Tapetoimassa tätini kanssa

Hepe

Tapetoimassa tätini kanssa

Tämä tapahtui viime kesänä, kun tätini pyysi minua auttamaan tapetoinnissa. Kesä oli kuuma ja olin juuri täyttänyt 18 vuotta, käytännössä melkein kokematon seksiasioissa. Tätini, Anneli, on isäni sisar. Hän on 40-kymppinen muodokas nainen joka asuu yksinään omakotitalossa erottuaan muutama vuosi sitten miehestään. Olin toki ihastellut häntä jo pitkään ja runkatessani usein ajatellut nussivani juuri häntä, mutta mitään sellaista en osannut kuvitellakaan, mitä tapahtui eräänä heinäkuun helteisenä päivänä…

Tätini siis tarvitsi apuani ja astelin hänen talonsa ovelle. Soitin ovikelloa ja tätini avasi oven pukeutuneena ruudulliseen paitaan jonka napit olivat ylhäältä auki niin, että hänen rintaliivinsä olivat osittain näkyvissä. Jalassaan hänellä oli hieman hämmentävästi pelkät valkoiset pikkuhousut jotka vilkkuivat paidan helman alta. No, asu oli ymmärrettävä, koska ilman lämpötila oli 30 astetta.
”Hei, kiva kun pääsit tulemaan, mä olisin ihan pulassa yksinäni” hän sanoi pyyhkien hikeä otsaltaan.
Menimme sisään, jossa oli vähintään yhtä kuuma kuin ulkonakin. "Vaihda sinäkin kevyemmät kamppeet päällesi, muuten tänne läkähtyy", Anneli selitti katsellessani ympärilleni. Huomasin, että tapetointihomma oli vielä pahasti kesken, joten aloimme töihin heti kun sain vaihdettua päälleni mukaani varaamat työvaatteet, uimashortsit ja T-paidan. Koska tätini oli ennenkin tapetoinut, toimin lähinnä apumiehenä liisterin levittämisessä. Hän puolestaan asetteli tapetit seinille keittiöjakkaralla seisten. Kykkiessäni lattialla jouduin vähän väliä nostamaan katseeni ylös työjakkaralla touhuavaan Anneliin. Alaviistosta oli erittäin hyvät näkymät tätini pikkuhousujen peittämään hyvin muodostuneeseen takapuoleen. Pakarat hytkähtelivät kiihottavasti hänen noustessaan askelmia. Parhaimmillaan näkymät olivat kun hän kumartui jakkaralla seisten alaspäin levittämään tapettia seinän keskiosalle. Välillä hän joutui korjailemaan pikkuhousujensa asentoa, koska niiden haaraosa pyrki painumaan pyllyvakoon paljastaen enemmänkin yläpuolellani keikkuvasta mehukkaasta perseestä. Reisien välistä pikkuhousujen reunoilta paljastui, että Anneli ei ollut ainakaan ajellut alapään karvoitustaan. Kun hän joutui ottamaan askeleita ylöspäin saatoin nähdä reisien välistä, että pikkuhousut painuivat välillä pullean häpykummun keskellä olevaan pillunvakoon,
Oloni alkoi vähitellen muodostua tukalaksi kun hän ojentautui välillä jakkaralta alaspäin ottamaan vastaan liisteröimiäni tapettikaistaleita. Hän ei malttanut laskeutua lattialle asti ja kumartuessaan alaspäin, paidan avonainen kaula-aukko toi esiin hänen kookkaat rintansa. Ne riippuivat liiveissään silmieni tasalla hiestä märän paidan alla, enkä voinut olla tuijottamatta niitä. Olin aina ennenkin ihastellut hänen suuria hieman riippuvia rintojaan, mutta en ollut koskaan päässyt näkemään niitä näin läheltä. Usein olin runkannut unelmoiden siitä että pääsisin oikeasti puristelemaan tätini tissejä. Juttelimme niitä näitä Annelin kysellessä kuulumisistani, mutta minulle tuotti vaikeuksia keskittyä hänen kysymyksiinsä katseeni etsiytyessä vähän väliä hänen