Suviseuroista Maaningalla 2002
srk:n vuosikirja
Puhe oli pitkä, niin että kaksi lukua jätin pois, ehkä myöhemmin saatan jatkaa
Jumalan lapsen täydellinen sotavarustus
Lukemamme sanat sopivat erittäin hyvin Lutherin taisteluvirteen. Efesoksen pieni Jumalan lasten joukko rakasti syvästi Paavalia. Kun Paavali piti jäähyväispuheensa Miletossa. Jumalan lapset itkivät ja murehtivat Paavalin poislähtöä. Tämä johtui paljolti siitä, että juuri Paavali oli ensimmäisenä tuonut Efesokseen evankeliumin suloisen sanoman. Priscilla ja Aquila olivat olleet hänen mukanaan.
Suoritan nyt pienen maantieteellisen katsauksen Efeson kaupunkiin. Efesos oli Vähä-Aasian huomattavin keskuspaikka. Siellä oli noin neljännesmiljoona ihmistä eli sen ajan mittapuun
mukaan varsin huomattava määrä. Kaupunki oli erityisen kuuluisa taiteesta, kulttuurista, filosofiasta ja myös uskonnollisuudesta. Siellä palveltiin Artemis-jumalaa.. Apostolien teoista voimme lukea , että Artemis-jumalan palvelijat loukkaantuivat syvästi Paavalin saarnaan. Kun evankeliumin saarna vaikutti parannusta ja uskoon tuloa, sillä oli seuraamuksena Artemiin temppelin rahatulojen virtaan. (Ap.t.19) Pienenä yksityiskohtana tuon kaupungin erikoisuudesta ja mahtavuudesta mainittakoon, että sen pääkatu oli marmorilla peitetty. Emme nykyaikanakaan näe marmorikatuja. Efesoksen kaupunki kilpaili voimakkaasti silloisen kulttuurikeskuksen, Kreikan Ateenan kanssa taiteessa ja muussa tällaisessa. Tuossa Vähä-Aasian kaupungissa Paavali saarnasi totuuden sanaa.
Jumalan edessä armahdettuina ja samanarvoisina
Efesolaiskirjeen alkuosassa, lukemamme tekstin edellä, kerrotaan Paavalin puheesta Efeson Jumalan lapsille. Seuroja pidettiin aluksi juutalaisten synagogassa, mutta juutalaiset eivät kauan kestäneet Paavalin saarnaa. Seuraus oli, että kristittyjen seurapaikka piti muuttaa eräälle koululle. Evankeliumi kantoi hyvää hedelmää: monet käsittivät elävän uskon. Heitä Paavali nyt muistelee rakkaudella. Efesolaiskirjettä lukiessamme meidän on tärkeä muistaa sekin, että nuo ihmiset olivat pakanuudesta uskoon tulleita. Sen tähden Efesolaiskirjeen huomattava osa on oppikirjaa, opetusta Jumalan sanan syvyydestä ja ihmeellisyydestä. Mutta perusasia on se, mistä Paavali muistuttaa :”Armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: ”Jumalan lahja se on. Ei töistä, ettei yksikään kerskaisi.” (Ef.2:8) Tämä on Efesolaiskirjeen alkuosa perusajatus Paavalin opetuksessa.
Jotain on kuitenkin jäänyt sanomatta, koska Paavali vielä jatkaa: ”Viimein rakkaat veljeni, olkaa väkevät Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. ”Hän ottaa esimerkin sotilasasusta ja mainitsee miekan, kilven, haarniskan ja kypärän. Paavali käytti tätä vertauskuvaa aivan määrätystä syystä, sillä Efesos oli myös Rooman valtakunnan Vähä-Aasian keskus. Siellä oli suuri varuskunta, legioona, jonka miehillä oli sotavarusteet. Kun Paavali otti tällaisen esimerkin, ihmisen oli helppo ymmärtää, millaisista asusteista oli kysymys. Sen kautta saattoi kääntää ajatuksen Jumalan antamaan varustukseen. Se oli hyvä vertauskuva. Hän sanoi myös, että mitä hyvää kukin tekee, sen hän tekee Herralta saaneena, olkoon orja eli vapaa (Ef.6:8). Paavali ei jaotellut kristittyjä. Monet kristityistä olivat orjia, mutta tiedetään, että heidän joukossaan oli myös legionalaisia eli sotilaita. Jumalan edessä he kaikki olivat samanarvoisia. Tämä on meidän hyvä muistaa tänä päivänäkin. Samalla tavalla on asia edelleen.
Ainoana ohjeena Jumalan sana
”Viimein rakkaat veljeni, olkaat väkevät ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaat päällenne kaikki Jumalan sota-aseet – ei vain jotain osaa Jumalan sanan vaikutuksesta, vaan koko Jumalan sana sellaisena kuin se on. Tässä kohdassa haluan tekstiin liittyen kiinnittää huomiota siihen, että Raamatun sana on meidän ainoa oikea ohjenuoramme. Omat ajatuksemme tai parhaimmatkaan mielipiteemme eivät sitä ole, vaan ainoastaan Jumalan sana. Siitä on pidettävä kiinni.
