakuntaa kohtaan.
Kun ollaan kuuliaisia seurakunnalle, se on samalla kuin turva. Se on kuin syli, joka pitää ihmistä
ainakin näennäisesti vielä oikeiden asioiden äärellä, vaikka omatunto olisi toisinaan hieman paatuneemmassakin tilassa (sellaisia tiloja on kaikilla ihmisillä eri elämänvaiheissa, ja toistuvasti elämän aikana). Siksi sellaiset melko ehdottomilta vaikuttavat kehoitukset ja niiden noudattamiset toimivat kuin turvallinen syli.
Kuuliaisuus seurakuntaa kohtaan voi siis olla myös tapakristillisyyttä. Joka ainoalle uskovaiselle se joskus on tapakristillisyyttä.
Kun on sellainen vaihe elämässä, että se on silkkaa tapakristillisyyttä, ei se tapakristillisyys itsessään ole huono asia,
sillä se voi olla tekijä, joka pitää ihmisen oikeiden asioiden äärellä niin kauan, että hänen henkilökohtainen omatuntonsa herää, ja hän elävöittyy uskossaan uudelleen ja kohtaa elävän Jumalan.
Uskon niin olevan kaikilla kristityillä eri yhteisöissä: kirkon porukoilla, helluntailaisilla jne.
Kaikkialla ihmiset välillä noudattavat yhteisönsä neuvoja ja kehoituksia pelkästä tavasta. Ihmiset ovat sellaisia. Jopa alkuseurakunnissa kävi niin: Kolossalaiset tekivät perinnäistapojen noudattamisesta uskonelämää, he hengellistivät ihmisneuvot ja ihmissäännöt, joita seurakunnan johtajat heille antoivat. Ja, Paavali heitä herätteli siinä, että he avaisivat sydämensä ja omatuntonsa Jumalalle, eikä seurakunnan johdon määräämien neuvojen ja ohjeiden noudattamisen ensisijaisuudelle. Ei me nykyajan uskovaiset olla yhtään sen kummempia kuin nuo alkuseurakunnan uskovaisetkaan :)
Henkilökohtainen mielipiteeni kysymykseesi, että onko oikein, että ihminen erotetaan, jos hän ei noudata ulkonaisia tapoja, ts.
jos hän ei ole ulkonaisissa asioissa yhtenevä seurakuntaan.
Mielestäni ketään ei missään nimessä saa erottaa, jos hän tekee ulkonaisissa asioita eri ratkaisuin kuin enemmistö.
Ihminen ei tule autuaaksi ulkonaisten asioiden noudattamisella. On tärkeää, että ihmiset
saavat ja voivat olla lähellä Jumalan Sanaa myös silloin, kun he eivät kykene tai eivät halua
yhtenäiseen ulkonaiseen käyttäytymiseen. Se on tärkeää siksi, että ihmiset pysyisivät oikeiden asioiden äärellä.
On tärkeää, että ihmiset saavat ja voivat olla Sanan lähellä, oli heidän sydämensä tila mikä tahansa (olivat he vastaanottavaisia tai eivät),
sillä yksin Jumala vaikuttaa Sanassaan ja Hän vaikuttaa siten kuin haluaa. Olen siis sitä mieltä, että ihminen ei voi antaa Jumalalle määräaikaa, ts. ihminen ei voi sanoa "Tuo ihminen on ollut Sanan äärellä jo pitkään,
eikä hän ole ottanut vastaan pelastuksen saarnaa ja hänen etsikkoaikansa on jo ohi".
Uskovaiset ovat joskus päättäneet sen, milloin jonkun toisen ihmisen etsikkoaika on ohi,
mutta itse asiassa nämä uskovaiset ovat sillin antaneet itselleen Jumalalle määräajan: he
ovat kuvitelleet, että Jumala toimisi heidän antamansa määräajan mukaan.
Niin ei ole ollut. Uskovaiset eivät voi, oikeasti tietää, milloin toisen ihmisen etsikkoaika on ohitse,
ts. emme voi tietää, milloin Jumala lopettaisi jonkun ihmisen kohdalla kutsumasta tätä ihmistä.
Avainten valtaa ei, eikä hengellistä valtaa, tule käyttää siihen, että ihmisiä suljetaan pois
Jumalan sanan ääreltä. Meidän tulee sen sijaan vain kärsivällisesti ja pitkmielisesti rukoilla niiden puolesta, jotka ehkä mielestämme ovat eksyneet pois oikeasta uskosta, ja toivoa, että he kulkisivat Sanan kuulossakin.