vartaloonsa. Anneli katsoi minua välillä vähän pitkään ja pelkäsin että hän huomasi, että tiirailin hänen tissejään turhankin huomiota herättävästi. Vaikka yritin pitää ajatukseni tapetoinnissa, kyrpäni alkoi vähitellen jäykistyä. Niin oli tapahtunut ennenkin tätini läsnäollessa, mutta aina muulloin jalassani oli ollut farkut, joten kiinnijäämisen riski oli pienempi. Nyt jalassani oli pelkät löysät uimashortsit, jotka paljastaisivat seisokkini armotta ! Yritin kykkiä lattialla sellaisessa asennossa, ettei jäykistyvä kulini näkyisi jakkaralla touhuavalle Annelille. Lopulta hän laskeutui alas ja ehdotti että pitäisimme tauon ja pyysi minua hakemaan jääkaapista pullot lonkeroa tai olutta. Tilanteeni oli vaikea, olin kyykyssä lattialla, muna vaaka-asennossa. Jos nyt nousisin se paljastuisi tädilleni. Tein kömpelön kiertoliikkeen kääntyen häneen selin ja nousin ylös toivoen että hän ei huomaisi mitään. Menin kiireesti jääkaapille ottamaan pullot, mutta kääntyessäni huomasin Annelinni seuranneen minua keittiöön. Hän katseli minua hymyillen
”Onks ne oikeesti sun mielestä niin ihanat?” hän kysyi ilkikurisesti.
”Siis mitkä?” hönkäisin nolona, tietäen että peli oli menetetty.
”No kai mä nyt huomasin, että sulla meinas mennä liisterit väärälle puolelle tapettia kun et saanut silmiäsi irti mun tisseistä” tätini naureskeli.
”Vai mistäs toi mahtaa johtua” hän sanoi silmäillen merkitsevästi pullottavia shortsejani ja jatkoi:
”Hei älä nyt nolostu, se on ihan normaalia sun ikäiselle kaverille ja musta on aika hienoa että tällanen vanha muija saa aikaan tommosen reaktion” Anneli astui lähemmäksi ja otti lonkeropullot kädestäni. Hän avasi ne ja ojensi toisen minulle. ”No niin, otetaas tästä” Anneli sanoi kilauttaen pullollaan omaani. Hän otti pullosta ensin pitkän siemauksen ja katsoen minua arvioivasti ja samalla ilkikurisesti. "Mennään kuule tuonne olohuoneen puolelle hetkeksi" tätini sanoi ja veti minut kädestä pitäen olohuoneeseen ja ohjasi minut istumaan sohvalle. Itse hän jäi seisomaan eteeni.
"Haluaisitko sä nähdä mun tissit oikeasti, voisin minä ne näyttääkin sulle kun ei tuosta tapetoinnista varmaan tule mitään ennen kuin olet nähnyt ne paljaana. "
Yritin vastata jotain, mutta samalla tätini alkoi avaamaan paitansa nappeja. Hän riisui sen ja alkoi hyväillä käsillään rintaliivien peittämiä mahtavia tissejään. Riisumatta livejään hän kaivoi molemmat tissinsä esiin liivien kupeista jotka jäivät törröttämään kiihottavasta koholle. Sitten hän vei kätensä selkänsä taakse, avasi hakaset ja päästi liivit putoamaan lattialle. Eteeni paljastui mahtavimmat tissit mitä olin koskaan nähnyt. Hänen vartalonsa oli muuten ruskettunut mutta ilmeisesti hän ei ollut ottanut aurinkoa yläosattomana koska rusketusraja näkyi selvästi, rintojen vaaleus korosti entisestäänkin niiden melonimaista muhkeutta. Tissit riippuivat hieman alaviistoon ulospäin. Nännit jököttivät kookkaina todella laajojen, tummien ja hieman suippomaisten nännipihojen keskellä . Merja tarttui kiinni tisseihinsä kohotti niitä alapuolelta. Hän heilutteli isoja tissejään rivosti edessäni. Sitten tätini kumartui hieman etunojaan niin että rinnat jäivät kiihottavasti riippuen heilahtelemaan.