Uskonpuhdistuksen aikana tämä asia oli eräs Lutherin tärkeä periaate ja taistelukohde. Tuohon aikaan käytettiin latinankielistä sanaa ”sola Scriptura”, joka tarkoitti: yksin Raamattu, yksin Jumalan sana, ei mikään muu. Meillä on herkkyyttä laittaa kaikkeen mukaan omia ajatuksiamme, jopa sellaisia, jotka ovat täysin vastoin Jumalan sanaa. Saatamme alkaa rakentaa uskoamme teoille, jotka eivät liity Jumalan sanan ilmoitukseen; toisin sanoen rakennamme väittämiä, että kun kristitty tekee niin ja niin, sitten hän on uskovainen. tämäkin on meille tuttua. Tätä vastaan uskonpuhdistus jatkuu tänäkin päivänä, eikä se pääty koskaan. Sen takia ”pukekaa päällenne kaikki Jumalan sota-aseet, että te perkeleen kavalia päälle karkaamisia voisitte seisoa vastaan”. Ilman Jumalan sanan täydellisyyttä emme voi taistella sielunvihollista vastaan. Jäämme nopeasti tappiolle silloin, kun meitä vastaan hyökätään. Meillä ei ole sota verta ja lihaa vastaan, vaan hengellistä pahuutta vastaan taivaallisissa asioissa. Meillä on siis taistelu Jumalan ilmoittaman opin puolesta, jonka perusta ja keskeisin asia on vanhurskauttamisoppi. Sen puolesta Luther taisteli niin pitkälle, että hänelle annettiin paavin virkakirjelmä eli bulla – itse asiassa hänet tuomittiin kuolemaan siksi, että hän taisteli paavin kirkkoa vastaan. Wormsin kokouksessa hän antoi toisenlaisen vastauksen, kuin mitä roomalaiskatolinen kirkko ja paavi julistivat. Paavin joukko vetosi kirkolliskokouksen päätöksiin, mutta Luther vastasi jyrkästi ja voimakkaasti, että ne eivät pidä Jumalan sanan mukaan paikkaansa. Keisari Kaarle V antoi yhdelle avustajalleen, tohtori Eckille käskyn kysyä, tarkoittiko Luther todella sitä, että kirkolliskokous voi erehtyä, Luther vastasi, että sitä juuri hän tarkoittaa. Kirkolliskokouskin voi erehtyä, jos se ei pysy Jumalan sanassa. Yksin Jumala on erehtymätön, me kaikki muut erehdymme.
On Jumalan armoa, että elävä kristillisyys taistelee Jumalan sanan puolesta ja pitää siitä kiinni, eikä lähde kuuntelemaan muunlaisia väittämiä. Eräs vaarallinen alue on lain hengen tuominen kristittyjen joukkoon. Laki ei ole meidän auttajamme. Sitä ei ole laitettu meidän opettajaksemme. Kristus on lain täyttäjä meidän edestämme. Laki tulee täyttää, se on kyllä Raamatun vaatimus, mutta se täytetään niin, että me omistamme uskon kautta Kristuksen teon lain täyttäjänä. Hän on ainut, joka on voinut täyttää lain. Me olemme uskovaisia pelkästään Jumalan armosta. Siksi meidät on puettu vanhurskauden sota-asuun, että me kestämme nämä taistelut.
Apostoli sanoo: ”Sen tähden ottakaa kaikki Jumalan sota-aseet, että te voisitte pahana päivänä seisoa vastaan ja kaikissa asioissa pysyväiset olisitte. Niin seisokaat vyötetyt kupeista totuudella ja vanhurskauden rintaraudalla puetut.” Meidät Jumalan lapset on puettu Jumalan sanan haarniskalla, joka estää pahan palavien nuolien iskeytymisen uskomme keskukseen, sydämeen. Tästä Paavali muistutti, ja se on Jumalan sanan neuvo myös tänä päivänä. Pyhä Raamattu on Jumalan omaa puhetta, jonka pyhät Jumalan ihmiset, apostolit ja profeetat, ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta. He ovat puhuneet Pyhän Hengen kautta Jumalan sanoja. Mutta tämä ilmoituksen aika on päättynyt. Nyt ei ole enää uutta ilmoitusta. Se päättyi Kristuksen ylösnousemukseen. Jos nyt joku väittää muuta, kuin mitä Jumalan sanassa on sanottu, se ei ole totta. Se ei ole lähtöisin Jumalasta, vaan ihmisestä itsestään. Ja on sanottava, että sellainen opetus on itse sielunvihollisesta.
Rauhan evankeliumia saarnataan
Paavali jatkaa: ”Jalat valmiiksi kengitetyt, saarnaamaan rauhan evankeliumia.” Evankeliumin saarnaaminen on meidän kaikkien Jumalan lasten tehtävä. Ajattelemme joskus, että tuskin minulla on mitään tällaista tehtävää, sehän on saarnaajilla. Ei niin, vaan se tehtävä on meillä kaikilla. Me saarnaamme jo elämällämme. Rakkaat nuoret, joita täällä on paljon mukana, teidän evankeliumin työnne on erittäin laaja ja merkittävä, merkittävämpi, kuin monesti arvaammekaan. Niin kuin te elätte, niin te saarnaatte. Monet ovat heränneet tämän kautta, tiedän sen. Jotkut ovat kertoneet, että he saivat piston sydämeensä seuratessaan vanhoillislestadiolaista opiskelutoveriaan tai ystäväänsä. He näkivät, että tuossa täytyy olla jotakin erikoista. Se johti Kristuksen tykö. evankeliumin saarnan alle. Tämä on tärkeää. Me rukoilemme tänäkin päivänä, että meidän jalkamme olisivat aina kengitetty saarnaamaan rauhan evankeliumia, ja nimenomaan rauhan evankeliumia.
Tähän kohtaan hetkeksi pysähdyn. Efesolaiset tiesivät paljon rauhasta, elettiinhän aikaa, josta käytettiin nimeä ”pax Rooma”, Rooman rauha. Mutta se rauha oli hankittu roomalaisten legioonan avulla, sotilaallisella voimalla. Näennäinen rauha oli olemassa. Katsokaapa mitä tahansa historian kohtaa, nykyaikaakin, niin erittäin voimakkaasti nousee mieleen ajatus , että rauha saavutetaan sotilaallisella voimalla ja väkevyydellä. Todellinen rauha saavutetaan vain evankeliumilla. Evankeliumi on Jumalan rauhan tuoja. Se on tuonut rauhan myös meille, veljet ja sisaret. Jos nyt joku täällä oleva tuntee sydämessään rauhattomuutta, tiedä, että evankeliumin kautta sinä saat rauhattomuuden pois. Saat uskoa synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä.
Uskon kilpi, hengen miekka ja pelastuksen kypärä
Paavali jatkaa: ”Mutta kaikissa ottakaat uskon kilpi, jolla te voitte sammuttaa kaikki ruman tuliset nuolet.” Meillä kaikilla on kokemusta tästä asiasta. Kun joudumme pakostakin joskus väittelytilanteisiin, niin ainut millä voimme torjua, on uskon kilpi. Uskon kilpi on Jumalan sanan mukaan keskeinen varustus. Vanhurskauttava usko on meidän voimamme ja taisteluaseemme pahuutta vastaan. Tämmöiseen haarniskaan te kaikki matkaystävät olette puetut ja tämmöinen uskon kilpi teillä on. Käyttäkää, rakkaat veljet ja sisaret ja myös te nuoret, taistelussanne uskon kilpeä.
