Vertaistuki

Vertaistuen saaminen täällä on sitä että olet samaa mieltä heti alusta pitäen. Muuten vertaistukivahdit lemppaavat sut milloin mihinkin.
Ja jos täällä käy,niin esim. Homeahdistus potkii heti päähän,jollet ole samaa mieltä.
Hän on myös erikoistunut mäyris ja tappajahai-ilkeilyihin.

Parempaa vertaistukea voit saada Helin tai Aste ry:n ryhmistä. Ne ovat asiallisia,eikä siellä käydä tällaista ilkeää valtataistelua mitä täällä.
Heiltä saat myös hyviä neuvoja altistumisen suhteen. Heillä on ihan omakohtaisia kokemuksia.

Ajatellaan, että minulle on ilmaantunut uusi oire. Ihmettelen itsekseni kunnes uskallan kysyä kohtalotovereilta. Pärjääminen lähtee tietämisestä. Faktat on hyvä hallita. Omaa elämäänsä hallitsee vain, kun osaa tehdä ratkaisuja tiedon perusteella. Luulemisella ei pitkälle pötkitä. Tällä palstalla ei jaeta MUTU- tietoa vaan elettyä, koettua, tutkimuksista ymmärrettyä.
Kiitokset erityisesti linkeistä tutkimusten lähteille. Jaksaa paremmin kun tietää, että meitä on monta yhtä "homeessa". Sateiden takia sain ulko-oireet, ikävä huomata olevansa jo niin pitkällä altistumisessa. Kohta näkyy jaksanko töissä vai jatkuuko saikkukierre.

Kyllä homesairas voi elää normaalia elämää. Homesairauksia on paljon erilaisia ja eri nimisiä. Joskus diagnoosia ei löydy ja silloin sairas "luokitellaan vain oireilijaksi". Oireet tulevat aina takaisin homepaikoissa.

Hengitysliiton sopeutumisvalmennuskursseilta minä sain paljon hyödyllistä tietoa, miten astmaa pitäisi hoitaa ja mikä auttaa ensiapuna kotikonsteilla. Aina kotikonstit eivät auta ja silloin on viisainta lähteä ensipuun hengittelemään "järeämpiä lääkkeitä".

Oireilu on otettava huomioon ja homepaikkoja ja muita ärsykkeitä on vältettävä parhaansa mukaan. Koska useat julkiset rakennukset ovat homeisia, ei välttäminen aina onnistu.

Astmaatikoilla avaavien lääkkeiden on oltava aina taskussa tai laukussa ja kunnostaan huolehtiminen on tärkeää. Flunssaisia ihmisiä kannattaa vältellä eikä kannata mennä kylään perheeseen, jossa on flunssaisia tai ei kannata pyytää heitä kylään flunssan aikana. No bussissa ja kaupassa joku voi aivastella tai yskiä ja siitähän minäkin tämän rankan flunssan sain.


Sairastuminen on aina kriisi ihmiselle ja hänen läheisilleen. Niistä pahanolon tunteistakin on hyvä keskustella jonkun läheisen tai ammattiauttajan kanssa. Vertaistukiryhmät ovat hyvä keino puhua toisen samantapaisen kriisin kokeneiden ihmisten kanssa. Varsinkin sellainen, joka on ollut samanlaisessa tilanteessa, ja selviytynyt elämässään eteenpäin, on hyvä auttaja.
Helpottaa kun toinen kertoo, että tuollaista minullakin oli, mutta nyt voin hyvin. Ei paha olo ole pysyvä olotila. Tässä sairaudessa voi olla hyviäkin aikaoja, kuten itsellänikin oli kesällä pitkä jakso.

Kysele Helistä ja Astma ja allergialiitosta vertaistukiryhmiä. Monilla paikkakunnilla sellaisia jo toimii. Jyväskylässä ja Tampereella toimii vertaistukiryhmiä ja niistä on täälläkin kirjoitettu.

Kyllä täällä Homesairaudet-palstallakin voi kirjoittaa tunteistaan, mutta tuo toisten homesairaiden ja auttajien haukkuminen on todella ikävää. Hätähän tuolla haukkujallakin on.

Se on todella surullista, jos joku ei osaa purkaa tunteitaan muuten kuin haukkumalla tuntemattomia "nettituttuja" ja vielä ilman vakituista nimimerkkiään tai vaikka "lainailla" vakituisten kirjoittajien omia nimimerkkejä. Usein tuo onneton ihminen lisää tekstinsä perään "heh-heh" tai "hohhoijaa" ja ilmaisee sillä väheksyntänsä toisia sairastuneita kohtaan. Sellainen ei ole vertaistukea, vaan sairaan ihmisen keino "HUUTAA, että auttakaa minulla on paha olo".

Kynnys avun hakemiseen on korkea ja kukaan ei halua tulla leimatuksi avun tarvitsijaksi. Liian moni vielä Suomessakin turvautuu itsemurhaan, kun ei "kehtaa" hakea apua eikä "kehtaa olla heikko".
Avun hakeminen voikin olla päinvastoin - vahvuutta. Hyvin sairas ei hae apua ja kaikkein sairaimmat eivät mene hoitoon ja jos menevätkin, eivät sitten syö lääkkeitään ja voivat hukuttaa pahan olonsa ylensyömiseen, huumeisiin, alkoholiin tai väkivaltaan. Heistä voi tulla perheessä vieraskoreita tyranneja. Heistä naapurit ja ystävät voivat sanoa, että "on se tuo teidän ... niin kiva ihminen".

Rikospoliisina toiminut enoni kerran kertoi vieneensä perheeseen surusanoman, kun perheen isä oli kuollut. Vaimo oli alkanut hyppimään riemusta ja nostanut kätensä ilmaan ja huutanut: "Voi Luojan kiitos". Enoni oli tietenkin tuon toisen poliisin kanssa hämmästynyt ja sitten nainen oli kertonut, että tuo kotityranni oli hakannut koko perhettä ja juonut kaikki ruokarahat ja ollut todella pelottava ja ilkeä.