"No, mitäs sanot, onko nämä vähän liiankin isot, tosin moni on kyllä tykännytkin näistä."
"Siis.. ne on aivan mahtavat, parhaat mitä olen nähnyt", sain sanotuksi kyrpäni tykyttäessä yhä kiivaammin shorsteissani.
Tätini astui lähemmäksi minua ja kumartui eteenpäin niin, että hänen tissinsä riippuivat aivan kasvojeni edessä.
"Haluutsä koskea, kyllä sä saat kokeilla niitä jos kiinnostaa tietää miltä aikuisen naisen isot tissit tuntuu."
Ei voi olla totta, takoi päässäni. Totta se kuitenkin oli ja kun tätini asetti kätensä sohvan selkänojalle ja kumartui vielä lähemmäksi minua, tartuin kiinni noihin himoitsemiini meloneihin. Tartuin rintoihin kiinni hieman epävarmasti punniten niitä käsissäni. Rinnat tuntuivat alapuolelta kiihottavan hikisiltä kun aloin puristella niitä. Levitin niitä sivuille, vein ne taas yhteen ja kohotin ylös päästäen ne sitten taas putoamaan omalla painollaan alas. Anneli katsoi touhuamistani itsekin tilanteesta selvästi kiihottuneena ja sanoi hieman paksulla äänellä yllättäen.
"Puristele ja vatkaa vaan lujempaa, tuntuu aika hyvältä vai? Runkkaatko sä usein ?"
"Joo, vaikka joka päivä jos vain on tilaisuus", vastasin huohottaen.
"Oletko koskaan ajatellut mua kun runkkaat, minua ja mun tissejä?"
Oli pakko myöntää ja koska tätini kysymys kiihotti minua, tunnustin vielä senkin että olin usein jopa penkonut pyykkikorista hänen käytettyjä pikkupöksyjään ja runkannut haistellen samalla niistä lähteviä pillun tuoksuja.
"Ihan totta… olisinpa nähnyt. Tosi söpöä että uskalsit kertoa ja oikeastaan aika kiihottavaa. Jos haluat niin voit ihan vapaasti runkata nyt, tai saanko minä koskea sinuun ?"
Anneli työnsi hitaasti toisen kätensä shortsien lahkeesta sisään ja tarttui äännähtäen kovaan kyrpääni tunnustellen sitä huokaisten.
"Oho, tämähän on aivan kovana…kuule mä haluaisin, siis mä voisin runkata sua jos haluat. Et sinä tuossa tilassa ja kulli pystyssä kuitenkaan voi tapetoida. Haluatko ?"
Odottamatta vastausta Anneli veti shortsit jalastani asettuen itse viereeni sivuttain niin että hänen painavat rintansa heilahtelivat kasvojeni edessä sopivasti ulottuvillani. Anneli tarttui kyrpääni uudelleen ja alkoi runkkaamaan sitä tottunein ottein.
"Komea kyrpähän sinulla on, seisoo mahtavasti terska paisuneena. Nyt runkataankin pojan kalua oikein kunnolla. Tuntuuko tämä hyvältä?"
Myönsin ja uppouduin nauttimaan tätini runkkauksesta vatkaten hänen tissejään ja imien hänen kovia nännejään. Olin kuitenkin ennestään jo niin kiihottunut, että ei kestänyt kauaakaan kun tunsin tuttua kihelmöintiä munassani.
"Kohta multa tulee", ähkin.
Tätini siirtyi nopeasti kontalleen eteeni lattialle jatkaen litisevän kyrpäni runkkaamista yhä kiivaammin.
"Voi luoja kun tämä on paisunut, ruiski sitten spermat mun tisseille, on ihana nähdä kun nuoren pojan runkkuspermat lentää kyrvästä."
Tätini runkkasi kyrpääni yhä kiihtyvällä tahdilla tuijottaen sitä kiihottunut ilme kasvoillaan.