Uskon kilven rinnalla on hengen miekka, joka on Jumalan sana. Uskon kilvellä torjumme pahan palavat nuolet. Jumalan sanalla, Hengen miekalla taistelemme ja torjumme väärät opetukset ja harhaopit. Me tarvitsemme joka päivä taistelussa näitä aseita. Kukaan meistä ei tunne itseään väkeväksi ja vahvaksi Kristuksen sotamieheksi, vaan köyhäksi ja omalta puoleltaan kelvottomaksi. Muista samalla rakas veljeni ja sisareni, että sinä olet äärettömän rikas Kristuksessa Jeesuksessa. Muista, että sinulle on annettu täydellinen Jumalan sota-asu. Sitä sinä saat käyttää.
Apostoli mainitsee vielä pelastuksen kypärän. Kypärä suojelee elintärkeitä alueita, ennen muuta aivoja. Tässä tapauksessa se tarkoittaa myös sitä, että se suojelee sitä raamatullista oppia, joka meille on annettu. Siksi päähämme on annettu rautakypärä. Me taistelemme oikean opin puolesta., niin kuin Lutherkin taisteli. Jos haluatte tutkia Lutheria ja hänen opetustaan, suosittelen luettavaksi tunnustuskirjojen kohdan, joka on Lutherin omaa käsialaa. Siellä on myös Lutherin lausumat kuuluisat sanat :”Vaikka taivas ja maa katoaisi, niin Jumalan sanasta ei katoa rahtukaan.” Ja hänen sanansa vanhurskaudesta: ”Vaikka kuka toisi toisen vanhurskauden, niin hän olkoon kirottu.” On annettu vain yksi vanhurskaus. Sen me omistamme uskon kautta, ja sen puolesta me taistelemme.
srk:n vuosikirja
Puhe oli pitkä, niin että kaksi lukua jätin pois, ehkä myöhemmin saatan jatkaa
Jumalan lapsen täydellinen sotavarustus
Lukemamme sanat sopivat erittäin hyvin Lutherin taisteluvirteen. Efesoksen pieni Jumalan lasten joukko rakasti syvästi Paavalia. Kun Paavali piti jäähyväispuheensa Miletossa. Jumalan lapset itkivät ja murehtivat Paavalin poislähtöä. Tämä johtui paljolti siitä, että juuri Paavali oli ensimmäisenä tuonut Efesokseen evankeliumin suloisen sanoman. Priscilla ja Aquila olivat olleet hänen mukanaan.
Suoritan nyt pienen maantieteellisen katsauksen Efeson kaupunkiin. Efesos oli Vähä-Aasian huomattavin keskuspaikka. Siellä oli noin neljännesmiljoona ihmistä eli sen ajan mittapuun
mukaan varsin huomattava määrä. Kaupunki oli erityisen kuuluisa taiteesta, kulttuurista, filosofiasta ja myös uskonnollisuudesta. Siellä palveltiin Artemis-jumalaa.. Apostolien teoista voimme lukea , että Artemis-jumalan palvelijat loukkaantuivat syvästi Paavalin saarnaan. Kun evankeliumin saarna vaikutti parannusta ja uskoon tuloa, sillä oli seuraamuksena Artemiin temppelin rahatulojen virtaan. (Ap.t.19) Pienenä yksityiskohtana tuon kaupungin erikoisuudesta ja mahtavuudesta mainittakoon, että sen pääkatu oli marmorilla peitetty. Emme nykyaikanakaan näe marmorikatuja. Efesoksen kaupunki kilpaili voimakkaasti silloisen kulttuurikeskuksen, Kreikan Ateenan kanssa taiteessa ja muussa tällaisessa. Tuossa Vähä-Aasian kaupungissa Paavali saarnasi totuuden sanaa.
Jumalan edessä armahdettuina ja samanarvoisina
Efesolaiskirjeen alkuosassa, lukemamme tekstin edellä, kerrotaan Paavalin puheesta Efeson Jumalan lapsille. Seuroja pidettiin aluksi juutalaisten synagogassa, mutta juutalaiset eivät kauan kestäneet Paavalin saarnaa. Seuraus oli, että kristittyjen seurapaikka piti muuttaa eräälle koululle. Evankeliumi kantoi hyvää hedelmää: monet käsittivät elävän uskon. Heitä Paavali nyt muistelee rakkaudella. Efesolaiskirjettä lukiessamme meidän on tärkeä muistaa sekin, että nuo ihmiset olivat pakanuudesta uskoon tulleita. Sen tähden Efesolaiskirjeen huomattava osa on oppikirjaa, opetusta Jumalan sanan syvyydestä ja ihmeellisyydestä. Mutta perusasia on se, mistä Paavali muistuttaa :”Armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: ”Jumalan lahja se on. Ei töistä, ettei yksikään kerskaisi.” (Ef.2:8) Tämä on Efesolaiskirjeen alkuosa perusajatus Paavalin opetuksessa.
Jotain on kuitenkin jäänyt sanomatta, koska Paavali vielä jatkaa: ”Viimein rakkaat veljeni, olkaa väkevät Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. ”Hän ottaa esimerkin sotilasasusta ja mainitsee miekan, kilven, haarniskan ja kypärän. Paavali käytti tätä vertauskuvaa aivan määrätystä syystä, sillä Efesos oli myös Rooman valtakunnan Vähä-Aasian keskus. Siellä oli suuri varuskunta, legioona, jonka miehillä oli sotavarusteet. Kun Paavali otti tällaisen esimerkin, ihmisen oli helppo ymmärtää, millaisista asusteista oli kysymys. Sen kautta saattoi kääntää ajatuksen Jumalan antamaan varustukseen. Se oli hyvä vertauskuva. Hän sanoi myös, että mitä hyvää kukin tekee, sen hän tekee Herralta saaneena, olkoon orja eli vapaa (Ef.6:8). Paavali ei jaotellut kristittyjä. Monet kristityistä olivat orjia, mutta tiedetään, että heidän joukossaan oli myös legionalaisia eli sotilaita. Jumalan edessä he kaikki olivat samanarvoisia. Tämä on meidän hyvä muistaa tänä päivänäkin. Samalla tavalla on asia edelleen.
