Poikamme ristiäiset oli maaliskussa 2006 ja vietimme sen tyksissä, koska hän oli hengityskoneessa ja oli elämän ja kuoleman välirajalla.
Leikkauksen jälkeen hän alkoi toipumaan. Kummit eivät ostaneet kummilahjaa lapsellemme, eikä ollut ostanut vielä kesäkuussakaan....jolloin aattelimme etteivät he osta. Niinpä ostimme mieheni kanssa pojalle kummikehyksen. Sanoimme kummeille, kun sanoivat että kyllä he olisi ostaneet, että voivat maksaa sen kehysrahan takaisin. On mennyt jo puoli vuotta, eivätkä ole maksaneet takain. Viikko sitten kysyin että aikovatko he maksaa sitä takaisin, mutta en saanut mitään vastausta. Kummit ovat mieheni veli ja sen avovaimo.
Kyllä he itseensä panostaa ja ostelee joka kuukausi vaatteita ym...mutta eivät voi oman edesmenneen kummipojan muistoa kunniottaa niin että he maksaisivat sitä takaisin.
Nyt meille on tulossa kesällä uusi tulokas ja he luulivat jo että pääsevät kummeiksi...sanoin heti niille, että he eivät pääse tämän kummeiksi.
Ottaisitteko te tollaisia kummeja uudestaan, jotka eivät osanneet edes kummintehtävää suorittaa kunnolla?
Mulla on niin paha mieli edesmenneen poikani puolesta, että välillä itkettää.
Leikkauksen jälkeen hän alkoi toipumaan. Kummit eivät ostaneet kummilahjaa lapsellemme, eikä ollut ostanut vielä kesäkuussakaan....jolloin aattelimme etteivät he osta. Niinpä ostimme mieheni kanssa pojalle kummikehyksen. Sanoimme kummeille, kun sanoivat että kyllä he olisi ostaneet, että voivat maksaa sen kehysrahan takaisin. On mennyt jo puoli vuotta, eivätkä ole maksaneet takain. Viikko sitten kysyin että aikovatko he maksaa sitä takaisin, mutta en saanut mitään vastausta. Kummit ovat mieheni veli ja sen avovaimo.
Kyllä he itseensä panostaa ja ostelee joka kuukausi vaatteita ym...mutta eivät voi oman edesmenneen kummipojan muistoa kunniottaa niin että he maksaisivat sitä takaisin.
Nyt meille on tulossa kesällä uusi tulokas ja he luulivat jo että pääsevät kummeiksi...sanoin heti niille, että he eivät pääse tämän kummeiksi.
Ottaisitteko te tollaisia kummeja uudestaan, jotka eivät osanneet edes kummintehtävää suorittaa kunnolla?
Mulla on niin paha mieli edesmenneen poikani puolesta, että välillä itkettää.
Vastaukset 31
Vanhimmat
poikanne menetyksestä. Siitä ei liene kauaa aikaa. Mikään ei liene niin kamalaa kuin oman lapsen menettäminen :(
Kummeja nyt on yhtä monelaisia kuin on ihmisiäkin. Tosi tökerösti poikanne kummit toimivat, olisihan heidän nyt minun mielestäni pitänyt kummipoikaansa muistaa, oli hän missä tahansa.
Onnea uudelle lapselle, toivottavasti hänen kumminsa ovat ajattelevaisempia.
Olen pahoillani puolestanne, mutta et voi tosissaan kuvitella, että kehyksillä kunnioitetaan jonkun muistoa. Etenkin kun kummit eivät edes ehtineet oppia tuntemaan kummilastaan. Surusi on vain saannut nyt järjettömät, joskin ymmärrettävät mittasuhteet.
kummit saivat oppia tuntemaan poikaamme...kävivät aina meillä, kun poika pääsi päiväksi kotilomalle kotiin.
Pojan piti elokuussa päästä pysyvästi kotiin, mutta hän pääsi heinäkuun 11. päivä taivaanisän kotiin.
varmaankaan tajua vaan kuinka tärkeä tuo asia on sinulle.