Sitten hän ottikin yllättäen kullini tissiensä väliin ja alkoi vatkata niitä kyrpääni vasten niin että terska vilahti aina hieman näkyviin. Välillä hän levitti tissinsä erilleen ja läiskytti niillä sitten kulliani. Mitään näin ihanan rivoa en ollut koskaan voinut kuvitellakaan kokevani, ja tunsin että lastini oli tulossa saman tien. Viimein laukaisin spermani nytkähtelevästä kyrvästäni ihastuneena äännähtelevän tätini tissien väliin. Spermaa pursusi runsaasti tissien välisestä tiukasta vaosta ylöspäin ja osa ruiskauksista lennähti hänen kaulalleen tätini hytkyttäessä tissejään edestakaisin kyrvälläni. Kun olin tyhjentänyt koko lastini, Anneli jatkoi vielä hetken tissiensä veivaamista kyrpäni ympärillä, sitten hän levitti spermaisia tissejään ja katsoi ihastellen niiden välissä jököttävää puolijäykkää kulliani. "No, tuntuiko hyvältä" Hän kysyi ja otti sitten paitansa sohvalta ja pyyhki spermat kyrvältäni ja tisseiltään siihen. Myönsin että ne olivat parhaat runkut mitä olin koskaan saanut. "No sittenhän me voidaan jatkaa tapettihommia, vai" Anneli kysyi hymyillen ja nousi seisomaan. "Vai kiinnostaisiko sua katsella vielä vähän?" hän sanoi, kääntyi sitten minuun hitaasti selin ja painoi pikkuhousujensa haaraosan kokonaan pyllyvakoonsa niin, että muhkeat pakarat olivat kokonaan paljaana. Sitten hän kiipesi pöydän päälle kontalleen , painoi etuvartalonsa alas ja pyllisti mahtavaa persettään minuun päin. Käsillään hän vielä levitti pakaroitaan niin, että perse näytti entistäkin kutsuvammalta.
"Kun kerran tykkäät haistella mun likaisia pöksyjä niin tässähän olisi aivan tuoreet hajut tarjolla…"
Menin samantien lattialle kontalleni hänen taakseen ja tartuin kiinni hänen suurista mutta kiinteistä pakaroistaan. Tarkastelin ihastuneena edessäni avautuvaa näkyä. Pyllyvakoon painetut pikkuhousut peittivät juuri ja juuri hänen persereikänsä ja vittunsa, häpykumpu erottui mahtavana pullistumana pakaroitten välistä. Pikkuhousut olivat painuneet osittain myös pilluvakoon, jonka kohdalla pöksyissä erottui kostea läikkä. Tätini oli selvästikin kiimassa! Kaiken kruunasi pöksyjen reunojen alta esiintyöntyvä karvoitus joka jatkui pitkälle persereikään asti. Ähkäisin kiihottuneena, posliiniksi ajellut alapäät eivät olleet koskaan kiinnostaneet minua erityisesti. Painoin kasvoni kiinni hänen pakaroihinsa ja aloin nuolla niitä, siirryin kiihottuneena kohti tuoksuvaa persevakoa, jonne upotin kasvoni. Nenääni tunkeutui mahtava vitun ja eritteiden kiimainen haju. Kuljetin kieltäni pitkin näkyvissä olevaa paljasta ihoa, joka oli hiestä märkä kuumuudesta johtuen. Tartuin kiinni tiukoista pikkuhousuista ja aloin vetää niitä alaspäin reisille. Tätini äännähti tyytyväisenä, ilmeisesti hän halusi kieleni työskentelemään paljaalle vitulle. En pitänyt kuitenkaan kiirettä vaan paljastin ensin näkyville hänen kutsuvan oloisena pullotavan persereikänsä, jonka tuntumaan työnsin nenäni. Lopulta vetäisin pöksyt kokonaan alas ja huomasin että tätini alapää todellakin oli ihanan karvainen. Levittelin pakaroita ja Ihailin rivosti levällään olevaa rehevää persettä vielä hetken ja pyysin sitten tätiäni kääntymään selälleen, että saisin vedettyä pöksyt kokonaan pois. Hän teki niin kuin käskin ja nosti jalkansa ylös. Vedin hänen pöksynsä pois ja painoin ne kasvoilleni haistelleen huumaantuneena niistä lähtevää hajua. Pöksyt lensivät sitten lattialle ja tartuin Annelin reisistä levittäen niitä nähdäkseni koko alapään kunnolla. "Siinä onkin sulle sitten oikea aikuisen naisen kiimainen vittu eikä mikään teinitytön pikkupillu" ahkäisi tätini ja levitti sormillaan turpeita pillunhuuliaan.

