Unennäkijät tulevat

Turisija

Näin viime yönä unen, jonka muistan vieläkin. Hymyilytti herättyäni, ajatellessani uniympäristöni hullunkurisia teknisiä ratkaisuja, olisinkohan sukua Havukka-ahon Ajattelijalle ;-)

---
Unessa minut oli ammuttu avaruuteen parin muun henkilön kanssa. Avaruusaluksen sisäpuoli oli nykyistä 'työhuonettani' muistuttava nelikulmainen huone. Keskellä lattiaa oli jonkinlainen postilaatikko, johon kolahteli pinoon maasta lähetettyjä kirjekuoria. Kaverit aukoivat kirjeitä ja lueskelivat niistä ohjeita.

Minua hirvitti ajatella maahan paluuta, jonka ajattelin olevan edessä lähipäivinä. Sitten muistinkin, että emmehän me palaa maahan enää koskaan. Meidänhän pitää ajelehtia aurinkotuulen mukana jonnekin Jupiterin radoille ja viimein ulos koko aurinkokunnasta, äärettömään avaruuteen. Tunsin meitä ympäröivän rajattoman tyhjyyden. Ihmettelin, kuinka olinkaan niin kevytmielisesti lupautunut tähän projektiin, ajattelematta seurauksia.

Minulla iski kova ikävä maahan jääneitä omaisia ja työtovereita. En näkisi heitä koskaan enää, tämä avaruusalus olisi vankilani lopun ikääni.

---
Unet ovat vain unia, mutta hetken ajan tuntui helpottavalta herätä! Tuli mieleen, että monet ihmiset voivat olla hengessään yhtä yksinäisiä, vaikka talsivat täällä joukossamme, tukevasti Telluksen tantereilla.

---
Onko teillä muilla tapana nähdä mieleen jääviä unia? Itse en muista aamulla juuri milloinkaan yöllisiä 'seikkailujani'.

12

886

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etsivivä-amadeus

      Ylipitkän yöunen seurausta.Enoni kertoi aikoinaan,että jos nukkuu yli kuuden tunnin yössä,näkee loppuyön unia.
      Aloin seurailla omaa nukkumistani ja huomasin kyllä asialla yhteyksiä.
      Mieheni ei koskaan nuku pitkiä yöunia,eikä Hän uniakaan näe.
      Jotkut lääkkeet voivat aiheuttaa painajaisia.
      Minulla oli aikoinaan verenpainelääke,joka aiheutti näitä sivuvaikutuksia.

      • Turisija

        nukuin huonosti, tavallista lyhyemmän yön. Sellaisessa tilanteessa näkee useinkin työläitä unia.


        Miellyttäviä unia näkee tosiaan juuri ennen heräämistä silloin, kun nukkuu paremmin ja herää levänneenä. Siinä tilanteessa unen tapahtumat liikkuvat yleensä lapsuuden joka hetki kummallisesti muuntuvissa maisemissa. Esimerkiksi, kerran katselin Ryyppymäeltä (paljon todellista korkeammalta!) syntymäkuntani kirkonkylää, jossa oli aivan outo asemakaava, New Yorkin 'avenueita' ja pilvenpiirtäjiä ja taustalla vuoristo.


    • Catleija2

      Katsoitko illalla MTV3:lta Alien-avaruuselokuvan?

      • Turisija

        ole katsellut mitään uniaiheeseeni liittyvää! Viimeksi olen lukenut ainoastaan USA:n sukkulalennosta sen tapahtuma-aikaan, Sillä lennolla oli mukana ruotsalainen "rymdnaut" (tai miten halunnevat avaruuslentäjiänsä nimettävän).


    • Unet ovat mielikuvia, usein rakentuvat koetuista kokemuksista tai syvimmistä tunteista. Yleensä unet tulevat syvän unen jälkeen katseltaviksi.

      Hyvin harvoin näen unia vaikka kuinka toivoisin näkeväni vaaleanpunaisia romanttisia unia prinsessa Ruusunen tyyliin, ei niitä vain kuulu tuleviksi.

      Joku viisas sanoi, järki ihmiset näkevät harvoin unia, niiden näkeminen on enempi tunneihmisten
      reviiriä. Tunneihmisen merkki on kuulema kun laittaa kädet ristiin vasen peukalo jää oikean päälle. Minulla menee vaistomaisesti aina oikea peukalo vasemman päälle, joten mihinkäs koira kirpuistaan pääsee.

      Joskus kun olin päivystänyt mieltei vrk:n yhteen putkeen, saatoin nähdä ahdistavia painajaisunia nukkumaan käydessäni. Painajaisesta herättyäni oli pakko käydä edellisen vrk:n tapahtumat lävitse ja sitten tuli levollinen uni.

      • unet

        Olen nähnyt unia, jotka ovat toteutuneet juuri kuin olen ne nähnyt. Parinviikon kuluttua, unet tulivat tosielämäksi. Oli aika jolloin pelkäsin mennä nukkumaan, kun en tiennyt mitä taas näkisin. Näyttivät tulevan josta en tiennyt mitään.
        Muistan myös mummuni sananlaskun: kuka uniinsa uskoo varjoonsa hukkuu. En usko tuohon sananlaskuun. Koska unet ovat tiennet tulevan.


    • Entinen 24:läinen

      Toivottavasti et ole loukkaantunut känkkäränkän viesteistä!

      • Turisija

        Minä olen nykyisin hiljentänyt reippaasti laskettelu-urheilua, erityisestikin surffailua! Ei tule kirjoiteltua edes omalle sivustolleni kuin viikkojen välein. Nörttien seuraamisessakin on pitkä tauko, enkä ole haavoittanut nahkaani mistään nettipiikeistä.

        Luulen, ettei kovin verenhimoisia punkkeja ole liikkeelläkään. Toisella seuraamallani kakkosnelosen palstalla on hieman tökittykin, mutta eipä ole paksuun nahkaani tullut nirhautumia.


    • aupA

      Mikäs minua vaivaa, kun en muista uniani. Onko tulossa Alzheimer vai muu. Harmittaa, kun unen juoni on kadonnut ja muistan aamulla sen olleen ihan taivaallisen hyvän olon unen. Panen silmät kiinni ja yritän tavoitella sitä palaamaan, mutta ei auta.

      • Minä olen viime vuosina nähnyt pelkkiä kaleidoskooppiunia. Hassuinta on, että niissä unissa olen tietävinäni, että tämä uni johtuu tästä tai tuosta kokemastani tai näkemästäni.

        Äitini kuoleman jälkeen näin pitkään unia lapsuudenkodista. Se oli aina aurinkoinen ja lämmin, mutta erityisesti se oli paljon suurempi kuin ja vauraampi kuin se todellisuudessa oli ollut. Tiesin, että äiti vallitsi siellä, vaikka häntä ei näkynytkään, ja minulla oli äärettömän hyvä olla.

        Olen köyhästä kodista, mutta lapsuuteni oli näin jälkikäteenkin ajatellen hyvin onnellinen, vaikka surullisiakin muistoja varsinkin sota-ajalta on paljon.
        Ei se unieni onnentunne siis ollut tuulesta temmattu, mutta olen päätellyt, että vasta äidin menetettyäni tajusin, miten paljon arvokasta olen lapsuudenkodistani ja erityisesti äidiltäni saanut.


      • Satu*
        Venlastiina kirjoitti:

        Minä olen viime vuosina nähnyt pelkkiä kaleidoskooppiunia. Hassuinta on, että niissä unissa olen tietävinäni, että tämä uni johtuu tästä tai tuosta kokemastani tai näkemästäni.

        Äitini kuoleman jälkeen näin pitkään unia lapsuudenkodista. Se oli aina aurinkoinen ja lämmin, mutta erityisesti se oli paljon suurempi kuin ja vauraampi kuin se todellisuudessa oli ollut. Tiesin, että äiti vallitsi siellä, vaikka häntä ei näkynytkään, ja minulla oli äärettömän hyvä olla.

        Olen köyhästä kodista, mutta lapsuuteni oli näin jälkikäteenkin ajatellen hyvin onnellinen, vaikka surullisiakin muistoja varsinkin sota-ajalta on paljon.
        Ei se unieni onnentunne siis ollut tuulesta temmattu, mutta olen päätellyt, että vasta äidin menetettyäni tajusin, miten paljon arvokasta olen lapsuudenkodistani ja erityisesti äidiltäni saanut.

        Useat hyvät asiat korostuvat vielä lisää,

        kun ne on menettänyt.

        Äiti ja lapsuudenkoti ovat niitä.


      • Turisija

        näin vain harvoin mieleen jääneitä unia. Yleensä levottoman unen näkyjä muistan useammin, heti aamulla herättyäni.

        Olen toki nähnyt joskus niin miellyttävääkin unta, että herätessä on ollut melkein liikuttunut olo. Silloin on yleensä puuhailtu sadunomaisissa lapsuuden maisemissa, jotka valveilla muistaa paljon reaalisemmin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1698
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      16
      1544
    3. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1386
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1383
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      302
      1306
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      20
      1255
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      975
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      958
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      923
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      347
      845
    Aihe