Ainoana ohjeena Jumalan sana
”Viimein rakkaat veljeni, olkaat väkevät ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaat päällenne kaikki Jumalan sota-aseet – ei vain jotain osaa Jumalan sanan vaikutuksesta, vaan koko Jumalan sana sellaisena kuin se on. Tässä kohdassa haluan tekstiin liittyen kiinnittää huomiota siihen, että Raamatun sana on meidän ainoa oikea ohjenuoramme. Omat ajatuksemme tai parhaimmatkaan mielipiteemme eivät sitä ole, vaan ainoastaan Jumalan sana. Siitä on pidettävä kiinni.
Uskonpuhdistuksen aikana tämä asia oli eräs Lutherin tärkeä periaate ja taistelukohde. Tuohon aikaan käytettiin latinankielistä sanaa ”sola Scriptura”, joka tarkoitti: yksin Raamattu, yksin Jumalan sana, ei mikään muu. Meillä on herkkyyttä laittaa kaikkeen mukaan omia ajatuksiamme, jopa sellaisia, jotka ovat täysin vastoin Jumalan sanaa. Saatamme alkaa rakentaa uskoamme teoille, jotka eivät liity Jumalan sanan ilmoitukseen; toisin sanoen rakennamme väittämiä, että kun kristitty tekee niin ja niin, sitten hän on uskovainen. tämäkin on meille tuttua. Tätä vastaan uskonpuhdistus jatkuu tänäkin päivänä, eikä se pääty koskaan. Sen takia ”pukekaa päällenne kaikki Jumalan sota-aseet, että te perkeleen kavalia päälle karkaamisia voisitte seisoa vastaan”. Ilman Jumalan sanan täydellisyyttä emme voi taistella sielunvihollista vastaan. Jäämme nopeasti tappiolle silloin, kun meitä vastaan hyökätään. Meillä ei ole sota verta ja lihaa vastaan, vaan hengellistä pahuutta vastaan taivaallisissa asioissa. Meillä on siis taistelu Jumalan ilmoittaman opin puolesta, jonka perusta ja keskeisin asia on vanhurskauttamisoppi. Sen puolesta Luther taisteli niin pitkälle, että hänelle annettiin paavin virkakirjelmä eli bulla – itse asiassa hänet tuomittiin kuolemaan siksi, että hän taisteli paavin kirkkoa vastaan. Wormsin kokouksessa hän antoi toisenlaisen vastauksen, kuin mitä roomalaiskatolinen kirkko ja paavi julistivat. Paavin joukko vetosi kirkolliskokouksen päätöksiin, mutta Luther vastasi jyrkästi ja voimakkaasti, että ne eivät pidä Jumalan sanan mukaan paikkaansa. Keisari Kaarle V antoi yhdelle avustajalleen, tohtori Eckille käskyn kysyä, tarkoittiko Luther todella sitä, että kirkolliskokous voi erehtyä, Luther vastasi, että sitä juuri hän tarkoittaa. Kirkolliskokouskin voi erehtyä, jos se ei pysy Jumalan sanassa. Yksin Jumala on erehtymätön, me kaikki muut erehdymme.
On Jumalan armoa, että elävä kristillisyys taistelee Jumalan sanan puolesta ja pitää siitä kiinni, eikä lähde kuuntelemaan muunlaisia väittämiä. Eräs vaarallinen alue on lain hengen tuominen kristittyjen joukkoon. Laki ei ole meidän auttajamme. Sitä ei ole laitettu meidän opettajaksemme. Kristus on lain täyttäjä meidän edestämme. Laki tulee täyttää, se on kyllä Raamatun vaatimus, mutta se täytetään niin, että me omistamme uskon kautta Kristuksen teon lain täyttäjänä. Hän on ainut, joka on voinut täyttää lain. Me olemme uskovaisia pelkästään Jumalan armosta. Siksi meidät on puettu vanhurskauden sota-asuun, että me kestämme nämä taistelut.
Apostoli sanoo: ”Sen tähden ottakaa kaikki Jumalan sota-aseet, että te voisitte pahana päivänä seisoa vastaan ja kaikissa asioissa pysyväiset olisitte. Niin seisokaat vyötetyt kupeista totuudella ja vanhurskauden rintaraudalla puetut.” Meidät Jumalan lapset on puettu Jumalan sanan haarniskalla, joka estää pahan palavien nuolien iskeytymisen uskomme keskukseen, sydämeen. Tästä Paavali muistutti, ja se on Jumalan sanan neuvo myös tänä päivänä. Pyhä Raamattu on Jumalan omaa puhetta, jonka pyhät Jumalan ihmiset, apostolit ja profeetat, ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta. He ovat puhuneet Pyhän Hengen kautta Jumalan sanoja. Mutta tämä ilmoituksen aika on päättynyt. Nyt ei ole enää uutta ilmoitusta. Se päättyi Kristuksen ylösnousemukseen. Jos nyt joku väittää muuta, kuin mitä Jumalan sanassa on sanottu, se ei ole totta. Se ei ole lähtöisin Jumalasta, vaan ihmisestä itsestään. Ja on sanottava, että sellainen opetus on itse sielunvihollisesta.
Rauhan evankeliumia saarnataan
Paavali jatkaa: ”Jalat valmiiksi kengitetyt, saarnaamaan rauhan evankeliumia.” Evankeliumin saarnaaminen on meidän kaikkien Jumalan lasten tehtävä. Ajattelemme joskus, että tuskin minulla on mitään tällaista tehtävää, sehän on saarnaajilla. Ei niin, vaan se tehtävä on meillä kaikilla. Me saarnaamme jo elämällämme. Rakkaat nuoret, joita täällä on paljon mukana, teidän evankeliumin työnne on erittäin laaja ja merkittävä, merkittävämpi, kuin monesti arvaammekaan. Niin kuin te elätte, niin te saarnaatte. Monet ovat heränneet tämän kautta, tiedän sen. Jotkut ovat kertoneet, että he saivat piston sydämeensä seuratessaan vanhoillislestadiolaista opiskelutoveriaan tai ystäväänsä. He näkivät, että tuossa täytyy olla jotakin erikoista. Se johti Kristuksen tykö. evankeliumin saarnan alle. Tämä on tärkeää. Me rukoilemme tänäkin päivänä, että meidän jalkamme olisivat aina kengitetty saarnaamaan rauhan evankeliumia, ja nimenomaan rauhan evankeliumia.