Surullista on sekin jos ihminen ei koe mitään tunteita. Sellainen ihminen on todella sairas. Tunteet kuuluvat jokapäiväiseen elämään. Ei tunteita tarvitse tukahduttaa. Kyllä tunteistaan saa puhua ja kirjoittaa.

Jokaisessa terveyskeskuksessa (ja pitäisi olla myös työterveysasemilla) on mahdollisuus keskustella psykologin tai psykiatrin kanssa ja suunnitella yhdessä miten tästä eteenpäin. Joskus auttaa vain läheisen lähellä olo ja kuunteleminen.
Aina ei tarvita ammattiauttajaa. Ystävätkin voivat auttaa.

Psykodraamaryhmät ovat yksi keino käsitellä tunteita. Mielenterveystoimistot ja seurakuntien sielunhoitopalvelut ja perheneuvolat ovat kaikille avoimia paikkoja. Tilaa aika, jos tunnet tarvitsevasi keskusteluapua.

Kriisi on uusi mahdollisuus. Kriisissä ihminen usein asettaa kaikki tähän astiset elämänarvonsa uusiksi. Kriiseissä on uuden kasvun mahdollisuus.

Mieti mitä elämäsi oli viisi vuotta sitten.
Mikä silloin oli tärkeintä?

Mieti millaista elämäsi voisi olla viikon, kuukauden, vuoden tai viiden vuoden kuluttua ja miten voisit päästä tavoitteisiisi?

Tee itsellesi "onnenkartta". Leikkaa vaikka lehdestä mieleisiäsi kuvia ja liimaa ne isolle kartongille. Tee itsellesi tavoitteet - mitä haluat elämältäsi.

Ei tavoitteena voi olla että joku kiusaa Homesairaudet-palstalla homesairaita vuosikausia eteenpäin, niin kuin tämä virtuaalihaukkujamme tekee. Se on erittäin huono tavoite.

Eilen aamulla tavoitteenani oli jäädä henkiin.
Soitin terveyskeskukseen ja sain heiltä heti ensiapua hengitysongelmiini, kun pääsin perille asti, hengittämällä spiraa.


Minulla ei ollut mikään "HENGENAHDISTUKSEN TUNNE" vaan hengitykseni rohisi ja vinkui ja pef laski, niin kuin se astmaatikoilla voi laskea vaikean infektion aikana. Vaikka olisin kuullut kuinka hyviä vitsejä tai saanut lottovoiton tai ollut kuinka iloinen, ei tuo ILON TUNNE olisi auttanut.
Tunteilla ei ollut mitään tekemistä. Homeellakaan ei ollut mitään tekemistä. Virus on jyllännyt keuhkoissani 23.12.2006 alkaen. Minulla on sairaus, joka paranee kortisonilla ja antibiooteilla.

Ensiapu aamulla ja spiralla annettu lääke auttoi. Lääkäri oli läsnä ja kuuli vinkunat ja rohinat keuhkoistani. Hän kuuli myös, että ne vähenivät kun sain tuon lääkityksen.

Tänään saan mennä taas spira-lääkettä hengittelemään - sanoi lääkäri. Olen tästä lähdössä kunhan terveyskeskus aukeaa.

Kyllä tuntemukset ja tunteet ovat luvallisia.
Kyllä niistä voi kirjoittaa.

Yksi hyvä keino tunteenpurkauksiin on kirjoittaa kirje ihmiselle, joka sinua loukkasi, MUTTA ÄLÄ LÄHETÄ SITÄ. Kirjeellä voit selventää ajatuksiasi kriisisi keskellä. Jos sinulla on joku luotettava ystävä, lue kirje hänelle ja kerro miten sinulla on paha olo.

Virtuaalirähjääjäkin voisit suunnata TUNTEESI johonkin hyödyllisempään kuin homesairaiden parjaamiseen ja pilkkaamiseen. Ei se pahaa oloasi poista.

Tässä vielä vähän faktatietoa psykososiaalisesta tuesta. Kirjallisuusviitteet perässä:

Psykososiaalinen tuki tarkoittaa potilaan itsetunnon kohentamista ja heikentyneen psykososiaalisen kanssakäymisen parantamista. Tässä on oleellista, että potilas ymmärtää roolinsa ja vastuunsa, että hän kokee kuntoutustoimet positiivisena, on motivoitunut ja toimii itse aktiivisesti. Tähän tarvitaan perheen, hoitavan lääkärin ja ystävien yhteistyötä. Sosiaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan prosessia, jonka tavoitteena on yksilön toimintakyvyn parantaminen. Tällä edistetään henkilön kykyä suoriutua erilaisista sosiaalisista tilanteista sekä hänen mahdollisuuksiaan osallistua yhteiskunnan toimintaan. Kuntoutuksella pyritään vähentämään vammaisuuden yksilölle aiheuttamia haittoja sekä mahdollistamaan vammaisten sosiaalinen integroituminen yhteiskuntaan. Tämän edistämiseksi pyritään vaikuttamaan myös henkilöiden lähiympäristöön sekä yhteiskuntaan. Kuntoutuksen tavoitteena on myös pyrkiä tukemaan yksilön elämän-hallintaa. Voidaan puhua varhaiskuntoutuksesta, ehkäisevästä kuntoutuksesta sekä vajaakuntoisuutta ja haittaa korjaavasta kuntoutuksesta. Kroonisiin keuhkosairauksiin liittyy elämää rajoittavia oireita ja vajaakuntoisuutta, psykososiaalisella kuntoutuksella on tärkeä osa niiden kokonaiskuntoutuksessa (Kinnula ym., 1997, 625 – 629.)