En ottaisi heitä toisen lapsen kummiksi,ovathan jo esikoisen kummeja.
Onnea odotukseen!
On varsin vaikea ihmisten suhtautua oikein toisten suruun tai menetykseen. Sairastuin itse syöpään yli 4 vuotta sitten ja huomasin että suurin osa ystävistäni ja jopa oma veljeni ei osannut suhtautua siihen ollenkaan. Veljeni kielsi koko asian ei tullut edes sairaalaan katsomaan ja suuri osa ystävistä hävisi.
Uskon vain että he eivät osaa sanoa mitään ja tuntevat itsensä niin avuttomaksi että eivät halua nostaa asiaa enää esille. Teillä suru on läsnä vielä joka päivä mutta useat ajattelevat että tällaiset asiat vain pyyhkäistään pois koska niistä on niin vaikea puhua.
Olen surullinen puolestanne mutta uskon että eivät myöskään nämä kummit nyt vaan osaa käsitellä tunteitaan. Empä usko että he pahuuttaan näin toimivat.
Tsemppiä..
Anne
suruunne. Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että kummit toimivat tökerösti. Ei tietenkään kummin ainoa tehtävä ole ostella lahjoja kummilapselle, mutta kyllä on mielestäni törkeää, jos ei edes ristiäisiin osta mitään. Vielä suuremmalla syyllä, jos lapsi on sairaalassa. Mutta niinkuin joku jo sanoikin, ehkä kummit olivat itsekin todella hämmentyneitä tilanteesta, eivätkä osanneet toimia oikein.
Tämä ei nyt tietenkään ole sama asia, mutta oma raskauteni keskeytyi hiljattain, kun sikiö oli kuollut kohtuun, ja vaikka suurelta osalta sain tukea, niin osa ihmisistä ei osannut lainkaan suhtautua asiaan.
Toivottavasti saatte vielä välinne kuntoon miehesi veljen ja hänen avovaimonsa kanssa!
Toimi uuden lapsen kanssa viisaammin: Anna valmis lista käteen niille, joita pyydät kummeiksi. Kerää listalle ne velvollisuudet, joita sinä heiltä vaadit. Mitä yksityiskohtaisemman teet listasta, sitä paremmat kummit saat... Tee listaa esim. näin:
- jouluna väh. 2 lahjaa, hintataso xx€
- synttärinä väh. 1 lahja, hintataso xx€
- nimipäivänä väh. kortti, mielummin erikoinen
- käytävä katsomassa väh. kerran/2kk ja tuotava samalla jokin lahja, hintataso vapaa
- jne. eli kaikki muutkin asiat, jotka ovat sinulle tärkeitä
No voi helvetti sentään! Mietikää mikä on kummien perimmäinen tarkoitus, onko se tosiaan tämä:
"Tee listaa esim. näin:
- jouluna väh. 2 lahjaa, hintataso xx€
- synttärinä väh. 1 lahja, hintataso xx€
- nimipäivänä väh. kortti, mielummin erikoinen
- käytävä katsomassa väh. kerran/2kk ja tuotava samalla jokin lahja, hintataso vapaa "
Herätkää pahvit!
etkö tunnista sarkasmia, vaikka se tuodaan eteesi?
Kun luin ap:n kirjoituksen, luulin otsikkoa provoksi.
Kummitko tässä itsekkäitä ovatkin?
Eihän tuo kummikehyksen maksattaminen kummeilla tuo lastasi takaisin!
Kummit eivät ehkä ymmärrä, että asia olisi sinulle niin tärkeä.
Mikseivät he ostaisi itselleen, mitä haluavat
- omilla rahoillaan??
Kuolleelle lapsellesiko heidän pitäisi kantaa kukkia ja kynttilöitä??
Kunhan saat ajatuksesi taas järjestykseen uuden vauvan synnyttyä,
huomaat varmaan, että omassa ajattelutavassasi se itsekkyys piilee.