Tähän kohtaan hetkeksi pysähdyn. Efesolaiset tiesivät paljon rauhasta, elettiinhän aikaa, josta käytettiin nimeä ”pax Rooma”, Rooman rauha. Mutta se rauha oli hankittu roomalaisten legioonan avulla, sotilaallisella voimalla. Näennäinen rauha oli olemassa. Katsokaapa mitä tahansa historian kohtaa, nykyaikaakin, niin erittäin voimakkaasti nousee mieleen ajatus , että rauha saavutetaan sotilaallisella voimalla ja väkevyydellä. Todellinen rauha saavutetaan vain evankeliumilla. Evankeliumi on Jumalan rauhan tuoja. Se on tuonut rauhan myös meille, veljet ja sisaret. Jos nyt joku täällä oleva tuntee sydämessään rauhattomuutta, tiedä, että evankeliumin kautta sinä saat rauhattomuuden pois. Saat uskoa synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä.
Uskon kilpi, hengen miekka ja pelastuksen kypärä
Paavali jatkaa: ”Mutta kaikissa ottakaat uskon kilpi, jolla te voitte sammuttaa kaikki ruman tuliset nuolet.” Meillä kaikilla on kokemusta tästä asiasta. Kun joudumme pakostakin joskus väittelytilanteisiin, niin ainut millä voimme torjua, on uskon kilpi. Uskon kilpi on Jumalan sanan mukaan keskeinen varustus. Vanhurskauttava usko on meidän voimamme ja taisteluaseemme pahuutta vastaan. Tämmöiseen haarniskaan te kaikki matkaystävät olette puetut ja tämmöinen uskon kilpi teillä on. Käyttäkää, rakkaat veljet ja sisaret ja myös te nuoret, taistelussanne uskon kilpeä.
Uskon kilven rinnalla on hengen miekka, joka on Jumalan sana. Uskon kilvellä torjumme pahan palavat nuolet. Jumalan sanalla, Hengen miekalla taistelemme ja torjumme väärät opetukset ja harhaopit. Me tarvitsemme joka päivä taistelussa näitä aseita. Kukaan meistä ei tunne itseään väkeväksi ja vahvaksi Kristuksen sotamieheksi, vaan köyhäksi ja omalta puoleltaan kelvottomaksi. Muista samalla rakas veljeni ja sisareni, että sinä olet äärettömän rikas Kristuksessa Jeesuksessa. Muista, että sinulle on annettu täydellinen Jumalan sota-asu. Sitä sinä saat käyttää.
Apostoli mainitsee vielä pelastuksen kypärän. Kypärä suojelee elintärkeitä alueita, ennen muuta aivoja. Tässä tapauksessa se tarkoittaa myös sitä, että se suojelee sitä raamatullista oppia, joka meille on annettu. Siksi päähämme on annettu rautakypärä. Me taistelemme oikean opin puolesta., niin kuin Lutherkin taisteli. Jos haluatte tutkia Lutheria ja hänen opetustaan, suosittelen luettavaksi tunnustuskirjojen kohdan, joka on Lutherin omaa käsialaa. Siellä on myös Lutherin lausumat kuuluisat sanat :”Vaikka taivas ja maa katoaisi, niin Jumalan sanasta ei katoa rahtukaan.” Ja hänen sanansa vanhurskaudesta: ”Vaikka kuka toisi toisen vanhurskauden, niin hän olkoon kirottu.” On annettu vain yksi vanhurskaus. Sen me omistamme uskon kautta, ja sen puolesta me taistelemme.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Muistolle? Onko Erkistä aika jättänyt?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000022556318
hei päätoimittaja, luepas tämä ennenkuin taas sepustat omisasi että "uskovainen ei voi osallistua klassisen musiikin konserttiin" tms
"
Saatamme alkaa rakentaa uskoamme teoille, jotka eivät liity Jumalan sanan ilmoitukseen; toisin sanoen rakennamme väittämiä, että kun kristitty tekee niin ja niin, sitten hän on uskovainen. tämäkin on meille tuttua. Tätä vastaan uskonpuhdistus jatkuu tänäkin päivänä, eikä se pääty koskaan.
"
Ei vain "päätoimittajalle", vaan meille kaikille.
Kyllä on PyhäHenki avannnut Erkki-veljelle Jumalan sanaa.
Tuota ei enää selvemmin voi sanoa. Jolla korvat on, se kuulkoon.
Jos jaksat, kirjoita loputkin. Tämä on sitä saarnaa, josta tietää ja tuntee, että se on Jumalan sanan pohjalta lähtevää.
Minua puhuttelevat erityisesti nämä rivit.
>> Meillä ei ole sota verta ja lihaa vastaan, vaan hengellistä pahuutta vastaan taivaallisissa asioissa. Meillä on siis taistelu Jumalan ilmoittaman opin puolesta, jonka perusta ja keskeisin asia on vanhurskauttamisoppi. Sen puolesta Luther taisteli niin pitkälle, että hänelle annettiin paavin virkakirjelmä eli bulla – itse asiassa hänet tuomittiin kuolemaan siksi, että hän taisteli paavin kirkkoa vastaan. Wormsin kokouksessa hän antoi toisenlaisen vastauksen, kuin mitä roomalaiskatolinen kirkko ja paavi julistivat.
Paavin joukko vetosi kirkolliskokouksen päätöksiin, mutta Luther vastasi jyrkästi ja voimakkaasti, että ne eivät pidä Jumalan sanan mukaan paikkaansa. Keisari Kaarle V antoi yhdelle avustajalleen, tohtori Eckille käskyn kysyä, tarkoittiko Luther todella sitä, että kirkolliskokous voi erehtyä, Luther vastasi, että sitä juuri hän tarkoittaa.