Sosiaalisesta lähiympäristöstä saatava palaute ei ole aina tukea ja ymmärtämistä. Ne ystävät, jotka eivät kykene suhtautumaan homeongelmaan empaattisesti, jäävät usein pois yksilön sosiaalisesta verkostosta. Lähiverkoston kielteinen suhtautuminen ilmenee homeongelmasta kärsivien syyttämisenä ja syyllistämisenä, jolloin syyllistämistä seuraa usein stigmatisointi eli leimaaminen. Homeongelmaisen persoonallisuuteen liitetään silloin leimoja, kuten ”psyykkisesti vajaakykyinen”, ”luulosairas”, ”epärehellinen” ja lähipiirissä saatetaan ajatella, että homeongelmainen on jotenkin itse ansainnut kohtalonsa. Suhde puolisoon ja perheenjäseniin voi muuttua huonoksi. Ongelmien käsittely perhepiirissä voi joskus kuitenkin lähentää puolisoita toisiinsa. Jotkut parisuhteet taas päätyivät eroon, mutta se ei johtunut sinänsä homeongelmasta vaan kyvystä käsitellä sitä. Sukulaisilta ja ystäviltä rahan lainaaminen voi vaikuttaa negatiivisesti ystävyyssuhteisiin. Syyllisyydessä ja sen käsittelemisessä auttaa parhaiten ympärillä oleva sosiaalinen tukiverkosto. Ne, joilla ei ole ympäristössään sellaista, kokevat haittavaikutukset muita voimakkaammin. (STM 2002, 42 - 44, 55-95.)

Homeongelma alkaa usein hitaasti ja pahenee salakavalasti. Homeongelman psykososiaalisia vaikutuksia tutkittaessa on todettu, että se aiheuttaa sairastuneille usein kriisin. Homeongelma uhkaa sen hetkisen elämänvaiheen tavoitteita, minuutta ja tulevaisuutta. Homeongelma vaikuttaa elämäntapaan, elintasoon ja elämän hallintaan. Homeesta sairastuneille kertyy monia kielteisiä elämänmuutoksia, ennen kaikkea sairauksia ja taloudellisia ongelmia. He pyrkivät aktivoimaan sosiaaliset resurssinsa saadakseen sosiaalista tukea ja torjuakseen ympäristöstä tulevia uhkia. Homeongelma aiheuttaa elämänhallinnan tunteen (koherenssin tunteen) heikkenemistä suhteessa siihen, mitä kauemmin terveys-ongelmat ovat jatkuneet ennen niiden syyn selviämistä. Syyn selvittely voi kestää jopa 1-2 vuotta, jopa kauemminkin, eivätkä oireet lopu syyn selvittämiseen. Epätietoisuus on tärkeä stressin aiheuttaja ja syyn selvittäminen helpottaa epätietoisuutta. (STM 2002, 55-95.)



Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu sosiaalinen tuki. Sosiaalisella tuella tarkoitetaan yhteisöä ja yhteiskuntaa koskevaa toimintaa lähinnä heikommassa asemassa olevien jäsenten elinehtojen parantamiseksi. Sosiaalinen tuki on apua, joka auttaa selviytymään negatiivisista elämäntapahtumista ja muista elämäntilanteista. Se on ihmisten välistä vuorovaikutusta, jossa he antavat ja saavat henkistä, emotionaalista, tiedollista, toiminnallista ja aineellista tukea. Kuntatasolla sosiaalisen tukijärjestelmän hallinto- ja toimintatasot ovat eriytyneet ja tuen antaminen on kontrolloitua, joko välillistä tai viranomaistyötä. Sosiaalinen tuki jaotellaan primaari-, sekundaari ja tertiaaritasoon. Primaaritason tukirakenteeseen kuuluvat oma perhe ja läheisimmät uskotut, sekundaaritasoon sukulaiset, työtoverit ja naapurit, ja tertiaaritasoon tuttavat sekä viranomaiset. Tuen laatu ja välittyminen riippuvat tukijoista. Kaikki antavat mitä osaavat ja mihin pystyvät. Sosiaalisella tuella on suoria vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin ja epäsuoria ns. ”puskurivaikutuksia” rasittavista elämäntilanteista selviämiseen. Oikea aikainen lääkitys, leikkaus tai kuntoutus vaikuttaa suoraan potilaan terveydentilaan. Tunne siitä, että takana on perhe, tukiryhmä tai oma lääkäri, voi auttaa selviytymään omatoimisesti vaikeistakin elämäntilanteista. (STM 1991, 13 – 17.)

Sosiaalityön tavoitteena on potilaan elämänhallinnan edistäminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Sosiaalinen tutkimus antaa potilaalle tilaa ja mahdollisuuden jäsentää omaa elämäänsä ja kokemuksiaan sosiaalityöntekijän toimiessa kysymyksineen oppaana tässä prosessissa. Sosiaalinen tutkimus on potilaan ja sosiaalityöntekijän yhteinen arvio – ei yksin sosiaalityöntekijän arvio. Keskeinen tehtävä on resurssien etsiminen ja virittäminen potilaan käyttöön, selvitellä kuntoutuksen eri mahdollisuuksia ja varmistetaan taloudellisia edellytyksiä. Koko prosessin säikeenä kulkee potilaan psykososiaalinen tuki ja hänen elämänotteensa vahvistuminen. Sosiaalityöntekijän roolille on tunnusomaista verkoston kokoaminen ja palveluiden koordinointi. Terveyskeskuksissa, erikoissairaanhoidon kuntoutustutkimusyksiköissä ja kuntoutuslaitoksissa yhteydenpidon merkitys on korostunut, samoin neuvottelut uudelleensijoituksesta työnantajien kanssa sekä varhaiset yhteydenotot työeläkelaitoksiin. Sosiaalityöntekijät osallistuvat monissa paikoissa työpaikkojen TYK-toimintaan ja osatyökykyisten uudelleensijoitustoimintaan, vetävät erilaisia ryhmiä ja antavat yksilöohjausta. Potilaan työterveyshuolto on sosiaalityöntekijän tärkeä yhteistyökumppani. Ongelmana on, että Kelan työterveyshuollon kustannuksia korvaava säädöstö ei tunne sosiaalityöntekijää eikä myöskään hyväksy toiminnasta aiheutuneita kustannuksia korvausperusteena. Tavoitteena onkin saada työterveyshuollossa toimiva sosiaalityöntekijä tasaveroiseksi kuntoutustyöntekijäksi ponnistelemaan työkyvyn säilyttämiseksi mahdollisimman pitkään. Potilaan vajaakuntoisuus on sosiaalityön tarvetta korostava ongelma. Lääketieteellisen arvion ohella tarvitaan sosiaalinen tutkimus, arvio sairauden vaikutuksista potilaan elämään. (Aho 1999, 258-259.)