0len myös sitä mieltä, että kummit olivat vähän tökeröitä. olivat varmaan kovin nuoria eivätkä tajunneet, että kummius on muutakin, kuin vauvan sylissä pitämistä. kummilahja on kaunis tapa muistaa ja ei ole mukavaa, että kummit eivät sitä hommanneet. kehys ei ole ainoa mahdollisuus, voi ostaa myös lusikan, korun ym... ehkä he olivat suunnitelleet jotakin muuta.
tosin et sinäkään fiksusti toimi pyytäessäsi rahaa takaisin, mennyt on mennyttä etkä poikaasi sillä takaisin saa.
ja lisäksi saattaa olla, että heillekkin, siis kummeille, kyseinen asia on vieras ja pelottava. Siis olla kummi vaikeasti sairaalle lapselle ja hänen menettämiselleen, ei vain ole keinoja toimia. Kenties he ovat nuoria.
Alkuperäiselle kirjoittajalle suunnattomasti voimia valtavan menetyksen johdosta, mutta älä soimaa itseäsi enää asialla äläkä ruoski sillä kummejakaan. Nauti uudesta vauvasta ja yritä katsoa tulevaisuuteen positiivisin mielin. Älä takerru menneeseen vaan katso eteenpäin.
..ei kummin tärkein tehtävä voi olla ostaminen. Kummin tehtävä on paremminkin tukeminen.
Ja joskus tuo tukeminen ei ole mahdollista, sillä vanehmmat ei sitä ota vastaan.
Ja silloin voi ostamien tuntua pahalta.
Jollakin on rahaa jonka hän on tienannut.
Kaikki saa Suomessa jonkin verran rahaa.
jokainen saa itse päättää mihin käyttää rahansa!
Niin sitä kuin muutkin.
Minusta voimme tuomita tosien rahankäyttöä vasta silloin kun siitä on selkeästi haittaa, esim shoppailee paljon ja vuokra jää maksamatta tai omien lasten asiat hoitamatta.
Toivon alkuperäiselle kirjoittajalle voimia!
Toivottavasti jaksat uuden lapsen kanssa ja voit puhua tulevien kummien kanssa suoraan siitä mitä heiltä odotat. Ei kukaan voi toisen ajatuksia aavistaa...
Jos ottaisit kuolleen lapsesi kummit tälle uudelle lapsellesi kummeiksi, niin ehkä asiat muuttuis... tai ois toisin...se ois niillekin uusi mahdollisuus. Mutta kannattaa keskustella heidän kanssaan suoraan. Suru voi muutttaa ihmistä sellaiseksi millainen hän ei muuten olisi. Ehkä asia on toisin kun sinä ja kummit pääsette surusta edes vähän voitolle..
Suru vie aina aikansa.
Kyllä tiedän sen asian, että vaikka kummit maksaisivatkin kehyksen takaisin....niin ei se poikaani tuo takaisin.
Kummit eivät ole mitenkään tukeneet meitä pojan elinaikana eikä hänen kuoleman jälkeen....ihan inasen ja vaan mun miestäni.
Ymmärrän täysin ettei kaikki osaa tukea tai sanoa mitään, onhan se heillekkin arka paikkaa..menettää oma kummilapsi.
Kyllä minusta, miehestäni ja varmaan eds. lapsestanikin tuntuu myös pahalta ettei he ostaneet mitään.
Ennen kuin edes ristiäisiä oli, niin sanoin veljen avovaimolle, että ostavat kummikehyksen eikä mitää lusikkaa, kun kehys on paljon parempi. Ristiäisten jälkeen kysyimme, että onko he ostaneet lahjan...mieheni veli sanoi, että he käsittivät, ettei me haluta et he ostaa mitään lahjaa. Miten voi ymmärtää väärin....ihmetyttää.
Kyllä he saavat tuhlata rahansa mihin tykkäävät ja onhan heillä sen takia jäänyt laskuja maksamatta...mutta eihän kummilahja nyt kovin kallis olisi ollut.