Kirkolliskokouskin voi erehtyä, jos se ei pysy Jumalan sanassa. Yksin Jumala on erehtymätön, me kaikki muut erehdymme.
On Jumalan armoa, että elävä kristillisyys taistelee Jumalan sanan puolesta ja pitää siitä kiinni, eikä lähde kuuntelemaan muunlaisia väittämiä.
Eräs vaarallinen alue on lain hengen tuominen kristittyjen joukkoon. Laki ei ole meidän auttajamme. Sitä ei ole laitettu meidän opettajaksemme. Kristus on lain täyttäjä meidän edestämme. Laki tulee täyttää, se on kyllä Raamatun vaatimus, mutta se täytetään niin, että me omistamme uskon kautta Kristuksen teon lain täyttäjänä. Hän on ainut, joka on voinut täyttää lain.
Me olemme uskovaisia pelkästään Jumalan armosta. >>
Kuinka toivonkaan, että tätä sanomattoman lohduttavaa sanaa osuisivat lukemaan muutkin kaltaiseni, hoitokokouksissa raadellut sisaret ja veljet!
Ja sitäkin sykähdyttävämpää on tätä lukea, kun tiedän ja muistan, miten puhuja itse kymmentä vuotta ennen tätä saarnaansa oli hoitokokouksia vetämässä ja ihmisiä syyttelemässä, lain alle asettamassa. Mutta hän varmaan oli tähän saarnaan mennessä saanut ymmärryksen niistä parannuksen askelille käydä.
Kiitämme Jumalaa Erkki Reinikaisen kautta Hänen jälleen uudestaan sydämiä lohduttavasta Sanastaan.
Evankeliumin hoidossa
kukapa pääsisi kerskaamaan, että on hyvin onnistunut näissä taisteluissa. Luulen, että monet ovat tunteneet mielessään, että taisteluissa on tullut haavoja. Samalla, kun Jumalan seurakunta on taisteleva seurakunta, se on myös hoitava seurakunta. Seurakuntaäiti hoitaa ja evankeliumi on hoitoväline. Siksi rakkaat veljet ovat tämänkin päivän ja näiden seurojen aikana antaneet täältä kaikua syntisille evankeliumin sanaa. Me olemme kaikki syntisiä ja erehtyväisiä. Synti aina tarttuu ja tekee matkan hitaaksi. Sinä, joka tunnet köyhyyttä, väsymystä, heikkoutta ja voimattomuutta – sitä, että synti on tarttunut – ylennä sydämesi uskoman armosta kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Armosta me olemme autuaat, uskon kautta, emme itse teissämme, Jumalan lahja se on – ei töistä, ettei yksikään kerskaisi.
On turvallista olla täällä Jumalan lasten keskellä. Täällä saisi kyllä vesisade loppua, mutta sitä emme rukoile, että elämän veden sade loppuisi. Sen hyvän sateen toivomme edelleen jatkuvan meidän sydämiimme. Seurojen tunnuksena on elämän lähde. Se on jokaisen kristityn sydämessä. Kristus itse sanoi: ”Joka siitä vedestä juo, jonka minä hänelle annan, ei hän janoo iankaikkisesti, vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kuohuu iankaikkiseen elämään.” (Joh.4:14.) Sen takia veli saa pyytää veljeltä ja sisar sisarelta, ja päinvastoin, syntien anteeksiantamuksen siunausta, jos sydämessä on jotain murheen asiaa. Näin me saamme nauttia elämän vettä. Se on jumalan antama Pyhä vesi.
Rauhassa ja rakkaudessa uskon kanssa
Tekstissämme ovat vielä sanat: ”Mutta että te myös tietäisitte minun tilani ja mitä minä teen, kaiken sen on Tykikus, minun rakas veljeni ja uskollinen palvelija Herrassa, teille tiettäväksi tekevä.” Kirjeen kirjoittajana on mukana ollut myös tämä Tykikus ja ehkä joitakin muitakin, niin on pääteltävissä. ”Jonka minä teidän tykönne lähetin sen syyn tähden, että te saisitte tietää meidän tilamme ja teidän sydämenne lohduttais.” Paavali lähetti tuon uskovaisen veljen efesolaisten luokse lohduttamaan ja kertomaan sen hetkisestä tilastaan, koska uskovaisilla oli suuri huoli vankeudessa olevasta Paavalista. Paavalilla oli vankeudessa erittäin hyvä tilanne. Hän sai pitää vankihuoneessaan seurojakin, mutta perimätiedon mukaan hänet lopulta ristiinnaulittiin.
”Rauha olkoon veljille, ja rakkaus uskon kanssa, Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Armo olkoon kaikkien kanssa, jotka meidän Herraa Jeesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat.” Eikö niin, rakas läsnä oleva Jumalan seurakunta. Jumalan lapset, veljet ja sisaret – me tahdomme rakastaa Vapahtajaamme ja rukoilemme Jumalalta rakkauden voimaa sydämiimme uskon kautta. Tämä olkoon meidän kaikkien matkaeväänä myös suviseuroista lähtiessämme. Sen tähden vielä kerran tältä paikalta Jumalan palvelijana tahdon ilmoittaa teille evankeliumin siunauksen: Jeesuksen nimessä ja veressä uskokaa kaikki synnit anteeksi. Paljon näen täällä tuttuja kasvoja, niiden täytyy olla jo aika vanhoja kylläkin! Mutta uusia on tullut runsaasti, ja se on Jumalan siunausta. Jumala antakoon teille kaikille voimaa ja rakkautta uskon kautta Herraan Jeesukseen. Tätä siunausta kaipaan minäkin. Sen tähden kysyn teiltä, veljet ja sisaret, saanko uskoa matkan viat ja virheet anteeksi. – Näin minä uskon.
Herran Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme ja Vapahtajamme nimeen, aamen.