Sosiaali- ja terveysministeriön teettämän tutkimuksen mukaan kodeissaan homealtistuksesta sairastuneet kokivat homeongelman vaikutuksista elämässään raskaimpina: terveyden menettämisen / sairastelun, viranomaisten ja ylipäätään ihmisten suhtautumisen, erityisesti ymmärtämättömyyden ja välinpitämättömyyden, kodin ja irtaimiston menetykseen liittyvät seuraamukset, kokemuksen vääryydestä (esim. huijatuksi tuleminen, ongelman kohtuuttoman suuruuden ja pitkäkestoisuuden, taloudellisen tilanteen, velkataakan, säästöjen menetyksen, syyllistämisen, leimaamisen ja syyttelyn, tiedon puutteen, oikeuslaitoksen ja asianajajien ammattietiikan ja moraalin / lainsäädännön puutteet, yksinjäämisen, voimattomuuden, vaikutukset ihmissuhteisiin ja perhe-elämään, epätietoisuuden / epävarmuuden, elämän rajoittumisen / kaventumisen, vaikutukset työhön ja työntekoon (esim. työkyvyttömyys), vastuunkantajien puuttumisen, henkisen ja fyysisen väsymisen. (STM 2002, 73.)


Toimintakykyä tulee aina tarkastella fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ulottuvuuden muodostamana kokonaisuutena. Psykososiaalisen toimintakyvyn kuvaaminen ja määritteleminen itsenäisenä toimintakyvyn alueena ja irrallaan fyysisestä toimintakyvystä on vaikeaa. Psykososiaalisella toimintakyvyllä tarkoitetaan kykyä tulla toimeen erilaisissa tavanomaiseen elämään ja yhteisöelämään liittyvissä tilanteissa. Siihen kuuluu kyvyt selviytyä arjen tilanteista ja huolenpitotehtävistä, olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja solmia sosiaalisia suhteita, ratkaista elämän arkipäiväisiä ongelmatilanteita ja toimia omassa elinpiirissään ja toimintaympäristössään. Ihminen, jolla on hyvä psykososiaalinen toimintakyky, kykenee olemaan luonnollisessa ja normaalissa vuorovaikutuksessa sekä elämäänsä liittyvien ihmisten että sosiaalisten toimintaympäristöjensä kanssa. Hän kykenee olemaan yhteiskunnan jäsen ja hoitamaan yhteiskunnalliset velvoitteensa sekä pystyy hakemaan ja käyttämään omia oikeuksiaan. (Kettunen ym. 2002, 53.)

Keskinäinen verkostoituminen saattaa auttaa psykiatrista hoitoa enemmän. Vertaistukiryhmä löytyy Tyhosan, Työssä Homeelle Altistuneiden – yhdistyksen kautta. Yhdistys toimii parillakymmenellä paikkakunnalla tukihenkilöiden voimin. Tukihenkilöt, jotka itsekin ovat sairastuneet, auttavat ja neuvovat toisia sairastuneita. (Husman 26.1.2003 Kaleva, 34.)

Psyykkisellä kuntoutuksella tarkoitetaan kuntoutujan kasvu- ja oppimisprosessia, jossa kuntoutujan voimavarojen, vahvuuksien ja kompetenssien tukemista voidaan pitää keskeisempänä kuin suorituskyvyn ja rajoitusten yksityiskohtaista kartoitusta. Kuntoutuksen psykologiassa pyritään jäsentämään niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat pitkäaikaissairaan tai vammaisen ihmisen reaktiotapoihin ja selviytymisvalmiuksiin. Äkilliseen ja vaikeaan sairauteen liittyy usein sellaisia ahdistuneisuuden ja epävarmuuden tunteita, jotka voivat hidastaa kuntoutumista ja sairaudesta toipumista. Pitkäaikainen toimintakykyä rajoittava sairaus voi aiheuttaa masennusta, joka voi olla merkittävämpi kuin varsinainen sairaus. Ihmiset reagoivat sairauteen tai vammautumiseen eri tavoin. Niiden merkitys yksilön elämässä vaihtelee hänen voimavarojensa, tavoitteidensa sekä hänen sosiaalisen tilanteensa ja verkostojensa mukaan. Sairastumista tai vammautumista kuvataan ajallisesti etenevänä reaktiosarjana, sopeutumisprosessina. Ensimmäisessä vaiheessa kuvataan tavallisesti uhkan, hallinnan menetyksen tai järkytyksen kokeminen. Viimeisenä vaiheena kuvataan tilanteeseen sopeutuminen ja hallinnan saavuttaminen. Sairastuminen ei sinänsä aina aiheuta hallinnan menetyksen tunnetta ja avuttomuutta. Tällaiset reaktiot syntyvät silloin, kun fyysinen ja sosiaalinen ympäristö rajoittaa vammaisen ihmisen toimintamahdollisuuksia konkreettisten esteiden tai kanssaihmisten asenteiden kautta. (Suikkanen ym. 1995, 128 – 130.)