Kirjoitat: Kun luet UT:tä, huomaat, että Jeesuksen opetuslapset olivat juutalaisia, jotka eivät koskaan lopettaneet seuraamasta juutalaisuutta :) He edelleen noudattivat Mooseksen lakeja ja niiden perinnäistapoja.
Totta on, että juutalaiskristityt niitä noudattivat, MUTTA MUTTA, eivät AUTUUDENEHTOINA. Tämä on koko Uuden testementin punainen lanka. Jeesus oli lain loppu, eikä juutalaiskristittyjen sen enempää kuin pakanakristittyjenkään tarvinnut noudattaa Mooseksen lakia autuudenehtona. Tavat kyllä säilyivät, mutta paavali useaan otteeseen nuhtelee niitä, jotka kuvittelevat sillä pelastuttavan. Eli hän useaan kertaa varoittaa tekemästä syntiä asiasta! Kukaan ei saanut sanoa sinulle, että jos jätät ympärileikkaamatta, teet syntiä! Fariseukset ja lainoppineethan moittivat Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan syömäreiksi ja juomareiksi, jotka eivät pesseet edes käsiään ennen ateriaa, vaikka se kuului juutalaisuuteen.
Niin ja tuosta päänpeittämisestä. Paavali ei mielestäni puhu hunnuttamisesta, vaan pään peittämisestä. Ja tämän olen niin ymmärtänyt, että tämä on tapakulttuuria.
Eli jokaisella ajalla on oma tapakulttuurinsa, jota ihmiset noudattavat. Paavali ei varmasti vaatinut päänpeittämistä auutudenehtona. Siinä on suuri ero.
Eli nyt kehottaisin sinua tutustumaan tarkemmin Paavalin sanomaan. Sanooko Paavali jossain kohti, että jos et ympärileikkaa teet syntiä? Sanooko hän jossain kohti, että jos et muista noudattaa kaikkia ruokamääräyksiä, teet syntiä? Ei kertaakaan! Nämä hän erotti täysin pelastuskysymyksistä. Ne olivat osa lakia, jota kristityn ei enää tarvinnut noudattaa. Myöskin juutalaiskristityt olivat kuolleet lain alta pois. He noudattivat niitä, mutta heidän ei tarvinnut noudattaa niitä.
Eli sinun täytyisi ymmärtää se, että ihminen voi kehittää itselleen monenlaisia tapoja, vaikkapa meikkaamattomuuden, MUTTA kukaan ei saa alkaa opettamaan sen rikkomisen muodostuvan jonkun kohdalla pelastuksen kynnyskysymykseksi. Tästähän Paavali puhuu kymmeniä kertoja! :)
Täytyy vielä kysyä, että kun esim. 70-luvulla permanentti on ollut synti ja sen pohjalta joku ihminen on tuomittu kadotukseen, niin onko sinun mielestäni tämä ihminen tuomittu myös Jumalan puolelta?
Eikö tällainen ole aika vaarallista?
Opetetaan, että ihmisen täytyy noudattaa perinnäissääntöjä pelastukseen? Eikö se todentotta olisi ollut sama jos Paavali olisi sanonut, ettei ilman ympärileikkausta pelastu?
Kun mainitsit tuosta lestadiuksesta... Niin kyllähän ihmiset voivat tällaista uskoa. Ei siinä mitään vikaa ole. Kuten mainittua, niin halusivathan monet juutalaiskristityt noudattaa vielä Mooseksen lakiakin. Toistan nyt itseäni: Mutta ero on siinä, opetetaanko näitä autuudenehtoina! Kenelläkään ihmisellä ei ole oikeutta sanoa, että jos et heitä kolmea kärrnpyörää, niin et pelastu.
Onko oikein Jumalan silmissä, jos joku ihminen keksii, että kukaan uskovainen ei saa pitää punaista paitaa päällä, kaikkien täytyy tehdä vähintää kuusi kuperkeikkaa päivänmittaa, jokaisen on syötävä pussi karkkia päivässä jne.
JA KAIKKIA ON NOUDATTETTAVA, JOS ET NOUDATA TEET SYNTIÄ!
Ei Jumala tällaista salli. Se on vastoin Jeesuksen ja Paavalin opetuksia.
kuitenkin sanoa kiitos, että olet jaksanut keskustella. :) Usein palstalla kaikki menee riitelyksi, eikä ajatusten vaihdoksi. Toisaalta moni lopettaa vastaamisen, joka sekin on aina ikävää.
Oli hienoa ja viisasta tekstiä.
Taidat olla vähän kade ku niil on hienommat vaatteet ku sulla...