"Eräs vaarallinen alue on lain hengen tuominen kristittyjen joukkoon. Laki ei ole meidän auttajamme. Sitä ei ole laitettu meidän opettajaksemme. Kristus on lain täyttäjä meidän edestämme. Laki tulee täyttää, se on kyllä Raamatun vaatimus, mutta se täytetään niin, että me omistamme uskon kautta Kristuksen teon lain täyttäjänä. Hän on ainut, joka on voinut täyttää lain. Me olemme uskovaisia pelkästään Jumalan armosta. Siksi meidät on puettu vanhurskauden sota-asuun, että me kestämme nämä taistelut."
Tämän pätkän alkuosa on verrattuna muodostaa aikamoisen ristiriidan nykyisen päivämiehen päätoimittajan linjauksiin ja elämäntapaohjeisiin.
Tosi on.
On niin huikean syvä kuilu SRK:n oman NYKYISEN opetuksen ja Reinikaisen saarnan välissä, että Jumalan tuuli puhaltaa välistä - ja tuuli käy pian SRK-korttitalon ylitse... se mihin lakataan uskomasta, romahtaa itsestään.
"- - se mihin lakataan uskomasta, romahtaa itsestään. "
Sääli niitä joiden usko kohdistuu seurakuntaan.
Kun uskomisen kohde on Kristus ja hänen armoevankeliuminsa, sitä ei voi mikään sinulta viedä.
Kirjoitin:
Sääli niitä joiden usko kohdistuu seurakuntaan.
tarkoitin: ...joiden usko kohdistuu ULKONAISEEN seurakuntaan, eli "Jumalan huoneenhallitukseen" eli SRK:hon, rauhanyhdistykseen jne.
kuuntelin erkin puheen livenä, luin sen myös painettuna
en ymmärrä mitä kohkaatte
en näe ristiriitaa saarnan ja esim päivämiehen linjauksiin tai "nykyopetukseen"
lieko vika mulla korvissa vai korvien välissä
Toivon, että tätä viestiä ei poisteta. Tarkoitus ei ole parjata ketään eikä mitään, vaan viesti on kirjoitettu aidon hämmennyksen vallassa.
Hämmästykseni oli suuri tänään, kun E. Reinikaisen muistokirjoitus oli Päivämiehessä sivulla 5, eli lehden alussa. Yleensähän muistokirjoitukset ovat lehden loppuosassa?
Ymmärrän kyllä, että E.R. oli SRK:ssa 'merkittävä henkilö'. Mieluummin kuitenkin sanoisin, että 'hän työskenteli pitkään SRK:n ja vanhoillislaestadiolaisuuden parissa ja sen hyväksi'.
Ihmisen kuoleman yhteydessä on ikävä ottaa esiin ikäviä asioita, mutta eihän meidän liikkeessämme pitäisi olla henkilöpalvontaa? Eihän?
Miksi siis joku nostetaan tällä tavalla esiin, laittamalla muistokirjoitus "kunniapaikalle" kehystettynä, eikä tavallisten kuolevaisten joukkoon, lehden takaosaan?
Asiallahan ei sinänsä ole varmaan suurta merkitystä. Olen vain hämmästynyt.
Erkki Johannes Reinikainen
20.2.1919 - 21.12.2006
SRK.n johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1983-1992 toiminut Erkki Johannes Reinikainen nukkui vanhurskasten lepoon Oulussa torstaiaamuna 21.12.2006.
Erkki Reinikainen syntyi 20.2.1919 Parikkalassa, josta perhe muutti Viipuriin vuonna 1926. Viipurista muodostui hänen kotikaupunkinsa talvisotaan saakka.
Hän suoritti aktiiviupseeritutkinnon sotavuosina ja osallistui talvisotaan,jatkosotaan ja Lapin sotaan lähinnä komppanian päällikkönä.
Sotien jälkeen hän suoritti yleisesikuntaupseerintutkinnon ja palveli upseerina useissa varuskunnissa, viimeksi Oulussa pataljoonan komentajana ja Yleisesikuntaosaston päällikkönä. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta ye-everstiluutnanttina vuonna 1968 ja työskenteli sen jälkeen eri vakuutusyhtiöiden alueellisissa johtotehtävissä kymmenen vuoden ajan.
Erkki Reinikainen vihittiin avioliittoon Maire Irene Aulikki Ahon kanssa 29.4.1945. Jumala siunasi perheeseen kaksi tytärtä ja kaksi poikaa.
Parannuksen armon hän sai Kuopiossa marraskuussa 1947. Sitä ennen hänellä ei ollut tietoa elävästä kristillisyydestä, ja hän koki Jumalan valtakunnan löytymisen suureksi johdatukseksi ja armoksi kohdalleen. Puoliso Maire sai parannuksen armon vähän myöhemmin.
Erkki Reinikainen koki Jumalan valtakunnan työn kutsumustehtäväkseen. Asuinpaikkakunnillaan Kuopiossa, Seinäjoella, Vaasassa ja Oulussa hän osallistui rauhanyhdistyksen toimintaan. Sananpalvelijaksi hänet siunattiin Kuopiossa vuonna 1949. Oulussa hänet valittiin SRK.n johtokuntaan ja työvaliokuntaan. Hän toimi johtokunnan varapuheenjohtajana vuosina 1978-1983 ja puheenjohtajana vuoteen 1992 saakka.
Hän kuului kauan toimitusneuvostoon, toimi osan ajasta sen puheenjohtajana sekä kuului SRK.n historiatoimikuntaan.
SRK.n kustantamana häneltä ilmestyi kahdeksan hartaus- ja opillista kirjaa sekä traktaatteja.
Kansankirkko oli Erkki Reinikaiselle rakas. Hän työskenteli asuinpaikkakuntiensa seurakuntien luottamustehtävissä, oli lähes kaksi vuosikymmentä kirkolliskokouksen jäsen ja kuului useita vuosia kirkkolain uudistamiskomiteaan. Hän kuului kirkolliskokouksen nimeämään raamatunkäännöstyön vanhoillislestadiolaisten palauteryhmään.
Kunnalliseen toimintaan hän osallistui muun muassa Oulun kaupunginvaltuustossa.
Jäätyään pois SRK.n johtokunnasta Erkki Reinikainen myötäeli sydämestään kristillisyyden elämää ja työtä sekä seurasi tiiviisti yhteiskunnan ja kansankirkon tapahtumia. Hän jatkoi myös mieliharrastustaan kirjoittamista.
Syvä suru kohtasi hänen elämäänsä, kun Maire-puoliso nukkui vanhurskasten lepoon 22.6.2003. Elämänsä viimeiset vuodet hän asui Caritas-kodissa lastensa huolenpidon ympäröimänä ja ystäviensä muistamana.
Erkki Reinikaisen lahjat olivat evankeliumin palveluksessa niin kristillisyyden vaikeiden taistelujen vuosina kuin rauhan aikanakin. Hän koki kalleimmaksi asiakseen omakohtaisen uskon Jumalan valtakunnassa. Kristuksen ansioon perustuvalle uskolleen hän halusi kuulla vahvistusta anteeksiantamuksen evankeliumista myös ystäviensä viimeisellä tapaamisella.
Koko siioni jää muistamaan rakkaudella ja kaipauksella uskollista ja pitkäaikaista evankeliumin työntekijää.
"Ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö on minulle annettu" (Ps. 16:6)
Vaikka työvaliokunnan jäsenyyttä nöytetään pidettävän hyvinkin suurena meriittinä, itse työvaliokunnan päätehtävä (eli uskovaisten kiduttaminen) jätetään kokonaan mainitsematta. Miksi?
"Paavali ei jaotellut kristittyjä. Monet kristityistä olivat orjia, mutta tiedetään, että heidän joukossaan oli myös legionalaisia eli sotilaita. Jumalan edessä he kaikki olivat samanarvoisia."
"Kirkolliskokouskin voi erehtyä, jos se ei pysy Jumalan sanassa. Yksin Jumala on erehtymätön, me kaikki muut erehdymme."
"Eräs vaarallinen alue on lain hengen tuominen kristittyjen joukkoon. Laki ei ole meidän auttajamme. Sitä ei ole laitettu meidän opettajaksemme. Kristus on lain täyttäjä meidän edestämme. Laki tulee täyttää, se on kyllä Raamatun vaatimus, mutta se täytetään niin, että me omistamme uskon kautta Kristuksen teon lain täyttäjänä. Hän on ainut, joka on voinut täyttää lain. Me olemme uskovaisia pelkästään Jumalan armosta. Siksi meidät on puettu vanhurskauden sota-asuun, että me kestämme nämä taistelut."
Tässä kolme kotaa.
1. Paavali ei jaotellut kristittyjä eikä ihmisä muutenkaan eikä meidän pidä tehdä niin.(vain me oppi)
2. toinen kohta kertoo suoraan ettei erehtymätöntä seurakuntaa ole
3. kohta kertoo kollektiivisesta omasta tunnosta
Yhden kohdan olisin vielä nostanut eriksee nostanut Erkki veljen puheesta ja siinä todetaan...
"Me olemme uskovaisia pelkästään Jumalan armosta. Siksi meidät on puettu vanhurskauden sota-asuun, että me kestämme nämä taistelut."
Eli ARMOSTA JA PELKÄSTÄ ARMOSTA! Ymmättätkö mitä eroa on armolla ja ehdollistetulla armolla?
Jos et täytä SRK:n syntilistaa ja perinnäissääntöjä, et voi olla uskovainen etkä taivaaseenkaan siis voi päästä!
Näin on opetettu ainakin 70-luvulta asti, eikä se liene mihinkään muuttunut. Katsooko Jeesus tullessaan meitä noutamaan, että kenellä on korvakorut ja kellä ei? Tuskin.
Tiedän, että olet asiallinen ihminen,hyshys, olet ymmärtänyt armon olemuksen ja sen kenelle tuomiovalta kuluu, mutta vl-yhteisössä on vallalla edelleen mainitsemani säännöt...
perusteella en voisi väitää muuta kuin sen että Erkkiveljelläkin ne oli kohdallaan.... sikäli mikäli hän seisoo sanojensa takana....
Jos armo pitää ansaita olemme ulkona Jumalan sanasta?
"ER:n lahjat olivat evankeliumin palveluksessa kristillisyyden vaikeiden taitelujen vuosina".
Hoitokokouksia sillä tarkoitetaan.
...
ER oli kunnioitettava persoona siinä suhteessa, että hänelle Jumala antoi viisautta ohjata SRKlaista kansanliikettä (ei siis valtakuntaa tai seurakuntaa) pois 70-luvun suosta. hän piti esillä Jumalan sanaa ja Kristusta. entä nyt? yritetään väkisin puskea läpi kuuliaisuutta SEURAKUNNALLE so. rauhanyhdistykselle ja SRK:n kuppikunnan päätöksille. kuuliaisuutta jumalan sanalle kaivataan rivikristittyjen parissa eikä mitään keppievankeliumia ja vaatimuksia. erkkiä tulee vielä kaikilla ikävä.
olin hoitokokouksessa jossa Erkki Reinikainen oli hengellisenä "pomona".
...esiin astuu Sohvi. Hänkin pyytää anteeksi jotakin.
Hiljaisuus.
Paikallinen puhujaveli: "Kuule Sohvi, sinä olet ollut maatalousyhdistyksessä rahastonhoitajana. Siitä on tehtävä parannus."
Sohvi: " Minut vuosikokus siihen valitsi. En ole voinut jättää sitä kesken kautta. Olen lisäksi katsonut televisiota. Saanko uskoa tämän anteeksi ?"
Erkki Reinikainen astuu nyt apuun ja puhuu hempeyden hengestä. Sohville satelee syytöksiä.
Paikallinen puhujaveli: "Kuule Sohvi. Nyt minä sanon suoraan. Voin tuoda tähän terveiset velivainajaltasi, joka sanoi eläessään: ´Kyllä tuo Sohvi on pimeä. Se pappiseriseura on sen pimittänyt.´"
Sohvia kehotetaan parannukseen. Hän yrittää pyytää anteeksi mitä käsketään mutta mitään hän ei saa anteeksi. Vaan kehotetaan tekemään kokonainen parannus ja luvataan että hänen kanssaan vielä veljet puhuvat.
Sohvi ohjataan paikalleen.
Nuori, odottava äiti pyytää anteeksi diakoniatoimintaan liittyviä syntejään itkien. Erkki Reinikainen auttaa häntä valitsemaan oikeat sanat, seurakunta julistaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.