Lääkinnällinen kuntoutus on vajaakuntoisen henkilön fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn parantamista (Kinnula ym. 1997, 625 – 626.) Lääkinnällisellä kuntoutuksella tarkoitetaan monimuotoisia ja kuntoutujan tilanteen kokonaisvaltaisesti huomioonottavia palveluja. Lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut kohdistuvat sekä kuntoutujaan että hänen läheisiinsä. Palveluja järjestävät terveyskeskukset ja sairaalat. Palveluihin sisältyvät kuntoutusohjaus, kuntoutustutkimukset sekä työ- ja toimintakyvyn arvioinnit ja työkokeilut, erilaiset terapiat, avo- ja laitoskuntoutusjaksot sekä apuvälineet. Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämisestä on vastuu Kelalla, joka ostaa nämä palvelut yksityisiltä ammatinharjoittajilta tai kuntoutuslaitoksilta. Kuntoutus perustuu kuntoutussuunnitelmaan, joka tehdään kuntoutuksesta vastaavassa yksikössä 1 – 3 vuoden ajaksi. (Kettunen ym. 2002, 328 – 329.)

Sairaaloissa on nimetty eri klinikoihin kuntoutuksesta vastaavat lääkärit, joiden johdolla on perustettu kuntoutustyöryhmiä. Terveyskeskuksissa on myös kuntoutuksesta vastaavat lääkärit. Keskussairaaloissa on kuntoutustutkimusyksiköt, joiden yhteydessä on kuntoutustutkimuspoliklinikoita vaativien kuntoutustutkimuksien suorittamiseksi. Joihinkin sairaaloihin on perustettu lääkinnällisen kuntoutuksen osastoja, joissa annetaan laitosmuotoista kuntoutusta ja tehdään vaativia kuntoutussuunnitelmia sekä apuvälinesuunnitelmia ja –opastusta. (Suomen Kuntaliitto 1994, 8-13.)

Positiivisella elämänasenteella on myönteinen vaikutus terveyteen. Usko ja toivo tulevaisuuteen vaikuttavat myönteisesti psyykkiseen hyvinvointiin. Positiivinen asenne on yhteydessä tasapainoiseen elämäntapaan, aktiiviseen elämänhallintaan ja sopeutuvuuteen, avoimuuteen ja tunneherkkyyteen. Monet elämänmuutokset, esimerkiksi vakava sairastuminen, voivat koetella mielenterveyttä. Sairauden tai muun syyn takia elämänhallinnan tunteen menettäneellä ihmisellä on yleensä kielteinen näkemys tulevaisuudesta. Naiset turvautuvat miehiä useammin ystäviin ja läheisiin tai etsivät apua uskonnosta kohdatessaan vaikeuksia elämässään. Miehet etsivät informaatiota (tietoa) ja luottavat välineelliseen apuun sekä toveruuteen. Mielenterveyden peruspilari kaikkina ikäkausina on olla vuorovaikutussuhteessa toisten ihmisten ja ympäröivän kulttuurin kanssa. Mitä pikemmin ihminen kokee taas hallitsevansa omaa elämäänsä, sitä optimistisemmin hän suhtautuu tulevaisuuteen. Heikentynyt elämänhallinnan tunne voi aiheuttaa epätoivoa ja masennusta. (Koskinen ym. 1998, 110 –113.)


Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa 1993 päätösasiakirjassa kuntoutuksen perimmäiseksi tavoitteeksi määriteltiin mahdollisimman itsenäinen elämä. Kuntoutus tarkoittaa prosessia, jonka avulla vammaisia tai vajaakuntoisia henkilöitä autetaan itse saavuttamaan mahdollisimman hyvä fyysisen, aistimuksellisen, älyllisen, psyykkisen tai sosiaalisen toiminnan taso, jolloin heillä on mahdollisuus elää mahdollisimman itsenäistä elämää. Kuntoutus voi sisältää toimenpiteitä, joilla erilaiset toiminnot mahdollistetaan tai palautetaan, tai sen avulla voidaan korvata jonkin toiminnon menetys, puuttuminen tai rajoitus. Kuntoutus ei sisällä alkuvaiheen lääketieteellistä hoitoa. Se käsittää suuren joukon toimenpiteitä ja toimintaa perus- ja yleiskuntoutuksesta aina tavoitteelliseen toimintaan saakka, josta esimerkkinä on ammatillinen kuntoutus. (United Nations 1994 / Kallanranta ym. 2001, 31 – 32.)

http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&q= Homesairaiden+kiusaaminen

http://pre20031103.stm.fi/suomi/eho/julkaisut/ehosisall ys56.htm HOMEONGELMA JA SEN PSYKOSOSIAALISET VAIKUTUKSET Kajanne Anna, Eränen Liisa, Leijola Maarit ja Paavola Jura

http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,3:1102:0:0 ,4:102:0:1:2006-0212,104:102:358602,1:0:0:0:0:0: "kriisitilanteessa ihminen on herkistynyt, jolloin hän saattaa kokea myönteiseksi tarkoitetun suhtautumisen loukkaavaksi."


HOMEONGELMA JA SEN PSYKOSOSIAALISET VAIKUTUKSET
Kajanne Anna, Eränen Liisa, Leijola Maarit ja Paavola Jura
ISSN 1236-2115
ISBN 952-00-1156-X

4 Homeongelman ilmitulo

Homevaurion toteaminen on usein työlästä ja hankalaa. Huoneilmassa on aina jonkin verran itiöitä eikä rakennuksen mahdollinen homeongelma välttämättä selviä niitä mittaamalla. Tilanteen luotettava selvittäminen vaatii usein epäillyistä materiaaleista otettuja näytteitä ja niiden analysointia. Mittauksia ei tarvita kaikissa tapauksissa, sillä homeen hajun tunnistaa hyvin, ja toisinaan kosteusvaurio on nähtävissä. (Kinnunen & Kuhanen, 1997.) Joskus taas kosteus- ja homevaurio on muhinut rakenteissa pitkäänkin näkymättä pintamateriaaleissa tai tuottamatta homeenhajua. Tällöin epäily kosteus- tai homevauriosta saattaa herätä vasta rakennuksen käyttäjien fyysisen oireilun myötä.