Nyt olen vaan ajatellut asiaa niin, etten kysy heiltä enää mitään koko kummilahjasta..parempi niin. Mutta pääkummeiksi en heitä voi ottaa ehkä koskaan, koska en voi luottaa heihin, että he ostais tällekkään lahjaa kuin ei edellisellekään lapsellemme...kysymys vaan on luottamuksen menettämisestä ja että pystyykö sitä luottamaan enää uudestaan.
Tämän tulevan lapsen kummi otti itse puheeksi että hän ostaa kummikehyksen...ei tarvinnut iste ottaa asia esille, joten tuleva lapsi saa paremmat kummit.
Aika ilkeää heittää noinkin vaikeasta aiheesta provoa. Mitään muuta selitystä en enään äskeiselle mielipuoliselle kirjoitukselle keksi. Jos sinun tarkoitus oli vain aiheuttaa jollakin "hyvällä" tarinalla närää, niin valitsit nyt kyllä väärän aiheen siihen. Tiedätkö kuinka moni asian on oikeasti saanut kokea ja kuinka kovin se saattaa sattua vielä useamman vuoden jälkeenkin? Kukaan lapsensa menettänyt ei alennu kirjoittamaan muiston ohella jostain mitättömästä kehyksestä.
Ensin ajattelin, että olet vain niin nuori ja arvomaailmasi on jotenkin vääristynyt, mutta edellinen kirjoituksesi oli jo suoraa herjaa.
Että voikin olla inhottavia ihmisiä maailmassa!
niin aika oudolla tavalla suret. Itket jonkin kehyksen perään. Mitä kuollut lapsi tekee enää millään kehyksellä? Kyllä se jää sinulle, johon saat lapsesi kuvan asettaa.
Oikeinko kehtasit määrätä,mitä haluatte kummilahjaksi? Meiltä kummit kysyivät ja minä halusin sen lusikan muistoksi lapselle..
Vakavasta asiasta heität herjaa. Toivottavasti siis vain herjaat.
siis lopeta nyt tollanen ihme narina! jollet oo saanu jotain pirun kehystä mukulalles niin sitten et ole saanut! ja jos ei tiellä ole rahaa, niin eiköhän teillä nyt jonkun näkönen kehys ole mukulan kuvalle. ja todella epäilen et sun kuollut mukulas ois yhtään kiukkunen kun ei oo lahjaa saanut! voi härre gyd, mitä ihmisiä..
jos mun mukula ois kuollu niin murehtisin sitä että se kuoli enkä sitä etten saanut kaikkea mitä oisin halunnut lapselle. toivotavasti seuraavakin lapsi kokee jotain pahaa, jotta sun elämänarvot menee kohdilleen.
Hae itsellesi ammatti apua, jotta pääset asian yli. Joko asia on hävytön provo tai sitten todellinen tapahtuma ja suru on saanut sinun suhteellisuuden tajusi pahemman kerran hämärtymään.
yhtään millaista on elämäni. Itselläsi ei ole lapsi kuollut ja saat olla siitä kiitollinen.
Rumasti kyllä sanoit ja toivot että minun lapselleni tapahtuisi jotain pahaa.
Pilkka voi osua myös omaan nilkkaan.
Ei me niin köyhiä olla ja ostettiin omilla rahoilla pojalle kummikehys...ja sekin muistoksi. Haluan eds. pojalleni kaikkea parasta kun hän oli elossa ja vieläkin vaikka hän on kuollut, onhan hän minun poikani.
En mä enää itke sen kehyksen perää...kummit olivat ja on sellasia kuin ovat ja sille minä en voi yhtään mitään.
sinäkin mietiskellä mitä vastailet. Lapsen kuolema on niin paha paikka että siinä helposti menee elämän arvot raiteiltaan. Ei ihan kaikki arvot taida kohdallaan olla itselläsikään kun sanot lapsensa menettäneelle äidille toivovasi toisenkin lapsen kokevan jotain pahaa.
siis sen takia en halunnut minä lapselleni kummeja.koska jotkut luulee että se on velvollisuus jotkut taas luulee että kunnia.alkuperäinen idea että kuka kasvattaa lapsen jos sinä ja miehes kuolette ja laps ei ole täysikäinen.eli tuskin oot miettiny että tällaisista ihmisistä voi tulla ikinä kasvattajia sun muksulles..
