Joskus vetää niin synkäksi. Elämä on luopumista; menetyksiä, surua, kaipausta. Laidasta laitaan kaikkea.
Joka päivän kohdalle kalenteriini aion tästä lähtien merkitä sanan KIITOS, mikäli takana on tavallinen päivä ja rinnalla kaikki rakkaat ihmiset.
Mutta; myös eläimiin voi kiintyä. Jopa niin, että menetys tuntuu todella pahalta. Monta kertaa sekin on tullut koettua ja vannottua, ettei enää koskaan mitään eläintä...Mutta ihmisen mieli muuttuu...
Joka päivän kohdalle kalenteriini aion tästä lähtien merkitä sanan KIITOS, mikäli takana on tavallinen päivä ja rinnalla kaikki rakkaat ihmiset.
Mutta; myös eläimiin voi kiintyä. Jopa niin, että menetys tuntuu todella pahalta. Monta kertaa sekin on tullut koettua ja vannottua, ettei enää koskaan mitään eläintä...Mutta ihmisen mieli muuttuu...
Vastaukset 7
Vanhimmat
onkaan perheenjäsenista aina se, joka iloitsee
aina yhtä riemukkaasti kotiin saapujaa?
Lokakuussa menetimme 11 vuotta vanhan Minttu cokkerin. Kohtusyövälle ei voitu enää tehdä mitään.
Se oli varmana elämäni kamalin hetki kun ystävä ja
toveri nukkui pois syliini.On melko tyhjä olo kun
kaveri ei ole enää nokka ovenraossa odottamassa kun
tulee kotiin ja se kamala hiljaisuus yöllä kun ei
kuulu sänkyn vierestä sen kamalaa kuorsausta.
Siitäkin olisin nyt onnellinen vaikka välillä suututtikin. Päätin silloin ettei enää koskaan
uutta koiraa mutta nyt on jo haku päällä.
Always on my mind, Minttu
koiristani oli uskomaton herätyskello. Joka helk-
karin aamu märkä kuono oli tökkimässä käsivartta
kellon tarkasti. Oli kesä- tai talviaika. Ulos
sitten vain ja kyllähän siihen viimeistään herä-
si. Ja aina ehti ajoissa töihin. Kotona odotti
sitten iloinen naurusuu pehmentämään raskasta päi-
vää.
Kun sitten aika jätti uskollisesta ystävästä, ne
helkkarin märkäkuonoaamut muuttuivat kaivatuiksi,
tyhjiksi ja raskaiksi aamuiksi.
He ovat kuin sisaruksia. Menetys koskee.
Mie pistän juttusi uuteen koirakirjaani.
Minullakin on noita pehmonallukoita joihin olen NIIN kiintynyt. Ne ovat ainoita tosiystäviä joihin voi luottaa. Mutta kangas kuluu halatessa ja pehmosisus vettyy kyynelistä. Katkera on se päivä kun käsi tai jalka irtoaa ompeleistaan ja huomaan että nalle on haudattava.
Joka joulu vien haudalleen kynttilän enkä koskaan voisi kuvitellakaan ketään uskollisempaa ystävää kun nuo pehmolelut!
Nimenomaan luopumista. Surullista huomata,että jotain ei koskaan saa takaisin.
Sinulla ilmeisesti kuollut lemmikki. Olen saman kokenut,enkä voi yhtään asiaa väheksyä,koska joskus se rakas koira tai kissa tai joku muu uskollinen kaveri oli paras ystävä maailmassa.
Voimia eteenpäin.
Kyllä eläimiin voi kiintyä "ihan oikeasti". Esim.koira on ystävä, jonka vertaa ei aina edes ihmisistä löydy. Harvoin pitkävihainen, aina vilpitön ja iloinen.
Onko olemassa eläinten taivas? Joku pitää minua pöhkönä,mutta uskon niin. Ehkä joskus tapaamme heidätkin, karvaiset ystävämme, siellä jossakin...
Olen liian eläinrakas.Siksi nautin eläimistä vain pieninä annoksina. Mummolassa ja sukulaisissa. Onhan se tapa tämäkin ;)