Tässä tutkimuksessa homeongelman ilmituloa kysyttiin seuraavilla kysymyksillä: Miten terveydellisten oireiden syytä alettiin epäillä homeesta johtuvaksi (kysymys 16) ja Kuinka monta kertaa joutui turvautumaan lääkärin apuun ennen kuin oireiden syy selvisi (kysymys 17), sekä Minä vuonna asunnon homeongelma alkoi (kysymys 179).

4.1 Homeongelman ilmitulo kyselyaineistossa

Tavallisinta oli, että homevaurioita alettiin epäillä terveydellisten oireiden syyksi rakennuksen tutkimuksen tai remontin yhteydessä.

Taulukko 1. Hometutkimusten alkamiseen vaikuttaneiden tekijöiden yleisyys (%).

Hometutkimusten alkamiseen
vaikuttanut tekijä Prosenttiosuus
Rakennuksen tutkimus tai remontti 43
Lääkärin tarkastus 23
Muuten (esim. aistihavainnoin) 34
Yhteensä 100

N = 93

Niistä 96 perheestä, joille home oli aiheuttanut terveysongelmia, oli noin 40 prosenttia joutunut käymään lääkärissä yli 10 kertaa ennen kuin terveysongelmien aiheuttajaksi todettiin home. Kuten taulukosta 2 nähdään, ainoastaan 17 prosentilla oireiden syy oli selvinnyt yhdellä lääkärikäynnillä.

Taulukko 2. Lääkärikäyntien määrä ennen kuin terveysongelmien syyksi selvisi home (%).

Lääkärikäyntien määrä Prosenttiosuus
1 kerta 17
2-5 kertaa 24
6-10 kertaa 19
11-20 kertaa 17
Yli 20 kertaa 23
Yhteensä 100

N = 96

Kyselyyn vastaamishetkellä homeongelman alkamisesta oli kulunut keskimäärin 50 kuukautta aikaa (vaihteluväli 7 - 246, keskihajonta 37.4, N = 94) eli keskimäärin noin 4 vuotta. Useilla ongelmat sen ympärillä jatkuvat edelleen (esim. taloudelliset, terveydelliset, oikeudelliset ongelmat).

4.2 Epäily homeongelman olemassaolosta ja sen ilmitulo haastatteluaineistossa

Kunkin haastatteluun osallistuneen 12 henkilön homeongelma alkoi joko oman ja/tai jonkun perheenjäsenen terveydentilan heikkenemisestä tai siinä tapahtuneista kielteisistä muutoksista. Lisäksi jotkut haastateltavista olivat havainneet asunnossaan ummehtunutta hajua tai alkuperältään tunnistamattomia kosteusjälkiä.

Tilanteenmäärittelyn tunnusomaisin piirre oli epätietoisuus fyysisten oireiden alkuperästä ja tästä johtuva kyvyttömyys antaa tilanteessa vaikuttaville syy-seuraussuhteille sellaisia selityksiä, jotka olisivat tehneet tapahtumat ymmärrettävämmiksi ja hallittavammiksi.

"No tota, silloin kun meillä ilmeni tää ensimmäinen oire siitä, että meillä yleensä oli jotain vikaa siinä asunnossa, joka me oltiin ostettu, oli (...) jolloin meidän poika sairastui semmosiin merkillisiin oireisiin heti muuton jälkeen. (...) No silloin, silloinhan näistä homeongelmista ei oikeestaan tiedetty mitään, ja meillekin ne oli ihan tuntemattomia."

Epävarmuudesta yksilöille syntyy tarve mobilisoida resurssejaan tilanteen hallitsemiseksi ja informaation kokoamiseksi päättääkseen toimintansa tulevasta suunnasta (vrt. Paavola & Eränen 1999, 23). Prosessin alkuvaiheessa informaatiota haettiin lääkäriltä. Haastateltavien ensimmäiset kokemukset terveydenhuollon ammattilaisista vaihtelivat huomattavasti. Osalla heistä ensikokemukset olivat positiivisia lääkärikunnan toiminnan edesauttaessa tilanteen kokonaisvaltaista määrittelyä...

"Ja sitten menin tuolta työterveyshuollon kautta (...) sairaalaan tutkimuksiin ja siellä todettiin, että se on astma. Ja siellä otettiin myöskin nää vasta-aineet verestä, jolloin sieltä löytyi näitä tyypillisiä kosteusvaurioissa esiintyviä veren vasta-aineita. (...) Ja tota vasta silloin meille valkeni, et kuinka vakavasta asiasta siinä on kysymys."

…kun taas osalla kokemukset olivat aivan päinvastaisia:

"No siinä vaiheessa kun oli nää terveysselvitykset, siinä vaiheessa lääkärikunnalta, kun [poikanikin] pantiin psykiatrille, ei uskottu niitä oireita. Et siinä vaiheessa oli hyvinkin voimakkaasti sitä, että meitä leimattiin, ja sitä itekin ajatteli, että onko tässä ihan sekaisin itekin."

Myös niissä tapauksissa, joissa haastateltavat olivat löytäneet hometta kotoaan tai muuten tunnistaneet tilanteen esimerkiksi olemalla yhteydessä Asumisterveysliittoon, lääkäreiden avointa vuorovaikutusta potilaan kanssa korostavalla asennoitumisella oli ollut haastateltaville suuri merkitys.