me päätimme ettemme halua kummeja,sanottiin että kaikki ovat yhtä tärkeät meillä.ja se on tarkan niin.silti saatiin ihania lahjoja ei juurikaa kummikehystä mutta nättejä muistoja nimiäisistä.
siispä vinki:ei kannata väkisin oottaa mikä ei tu itsestään.
sen verran vielä,että olen silti pahoillani poikas takia ja onnea uuteen raskauteen!
mielestäni perheen lapsilla tulee olla jokaisella omat kumminsa. Tämän esikoisen kummeilla ei ole mahdollisuutta elää kummilapsensa kanssa, mutta he voivat silti jatkaa kummiuttaan tukemalla teitä.
Mielestäni tulokkaalle omat kummit.
Pistäpä puolisosi tekemään miehen työ, ja käske hänen sanoa veljelle suorat sanat. Älä sinä sekaannu miehen sukulaisiin vaan anna miehesi hoidella itse veljesi. Tuo on niin ikävä tarina, etten ole koskaan kuullut vastaavaa. Jos veli ottaa puheeksi kummiasian, niin sano suoraan, että mitä hänen mielestään kummin tehtäviin kuuluu.
Nyt olen alkanut juuri tekemään niin, etten sekaannu heidän asioihin ja annan kummikehysjutun olla kokonaan poissa mielestäni.
Olen teidän kaikkien viestit lukenut ja alkanut ymmärtämään vähän paremmin asioita.
Elämäni on aika kurjaa tällä hetkellä ja kun on tämä uusi raskaus, niin mielialani on tosi ailahteleva ja saatan olla joihinkin asioihin paljon agressiivisempi...esim tämän kummihehysjutun myötä varsinkin.
Nyt vaan täytyy alkaa katsoa elämää toisella tavalla ja unohtaa koko kummikehys hössötys vallan kokonaan...tai ainakin melkein.
tsemppiä sulle oikeesti!!
Tuommosesta menetyksestä ei helpolla selviä!
vaikka en ole itse kokenut moista niin voin vaan kuvitella.
Ja kummeista sen verran että AINA kummin homma olisi ostaa jokin lahja.itse olen kahden tytön kummina ja muistan kylä ainasynttäreinä ja nimipäivinä heitä.tuo kummien käytös saa vaan miettimään että tietääköhän he edes mitkä ovat kummien hommat??
minun lapsellani oli kummi, hyvä ystäväni joka meinasi ottaa miehensä mukaan, kun oli tukemassa minua synnytyksessä. Mies oli mukana aina synnytyssalin oville asti josta kätilöt häntä pyysivät lähtemään.
Myöhemmin ristiäisissä halusin vain lähimmät ystävät sinne, koska olin alusta asti ollut lapsen kanssa yksin ja en halunnut ristiäisistä mitään suurta... enkä olisi jaksanutkaan.
En edes tunne tuota miestä, taisin nähdä hänet silloin ensimmäistä kertaa.
Tämä kummi sanoi että hän ei tule ristiäisiin, jos mies ei saa tulla.
Lapseni on nyt 4v ja en oe nähnyt tätä kummia tuon riidan jälkeen.
Teit aivan oikean ratkaisun, ei tuollaista tarvitse sietää!
Minä en pahemmin viitsisi pitää yhteyttä tuollaisiin "kummeihin"
Lapsi joka kuolee varhain ei jätä paljoa merkkejä itsestään.
Joku vaati että lapsella ja kummilla pitäisi olla suhde.
Jonkinlainen suhde voi ollakin mutta noin pienen kanssa se ei ole kummien suuntaan vastavuoroinen.
Tavat pitää olla, Isäni kuoli kun olin 30v.
Täysin yllättäen, tapaturmaisesti.
Emme juuri ole tekemisissä naapureiden kanssa mutta hyvät välit on kuitenkin. Joskus nähdään(omakotitalot, isot tontit).
Kuitenkin he tulivat muistelemaan isääni ja halasivat minua. Minulle oli hyvin tärkeää että he osoittivat jotain heillekin merkittävää tapahtuneen ottamalla osaa suruumme muutamalla sanalla ja läsnäololla.
Kummien ehdoton velvollisuus on ostaa kummilaja kastekahjaksi. Sisareni pojalle minä ostin kehyksen ja toinen kummi lusikan, kun olimme näin sopineet ettei tule kahta lusikkaa tai valokuvakehystä.
Tosi moukkamaisia aloittaja kuvaamat läheiset sukulaiset. Saavat mielestäni painua niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.
Ottavatko arvostelijat huomioon, että lasten syntyminen ajaa perheen talouden koville?
Eikö viesti uutisista mene perille, lapsiperheet ovat suomen köyhimpiä.
Kummikehys maksaa 50 e. Se on kunnon summa Suomen köyhimmille. Kuitenkaan sitä ei osteta kuin kerran elämässä per lapsi.
Kyllä se raha pitää löytyä.
Omalta kummiltani sain kultaisen ketjun.
Muuten he eivät muistaneet.
Juurikaan, voisin korjata, 13-vuotiaana sain nimittäin kummiltani siistijän käytettyjä työasuja.
Osaton kun monella muulla tapaa olin, niin olin rauhallisesti kiitollinen.
Aikuisena kun ajattelen tarkemmin niin on se kyllä aika moinen suoritus kummilta. En vain ole tullut ajatelleeksi.
Kummini lapsenlapsista suurin osa joutui sukuun naidun psykopaatti-isän kiduttamaksi. Joku heistä on hoidossa´, toinen haudassa joku selvisi todella erinomaseksi vanhemmaksi joka oikeasti pitää lapsestaan hyvän ja oikeudenmukaisen huolen.
Ehkei kummivanhemmillani ollut kaikki aivan kotona koska heidän lapsensa antoi aidon ja puhtaan psykopaatin kiduttaa lapsia mielensä mukaan.
En tiedä onko meillä kellään niin kaikki kotona, mutta minä ainakin pidän aivan toisenlaista huolta kahdesta kummilapsestani, sekä lahjoin että yhdessäolemalla, nähdään ainakin monta kertaa vuodessa ja vielä useammin soitellaan.
Vähän pelkään nykyään että kysytäänkö vielä lisää kummiksi koska olen pienituloinen mutta joka tapauksessa hoidan onnellisena minulle uskottua kahden lapsen kummiutta. Ja sen voi kertoa kahdella koska molemmilla on sisar ja siten molemmille pitää viedä jotain.
Mutta, lasten vanhemmat kyllä tuputtavat ruokaa ja muuta niin että kyllä useimmat yrittävät antaa kaiken lapsensa saaman takaisin muodossa tai toisessa. Sisarellana on neljä kummilasta ja jokaista hän muistaa kolmekertaa vuoidessa lahjoin. Vanhimmat ovat jo käyneet rippikoulun. Ja taas lasten vanhemmat muistivat kukkalähetin kalleilla kukilla kun sisareni on synnyttänyt lapsensa. Sisareni tunnollisesti harjoittama kummius on saanut muuten etäisten (välimatka) sukulaisten välille lämpimän ja kestävän siteen.
Ja huom. ei kummilasten vanhempien tarvitsisi hennotella kummeja hyvin ruuin kun lapsiperheillä on tiukkaa.
Yritän kieltäytyä herkuista parhaani mukaan mutta esille otettuja herkkujäätelöitä on paha jäädyttää uudelleen.
Kyllä koen sisaren kummilapsen läheisemmäksi kuin hyvän ystäväni joten suosittelisin valitsemaan jotain sukulaisia. Täydet viisi kummia on myös hyvä juttu koska silloin jää edes jotain jäljelle, nuoretkin voivat kuolla, niin kävi omalle hyvälle kummilleni. Syöpä vei, ei ole kuin kuvia sylissä ja tiedän että hän olisi ollut hyvä kummi minulle. Oli koko suvun tukipilari.