Siirsin sormeni hänen pillulleen ja leikittelin sormenpäilläni, kuitenkaan painamatta sormeani hänen sisäänsä. Katsoin häneen ja huomasin, kuinka hänen kasvonsa loistivat kiihkosta. ”Nuole pois”, tätini kehotti ja jatkoi: ”et tiedä, kuinka kauan viime kerrasta on aikaa.” Ihanat aikuisen naisen aromit tuoksuivat nenääni kun lähestyin hänen vittuaan. Anneli otti päästäni kiinni ja painoin pääni pillunsuulleen. "Nuole nyt aikuisen naisen vittua." Lipaisin kielelläni hänen vittuaan ja kuulin kuinka hän päästi suustaan pienen voihkaisun. Otin tiukasti hänen lantiostaan kiinni ja painoin nenäni kiinni hänen vitulleen haistellen sitä kiimaisena. Aloin lipoa hiljalleen hänen vittuaan ja välillä pyörittelin kielelläni klitorista. Vaimeat voihkaisut säestivät toimintaani. ”Voi vittu kun tuntuu hyvältä. Oletko varma, ettet ole tehnyt tätä joskus aikaisemmin?”, hän kysyi hieroen samalla päätäni käsillään. Jatkoin työskentelyäni kiimasta innostuneena. Välillä siirryin jälleen hänen reisilleen, mutta kohta tätini oli jo vaatimassa, että painaisin pääni takaisin hänen vitulleen. Nostin hänen jalkojaan ylemmäs olkapäilleni, pystyin paremmin nauttimaan hänestä. Pikkuhiljaa myös tätini koukisti jalkojaan lähemmäs itseään, jolloin väliliha ja persereikä tulivat paremmin näkyville. Hän halusi ilmeisesti minun nuolevan myös sieltä, joten siirsin päätäni alemmas. Oma kyrpäni oli tässä vaiheessa taas täydessä seisokissa. Hänen hengityksensä tuntui tihentyvän ja annoin kieleni vaellella pitkin pillun ja persereiän väliä. Innostuin nuolemaan hänen karvojen ympäröimää rusinareikäänsä. Lutkutin karvojen ympäröimää hikistä persereikää ja yritin työntää kieltäni sisälle. Tämä tuntui saavan Annelin aivan sekaisin "Voi vittu, ihanaa kun nuolet persereiältä, sieltä, lisää, lisää !" Tunsin kielelläni kuinka hänen reikänsä alkoi supistella ja tätini alkoi yhä voimakkaammin ynistä, kun jatkoin työskentelyäni. Huomasin, miten hänen reitensä painautuivat yhä voimakkaammin päätäni vasten, kun siirryin nuolemaan taas hänen klitoristaan. ”Voi vittu saatana, ihanaa! Nuole poika tätisi kiimavittua Juuri niin, ime sitä!”, hän kiljahteli. Sitten hän tarttui kiinni käteeni, painoi peukaloni ensin sisään vittunsa ja siirsi sitten limaisena kiiltelevän sormeni sitten peräaukolleen "Pane, työnnä se mun perseeseen" hän huohotti himokkaalla äänellä. Painoin peukaloni varovasti tätini persereikään ja aloin hitaasti nytkyttämään sitä tiukassa reiässä lutkuttaen kielellä samalla hänen vittuaan yhä kiihtyvällä tahdilla. Lopulta tunsin, kuinka hän kiemurteli pöydällä orgasmin kourissa ja hänen suustaan pääsi kiimaista ulinaa. Jatkoin nuolemista ja nylkytin peukaloani hänen persereiässään orgasmin loppuun asti. Lopulta nostin pääni pois hänen jalkovälistään ja vedin hitaasti peukaloni hänen perseestään katsoen näkymää kiihottuneena. Tätini nousi istumaan pöydän reunalle ja suuteli minua kiihkeästi maistaen varmasti omat mehunsa suussani. ”Olit ihana”, hän sanoi.
Painauduin tätiäni vasten ja hän huomasi että kyrpäni oli taas vaativasti pystyssä. "Voi luoja" hän huokasi onnellisena ja tarttui taas tiukasti mulkkuuni kiinni kaataen minut samantien sohvalle puolittain istuvaan ja osittain makaavaan asentoon. Muitta mutkitta hän kiipesi syliini, sovitteli kyrpäni vitunhuuliensa väliin ja laski mehevän perseensä alas niin, että kaluni upposi sisään koko pituudeltaan. Hetken aikaa hän oli paikoillaan hikinen vartalo painautuneena omaani vasten, nännit tuntuivat kovilta rintaani vasten. Tartuin kiinni hänen pakaroistaan ja hän aloitti naimisen hitaasti ja nautinnollisesti silmät suljettuna. "Ihana kyrpä, kovana vitussa" hän vaikersi ja hukutti kasvoni tisseihinsä, joiden nännejä aloin näykkimään. Otin suuni täyteen tissiä, lutkutin ja imin sitä tätini jyystäessä perseellään kyrpäni päällä. Naituamme näin hetken aikaa Anneli halusi, että vaihdamme asentoa. Hän asettui kyljelleen sohvalle alempi jalka suoraksi ojennettuna, toisen jalan hän nosti koukkuun vatsaansa vasten. Asetin toisen jalkani lattialle tueksi ja toisen polveni sohvalle. Kohotin hänen ylempää reittään ja Anneli auttoi levittämällä kädellään persettään ja niin pääsin painamaan kullini hänen vittuunsa. Aloitin armottoman panemisen. Pallini läiskähtelivät Annelin alempaa pakaraa vasten, vittu litisi Annelin ynistessä kiimaisena. Painoin vauhdilla ja Annelin isot tissit hetkuivat hillittömästi edestakaisin panemisen tahdissa. Tätini kaappasi tissinsä käsiinsä ja puristeli niitä rivo ilme kasvollaan.
"Kohta joudut poika panemaan tätiäsi persereikään" hän huohotti. Jatkoin nussimista hetken aikaa ja vedin kyrpäni hetkeksi ulos kostuttaakseni peukaloni hänen limaisessa vitussaan. Kulli takaisin vittuun ja sitten painoin peukaloni jo toistamiseen hänen persereikäänsä. tätini ynisi nautinnosta ja lateli rivouksia ”Vittu, vittu, ihana iso pojankyrpä, nussi lujaa tätiäsi, runkkaa persereikää, ooiii.. kohta tulee, paina nyt kyrpä perseeseen” Vaihdoin reikää lennosta ja survaisinkin liukkaan kyrpäni muitta mutkitta syvälle hänen avoimeen persereikäänsä. Tätini kurotti kätensä vitulleen ja alkoi vatkaamaan klitoristaan. Vähitellen hänen huohotuksensa vaihtui ulinaksi ja tunsin itsekin, että mälli irtoaa pikapuoliin. Uppouduin juurta myöten hanen persereikäänsä ja tein nopeata lyhyttä tikkaavaa liikettä kunnes molemmat laukesimme loppuun asti tyydytettyinä.
Tämä ei jäänyt ainoaksi kerraksi kun naimme, mutta jatko onkin jo toinen tarina.