"Mä olin helpottunut, mä olin kauheen helpottunut, että mun korvien välissä ei oo vikaa. (...) Sanotaan, et eihän me pystytty yhdistämään noita väsymystiloja ja tällasia oikeestaan mihinkään. Et sehän selvis oikeestaan vasta sen jälkeen, kun me löydettiin toi home. Ja me otettiin siitä näytteitä ja vietiin se tutkittavaksi. Ja sen jälkeen me puhuttiin lääkärin kanssa, et pystyiskö siinä olemaan yhteyttä. (...) Siis meillä on hirveen hyvä lääkäri, ja se oli heti mukana siinä hommassa."

Tutkimusaineistosta käy ilmi, että prosessin alkuvaiheen kokemuksilla oli vaikutusta siihen, kuinka homeongelman kohdanneet haastateltavat myöhemmissä vaiheissa luottivat viranomaisten tahtoon ja kykyyn hoitaa heidän asiaansa. Niille haastatelluille, joilla oli alkuvaiheessa negatiivisia kokemuksia lääkäreistä, oli tyypillistä, että he kokivat terveydenhuoltohenkilökunnan vähättelevän heidän vaivojaan - heitä ei omasta mielestään otettu vakavasti.

"Ja mä kävin sitten työterveyslääkärillä vuonna -95. Ja silloin ei tästä tiedetty mitään ja musta otettiin kaikennäköisiä kokeita ja sit ne vaan totesi, et joo joo, sä et varmaan nuku tarpeeks. Siis tilannehan oli se, että mä nukuin aina kun mä olin siellä kotona lähes."

Psykososiaalisten vaikutusten tarkastelun kannalta olennaista ei ole pelkästään se, onko terveydenhuoltohenkilökunta todellisuudessa käyttäytynyt välinpitämättömästi tai potilaiden oireita vähättelevästi. Yksilön ja ympäristön väliseen vuorovaikutussuhteeseen vaikuttaa nimenomaan keskeisesti se, kuinka homeongelmasta kärsivät ihmiset kokevat toisten asennoituvan heidän epävarmaksi muuttuneeseen ja totutusta arkielämän rytmistä voimakkaasti poikkeavaan elämäntilanteeseensa. (vrt. Cooley, 1983, 183-185; Morrione, 1985, 164-165). Tätä tilanteenmäärittelyn keskeisyyttä inhimillisessä toiminnassa kuvaa W. I. Thomasin esittämä klassinen teoreema, jonka mukaan "jos toimijat määrittelevät tilanteet todellisiksi, ne ovat todellisia seurauksiltaan" (Thomas & Thomas, 1928, 572). Näin merkityksenanto alunperin subjektiivisille kokemuksille saa aikaan sen, että niistä muodostuu homeongelmaprosessin edetessä yksilön kannalta objektiivista todellisuutta (vrt. Johnson, 1981, 319).

Haastateltujen kokemukset myös muista sosiaalisen ympäristön toimijoista homeongelmaprosessin alkuvaiheessa vaihtelivat, mikä on edelleen havaittavissa prosessin myöhempiin vaiheisiin heijastuvina vaikutuksina. Esimerkiksi positiiviset tai negatiiviset ensimmäiset kokemukset asian selvittelystä taloyhtiön (käytännössä isännöitsijän ja/tai taloyhtiön hallituksen) kanssa ennakoivat jo hyvin myöhempiä vaikutuksia: myöhemmin asia selvästi vaikutti taloyhtiön sosiaaliseen ilmapiiriin. (On kuitenkin huomattava, että monet haastateltavat asuvat tai asuivat omakotitaloissa, jotka eivät kuuluneet mihinkään taloyhtiöön. Tällöin sosiaalisen ympäristön rakenne ja riippuvuussuhteetkin muodostuvat tältä osin erilaisiksi (ks. tark. luku 5.4.2).)

"Taloyhtiö tuli tosi hienosti siihen mukaan ja taloyhtiö toimi nopeasti. Meillä on niin ihana isännöitsijä tässä taloyhtiössä, et se pisti sen myllyn pyörimään heti. Et se ei ollu sitä et katellaan ja katellaan ja ootellaan, vaan se tosiaan pyöri sit heti. Ja me tosiaan saatiin remonttimies välittömästi, et heti kun huomattiin, mikä ongelman nimi oli, niin se rumba alkoi pyöriä heti."

Esimerkin haastateltavalla koko homeongelmaprosessin selvittäminen ja vaurioiden korjaaminen sujuivat muihin haastateltaviin verrattuna suhteellisen helposti. Samoin ongelmattomat välit heijastuivat positiivisella tavalla myös perheen sisäisiin suhteisiin. Sen sijaan toisilla haastateltavilla negatiiviset ensikokemukset johtivat jatkossa pahoihin riitoihin taloyhtiön edustajien kanssa ja joissakin tapauksissa suoranaiseen vainoon.

"Ja sitten meidän taloyhtiön isännöitsijä on juristi, ja näähän kaikki johtuu hänen laiminlyönneistään, niin hän käytti kaikki keinot, kaikki mahdolliset keinot, niin ettei koskaan olis paljastunut tää hänen osuutensa näiden vaurioiden syntymisessä. Et sehän oli siinä pahinta, et oli niin avuton sinne päin, siellä oli tällainen juristi, jolla oli kaikki mahdolliset tiet käyttää."

Homeongelmaprosessin alkuvaiheessa, kun tilanteen lopullinen vakavuus alkoi alustavan informaationsaannin jälkeen paljastua, juuri epätoivon kokeminen ja tunne siitä, että tilanteesta ei ole minkäänlaista ulospääsyä, oli hyvin tyypillistä tilanteeseen joutuneelle.

"No, joo siis musta tuntui, että tää ei oo totta, että tän piti olla remontoitu talo ja tää ei niinku, että voiks tää olla että mulle käy näin, että ei näin voi käydä (...), et se että omassa kotona on sairaana ja että mitä siinä on rahoja kiinni ja sitten kun tuli lopullinen se rakennusinsinöörin lausunto siitä, että mitä se maksaa kun sen talon laittaa kuntoon, et se maksaa yli 300 000 markkaa ja se oli ostohinnaltaan yli 400 000 markkaa, ni mä ajattelin et tää ei oo totta, et ei tästä tuu niinku yhtään mitään ja mä olin kyllä tosi epätoivoinen."

Rationaalisen ulospääsytien löytämistä tilanteesta ja jatkotoimenpiteistä päättämistä vaikeutti huomattavasti, jos asunnon homeongelman määrittelyyn osallistuvilta eri osapuolilta tuli keskenään ristiriitaista tietoa. Eräät haastateltavista kokivat, että kunnallisilta terveystarkastajilta, ympäristövalvonnasta vastaavilta viranomaisilta, sekä julkista tai yksityistä sektoria edustavilta rakennusinsinööreiltä tai muilta asiantuntijatahoilta tulevat lausunnot tai toimenpide-ehdotukset eivät olleet toistensa kanssa sopusoinnussa tai että ne olivat suorastaan vastakkaisia.

"Et silloin ensimmäinen shokki oli kyllä se, että tajusi, että on kipee ja toinen shokki oli se, että kun tuli se rakennusinsinöörin lausunto ja mikrobilausunto, että talo on homeessa. (...) Ja kolmas shokki oli kyllä se, kun tulee oikein alan ihmiset [kunnallinen terveystarkastaja seurueineen] ja sanoo, että tässä talossa ei ole mitään vikaa."

Samoin ongelmaksi koettiin se, jos lausuntojen tai mittaustulosten saaminen kesti huomattavan kauan. Edelleen yksilöiden arvioihin heidän saamansa tiedon luotettavuudesta vaikuttivat itse informaation sisällön ja sen ristiriidattomuuden ohella myös tulkinnat ja uskomukset siitä, kuinka luotettava itse tiedon lähde oli, ja uskottiinko sillä olevan syytä pitää salassa joitain tilanteeseen vaikuttavia seikkoja (Whyte, 1978, 369-371). Tällaiset salaamisepäilyt saattoivat koskea ennen kaikkea taloudellisia tekijöitä. Kokemukset saadun informaation yhteensopimattomuudesta sekä epäilyt tiedon lähteen pyyteettömyydestä aiheuttivat ristiriitaisia paineita yksilön päätöksentekoprosessissa. Tämä heikensi mahdollisuuksia muodostaa jäsentynyt kokonaiskuva tilanteesta. Vastaavasti jo yksikin luotettavaksi osoittautunut tietolähde saattoi riittää muuttamaan tilanteen jälleen toimintaan motivoivaksi. Tutkimukseen osallistuneiden kohdalla näin lopulta kävi. Seuraavissa luvuissa käsitellään niitä keskeisimpiä elämänmuutoksia ja niihin kytkeytyviä vuorovaikutustilanteita, joita yksilöt ja perheet kohtasivat ryhtyessään aktiivisesti toimimaan asuntonsa homeongelman poistamiseksi.


http://pre20031103.stm.fi/suomi/eho/julkaisut/home/luku 5.htm


Myös toiset homesairaat ovat antaneet haastatteluja lehtiin. Homesairaalle voidaan sanoa, että hänellä on vain vilkas mielikuvitus, ”päässä vippaa” tai ”home on korvien välissä” ja hän kuvittelee oireet. Maksa-arvojen ollessa koholla voidaan sanoa, että nehän ovat koholla kuin juopolla. Homealtistuksesta sairastunut ei kykene olemaan muualla kuin puhtaissa tiloissa. Sairastuneesta voidaan tehdä ”syyllinen” ja häntä sanotaan ”ikäväksi ihmiseksi” kun he kun hän nostaa sairastumisestaan niin suuren hälyn. Jopa työpaikalla homealtistuksesta sairastuneen kodin ikkunoihin on käyty paiskomassa mätiä omenoita. ”Olet siinä iässä” eli vaihdevuosissa ja voi saada pinnarin maineen. (Kauneus ja Terveys 3 / 2003) Kun työntekijä menee työkokeiluun toiseen työpisteeseen kun ei voi omalla työpaikallaan homeen vuoksi olla, uudet työkaverit toivottavat hänet tervetulleeksi ”elävänä indikaattorina”. (Kaleva 26.1.2002, 33 - 34.)

Helsingin Sanomien (12.9.2003, B 3.) mukaan Muuralan kirkkoherra on sairastunut astmaan ja hän muutti pois pappilasta. Hänellä on asumisvelvollisuus työsuhdeasunnossa, mutta hän ei voi terveydellisistä syistä asua homepappilassa. Asumisvelvollisuutta on käsitelty kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulissa. Se ei vahvistanut kirkkovaltuuston päätöstä ja seurakuntayhtymä valitti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO totesi, että ketään ei voida pakottaa asumaan talossa, joka ei täytä asumiselle asetettuja terveydellisiä vaatimuksia. Kirkkoherra Henricson on muuttanut omistusasuntoon eikä palaa enää pappilaan. Hänen astmansa on parantunut kun hän ei asu enää homeisessa pappilassa.

Lisätietoa:

http://pre20031103.stm.fi/suomi/eho/julkaisut/ehosisall ys56.htm HOMEONGELMA JA SEN PSYKOSOSIAALISET VAIKUTUKSET Kajanne Anna, Eränen Liisa, Leijola Maarit ja Paavola Jura

http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,3:1102:0:0 ,4:102:0:1:2006-0212,104:102:358602,1:0:0:0:0:0: "kriisitilanteessa ihminen on herkistynyt, jolloin hän saattaa kokea myönteiseksi tarkoitetun suhtautumisen loukkaavaksi."

Terveisin homesairas Hilkka