Mutta missään tapauksessa kaukaisia eivät ole ystäväni minulle uskoma kummilapsi ja hänen sisarensa.
Minusta, iso osa aloittajan aloitukseen tulleista vastauksista oli asiattomia. Eivät ymmärrä edes hippuista suruaan työstävän ihmisen tunteista.
Sitten heräsi idea, miksei ev.lut srk voisi kerätä vapaaehtoisia kummeiksi niille joiden ympärillä on vain vähän tasapainoisia ihmisiä. Kummius voisi alkaa vaikka milloin. Hyvästä lapsuudesta voisi seuraklunnassa järjestää vaikka vuoden mittaisen kurssin jonka suorittaneille voitaisiin uskoa arvokas kummius jollekkin käytännössä kummittomuuden uhan alla oleville lapsille. Tästä voisi tulla ev.lut srk:nnan hittituote rippikoulun tapaan. Kurssilla varmistettaisiin kummien asiallisuus ja sitoutuneisuus.
Yksi erittäin rankkoja kokenut, kuitenkin "hopelusikka" suussa syntynyt, otti 15-vuotiaana kastetun alkoholistiperheen tytön vielä viisitoistavuotiaana kummilapsekseen ja kerää tälle ainakin parinsadan euron arvoista rahastoa. Voi olla jopa muutamasta tuhannesta eurosta kysymys. Niillä hunsvoltti Isän tyttären on hienoa ajaa vaikka ajokortti joka usealta rappio-isän lapselta jää ajamatta. Oman kummini lapsenlapsilta lupauksista huolimatta jäi ajokorttirahat saamatta psykopaatti-alkoholi-isältä. Eikä äitikään pystynyt entisenä kohtuupalkkaisena, nykyisenä työttömänä niitä maksamaan.
Mielestäni kummiuteen kuuluu perheen ystävänä säilymisen lisäksi se että muistaa jollain aineellisella lasta. Kaikki eivät ole syntyneet hopealusikka suussa mutta jotain kaunista ja lapselle sopivaa on aina joskus hyvä viedä.
Se kristillisyyteen kasvattiminen ei koskaan saa olla tuputtamista, raamatulla tyrmäämistä.
On kristillistä ihan vain myötäelää perheen elämssä kauan ja kunnioittaa perheen omaa suhdetta Ev. Lut. kirkkoon. Se ei ole, hihhulien painostuksesta huolimatta, todellakaan mikään tuputtaja. Mielestäni se on hieno kirkko mihin haluan kuulua ja yksi sen jäsenenä olemisesta on toimiminen kummina.
Toivon hyvää ja turvallista elämää aloittajalle.
Eikö se lapsi alkanut toipumaan? Mihin hän kuoli?
Otan osaa suureen suruusi. Lapsen menetys on pahinta mitä äitinä kuvitella saattaa.
Kummin tehtävistä en ole kanssasi ihan samaa mieltä, minusta kummin tärkein tehtävä on olla lapsen aikuinen ystävä. Itse valitsin kummit molemmille lapsilleni toivoen että yhteys heihin säilyy pitkään.
Uskoisin että poikasi kummit surevat kuten sinäkin, eivätkä surun keskellä ole tulleet ajatelleeksi, että sinä edelleen pidät kummikehys asiaa tärkeänä.
Kovasti voimia sinulle ja Onnea uuteen raskauteen
Hei!
Lämmin osanottoni poikanne poismenon puolesta. Sinun ei todellakaan tarvitse pyytää näitä ihmisiä enää seuravan lapsenne kummeiksi! Tähänastiset kokemuksesi heidän kummiudestaan ovat varmasti tarpeeksi.
Luepa lisäksi kirjoitukseni kohdasta "Kummia ei muisteta eikä kiitetä" nimimerkillä "epäonnistunut kummi", niin saat kuulla toisen surullisen tarinan. Näinkin voi käydä.
Muuten paljon parempaa jatkoa teidän perheelle ja oikein paljon voimia!!!!