6

18312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

    • Lukija

      Niin... Kuka on Merja kun tädin nimi muutoin oli Anneli, tuliko pojalle virhe ja laitto oikean tätinsä nimen tarinaan??

      No ei muutoin ihan hyvä tarina, kaikkihan meistä on joskus hekumoinu tädistään...

    • SWaMPMaN

      Jokainen joka kirjoittaa tänne enemmän näitä juttuja sekoilee nimien kanssa. Naurettavaa pilkunnussintaa tarttua yhteen epäolennaiseen virheeseen kun koko tarina on muutenkin hatusta vedettyä fantasiaa. Tai vaikka olisi tottakin, sama pätee.

      Hyvä tarina! Olipa tuo nyt sitten Merja tai Anneli.

      t.SM

    • Pallit tyhjinä

      ..Aivan mahtava juttu!! runkkaan ja runkkaan ja vielä tekee mieli runkata kun luen tätä.. itselläni oli myös vastaava "unelmien täti" nuorena, tosin mitään ei tapahtunut - eikä minua edes kiinnosta oliko tämä totta vai ei, jutussa oli kaikki niin hyvää - alkaen vaatetuksen kuvauksesta, helteestä, hiestä ja varsinkin isot tissit, suuret raskaat lollot.. ja muodokas perse jonka vakoon piukat pöksyt hukkuvat, kaikki!!! Tälläkin hetkellä seisoo kun tätä kirjoittaessani muistelen tarinaa - nyt vaan on jo niin kipee että täytyy pitää taukoo.. ;-}

    • awe

      aika mehukasta tekstiä

    • Anonyymi

      Hyvä tarina. Jäykistyin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3040
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2194
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1604
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1067
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      894
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe